tiistaina, lokakuuta 20, 2009

Iloista syksyä!



Unan blogista tuli tämä iloinen viesti

Haluan puolestani lähettää syystunnustuksen seuraaviin blogeihin:

Haluan ilahduttaa erityisesti
Kaisaa, joka on menossa leikkaukseen

ja Marja-Leenaa.

Syysterveiset myös seuraaviin blogeihin, jotka ovat ilahduttaneet minua tänäkin syksynä:
Endless Night in North

Mamman maailma

Rita

Ikkunaiines

Hannelen paratiisi

maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Rautapata



Meillä oli ennen Kanadaan muuttoa punainen emaloitu Sarpanevan rautapata, ja laitoin siinä usein ruokaa. Viime vuodet olen käyttänyt kaikenlaisia muita uuniastioita. Näin hulluilla päivillä klassisen rautapadan, jonka sai kohtuullisella hinnalla. Sitä ei voinut vastustaa. Onneksi on kännykkä, ja sain miehen kantamaan padan kotiin. Nyt on tarkoitus uudistaa rautapatamme laittamalla siinä ratatouille.

Olen alkanut kerätä reseptejä pataruokiin. Aion laittaa lähinnä kasvisruokia, joiden laittamiseen rautapata soveltuu erityisen hyvin, mutta padassa haudutettu kanakin on todella herkullista. Muuton aikaan söimme liikaa eineksiä ja muuta valmisruokaa, myös läheisestä kiinalaisesta ravintolasta ja thai-ravintolasta. Nyt on taas kotiruokien aika.

P.S. Koetan välttää kaikin tavoin valmisruokia. Niissä on paljon suolaa, sokeria ja kovetettuja kasvirasvoja, samoin niissä on soijaa. Olen allerginen soijalle, ja sitähän kaikessa, jopa suklaassa. Soija on suurbusiness, joka on vahingollinen myös luonnolle. Miksi ei käytetä kotimaista rapsia?