Kuva: beesi
Helsingistä voi nähdä paljon päivässä ja jopa kuudessa tunnissa. Torontolaiset naapurimme pistäytyivät nimittäin Euroopan matkallaan pikavisiitillä Helsingissä. Ohjelmamme oli seuraava:
Lentoasemalta taksilla Sibelius-monumentille. Siellä otettiin valokuvia. Taksi odotti sen ajan ja menimme Temppeliaukion kirkkoon, jossa oli pieni päiväkonsertti. Jälleen paljon valokuvia.
Näiden huippusuosittujen turistinähtävyyksien jälkeen menimme kolmosen raitsikkaan, joka tekee kierroksen Helsingin lähihistoriassa ja kulttuurissa. Oli myös mahdollisuus jatkaa heti lentoasemalla alkanutta juttelua kummankin perheen uusimmista kuulumisista.
Sitten olikin aika tulla lounaalle meille. Istuimme saman ruokapöydän ääressä, samoissa tuoleissa kuin olimme istuneet Torontossa. Lautasliinatkin olivat Kanadan aikaiset. Joimme teetä samoista ruusukupeista kuin silloin kauan sitten.
Totesimme, että maailma oli muuttunut toisaalta paremmaksi ja toisaalta pahemmaksi. Neuvostoliitto oli romahtanut ja ystäviemme kotimaa Unkari(josta he olivat paenneet vuonna 1979) oli vapautunut, mutta on liukunut viime aikoina lähelle vanhaa neuvostosysteemiä. Suunniteltu paluu kotimaahan ei enää miellyttänyt ystäviämme.
Oli aikaa tehdä vielä toinen kierros Helsingin keskustassa eli Senaatintorilla, Kauppatorilla ja Esplanadilla. Saatoimme sitten ystävämme bussilla lentoasemalle ja päätimme katsella ensi kerralla lisää Helsinkiä. Ehkäpä voimme käydä seuraavalla kerralla konserteissa ja oopperassa.
Eilen pistäytyi lounaalla nuoremman poikamme kummitäti, joka on asunut englantilaisen miehensä kanssa monissa maissa. Yleensä on ollut niin, että olemme olleet aina eri puolella Atlannin. He ovat asettuneet asumaan Montrealiin ja me ainakin toistaiseksi Suomeen.
Aika menettää merkityksensä, kun tapaa vanhoja, läheisiä ystäviä. On vain halauksia, kyyneleitä, naurua ja loputonta juttelua.
