perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Elisabet: Kultainen aika.

Elizabeth I


Elizabet I kiinnostaa. Hänestä kirjoitetaan ja tehdään yhä uusia elokuvia, joista uusin on Elizabeth: The Golden Age .

Lyhyempi versio tästä kirjoituksesta ja lisätietoa Elisabetin ajasta.

Shehkar Kapurin Elisabet: Kultainen aikakausi on historian elävöittämistä suuressa mittakaavassa. Elisabet ja hänen aikansa sopivatkin täydellisesti elokuvaan. Renessanssi oli pukuloiston, löytöretkien, väkivallan ja juonittelujen aikaa.

Näin elokuvan ennakkoon ja arvioin sitä uutiskatsauksessa. tässä joitain mielipiteitäni. Näin sen uutispätkän, mutta en muistanut merkitä muistiin, mistä sen vosi löytää. Se taisi olla MTV 3.

Kapurin elokuva on erinomaista viihdettä. Siinä on kauneutta, toimintaa ja hyviä näyttelijöitä, maalauksellinen meritaistelu. Pukuhistorian ystäville se on todellista herkkua (Puvut: Alexandra Byrne): kauniita tekstiilejä, hienoja yksityiskohtia, loistavat värit. On uljasta 1500-luvun arkkitehtuuria, hienoa sisustusta, upeita maisemia ja kauniita hevosia. Se on visuaalisesti erittäin ilahduttava elokuva. Kauniita kuvia elokuvasta

Kaipasin palatseista loistavia 1500-luvun seinägobeliineja, jollaisia näkee esimerkiksi Viktoria ja Albert -museossa. Entä heinät ja kukat Elisabetin vastaanottosalien lattioilla? Niitähän ulkomaiden lähettiläät ihmettelivät. Minua häiritsi se, että Elisabet peilaili jatkuvasti, kun todellisuudessa hovissa ei ollut peiliä vuosikausiin. Kun Elisabet sitten halusi nähdä itsensä peilissä, hän suuttui siitä, että häntä oli kehuttu kauniiksi! Elisabet oli sairastanut isorokon, joka oli runnellut hänen kasvojaan.

Elizabet oli turhamainen, älykäs ja tuittupäinen. Hänen turhamaisuuttaan suvaittiin, sillä se oli naisellista turhamaisuutta: ulkomuoto, vaatteet, soittotaito, pitkät kauniit sormet, latinantaito, tanssitaito, musikaalisuus, "ikuinen nuoruus". Elisabet korosti naisellisuuttaan, mutta sanoi myös olevansa samanlainen kuin isänsä. Hän oli päättämätön luonne niin kuin isänsä, mutta ei ollut onneksi perinyt hänen julmuuttaan. Hän oli viisaampi kuin isänsä, hän ei ärsyttänyt kansaa, mutta hän saattoi heittää neuvonantajiaan aamutossullaan.


1500-luvun
ihmisen maailma


Elokuva on uskollinen ajan hengelle, vaikka tapahtumien järjestystä ja ajankohtaa on muuteltu, henkilöitä on yhdistelty. Mutta sitä on tehty ennenkin elokuvissa, jotta juoni saadaan tiivistetyksi ja tapahtumia nopeutetaan.

Tuon ajan Englannissa oli 5 miljoonaa asukasta, ja pelkästään Lontoossa 1560 noin 100 000 asukasta ja vuonna 1600 200 000. Kaupungin ympärillä olivat osittain rappeutuneet muurit, vain yksi silta (1200-1832) johti Thames-joen yli, muurissa oli 10 porttia, useimmat talot olivat puusta ja 3- ja 4 -kerroksisia. Hienommat talot olivat kiveä. Ennen uskonpuhdistusta Lontoossa oli 100 kirkkoa ja monia luostareita. Kun ne purettiin, niistä tehtiin tehtiin kuninkaan suosikeille taloja. Lukutaito oli siihen aikaan melko yleistä, ja hartauskirjat olivat kaikkein suosituinta luettavaa.

