Kirjoituslipasto huonekaluna KUVA JA MÄÄRITELMÄ Eilen illalla
Saaran blogissa keskusteltiin työhuoneista. Useilla kirjoittavista naista ei sellaista ole. Kirjoitetaan sängyn päällä ja keittiön pöydän ääressä. Saaralla on kuitenkin mukava työskentelynurkkaus, jota hän kuvaa kirjoituksessaan.
Varsinaisen vapaan toimittajan urani aikana Torontossa kirjoitin keittiössä paitsi viimeisenä vuonna, jolloin kaksi lapsista oli lähtenyt Pariisin opiskelemaan, ja mieheni ja minä saimme työhuoneet. Pöytänä oli pienessä keittiössämme kadulta löydetty pitkä ja kapea keittiön pöytälevy. Mieheni teki siihen laudoista pukkijalat.
Istuin keittiön korkealla jakkaralla ja kirjoitin eläintensuojeluyhdistyksen kirpputorilta ostetulla punaisella kirjoituskoneella. (Olen heittänyt sen Suomessa roskiin ja epäilen, että se on nyt kallis keräilyesine.)Edessäni oli seinällinen taidejulisteita. Siinä sitä syntyi kulttuurijuttuja Suomeen. Kirjoja, lehtijuttuja ja väitöskirjoja kirjoitetaankin hyvin vaatimattomissa olosuhteissa. Mutta mielikuvitus luo laajoja näkymiä.
Tänä aamuna, kun heräsin, huomasin, että Saaran kuvaus hänen omasta pienestä työhuoneestaan ratkaisi erään työpöytäongelman, oikeastaan kirjoituslipasto-ongelman. Koska nuortenkirjablogini nimi on ”kirjoituslipasto”, olin laittanut sinne kuvan kauniista kirjoituslipastosta, jonka ajoittaisin jonnekin 1800-luvun loppuun tai 1900-luvun alkuun. Mutta nyt tuli ongelma. Olin siirtänyt kaikki siihen aikakauteen liittyvät kirjoitukset uuteen blogiin, ja 1500-luvulla ei kirjoituslipastoja vielä ollut.
Mutta työpöytiä oli. Pyhimykset Augustinuksesta ja Hieronymoksesta lähtien on kuvattu istumassa arvokkaiden työpöytiensä ääressä. Mutta entä naiset? Mariakin istuu lattialla kirjaa lukemassa ainakin yhdessä maalauksessa. Lattialla istuivat vielä Elisabet:n hovinaisetkin hienoissa tilaisuuksissa. Tuoli oli vain Elisabetilla. Hän oli lempeä, kun ei vaatinut hovinaisiaan seisomaan. Ei tiedetä istuivatko Elisabetin hovinaiset tyynyillä vai leveiden moninkertaisten hameittensa päällä.
Mutta tänä aamuna muistin heti herättyäni keskiaikaisen naiskirjailijan, joka kuvataan omassa pienessä työnurkkauksessaan pöydän ääressä. Christine de Pisan. Minulla on hänen kirjansakin. Sen kannesta löytyi naisen kirjoituslipastolle edeltäjä. Se koristaa nyt
blogini sivupalkkia. Kiitos, Saara, ideasta.
Kiitos, Hanhensulka. Tässä on Sinulle yksi sulka hattuun lisää. Osuin nimittäin tänä aamuna - eli oikeammin eilen aamulla - Hanhensulan linkkiblogiin. Olin suunnitellut pitkään pysyvän linkkivaraston tekemistä, mutta en ollut tajunnut, että sille voi varata tuolla tavalla oman blogin.
