Sukututkimus on totista hommaa

Kuvasin Viipurin linnan junan ikkunasta. 1200-luvulta peräisin oleva linna ja keskiajan Viipuri ja sen maasedulla oleva talo olivat esivanhempieni asuinsijoja, josta 1400-luvulla syntynyt esi-isäni lähti liikkeelle ja pääty nykyiseen Savoon. Ei ole ihme, että isoisäni rakasti Viipuria.

"– Hän kirjoittaa sukuhistoriaa. Se vie häneltä kaiken vapaa-ajan. Postiin ja kirjastoon tulee kaukolainoina paksuja teoksia. Postivirkailijat voivat todistaa sen. Hän viettää lomansa ulkomaiden kirjastoissa laatien sukutauluja.

– Lehtori on kuuluisaa perhettä, sukunsa viimeinen jäsen. Suvun alkujuuret tunnetaan keskiajalle asti. Minäkin kuulun sen suvun yhteen mitättömään haaraan. --

Sitä se oli, (rikoskomisario) Pajala muisti nyt, että hän oli nähnyt äkäisen lehtorin eteisessä pitkän rivin arvokkaasti kehystettyjä sukutauluja. "(Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa. 2018)

Lukion lehtorin ystävä siinä puolustaa tätä, kun kuulustellaaan murhatapauksen vuoksi vuonna 1951. Kaikkia tietenkin epäiltiin, kunnes löytyi alibi. 1950-luvun sukututkijalla ei ollut apunaan nettisivuja, joiden avulla pääsee hetkessä eri puolille maailmaa tutkimaan lähteitä. Harrastelija voi tehdä pahoja virheitä kokeiluissaan ja unohtaa olleensa ilmaisella sukututkimussivulla. Toivottavasti kukaan ei joudu kärsimään minun pyrähdyksestäni sukututkimuksen pariin. Koetin pysyä kaidalla tiellä eli en mennyt lisäilemään muka-tietoja ja kuulopuheita. Sukututkmus on kiinnostavaa, tarkkuutta vaativaa ja aikaa vievä harrastus, joillekin ammatti. Niin addiktoivaa se on mielestän, että se ei sovi kaikille. Aika ei riitä.

Tilasin jo viime vuosituhannella papintodistuksia saadakseni tarkkoja tietoja joistain sukulaisistani. Niistä oli paljon hyötyä, kun tein äskettäin pienen ja laihan sukupuun esiäideistäni. Olen teettänyt myös kaksi DNA-testiä itsestäni. Uskon, että niiden avulla voin jatkaa siitä, mihin jäin. Se on mielikuvitusta ruokkivaa. Millaisia olivat esiäidit ja esi-isät 1500-luvulla? Joku voi mennä historiassa kauemmaksikin.

Minun äitilinjani kertoo, että esiäitini olivat koko 1800- ja 1700-luvun kotipaikkauskollisiia, elivät Ylä-Savon lempeissä maisemissa. Isoisäni kuului sukuun, joka eli 1500-luvullakeskiajan Viipurin seudulla ja levisi sitten eri puolille Suomea. Keskiajan Viipuri - se onkin stten kokonaan eri juttu.
P.S. Myös venäläiset ovat alkaneet teetättää DNA-testejä ja tutkia sukuaan. Sillä tulee olemaan suuri vaikutus Suomeenkin.
Lisäys: en tiennyt vielä tuolloin, että isoäidilläni oli myös juuret keskiajan Euroopassa. En arvannut teettäväni DNA-sukututkimusta ja yllättyväni suuresti mummon ja ukin juurista. -- Ks blogiani Maria ja Jaakko. Suksimestarin sukua. https://maria-ja-jaakko.blogspot.com/2019/08/great-grandfathers-valtaneuvoksen.html

I was there. Paluu 1950-lukuun

 blogini osoite onkin "paluu 1950-lukuun"
I was there. Uusin kirjani on paluuta 50-luvun maailmaan, nyt alussa siihen ankeaan alkuu, ja jos innostaa, myöhemmin siihen iloiseen vähän villiin 50-lukuun, josta puhutaan yleensä, kun puhutaan 50-luvusta.

Nuorin tätini täyttää muutaman päivän kuluttua 96 vuotta. Äitini eli 97-vuotiaaksi, koko ikänsä tupakoinut ja hiihtänyt/kävellyt isoisäni 94-vuotiaaksi. Sodassa olleita miehiä ei voi ottaa yleensä lukuun, sillä useimmat heistä menettivät siellä terveytensä. Japanissa odotettavissa oleva elinikä on pian 110 vuotta. 

Me nykyajan ihmiset alamme sanoa kuten Kekkonen Jos minä joskus kuolen. Olen päättänyt, että en enää käyttäydy kuin olisin vähän yli kaksikymmppinen. Syynä on uusi kirjakin, joka kohta ilmestyy.

 Jo blogikirjoituksistani on sanottu: Ei silloin ollut sellaista. On luettu jonkin nuoren tutkijan mielipide. Ja kun kerron, että puhun omasta kokemuksestani, kuulen huokauksen jostain nettiavaruudesta ja kommentoijani kirjoittaa: Ai, sinä elit silloin.

P.S. Muistan tuon mekon, se on melko varmasti tullut Amerikasta. Se oli "ihonvärinen" kuten silloin sanottiin, melkein baby pink (mikä oli vielä 1940-luvulla poikavauvojen väri!) samaa kuin jotkut autot.  Kai sitä sanotaan puuterinväriksikin. Tätini yli yleensä hyvin hoikka. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli varakkaiden sukulaisten talossa, ja siellä sanottiin: Voi sinua, tyttöraukka, kun olet laiha. Kylläme sinut lihotetaan. Kun lähdet tältä, eivät tunne sinua kotonasi.

Penkinpainajaiset 50-luvulla

Kuvan otti Helvi Kontro
Ennen oli ihan oikeat penkinpainajaiset maaaseudulla.Oppilaita kannettin koulun pihalla pulpeteissa. 