On vuosi 1585. 52-vuotias Elisabet on hallinnut jo 27 vuotta. Mutta hänelle ilmestyy elokuvassa kosijoita, jotka todellisuudessa esiintyivät jo 25 vuotta aikaisemmin. Esimerkiksi Ruotsi-Suomen Erik XIV oli kuollut jo kahdeksan vuotta aikaisemmin.

Elokuvan nimessä esiintyvä käsite 'golden age, 'kultainen aika' on tavattu monissa kulttuureissa. Yleensä sanonnalla tarkoitetaan kreikkalaista utopiaa ajasta, jolloin vallitsi vauraus, rauha ja sopusointu ja jolloin ihmiset olivat moraalisesti puhtaita ja ikuisesti nuoria. Se on niin kuin Paratiisi tai Jesajan tai Ilmestyskirjan tuhatvuotinen valtakunta.


Uskonto oli pääosassa
Elisabetin aikana


Nykyajan ihmisen, elokuva-arvostelijankin, on ehkä vaikeaa käsittää sitä tosiasiaa, että uskonto oli pääosassa 1500-luvun maailmassa. Se oli 1500-luvun ihmiselle elämän ja kuoleman kysymys. Siihen suhtauduttiin aidon vakavasti ja syvällisesti. Sen ajan ihminen oli yhdistelmä lapsenomaista tunnekuohua, julmuutta ja syvää huskautta tavalla, jota meidän on vaikeaa käsittää. Hänelle astrologia oli tiedettä, ja elokuvassa esiintyykin Elisabetin neuvonantajana myös Ackroydin romaaneista tuttu mystinen tohtori Dee.

Elisabetin uskonnollisuus on helpommin ymmärrettävää, sillä siinä oli samantyyppistä järkevyyttä kuin nykyajan pohjoismaisessa protestantismisssa. Hänen uskonnollisuutensa oli kuitenkin aitoa ja syvällistä. Elisabet oli omaan aikaansa nähden hyvin suvaitsevainen hallitsija. Hän oli oppinut suvaitsevaisuuteen kovan koulun kautta. Äiti ja ystäviä oli teloitettu, ja hän oli itse joutunut elämään jatkuvassa pelossa uskonsa vuoksi.

Se oli julmaa aikaa, oli orjuutta, eläintenrääkkäämistä, ruumillista rangaistusta aikuisille ja lapsille. Kuolemantuomio ja kidutus olivat tavallisia rangaistusmuotoja. Kuolemaantuomitut kuten myös Maria Stuart pukeutuivat huolella, pitivät hienoja puheita. Kuolema oli elämän suurin päivä, ovi toiseen, parempaan maailmaan. Elokuvassa katoliset on esitetty karrikatyyreinä, osittain hyvinkin mauttomasti. Se hämmästytti, sillä Kapurin ensimmäinen Elisabet-elokuva käsitteli uskonnollisia kiistoja hyvin tasapuolisesti ja vakavasti.

Maria Stuartista on esitetty kuitenkin hyvin ihannoiva kuva. Maria Stuarthan oli ollut ajattelematon tytönhupakko, varsinainen katastrofisukulainen, mutta vangiksi jouduttuaan hän otti hurskaan katolisen roolin. Hänestä tuli sen ajan maailman katolisille tärkeä symboli, aivan kuten Elisabetista tuli sama protestanteille: neitsyt Marian korvike.

Romanttinen sankari
on yhdistelmä


Elokuvan romanttinen mieshahmo on Sir Walter Raleigh, joka oli runoilija, tutkimusmatkailija, seikkailija, hovimies. Raleigh oli Elisabetin suosikki. Hän oli Elisabetin entisen opettajan sukulainen ja Elisabetin lapsuudenystävän ja suuren rakkauden Dudleyn tuttava. Elisabet lahjoitti muutamille suosikeilleen, varsinkin walter Raleigh'lle maaomaisuuksia, taloja ja monopoleja erilaisiin tuotteisiin. Toiset kuten Walshingham velkaantuivat kuningatarta palvellessaan.

