Lähihistoria ja totuus

Kuvassa Venäjän lähihistorian museo Moskovassa, entinen englantilainen klubi, joka toimi jo Pietari Suuren aikana..Lähihistorian tulkinta on venäläisille suuri ongelma. Helppoa se ei ole suomalaisillekaan. Lähihistoriaa tulkitsevat meillä usein ne, jotka eivät tiedä, millaista oli esimerkiksi 1960-luvun Suomessa. 

Ehdin käydä sen ajan Helsingin yliopistolla sosiologian laudaturseminaarin, jonka pitivät Kullervo Rainio ja Kalevi Heinilä, josta tuli myöhemmn Jyväskylän yliopiston rehtori. Tunnelma oli ystävällinen ja vapautunut. Tein laudaturesitelmän ryhmäkonfliktiteoriasta, ja olin innostunut sosiologiasta. Sitten tuli pieni tauko, kun synnytin ensimmäisen lapseni. Kun palasin yliopistolle, se oli muuttunut punaiseksi. Professori Rainio sai pian vasemmisto-opiskelijoilta tappouhkauksia. 

 Palasimme Kanadasta Suomeen vuonna 1989 yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen. Neuvostoliitto romahti. Nuorin lapseni tuli eräänä päivänä yliopistolta ja kertoi, että sosiologian laitokselta kärrättiin kaatopaikalle marksilaisia kurssikirjoja. Rainiota haastateltiin TV:ssä, ja hän hymyili kuin Hangon keksi. Luin tänään jostain, että punaista sosiologiaa ja sosiaalipsykolgiaa vastustivat muka vain rikkaat ja vaikutusvaltaiset henkilöt. En ole ollut koskaan kumpaakaan ryhmää, mutta en joutunut edes opiskelijana marksilaisuuden ja Neuvostoliiton lumoihin. Ne valtasivat kuin huume sen ajan nuorison varsinkin Helsingissä. Kuva. Anna Amnell

Opiskelin uskontotiedettäkin

Herttainen "Lady Buddha", jonka ostin mieheni kanssa lahjakaupasta Toronton kiinalaisesta kaupunginosasta, jossa kävimme usein aterialla  mieheni vapaapäivänä. Kauppias oli hienostunut vanha herra, ja kauppa oli tyylikäs. Ajattelin jo alkujaan laittaa tämän astiakaappiin kukka-astioiden joukkoon. Mielenkiintoni buddhalaisuuteen liittyi esineisiin ja rakennuksiin.

Kirjoitin toisen kirjoitukseni Suomen Kuvalehteen opiskeluaikana, mutta en ole luetteloinut sitä aikaisemmin. [Buddhan lähettiläs. (Nyanaponika) - Suomen Kuvalehti n:o 43. 26.10.1973 [nimimerkillä M.P. , piti olla P.P. = Pirkko Pekkarinen. M-kirjain tuli mieheni Matin nimestä, sillä hän vei/kuittasi jutun.] Haastattelin Aasiassa asuvaa saksalaista budhalaismunkkia, joka oli käymässä Suomessa.

Opiskelin valmistuttuani jonkin aikaa myös uskontotiedettä, joka on vertailevaa uskontojen tutkimista, ja haastattelu liittyi opintoihini. Uskontotiedettä opetti nuori professori Juha Pentikäinen, jolla oli amerikkalaistyylinen luonteva opetustapa. Opinnot jäivät kesken, kun muutin perheeni kanssa Kanadaan, jossa suunnittelin alussa tekeväni tutkimuksen intiaani- ja inuit-lasten asemasta heidän perinteisessä uskonnossaan.

Olin käynyt jo Helsingissä  kuuntelemassa erään luentosarjan teologisessa tiedekunnassa. Luento käsitteli turvallisuudentunnetta suurissa maailmanuskonnoissa, ja sen piti dogmatiikan professori Osmo Tiililä [1904-1972] , sivistynyt ja miellyttävä mies, vanhan ajan kohtelias herrasmies, joka oli myös kaunokirjallisuudesta kiinnostunut. Tiililä oli tehnyt aikoinaan samasta aiheesta. väitöskirjan  Hän käsitteli luentosarjassaan kaikkia näitä uskontoja hienotunteisesti.  Se oli hyvä malli, jonka omaksuin.

