keskiviikkona, tammikuuta 04, 2017

sunnuntai, tammikuuta 01, 2017

Uudet varikollaasit

2017ajpg

Uudet Värikolllaasit 2017 a



Menetetty maailma



Twelfth Night. - Kohti loppiaista. Rudolf Koivun näkemys Itämaan tietäjistä-.

Minusta tuntuu, että tämä kuva toi mielikuvitukseeni kaikkein ensimmäiseksi kaukaisten paikkojen ja tapahtuminen kauneuden, eksotiikan ja salaperäisyyden Jotain samanlaista pystyivät tuomaan vain ihmeelliset pilvimuodostelmat taivaalla ja heijastumassa  järven pintaan. Muistan, kuinka kurkistin toista maailmaa veneen laidan yli tai iltaruskon maailmassa taivaalla.  

Siihen aikaan me lapset ihailimme itämaiden eksotiikkaa ja kauneutta. Ainoat pahat ja pelottavat itämaiset ihmiset löytyivät Tuhannen  ja yhden yön saduista. Mutta hyvyys voitti niissä aina niin kuin klassisissa dekkareissa , ja järjestys ja rauha palautuivat.

lauantaina, joulukuuta 31, 2016

Senaatintorin joulukuusi kaadettu ennen loppiaista

Helsingin Tuomiokirkko

Kuka määräsi joulukuusen kaadettavaksi moottorisahalla Senaatintorilta ennen aikojaan? 

Heikki Kotilainen:
Senaatintorin joulukuusi kaadettiin sittenkin 
Helsingin Sanomat /Kaupunki 31.12.2016

Jouluperinne: Senaatintorintorin kuusi sai väistyä kansalaistorin juhlien tieltä.


Mannerheimintiellä musiikkitaloa vastakkain on Kansallismuseo, jonka pääty on rakennettu keskiaikaiseen tyylii. Toivon, että se on valaistu. Katolinen aika kesti Suomessa yli 500 vuotta, olimme silloin jo osa sivistynyttä Eurooppaa.


Hyvää uutta vuotta!

tiistaina, joulukuuta 27, 2016

2016 memories

a blue sky and moon

Sininen ilta
Iltakävelymuistoja 2016 makroviikot

blue windows

Valo muuttaa tutut näkymät: siniset ikkunat, blue windows

Independence Day

Itsenäisyyspäivä illalla taksissa

colours

mainosten outo maailma

raitiovaunu

Raitiovaunu, yksityiskohta


kumivene

Töölönlahti


Joulu alkaa keittiöstä

Kotona vuoden pimeimpänä aikana. Haave kesästä..