Meitä tyttölyseolaisia kannettiin pulpeteissa poikalyseon pihalla! Kuvan otti opettajani, tyttölyseon ruotsin ja latinan lehtori Helvi Kontro. Hameeeni alta näkyvät röyhelöt kuuluvat aitoon 1950-luvun alushameeseen, jonka toin Amerikasta vaihto-oppilaana ollessani. Myös musta "cocktail-asuni" on Amerikasta. Kun naapurin rouva meni naimisiin, hän antoi tyttövuosiensa pieniksi käyneet vaatteet vaihto-oppilasperheeni tytöille ja minulle. Olisinpa säästänyt tuonkin asun. Sillä kävin monet juhlat, mm lääketieteen opiskelijoiden "vetustajaiset", kun lapsuuteni leikkitoverin daami ei päässytkään juhliin. (Fb-sivultani)
Klikkaa hakusanaa ja lue muutkin jutut penkinpainajaisista

Tunteet eivät jäätyneet kylmän sodan aikana

Olen kirjoittanut paljon 1950-luvusta tähän blogiin.  Iloinen 50-luku on niistä suosituin. Se on kommentti, jonka laitoin tapani mukaan talteen. 

Tänä keväänä ilmestyy ensimmäinen kirjani 1950-luvusta, aikuisille suunnattu rikos- ja vakoiluromaani ajalta, jolloin Stalin oli vielä elossa ja Suomessa pelättiin. 1950-luku alkoi ankeasti, sillä elettiin pula-aikaa ja kylmän sodan aikaa. Mutta tunteet eivät jäätyneet. Rakkaus otti paikkansa.

Doverilta hankkimani kuva näyttää samanlaiselta kuin juhla-asu, jota käytin mennessäni poikaystäväni (= nykyinen mieheni) vieraaksi RUK:n kurssijuhlaan keväällä 1960. 

Lue myös uutta blogiani, josta kerron tässä blogissa.
https://blogisisko.blogspot.fi/2018/02/uusi-blogini-ja-kirjani-vakoilijoita.html

Suoran uuteen blogiin, jonka nimi on Vakoilijoita pikkukaupungissa
ja sen osoite https://paluu-1950-lukuun.blogspot.fi

Iloinen 1950-luku 2

1950-luvun juhla-asu.
"1960-luvun lopulla ajan henki muuttui, iloiset muotikuvat eivät yhtäkkiä sopineet politisoituneeseen ilmapiiriin."

"Sibelius & kuvia Suomesta - näyttelyssä voi tehdä aikamatkan 1950-luvun Suomeen ja viattomuuden aikaan, jolloin mainokset olivat uutta ja Helsinki vielä hiljainen pikkukaupunki. --
1960-luvun lopulla ajan henki muuttui, iloiset muotikuvat eivät yhtäkkiä sopineet politisoituneeseen ilmapiiriin.--Claire Ahon työt loppuivat yllättäen kuin seinään."
Juhani Ahon pojantyttären Claire Ahon, hänen isänsä Heikki Ahon ja setänsä Björn Soldanin kuvia Akateemisessa kirjakaupassa.

Claire Aho muutti 1974 Ruotsiin. Ruotsiin oli lyhyt matka, ja Aholla oli mukanaan vain 14-vuotias poikansa Jussi, tuoli ja Pepi-koira.

Mieheni ja minä yritimme myös päästä pois politisoituneesta Suomesta. Mieheni etsi työtä muun muassa Ranskasta ja Yhdysvalloista. Viimein löytyi paikka Kanadasta, pienestä kaivoskaupungista, josta muutimme kahden vuoden kuluttua Torontoon. Asuimme yhdeksän vuotta Kanadassa. Sinne oli pitkä matka, ja lentoliput kalliita. Kävimme koko perhe kerran Suomessa.

1988 palasimme Suomeen. Kuvittelimme, että Suomi ottaisi Neuvostoliiton ja kommunismin vallan murenemisen ja romahtamisen vastaan samalla ilolla ja optimismilla kuin muut entiset "Itä-Euroopan maat". Mutta niin ei ole käynyt. Suomettunut Suomi kadotti sielunsa, jotain meni lopullisesti rikki. Neuvostoliiton propaganda oli tehnyt tehtävänsä. Muualla Suomessa elämä ei muuttunut samalla tavalla, väittävät sukulaiseni, mutta Helsingissä niin kävi.

1950-luku ja vähän 1960-lukuakin tässä blogissa:

Lue mm

Iloinen 1950-luku (vuodelta 2007, kommentti Iineksen blogiin)

Penkkarit. Kun Iisalmessa toimi lyseo ja tyttölyseo
http://blogisisko.blogspot.fi/2015/02/penkkarit-kun-iisalmessa-toimi-lyseo-ja.html

Ei muka ollut hauskaa? Kohtalona Rock around the Clock. (kirjoitus vuodelta 2006)
http://blogisisko.blogspot.fi/2006/06/kohtalona-rock-around-clock.html

AFS-vaihto-oppilaana 1950-luvun Amerikassa.
http://blogisisko.blogspot.fi/2013/10/afs-vaihto-oppilaana-1950-luvun.html

Maalaustunteja. Hall Diteman

1950-luvun minkkistoola ja elokuvat
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/04/1950-luvun-minkkistoola-ja-elokuvat.html

Laivalla New Yorkiin ja takaisin 1950-luvulla
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/09/laivalla-new-yorkiin-ja-takaisin-1950.html

Kommentti 1950-luku USA
http://blogisisko.blogspot.fi/2012/05/kommentti-1950-luku-usa.html

Iloinen 1950-luku: Autot
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/07/iloinen-50-luku-autot.html

Vanha auto
http://blogisisko.blogspot.fi/2009/11/vanha-auto.html

Vanha kaunis Iisalmi 1
http://blogisisko.blogspot.fi/2013/06/vanha-kaunis-iisalmi-1.html

Penkinpainajaiskuvani
http://blogisisko.blogspot.fi/2011/02/penkinpainajaiskuvani.html

Malja Suomelle
http://blogisisko.blogspot.fi/2009/10/malja-suomelle.html

TV:n alkuajat. Rikkaus ja köyhyys
http://blogisisko.blogspot.fi/2008/09/kommentteja-tv-rikkaus-ja-kyhyys.html