Niitä, jotka tuntevat 1500-luvun historiaa, voi häiritä se, että tapahtuminen järjestystä on muuteltu ja henkilöitä yhdistelty (Sir Walter Raleigh ja Sir Francis Drake, toinen tutkimusmatkailija ja laiva-asiantuntija), mutta sitä on tehty ennenkin elokuvissa, jotta juoni saadaan tiivistetyksi ja tapahtumia nopeutetaan. Raleigh esiintyy elokuvassa keskeisenä meritaistelussa, mutta hän ei ottanut siihen osaa toodellisuudessa. Hän oli kylläkin rakennuttanut suuren laivan, jonka Elizabeth oli ostanut häneltä ja joka oli englantilaisten lippulaiva taistelussa Suurta Armadaa vastaan.

Meidän ajan kuvaamista
historian kautta


Elokuva kertoo meidän ajastamme historian kautta. Jos ei kertoisi, se ei kiinnostaisi muita kuin pientä joukkoa historian asiantuntijoita. Täysin tarkka menneisyyden toistaminen olisi raskasta katsottava ja vaikeaa ymmärtää. Dokumentit ja kirjat ovat niitä varten, jotka haluavat faktoja.

Elokuvassa käsitellään meidän aikamme uskonnollista fanatismia ja ahdasmielisyyttä 1500-luvun esimerkillä: silloinkin oli fanaatikkoja. Pärttylinyöstä oli kulunut vasta vähän yli 10 vuotta. Silloin Pariisissa ja muuallakin Ranskassa surmattiin tuhansia protestantteja. Walshingham oli Pariisissa Pärtyylinyön aikaan, pääsi pakenemaan, pelkäsi, että sama väkivalta laajenisi muuallekin Eurooppaan.

Minusta elokuvan vakavin virhe oli tehdä katolisista naurettavia karrikatyyrejä. Maailmassa on noin 1,12 miljardia (miljardi= 1000 miljoonaa) katolista. Heistä suuri joukko saattaa boikotoida elokuvaa. Espanjan kuninkaalla Philipillä oli sitä paitsi syytä hyökätä Englantiin, sillä englantilaiset, kuningattaren oma merirosvo Sir Wlliam Drake ensimmäisenä, ryöstivät jatkuvasti espanjalaisten laivoja ja lisäksi Englannin katoliset, joita oli puolet kansasta, olivat pyytäneet häntä apuun. Tiukan paikan tullen suurin osa katolisista muuttui kuitenkin isänmaallisiksi sodan aikana eikä mennyt espanjalaisten puolelle.

Jokainen aikakausi tekee oman tulkintansa historian henkilöistä ja tapahtumista.
Joskus ovat olleet muotia seikkailut, toisinaan rakkaustarinat, toisinaan tragediat. Tämä elokuva on yhdistelmä: siinä on seikkailua, rakkautta, suuria kohtauksia, hienoja vaatteita, loisteliaita taloja ja sisustuksia, tragediaakin. Se on vähän niin kuin telenovella tai saippuaooppera ja toisaalta vähän niin kuin Bollywood-elokuva.

Intialainen näkökulma ja tyyli, musiikki ja värit saattavat piristää Hollywood-elokuvaa. Lisäksi intialainen voi ehkä ymmärtää 1500-lukua paremmin kuin me länsimaiden ihmiset. Intialaisessa suurkaupungissa on edelleen paljon samaa, mitä oli Lontoossa keskiajalla: ihmispaljous, ahtaus, tuoksut, värit, rikkaat ja köyhät elämässä rinnakkain, elämän värikäs runsaus.

Elizabet I Elisabetin "kotisivut"

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Lukiolaisen maailmankuva



Jokelan koulun uhrien, rehtorin ja oppilaiden, omaisten suru on suunnaton. Voin vain sanoa: Otan osaa suruunne.

Mutta kuten kaikki suomalaiset ja lukuisat ihmiset muuallakin maailmassa, pohdin syytä Jokelan koulun tragediaan. Katsoin tänään suomalaisia ja ulkomaisia TV-lähetyksiä aiheesta, luin nettikeskusteluja. Koetin ymmärtää, mitä oikeastaan tapahtui. Alkoi hahmottua vähitellen nuoren pojan mielen muotokuva.

