Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, joulukuuta 17, 2011

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Kielen opiskeleminen tuli palkituksi



Kuvassa olevat mukit ovat Fölkhälsanin Majblomman-mukeja. (Vappukukka)

Olemme tilanneet vähän yli vuoden ruotsinkielistä lehteä (HBL), sillä mieheni innostui kertaamaan kielitaitoaan. Hän osasi kouluaikana hyvin ruotsia, sillä hän oli ollut parina kesänä Ruotsissa renkinä maalaistalossa. Meille savolaisille ruotsin opiskelu on monikulttuurisuuden harjoittamista, sillä ei siellä Savossa paljon ruotsia kuullut muualla kuin koulutunneilla. Täällä Helsingissä on toisin, on ruotsinkielisiä naapureita, työtovereita ja nykyään myös kaksikielisiä sukulaisperheitä.

Mieheni ruotsin opiskeleminen palkittiin. Hän oli seurannut tarkkaan HBL:ssä ollut joulukalenteria, jossa arvottiin joka päivä palkintoja. Hän ei saanut vielä joulukuussa palkintoa, mutta joulun jälkeen arvottiin jäljelle jääneet palkinnot, ja meillä oli onnea, saimmme lahjakortin. Sillä saimme kahdeksan kaunista mukia. Koska kysymyksessä on kansanterveystyötä ja lääketieteellistä tutkimusta edistävä järjestö, ostimme neljä mukia lisää, ja nyt niitä on täysi tusina kannustamassa kielten opiskeluun.

Folkhälsan

Huom! Muki kuuluu Iittalan Teema-sarjaan, jonka suunnittelija on Kaj Franck.