Vanhan valtaus 2 (1950-luvusta: Olen täysin eri mieltä kuin Kaari Utrio 1950-luvusta. Näin kertoo Hesari: "Kirjailija Kaari Utrion mielestä 60-luvun radikalismi merkitsi valtavaa muutosta 50-luvun 'ahtaaseen, suvaitsemattomaan, tekopyhään ja totaalisesti miesvaltaiseen ajatteluun.' Kaari Utrio kasvoi Helsingissä Tammen toimitusjohtajan tyttärenä. Hyvin köyhän iisalmelaisen perheen lapsena koin 1950-luvun optimismin aikana, jolloin lapset olivat lapsia ja varhaisnuoret ja nuoret osasivat pitää hauskaa ilman viinaa, huumeita ja seksiä.")
http://blogisisko.blogspot.fi/2008/11/vanhan-valtaus-2.html

Me elimme kuin italialaisessa elokuvassa (äitini)
http://blogisisko.blogspot.fi/2007/04/me-elimme-kuin-italialaisessa.html

Maria Lang on entistä suositumpi (1950-luvun elokuvat)
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/12/maria-lang-entista-suositumpi.html

Katso blogin alaosasa olevat hakusanat. Klikkaamalla kohtaa 1950-luku, löydät yli 20-kirjoitusta. Samalla tavalla voit lukea kirjoitukseni 1960- ja 1970-luvuista.



Pääsen yloppilaaksi. Minusta tulee 60-luvun opiskelija ja saan muistella ensimmäisen vuoden opiskeluaikaani talohistoriassa.

Tero Halonen:
Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki
https://www.finna.fi/Record/fennica.1013689

Ensimmäisen vuoden opiskeluasuntoni
http://blogisisko.blogspot.fi/2006/04/iso-robertinkatu-17-19.html
https://www.flickr.com/photos/amnellanna/sets/72157650587608046

Kun myrsky riehui Rööperissä (alivuokralaiselämää)
http://blogisisko.blogspot.fi/2006/04/kun-myrsky-riehui-rperiss.html

Opiskelen työn ohella, menen naimisiin ja saan kolme lasta. Opiskelen aluksi sosiologiaa, kirjallisuutta ja psykologiaa, joista saan humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon eli alemman akateemisen tutkinnon neljässä vuodessa työn ohella. Ajan politisoitumisen vuoksi siirryn opiskelemaan englantia. Siitä tulee kotiäidin harrastus. Tuleehan minusta maisterikin ja elätän koko perhettä neljä vuotta, kun mieheni jatkaa opintojaan ja on vuorostaan koti-isänä. Ei riehumista barrikaadeilla.

Köyhin joulu voi olla satumaisin joulu
http://blogisisko.blogspot.fi/2005/12/kyhin-joulu-voi-olla-satumaisin-joulu.html

1960-luvun opiskelijana
http://blogisisko.blogspot.fi/2015/01/1960-luvun-opiskelijana.html

Hullu vuosi 1968 ja minä
http://blogisisko.blogspot.fi/2008/11/hullu-vuosi-1968-ja-min.html

Mutta milllaiset olivat Onnen avaimet suomettuneessa Suomessa?

Helsingin Sanomat kertoi vuonna 2008:

"--60-lukulaisten radikaali tarina.
-- Hän oli kiihkeä taistolainen
--arkkipiispan tytär, joka erosi kirkosta ja sanoi olevansa ateisti. Nyt hän on ortodoksi.
--Isoäidillä oli kartano Nuuksiossa ja talo kaupungissa.

'Olen ollut niin onnekas!
-- Olen saanut koko ajan taiteilija-apurahoja, kirjastokorvauksia, Kulttuurirahaston avustuksia
--Minulle on ominaista olla ajassa kiinni.' "

Maija Alftan: Kääntäjäkin on nyt taiteilija. Kersti Juva on ensimmäinen taiteilijaprofessoriksi valittu kääntäjä. HS/Kulttuuri 23.8.2008

Kirjamaraton. Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja

Luin tänään (jo 2.8.) urakalla kirjauutuuden, Tapio Koivukarin "Unissasaarnaaja". Johnny Kniga 2015. 331 sivua. Meni 12 tuntia, mutta tuli tehtyä muutakin välillä.

Mistä pidin: monikerroksinen traaginen kertomus herkästä ja lahjakkaasta maalaistytöstä 1940-luvun Suomessa.
Perhe, 1940-luvun loppu, evakot, vaatimaton elämä, kristinusko, mystiikka, muinaishaudat, huijarisaarnaaja Etelä-Suomesta, pedofilia.
Pidin hyvin paljon tästä kirjasta, sillä sen kieli on elävää. Ajankuvaus: tavoitettu 1940-luvun loppupuolen tunnelma.

Vaikka en ole varsinainen kirjabloggaaja, osallistuin Lukumaratoniin/Kirjamaratonin
Elokuun Lukumaraton
Blogiani ei listalla, mutta kommenttini näkyy kyllä.
Lisäys: ehdolla  2016 Runeberg-palkinnon saajaksi
Tapio Koivukari sai Runeberg -palkinnon.
Olen hyvin iloinen tästä!

Luen vappuna 2015.Ljudmila Ulitskaja: Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia

Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia
Kuva ja kirja arvostelu Savon Sanomista.
Olen lukenut vasta 62 sivua. Tyyli on kuin klassisilla venäläisillä kertojilla, mutta aiheena 1940-1950 -luvun Moskovan nuoriso.
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/ljudmila-ulitskaja-tyttolapsia/2028577

Maria Lang entistä suositumpi

Sarja tapahtuu 1950-luvun alkupuolelle, ja siitä näkee, että sotia käymätön Ruotsi oli paljn vauraampi kuin monien sotien runtelema Suomi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Crimes_of_Passion_%28TV_series%29
http://www.bbc.co.uk/programmes/galleries/p0233866
http://www.bbc.co.uk/programmes/galleries/p0233866
YLEFem

Maalaustunteja: Hall Diteman

Otin vaihto-oppilaana maalaustunteja. Opettajani oli Hall Diteman. Hän lahjoitti minulle yllä olevan työnsä,  jossa on kuvattuna koulutieni, reitti jonka kävelin lukiosta AFS-kotiini. (Kuva on tietenkin tekotavasta johtuen peilikuva). Taustalla näkyy 1950-luvun Billings, joka oli silloin nopeasti kasvava kaupunki, kultainen kaupunki, kuten jotkut sanoivat.