Luulen, että tämä poika oli omassa mielessään kuuliainen poika, joka toteutti ihailemiensa henkilöiden ajatukset konkreettisesti. Hän oli kuin itsemurhaterroristi tai kamikaze-lentäjä.

En ryhdy arvioimaan, oliko pojalla mielenterveysongelmia. Siitä voivat keskustella asiantuntijat. Mutta hänen itsensä kuvaamasta maailmankuvasta me voimme puhua. Siitä täytyy puhua.

Tämän kesällä 18 vuotta täyttäneen pojan - oikeastaan lapsen - mielikuvamaailmassa hallitsivat Nietzschen yli-ihmisoppi ja nihilismi, Darwinin "survival of the fittest", eugeniikka, sosiaalidarvinismi, linkolalainen ihmiselämän väheksyminen, Hitler ja Stalin. Jokelan joukkomurha tapahtui lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä. Siksi hän siis huusi tuon alussa käsittämättömältä tuntuneen lauseen "Nyt alkoi vallankumous" kuten eräs hänen koulutoverinsa kertoi. Tämä yhdistelmä järkyttää ihmisiä tänään muuallakin kuin Suomessa. Tämä on sellainen tragedia, josta tullaan puhumaan kauan. Siitä tullaan kirjoittamaan ja tekemään elokuvia. Siihen hän varmaan pyrkikin.

Aamulehti

Helsingin Sanomat

Tiede-lehden keskustelu järkytti eniten. Sieltä löytyi kaikkein traagisin linkki.

Ulkomailla
BBC, links

Guardian

Ekofasismi, sosiaalidarwinismia ja Harris/Kleinbold olivat tämän pojan lempiaiheita netissä ja herättivät vastustusta. Mutta miten on mahdollista, että kukaan ei huomannut? Vai ollaanko niin tottuneita näihin ajatuksiin, joita "viisaat miehet" Pekka-Ericin mukaan kannattavat?

Olen seurannut yli 25 vuoden ajan ulkomaisia TV-uutisia enkä ole koskaan nähnyt Suomen olevan näin paljon esillä. Vaikuttaa siltä, että muissa maissa ollaan aivan yhtä järkyttyneitä tästä tilanteesta. Tämä asia täytyy selvittää pohjia myöten. Nuorisopsykiatria, aselait, lasten ja nuorten arvokasvatus..

Mitä Linkola vastaa.

Risto Niemi-Pynttärillä on uusi, kaunokirjallisuudesta tuotu näkökulma tähän asiaan.


"Jokelan tapaus osoittaa, että kaikki filosofiat eivät ole yhteisön kannalta hyväksyttäviä tai moraalisesti kestäviä", kirjoittaa dosentti Jyri Komulainen 12.11.2007
Lue Jyri Komulainen: Koulussa voitava testata ajatuksiaan. HS/Vieraskynä 12.11.2007
Otteita kirjoituksesta

Koulusurma ja filosofian opetus. (liittyy HS;n artikkeliin Platon voi panna pään sekaisin. 18.11.2007)

Lehdistön toiminta Jokelassa. Kemppisen blogiin lähetetty julkilausuma. Jokela (toukokuu 2008)

Pekka-Eric

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Koirakuva 11: odotus


Ystävällinen koira Kuopiossa, originally uploaded by amnellanna.

Täällä minä odottelen emäntääni, joka on kaupassa.

Koiran omistaja kertoi, että joskus tätä koiraa oli kiusattu, kun se on odotttanut tällä tavalla kaupan ulkopuolella. Se oli tullut epäluuloiseksi vieraita ihmisiä kohtaan. Minusta se vaikutti kuitenkin hyvin ystävälliseltä.

Soijatonta suklaata

 


Tiedoksi soija-allergisille aikuisille. Tässä suklaassa ei ole soijaa. Anthon Bergin suklaassa on emulgointiaineena käytetty rapsilesitiiniä.
Posted by Picasa