Seitsemäs historiallinen nuortenkirjani Lucia ja Luka [lue tarkemmat tiedot kirjasta] ilmestyy marraskuussa. ISBN 978-952-498-842-1
Se on aivan uusi kokeilu siinä mielessä, että julkaisen sen omakustanteena. Minulla on ollut hyvä onni, sillä olen vain kerran aikaisemmin joutunut etsimään kustantajaa. Nyt kyllästyin etsimiseen, kun historiallinen romaani ei näyttänyt enää kiinnostavan ollenkaan kustantajia ja entisessä kustantamossa vaihtui kustannustoimittaja, samoin kustannusjohtaja, jotka olivat molemmat olleet kiinnostuneita keskiajasta.
Halusin, että varsinkin lapsilukijat saavat tietää, mitä Lucialle lopulta tapahtui. Ja kuka onkaan salaperäinen Luka?
Olen valinnut yhden BoD:n kansipohjista ja valinnut siihen värit sekä ostanut Gemäldegalerie-museolta Berliinistä luvan käyttää museossa olevan maalauksen kuvaa kannessa. Mustavalko-piirroskuvituksen on tehnyt poikani, vaikka hän on ollut omassa työssään erittäin kiireinen.
Maalaus: Jan Sanders van Hemessen [1500 - 1564/66] Kuvassa on todenäköisesti hänen tyttärensä, josta tuli myös taitelija. Gemäldegalerie, Berliini.
Books on Demand hoitaa kokonaan julkaisun teknillisen puolen, mutta olen tarkistanut itse tekstini kieliasun ja eri vedosten kielentarkastamisen. Olen kirjoittanut itse myös takakannen tekstin ja valinnut sinne kuvan, mutta lay-out on BoD:n tekemä. Palvelu on ollut BoD:ssä erittäin ystävällistä ja kärsivällistä.
Lue Lucia Olavinytär -blogistani lisää Luciasta ja Lukasta, joka ilmestyy marraskuussa myyntiin kirjakauppohin, nettikauppohin ja BoD:n nettikauppaan.
Kirjassa on 120 sivua.
Luin juuri kirjoituksen näistä kirjailijoiden huolista : "Kun kirjailija pelkää hylsyä" (hylkäämistä)
Hyvin tämä alkaa mennä:
Lucia ja Luka on mukana Tyyris Tyllerö -lehden Turku-numerossa Anne Valtosen artikkelissa, ja myös minua pyydetiin kirjoittamaan samaan lehteen artikkeli.
Anne Volanen artikkelissa Vankityrmiä ja renessanssin loistoa. Turun linnan historiaa lasten- ja nuortenkirjoissa. - Tyyris Tyllerö 4/2013, sivut 2-6.
Anna Amnell: Firenzestä Turkuun, sivuilla 7-12.
Lue lisää
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-lucia-ja-luka-tyyris.html
Ja artikkelini Firenzestä Turkuun
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html
Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
keskiviikkona, lokakuuta 16, 2013
Arleenan sanomat: Surukuuset syksymaisemassa
Arleenan sanomat: Surukuuset syksymaisemassa: Monta kertaa olen kulkenut näiden surukuusien ohi. Kameraa ei ole ollut mukana ja aina päätin, että kuvaan ne ensi kerralla. Eil...
sunnuntai, lokakuuta 13, 2013
Värikollaasi 148: Dostojevskin syksy
Dostojevskin lattia ja sateenvarjoteline ja Pietarin syksyä
ks. myös Dostojevski-museo -kuvat
Värikollaasi 148 värimalli sitruuna
ks. myös Dostojevski-museo -kuvat
Värikollaasi 148 värimalli sitruuna
Ruskakierros Eirassa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)