Myös AFS-perheeni oli muuttanut itärannikolta Bostonista länteen. Perheenisällä oli yliopistotutkinto ja rivi Shakespearen teoksia, äiti oli opiskellut yliopistossa musiikkia ja näyttelemistä, mutta elannon toi perheenisän lama-aikana hankkima työkokemus Fordin tehtailla: hän tunsi autot ja ryhtyi myymään fordeja montanalaisille. Äiti jäi kotiäidiksi viidelle tyttärelle ja soitti pianoa pianokvartetissa omaksi ilokseen. Silloin tällöin naiset pitivät konsertin. Kerran olin flunssassa poissa koulusta kotona päivällä ja kuulin yläkerran huoneeseeni heidän harjoittelunsa, soittavan Claude Debussyn sävellystä, joka oli pianokvartetille. Aikamoinen elämys.

 

Näin Hall opetti minua maalaamaan. Olin maalannut huoneeni ikkunasta pihalla näkyvän kallion ja vein työn nähtäväksi. Meitä oppilaita oli puoli tusinaa, muut aikuisia. Hall piirsi sihen muutaman viivan, ja sehän muuttaa kaiken. Ne yksityiskohdat!

Eräs kaunis työ. Hall Diteman: 

Farmhouse on a prairie (+ Snow-covered hills, lrgr; 2 works)

1964(klikkaa kuva suuremmaksi)
Lue mitä kirjailija Tom Wolfe kirjoittaa "My friend Hall Diteman"
Tom Wolfe about Hall Diteman (PDF)


      

Hall Diteman (oikealla takan vieressä) oli tehnyt vähän aikaisemmin pitkän maailmanympärysmatkan tiskaamalla eli tehden eri puolilla maailmaa milloin mitäkin hanttitöitä. Ainahan englantia osaava voi välillä opettaakin. Kuvassa on tupaantulijaiset hänen uudessa kodissaan meille hänen entisille oppilailleen - minä olin kylläkin aivan uusi, tapasin hänet ensi kertaa, muut ovat yliopisto-opiskelijoita paitsi lukion taideluokan luokkatoverini Fred (Frederick Clayton Jackson, oikealla). Takan reunustalla istuu Hall. Minulla on raidallinen punavalkoinen hame, jonka mallin keksin omasta päästäni ja tuttu ompelija Iisalmessa teki sen. Mutta heti New Yorkiin tultuani näin suureksi järkytyksekseni täsmälleen samanlaisen hameen eräällä oikein pulskalla mustalla rouvalla. Hän oli keksinyt mallin jo aikaisemmin.

Ilokseni olen näin Internetin aikana löytänyt kuvia vanhoista Amerikan ystävistäni.
Kuvassa Hall Diteman oikealla. Hän eli paljon yli 90-vuotiaaksi ja ehti saada arvostusta taiteelleen.

Laivalla New Yorkiin ja takaisin 1950-luvulla

Takaisin Eurooppaan

Jatkan leikekirjan tallentamista. Siihen aikaan, kun menin AFS- vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, matkustin ensin junalla Iisalmesta Helsinkiin, sieltä Tukholmaan laivalla, sitten junalla Hollantiin, josta Arosa Kulm -niminen laiva vei New Yorkiin. Pari päivää New Yorkissa ja sieltä matkustin Greyhound -bussilla Montanaan. Matka kesti yhteensä pari viikkoa. Tänään sukulaiseni tulee suoralla lennolla Kaliforniasta Helsinkiin. Ei siinä mene edes vuorokautta.

Matkustaminen laivalla valtameren yli oli hieno kokemus. Oli kauniita iltaruskoja, tasaista merta, jossa delfiinit ja valaat uiskentelivat, oli myrskyäkin, jolloin aaallot kävivät yli vanhan laivan reunan. Kaikkia näitä kokemuksia olen kuvannut siellä täällä nuortenkirjoissani. Jostain syystä en ole kirjoittanut kirjaa vaihto-oppilasvuodestani. Jostain syystä ei ole kukaan muukaan vaihto-oppilas kirjoittanut, vaikka minunkin ryhmässäni oli tyttö, joka oli jo kirjoittanut satukirjan (Liisa Komonen: Viisaat sukset) ja ainakin yksi tuleva toimittaja, Marja-Leena Rosola (Markkula). Hän otti minusta tuon kuvam, jossa ihmettelen, kun New York ja Vapauden patsas ilmestyvät esiin horisontista.

 Eräs musiikkia amerikkalaisessa yliopistossa aikuisena opiskellut nainen on kirjoittanut vaihto-oppilaskirjan, mutta se ei vaikuttanut minusta koululaisen vaihto-oppilasvuodelta. Suosittu se on ollut ja on varmaankin lisännyt koululaisten kiinnostusta lähteä vaihto-oppilaaksi. Muitakin kirjailijoita on ollut vaihto-oppilaina. Kukahan kirjoittaa omasta vaihto-oppilasvuodestaan?

Kuvia erään saksalaisen siirtolaisen matkalta New Yorkiin samalla laivalla mutta eri aikaan.

Aikaisempi kirjoitukseni vaihto-oppilasvuodestani.

Lukuvuorossa "Edda"

Nyt kannatamnme ihan tosissamme Akateemista kirjakauppaa. Joka viiikko on ostettu jokin kirja. Lukuvuorossa Edda, jonka mieheni osti tänään pyynnöstäni ruokakaupassa käydessään. Katsotaan, mitä 1948 syntynyt kirjailija kirjoittaa 1950-luvun Helsingistä.  Eeva Kaarina Aronen: Edda. 2014 Teos.

Iloinen 50-luku: Autot

Autot olivat harvinaisia Suomessa 1950-luvulla. Perhealbumista skannatussa kuvassa on mieheni isän auto Standard Vanguard, jonka hän oli ostanut käytettynä 1950-luvun alussa. Tämä oli jo hänen toinen autonsa. Sitä ennen hän oli ostanut tummansinisen Chevrolet 1939:n iisalmelaiselta taksilta vuonna 1950. Uusia autoja saivat erikoisluvalla vain taksit, eläinlääkärit ja muut, jotka tarvitsivat autoa työnsä vuoksi.

