Kuvassa viimeistelen 1500-luvun trilogiani kolmatta osaa vuoden 2010 lopulla Berliinin kirjailijaresidenssissä.
Olen toipilaana, ajatukset alkanut kiertää mielessä päiväkirjamaisina muistiinnpanoina, joita ole laittanut Facebookiin:
Berliinin joulumarkkinaterroristi vaikuttaa kaikkiin muihinkin kuin berliiniläisiin. Kuvassa viimeistelen 1500-luvun trilogiani kolmatta osaa vuoden 2010 lopulla Berliinin kirjailijaresidenssissä. Aikaisemmin kuvat kahdesta viikosta Berliinissä herättivät pelkkiä hyviä muistoja, vaikka residenssi sijaitsi köyhällä ja resuisella maahanmuuttaja-alueella. Oli lähinnä turkkilaisia naapureita. Ostimme ruokaa usein saman kadun varrelta turkkilaisen kauppiaan puodista. Jopa samassa pihassa asuvat turkkilaiset pienet koulupojatkin tervehtivät meitä lähtiessään kouluun, jos tulimme ulos samaan aikaan.
Maahanmuuttajilla näytti olevan hyvä olla Saksassa. Nyt niihin muistoihin sekoittuvat ulkopuolisen, tunisialaisen, maasta toiseen kierrelleen rikollisen terroriteon tapahtumat. (Hän oli mm polttanut koulun kotimaassaan ja tehnyt muitakin rikoksia, kertoi saksalaisen lehden blogi tänään.). Terroristi vaikuttaa miljoonien ihmisten ajatuksiin, jotka koskevat menneisyyttä ja nykyhetkeä - ja tulevaisuutta. Siihen hän ja hänen lähettäjänsä ovat pyrkineet. Samoin on Ankarassa tapahtuneen suurlähettilään murhan laita. Useimmilla ihmisillä ei oli mitään muita mielikuvia Ankarasta. Nämä muistikuvat säilyvät vuosikymmeniä. Ne lisäävät epäluottamusta ja varmaankin myös vihamielisyyttä.