Näytetään tekstit, joissa on tunniste Enqvist. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Enqvist. Näytä kaikki tekstit

torstaina, syyskuuta 14, 2006

Valokuvatorstai

the view from Uffizi, Arno, Florence, Ponte Vecchio


Ponte Vecchio Firenzessä. Kuva, jolla osallistuin 16. valokuvatorstaihin


Jokin aika sitten kirjoitin, että Valokuvatorstai, johon olen osallistunut alusta asti, on parasta, mitä blogimaailmassa on tapahtunut sinä aikana, kun olen blogeja lukenut. Se on ollut yhdistävä ja iloinen asia, jota on odottanut ja käynyt innostuneesti läpi erilaisia tulkintoja, joita osallistujat ovat omissa blogeissaan esittäneet Valokuvatorstai-blogissa annetuista aiheista.


Yhtä (ideologialtaan neutraalia) poikkeusta lukuun ottamatta aihe on määritelty aikaisemmin pelkästään yhdellä tai kahdella sanalla.


Mutta viime viikolla käytettiinkin teeman "auma" yhteydessä tekstiä, jolla oli selvä ateistinen sanoma. Tällainen menettely ei kuulu mielestäni sellaiseen "yhteisöllisesti toimivaan" blogiin, jossa määritellään aihe osallistujien runoille tai valokuville. Kukin voi tietenkin tulkita aihetta oman vakaumuksensa mukaan omassa blogissaan.


Ei ole reilua koota ensin yhteisblogiin paljon ihmisiä hauskaan puuhaan ja käyttää sitä sitten edistämään jonkin pienen ryhmän asiaa.


Olen osallistunut useisiinValokuvatorstain haasteisiin.


Valokuvatorstain esikuvana on ollut Photo Friday , jossa tehtävät on määrätty vuodesta 2002 asti pelkästään sanalla tai kahdella.  Keskustelu Photo Fridayn toimintaperiaatteista on vilkasta, ja niin toivotaankin siellä olevan.


Jos valitset "challenge archive", voit nähdä, että tehtävät on määritelty aina pelkällä sanalla.


nimimerkki Tonyn mielipide Ellilän blogissa:
"Hassua, miten ensimmäisellä kerralla jäi tämä ateismi huomaamatta luettuani sen kerran läpi. Varmaankin siitä johtuen, kun en ymmärtänyt miten se tuki aihetta uoma.
-- Nyt kun sain kommenteista lukea, että kirjoittaja on eräänlainen ateismin "lipunkantaja", niin ymmärrän, että kertoja antaa tarinalle vielä lisämerkityksen, joka jää salatuksi niiltä, jotka eivät kertojan aatemaailmaa tunne.
--
Loukkaantuminen [minun loukkaantumiseni] on sikäli ymmärrettävää, että mitä ilmeisimmin kirjoituksen lainaaja on tiennyt tästä. "
LISÄYS 6.10.2006


Mikä on Valokuvatorsta? Sattuipa vastaan tällainen "mainosteksti" viime keväältä:


"Maria ja minä olemme perustaneet kollektiiviblogin Runotorstai. Käyhän tutustumassa ylläolevan linkin kautta. Blogi on vielä aivan alkutekijöissään, mutta toivomme sen löytävän osallistujia ja lukijoita. Mukaan tulee myös kuvablogi, joka on Runotorstain sisarblogi. "


Googlella löysin, että nimimerkki Tui kirjoitti useissa blogeissa viime keväänä samanlaisen viestin, kutsui nimenomaan yhteisblogiin. 
En ollut saanutkaan väärää käsitystä. Runotorstai ja Valokuvatorstai perustettiin yhteisblogeiksi (kollektiivinen=yhteinen, yhteis-).
Mainosviesti oli kuitenkin täysin harhaanjohtava.

Lisäys vuonna 2010: Kosmologi Enqvist jatkaa uskonnon pilkkaamista yhä äänekkäämmin vuodesta toiseen, ja Valokuvatorstai pitää edelleen kiinni hänen tekstistään. Onneksi nyt on jo muitakin valokuvaryhmiä, joissa toisten maailmankatsomusta ei herjata aiheiden valinnalla.


lisäys 2011 Enqvist: pakkolääkitystä uskonnollisille (Aamulehti 19.11.2011)


"Teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist toteaa kirjassaanKuoleman ja unohtamisen aikakirjat (WSOY 2009): ”Usko on viruksen aiheuttama oireyhtymä. Se on eräänlainen mielen tauti. Ja vakava sellainen, miljardit ihmiset tartuttanut pandemia”.
Enqvist kysyy: ”Tulisiko uskonnollisuutta yrittää torjua lääkkein? Skitsofrenia aiheuttaa ahdistusta ja pahaa oloa, ja joskus skitsofreenikko voi olla vaaraksi ympäristölleen. Meistä tuntuu ilmeiseltä, että tällöin tahdonvastainen lääkitys on paikallaan."