Lisäys: Ilta-Sanomat 22.7.2014 henkilö autoja 1940-luvulla Suomessa 8824 ja 1950 yhteensä 26814.

Jukka Kemppisen eiliseen kirjoitukseen Taka-ajatuksia liittyy hieno mustavalkokuva, jossa on mm kaksi autoa:  kuormuri International ja Willys Overland.

Kysyin kommenteissa:

Olen luullut, että sodan aikana ja noin pian sodan jälkeen oli vaikeaa saada autoja yksityiskäyttöön, paitsi jos ostaja oli lääkäri tai eläinlääkäri. Ovatko nuo vanhoja vai uusia autoja? Onko tuo Willys Overland Whippet?

Kemppinen vastasi:  ” Uusia ei saanut ollenkaan. International ansaitsi urhoollisuusmitalin - se palautettiin sodan päätyttyä ja 14- ja 15-vuotiaat enoni kunnostelivat sen ajettavaksi.

Willys on Knight, luultavasti vm. 1929. Se oli vanhentunut jo ennen sotia. Tyypillisesti tuollaisia autoja talikoitiin riihistä ja vastaavista. Koneessa oli luistiventtiilit ja muita omituisuuksia, joiden vuoksi sitä oli turha yrittää käynnistää pakkasella. Se oli talvet pukeilla. Edes itäautoja ei käytännössä tuotu maahan 40-luvun puolella eli sotakorvausajan valuuttasäännöstelyn oloissa.”

Kysyin lisää:

Muuttuiko autotilanne mielestäsi vuonna 1950 vai vasta vuonna 1952, jolloin sotakorvauksista päästiin melkein kokonaan? Oliko Pohjanmaalla silloin jo uusia autoja? Iisalmessa oli pitkään vain noita vanhoja autoja ja niitäkin koko kaupungissa vain muutama. --

Kemppisen tämän päivän kirjoituksessa ”Pikaistuksissa” on kuvassa on Mercedes 1914, kuuluisa auto, joka oli Kauhavalla kovassa käytössä:

”Kommentoija kysyy vanhoista autoista. Raskain mielin näytän häpeällisen valokuvan. Siinä esiintyy myös kummitätini, peffapuolelta. Auto on heti sotien jälkeen jostain ilmeisesti eri keinoin (sementtiä, kinkkua ja voita) hankittu värkki Kauhavan purjelentokerhon lentokoneiden hinaamiseen. Kummitätini Vieno oli kerhon puheenjohtaja ja suoritti kaikki lentomerkit ja olisi vielä hypännyt laskuvarjolla, mutta äitinsä kielsi.

Niin… Auto on Mercedes Benz vuosimallia 1914. Sitä kyseltiin suurena harvinaisuutena museoihin, mutta se oli sahattu kahtia ja varustettu vaijerivinssillä. Se palveli aikansa kiskomalla itse rakennettua Harakka-merkkistä purjelentokonetta taivaalle ja ruostui ja unohtui sitten johonkin.”

1950-luvun minkkistoola ja elokuvat

Olen katsonut joitakin vanhoja suomalaisia elokuvia. Ennen  sotaa ja sodan jälkeen varsinkin olympiavuonna tehtiin hienoja elokuvia, joissa oli tyylikkäitä koteja ja muodikkaita vaatteita. Lahjakkaat lavastajat olivat asialla.
Kuvassa oleva minkkistoola on kanadalainen. Sain sen erään hienon vanhan rouvan kuoltua, sillä Kanadan sukulaiseni ajattelivat, että eurooppalaiset kirjailijat käyttävät tällaisia juhlissa. Edellisessä asunnossa oli ennen peruskorjausta välillä niin kylmää, että istuin tämä harteillani sängyssä lukemassa tai kirjoittamassa. Nyt tämän omistaa tyttäreni, joka on käyttänyt sitä joissakin juhlissa. Se oli täydellinen 50-luvun pukujuhliin.

AFS-vaihto-oppilaana 1950-luvun Amerikassa

Astun laivaan, ja alkaa paluumatka New Yorkista takaisin Eurooppaan. Takana on suuri kokemus.
Lehtihaastatteluja

Olin kotikaupunkini Iisalmen ensimmäinen vaihto-oppilas, AFS-vaihto-oppilaana lukuvuoden 1956-1957 Yhdysvalloissa. Presidenttinä oli Eisenhower, Elvis Presley oli julkaissut vasta ensimmäisen single-levynsä. 1950-luku oli Amerikan kulta-aikaa taloudellisesti, ihmiset olivat optimistisia ja iloisia. Kylmän sodan varjo leijui kuitenkin jo jossain kaukana,  kouluissa pidettiin evakuointiharjoituksia sodan varalle. American Field Service oli alkanut ambulanssitoimintana maailmansotien ajan Euroopassa.

Sotien jälkeen oli alussa Fullbright-ohjelmaa edeltävia apurahoja tutkijoille. Vasta 1946 alkoi vaihto-oppilasohjelma koululaisille. Sain kokostipendin vaihto-oppilasvuodekseni. Vain taskurahat täytyi lähettää edeltäkäsin New Yorkiin toimistoon, josta ne sai joka kuukausi.

Ulkomailta saapuvat vaihto-oppilaat olivat vielä 1956 niin harvinaisia, että The New York Times kirjoitti etusivullaan saapumisestamme. Meitä oli yhteensä 807 koululaista. Nykyään pelkästään AFS:n kautta lähtee noin 10000 koululaista vaihto-oppilaiksi eri maihin. (kuvattu leikekirjasta, jota kokosin tuona aikana)

Muutama päivä Montanaan saapumisen jälkeen sain valita koulussa aineet, joita lukisin. Lukujärjestys oli sama joka päivä. Valitsin pakollisten englannin, yhteiskuntaopin ja Amerikan historian lisäksi taiteen, espanjan ja ranskan. Kaikki näitä aineita oli viisi tuntia viikossa. Oppikirjat sai lainaksi koululta. Ne olivat melkein yhtä paksuja kuin vanhan ajan perheraamatut.

Lehdet haastattelivat usein. Tässä esittelen kansallispukuani AFS-sisarelleni. Kansallispuku päällä pidin puheita kevätlukukaudella. Vierailin erilaisissa yhdistyksissä ja muun muassa seuduilla, joilla oli suomalaisia.

Kaikki nuoret kävivät 18-vuotiaaksi samaa koulua ja saivat diplomin koulun päättyessä. (Olen takarivissä keskellä.)

Lukuvuoden aikana oli iltapäivisin kerhoja, joissa oppi kokoustekniikkaa, sai harrastaa näyttelemistä tai muuta, mistä oli kiinnostunut. Lukiolaisille oli useita iltapukujuhlia, joihin mentiin kavaljeerin kanssa, kaksi paria yhdessä autossa. Yleensä opettajia istui seinävierustoilla valvomassa nuorten juhlintaa.

Vuonna 1957 esiintyi Elvis TV:ssä. AFS-perheeni pikkutytöt olivat haltioissaan.

(Olen poistanut kuvat, jotka olin valokuvannut leikealbumistani.)

Ennen kuin palasimme kotimaihimme, teimme busseilla kiertomatkan Amerikan itärannikolla, olimme viikon New Yorkissa perheissä ja vierailimme Valkoisessa talossa. Olimme jälleeen the New York Times -lehden  etusivulla, kun istuimme Valkoisen talon pihanurmikolla, ja presidentti Eisenhower piti meille puheen.

Puhun huomenna ensi kertaa julkisesti vaihto-oppilasvuodestani. Vertaan silloin myös elämää 1950-luvun Suomessa ja Amerikassa.

Turun kirjamessut 2013 sunnuntaina 6.10.2013.
Suomen Nuorisokirjailijat A/18 klo 12.30. Haastattelijana on kirjailija Tuija Lehtinen.
http://www.nuorisokirjailijat.fi/amnell-anna.html

Klo 14.30 keskustelen samassa paikassa kirjailija Katja Krekelän kanssa kirjoittamisen iloista ja vaikeuksista. Haastattelijana on Jade Lehtinen.
Kotisivublogi Anna Amnell

Jos olet Turussa huomenna, tervetuloa!

American Field Service tänään
http://www.afs.org/

Suomen AFS
http://www.afs.fi/


Tästä blogistani valitsemalla klikkaamalla esimerkiksi hakusanoja -'vaihto-oppilas', 'AFS'.
https://issuu.com/leenauutela/docs/opus_01092013_valmis/34

1.9.2013 - Turun kansainvälisten Kirjamessujen ohjelmalehti | Issuu is a digital 
opus_01092013_valmis
... 12.30 Vaihto-oppilas: Anna Amnell ja Billings (Montana) all year long.

Vanha kaunis Iisalmi 1

Savonkatu 2:n kauniit ikkunat

Asuin koko kouluajan Iisalmessa. Se oli oli siihen aikaan kaunis puutalokaupunki, jossa oli noin 2000 asukasta. Pääkatu vei rautatieasemalta kaupungin halki vesitornille ja järvenrantaan. Me asuimme yleensä pääkadun varrella tai sen vieressä olevissa kortteleissa. Talot olivat enimmäkseen yksikerroksisia ja vaaleaksi maalattuja. Useimmilla perheillä oli huoneen ja keittiön asunto, mutta huoneet olivat hyvin suuria ja korkeita. Meillä oli aina iso keittiö, vähän samaa tyyliä kuin Carl Larssonin Keittiö-maalauksessa. Sen ajan perheiden tyyliä oli, että isä istui kamarissa radion ääressä ja äiti puuhasi keittiössä, jonne myös hänen naisystävänsä tulivat rupattelemaan. Keittiön pöydän ääressä tekivät lapset läksynsä. Minä luin ylioppilaskirjoituksiin keittiössä matalalla jakkaralla istuen selkä lämpimään hellanmuuriin nojaten.



Iisalmen laivarannan kioski on jäljellä

Opiskeluvuosieni aikana vanha Iisalmi katosi melkein kokonaan. Hyvin lyhyessä ajassa puutalot hajotettiin ja niiden tilalle rakennettiin tiilitaloja. Sama tapahtui Iisalmen kirkonkylässä. Kuuntelin järkyttyneenä, kun anoppini kertoi puhelimessa, että kartanomainen kansakoulu purettiin, ja vanhat tavarat vietiin sieltä kaatopaikalle. Onneksi kirkonkylän puolelta pelastettiin "Brofeltin pappila" Helsinkiin Seurasaareen.



Kuvasssa entinen tyttölyseoni

Jännitän sitä, milloin puretaan Wivi Lönnin suunnittelema kaunis koulurakennus. Sen eteen on jo isutettu puita, jotka peittävät hienon jugend-julkisivun. Ehdin ottaa valokuvan ennen sitä.

Olen nähnyt nettikeskusteluista, että monet entiset ja nykyiset iisalmelaiset surevat sitä, että vanha kaunis rakennuskulttuuri tuhottiin. Minä elän ainakin mielessäni edelleen siinä kauniissa Iisalmessa, joka oli ennen. Olisipa säästetty edes muutama kortteli. Iisalmen Sanomat julkaisee viikkoliitteessään Salmettaressa kuvia vanhasta Iisalmesta, ja lukijat lähettävät muistojaan kadonneesta kaupungista. Asuimme useissa taloissa, mutta vain yksi niistä on jäljellä, ja se on täysin muuttunut.



Savonkatu 2, kauniisti korjattu talo, mutta talon pihan puoli on täysin muutettu.

Kotiväkeni asui vuokralla tässä talossa siihen aikaan, kun olin jo opiskelija ja asuin Helsingissä. Asuimme talon keskiosassa, joka näkyy kuvassa oikealla. Kuvassa olevan suuren ikkunan paikalla oli syvennys, jossa oli keittiön ikkuna. Keittiössä oli iso ruokakomero, kuin huone, jonka hyllyt notkuivat ruokaa joulunaikaan. Ruokakomeron ikkuna oli niin iso, että pikkusiskoni meni siitä kerran oppikouluaikana sisälle, kun tuli myöhään kotiin. Alakerrassa oli  kaksi huonetta ja keittiö. Yksi huone oli yläkerrassa. Sitä vuokrattiin koululaisille paitsi kesällä, jolloin se oli sisarteni huone ja me olin mieheni ja lasteni kanssa kesälomalla Iisalmessa.



Kun menin naimisiin, olimme koko perhe lomalla myös tässä talossa ja nukuimme toisinaan kuvakollaasissa näkyvässä punaisessa hirsiaitassa. Pihalla oli kullakin vuokralaisella kasvimaa ja marjapensaita. Kamarin ja tyttöjen huoneen ikkunoista näkyy uimaranta ja uimala. Äitini kävi aamuisin uimassa järvessä jäiden tuloon asti.

Kuvia: Iisalmi eri vuodenaikoina kansiot
Puutaloja Iisalmessa, Porvoossa, Turussa, Helsingissä, Raumalla jne
Iisalmen uimala

Iisalmen Tyttölyseo -kansio (vanha Jugend-rakennus)

Iisalmen kirkonkylän kansakoulu (purettu)

Iisalmi talvella (37 kuvaa)
Lue myös Kun koti kävi ahtaaksi.

Huom! Iisalmen kirkonkylän entisen kansakoulun 1930 valmistunut lisärakennus, "kivikoulu", on pelastettu!
Katso Kari Jalkasen kuvat! Iisalmen kirkonkylän koulu (=kivikoulu)
Ja täällä Idyllinen Iisalmi uudessa paikassa.

Kommentteja: Tulella leikkimistä molemmin puolin

Kommentti Jukka Kemppisen blogiin:

Ei enää "keskiaikaista mellakointia": iranilaiset hakkerit hyökkäävät Amerikan pankkeja vastaan. Olisi kamalaa olla USA:n presidentti näinä aikoina. Maassa on 414 miljoonaa asukasta, ja joku häirikkö Kaliforniassa leikkii huvikseen (?) tulitikuilla räjähdysalttiissa maailmassa.

Joku voi ajatella, että se tekee vain hyvää Amerikan pankeille ja amerikkalaisille, mutta jos heille tulee pahoja ongelmia, me kärsimme. 
Onkohan vapaus ymmärretty väärin?

Ja Iineksen blogiin:

En tiedä, kuka Anne Moilanen on, mutta olin jokseenkin samaa mieltä [Viimeisin Ruben Stillerin Pressiklubi.]

Järjetöntä touhua molemmin puolin pilapiirrosasiassa. Noista pilapiirroksista ei ole mitään hyötyä, sillä miljoonia ihmisiä ei saa hetkessä keskiajasta nykyaikaan ja tuollainen on typeristä typerin yritys. Ehkä he eivät haluakaan tulla, kun ottaa huomioon miten hullua elämä on länsimaissa.

1950-luvun ihmiset eivät olleet hölmöjä, ja heillä oli hauskaa, vaikka ei ollut noita etuja, joihin IInes viittaa. He arvostivat sitä, että olivat elossa.

En tiennnyt, että Ruben on tuollainen tuuliviiri. Pidän hänen ohjelmastaan, sillä se on hauska älykkäällä tavalla. Rubenissa on hyväntahtoisuutta ja lämpöä, mutta hänkin näyttää olevan ideologiansa vanki. Sääli.

Olen muuten sitä mieltä, että Suomeenkin pitäisi saada yhtenäiskoulu, jossa on paljon valintamahdollisuuksia ja tasoryhmät. Hyviä kokemuksia omalta vaihto-oppilasvuodelta Amerikassa ja lastemme koulunkäynnistä Kanadassa yhdeksän vuoden aikana. 

Osa koululaisista jätti sielläkin lukion kesken, muistuttavat aina lapseni.  Mutta kansa on yhtenäisempi ja tasa-arvoisempi, kun nuoria ei jaeta kahtia herkässä teini-iässä. Kaikki samaan kouluun 18-vuotiaiksi ja kaikille valkoinen lakki päähän vappuna.  Miksi tuota vastustetaan?

Kommentti: 1950-luku. USA

Back to the Future I on eräs lempielokuviani monella tasolla. Mutta kun ajattelen 1950-lukua, minulle ovat tärkeimpiä värit ja tuoksut.  Eurooppa oli silloin nuhruinen, hiki tuoksui, ainakin Savossa kaikki oli kulunutta, elettiin melkein kuin kehitysmaassa.

Olin vaihto-oppilaana Amerikassa 1956-1957 ja kun kuvasin sikäläistä elämää kirjeissäni, eräs suomalaisista luokkatovereistani kirjoitti minulle: Älä kirjoita enää, kaikki sanovat, että sinä valehtelet.

Koulutytöt vaihtoivat Amerikassa vaatteita joka päivä, värit olivat raikkaita ja kirkkaita, keittiössä tuoksui silitetty puuvillakangas, kun perheen viisi tyttöä ja minä silitimme jatkuvasti pastellinsävyisiä vaatteitamme. Huoneessani oli valkoinen kokolattiamatto, jossa oli pehmeä nukka, kukalliset tapetit ja ikkunaverhot samaa kuosia. Perheessä oli monta autoa, pesukone ja kuivailmakuivaaja, astianpesukone.

TV-huone oli pieni ja siellä oli epämukavat kokoontaitettavat tuolit. Joissakin perheissä oli jo väritelevisio - kuva oli tosin karmea, ihmisen iho kuin lihatiskiltä. Lapset ja nuoret soittivat pitkiä puheluita, Suomessahan piti esittää asia lyhyesti. Lukiossa toimi sekä bändi että orkesteri, soittimet olivat koulusta ja opetus koulussa yhtenä valinnaisena aineena. Kouluissa järjestettin iltapukutanssiaisia, joissa tanssien varaamiset kirjoitettiin pieniin kirjoihin ja seinävierustoilla istui aikuisia esiliinoina.

Amerikkalaiset olivat siihen aikaan kohteliaita ja käyttäytyivät hyvin. AFS-perheessäni oli paljon kirjoja - ja kaksi flyygeliä olohuoneessa. Chicago ja New York olivat arvokkaita ja rauhallisia (Aamiainen Tiffanyllä New York !). Etelävallat olivat takapajula, jossa oli rasisteja. Heitä kauhistelliin pohjoisvalloissa. Vaihto-oppilaat kutsuttiin Valkoiseen taloon ja pihanurmikolla istuen kuuntelimme presidentin puheen. Minullakin oli pitkään I like Ike - rintamerkki. New York Times -lehdessä oli kahteen otteeseen meistä ryhmäkuva. Kun palasi Suomeen, oli kuin ufojen luona käynyt, piti olla hiljaa kokemuksistaan.
Kommentti Kemppisen blogikirjoitukseen Ei nettiä
Kuvassa olen lähimpien ystävieni kanssa graduation-päivänä. Suomessa menin takaisin kouluun. Pääsin ylioppilaaksi, kun amerikkalaiset luokkatoverini olivat käyneet jo kaksi vuotta yliopistoa, jotkut Harwardissa ja Bryn Mawhrissa. Olen takarivissä ikkunan kohdalla. Vasemmalla puolellani oleva tyttö on intiaani. Hänen vanhempansa olivat opettajia. Tytöt edustavat eri yhteiskuntaluokkia.
P.S. 1980-luvun asuin Kanadassa. Sitähän elokuva Back to the Future myös kuvaa.
Lue myös Iloinen 1950-luku

Iisalmen Kirkonkylän kansakoulu ja muut puretut talot

Iisalmi Kirkonkylän koulu, originally uploaded by Anna Amnell.

Iisalmelainen Salmetar on julkaissut viime aikoina kirjoituksia vanhasta jo kadonneesta Iisalmesta, viimeksi entisestä Iisalmen kirkonkylän koulusta. Tämä talo on tuttu, sillä siinä mieheni vietti lapsuutensa ja kouluvuotensa.

Rakennus tuli tutuksi minullekin jo seurusteluaikoina, kun olin vieraana mieheni kodissa, joka sijaitsi rakennuksen keskiosassa. Isän luokkaan pääsi isän työhuoneesta ja äidin luokkaan keittiöstä.

Keskiosa vaikuttaa pieneltä, mutta johtajaopettajan virka-asuntoon kuului neljä huonetta ja keittiö, suuri sali, ruokasali/lastenhuone/perheen koululaisten huone, tilava makuuhuone ja työhuone sekä kaksi suurta lasiverantaa.

Vanha Iisalmi kiinnostaa, joten päätin tilata Salmettaren.
Katso koko kansio

klikkaa hakusanaa 'Iisalmi'
Kuviani Iisalmesta eri vuodenaikoina
(Paikalla sijaitsee nykyään Kirkonsalmen koulu)

Huom! Samassa pihassa oleva Kivikoulu on säilynyt ja remontoitu.
Ks. Kari Jalkasen kuvat Iisalmen kirkonkylän koulu (= kivikoulu)

Viattomuuden aika meni jo

Lue myös Minne unohtui lapsuus?
Iloinen 1950-luku

"Du bist wie eine Blume,

So hold und schön und rein"

"Sä olet niin kuin kukka

Niin puhdas viaton"

Heinrich Heine

Kun tytöillä oli vielä lapsuus. Ikä ensimmäisen yhdynnän aikana.

1942-46 syntyneet:

alle 13 vuotta 0 prosenttia

14 vuotta 0 prosenttia

15 vuotta 3 prosenttia

16 vuotta 8 prosenttia

1947-1950 syntyneet:

alle 13 vuotta 1 prosentti

14 vuotta 3 prosenttia

15 vuotta 5 prosenttia

16 vuotta 16 prosenttia

1951-1953 syntyneet:

alle 13 vuotta 0 prosenttia

14 vuotta 1 prosentti

15 vuotta 5 prosenttia

16 vuotta 17 prosenttia

(Sievers & Koskelainen & Leppo: Suomalaisten sukupuolielämä. 1974, sivu 235

Penkinpainajaiskuvani

Pirkko Anna Amnell, originally uploaded by Anna Amnell.

Iisalmen Tyttölyseon [nykyinen Juhani Ahon Ahon koulu ] penkinpainajaisten kohokohta abiturienttien kantaminen pulpeteissa järjestettiin poikalyseon pihalla, jossa lyseon seitsemännen luokan - eli lukion toisen - luokan pojat kantoivat meitä. Tämän hienon valokuvan otti latinan ja ruotsin opettajani Helvi Kontro, puolalais-suomalaista sukua oleva lahjakas latinisti. Kantaminen tapahtui lyseon pihalla, josta syystä minut merkittiin koulujen 100-vuotisnäyttelyssä Iisalmen lyseon ylioppilaaksi !

Minulla on päällä Amerikasta vaihto-oppilasvuonna saatu musta cocktailasu, jonka yläosa on samettia ja leveä alaosa satiinia. Hameen alta näkyy Amerikasta saatu tyllialushame. Tämän jälkeen ajoimme reellä kierroksen kaupungilla.

 Ilalla lyseossa rinnakkaisella luokalla oleva poikaystäväni ja minä menimme kotikutsuille poikaystäväni luokkatoverin kotiin Kattaalaan. Poikalyseolaiset olivat olleet koko luokka päivällä aterialla samassa talossa.  Iltajuhliin oli kutsuttu vain muutama talon pojan ystävä ja kaksi tyttölyseolaista, luokkatoverini ja minut. Paikalla oli pojan vanhempien lisäksi muutama lyseon opettaja. Palvelijat tarjosivat hienoa ruokaa, ja aikuiset nauttivat vähän viiniä. Keskusteltiin henkevän akateemisesti. Oli hienoa ja jännittävää. Tunsimme itsemme melkein aikuisiksi.

Kuvan otti lehtori Helvi Kontro, ruotsin ja latinan opettajani. Hän oli puolalais-suomalaista sukua. pitkä tumma nainen. Hänen näköisekseen kuvittelin Katariina Jagellonican kirjoittaessani vuosikymmenien kulttua Lucia Olavintytär -kirjojani.

Tämä on Iisalmea  (Filmi vuodelta 1959, Elävä arkisto)