Kävin kerran Tiililän kotona Kampissa ja kysyin hänen mielipidettään muun muassa Francois Mauriacin romaanista Käärmesolmu, josta tein yhden kirjallisuuden seminaariesitelmistäni Maija Lehtosen seminaariin. Tiililä sanoi, ettei ehdi lukea niin paljon kaunokirjallisuutta kuin haluaisi, mutta seuraavalla luennolla hän käsitteli sitä romaania.  Sellaisiakin professoreita oli. Opiskelin myös sosiologiaa, ja Tiililän hyvä ystävä professori Waris oli sosiologi. Siitäkin keskusteltiin.

Sekä mieheni että minä olimme ihastuneet Tiililän kodissa oleviin eri uskontoja esitteleviin figuriineihin. Ne olivat käsittääkseni vanhoja ja arvokkaita. Niistä saimme mieheni kanssa idean koota samanlainen kokoelma, ja lapsemme ja lähisulaisemme ovat lisänneet pientä kokoelmaamme, joka on tällä hetkellä kaapeissa. Hyvä niin, sillä kun kuvasin äsken Lady Buddhaa, yksi monista pikkukäsistä katkesi [kuvassa käsi on vielä tallella] . Hän on ollut minulle ahkeran kotiäidin symboli, kädet eivät riitä päivän töihin.
[Buddha-sana tarkoittaa ketä hyvänsä henkilöä, joka on saavuttanut tietyn asteen buddhalaisuudessa. Nin ainakin alkuperäisessä theravada-buddhalaisuudessa.]

Opiskelijana 1960-luvun Helsingissä

Tämä opiskeluaikani kampaus (1963) on taas muodissa.

Opiskelu oli alkanut mukavasti, vaikka elätin itseni alussa ansiotöillä  ja olin välillä niin nälkiintynyt, etten jaksanut avata itse yliopiston päärakennuksen raskasta ovea vaan odotin, että joku toinen avaa.

Sitten kaikki muuttui:  sosiologian professorini, ystävällinen ja innostava Kullervo Rainio sai tappouhkauksia, professori Viitamäki, behavioristi,  ei voinut sietää minua jostain syystä ja väitti minun saaneen "Gaussin käyrän mukaan" heikon arvosanan, jotta en voinut jatkaa. Kun vielä estetiikan ja yleisen kirjallisuuden professori Rantavaara ei hyväksynyt lastenkirjoja [Narnia-kirjoja ] gradun aiheeksi, siirryin lastenhuoneeseen lukemaan lasten maailmankirjallisuutta lapsilleni ja hoitamaan kotia. Ystävällinen Peter von Bagh opiskeli myös estetiikkaa ja kirjallisuutta, oli samassa laudatur-seminaarissa ja yritti rohkaista minua jatkamaan.

                                                   Mutta kotiäitinä luin itseni vähitellen maisteriksi englantilaisessa filologiassa, joka oli monille muillekin pakopaikka sen ajan politisoituneessa yliopistomaailmassa, kertoi eräs brittiopettajani myöhemmin. Siellä oli ystävällinen ja rauhallinen ilmapiiri ilman myrskyjä ja kohteliaat opettajat.

Monet jättivät niinä aikoina opiskelunsa hum. kand -tutkintoon. Olisi tehnyt mieli aloittaa luova kirjoittaminenkin, mutta se olisi ollut mahdotonta siinä ilmapiirissä.

Iloinen 1950-luku 2

1950-luvun juhla-asu.
"1960-luvun lopulla ajan henki muuttui, iloiset muotikuvat eivät yhtäkkiä sopineet politisoituneeseen ilmapiiriin."

"Sibelius & kuvia Suomesta - näyttelyssä voi tehdä aikamatkan 1950-luvun Suomeen ja viattomuuden aikaan, jolloin mainokset olivat uutta ja Helsinki vielä hiljainen pikkukaupunki. --
1960-luvun lopulla ajan henki muuttui, iloiset muotikuvat eivät yhtäkkiä sopineet politisoituneeseen ilmapiiriin.--Claire Ahon työt loppuivat yllättäen kuin seinään."
Juhani Ahon pojantyttären Claire Ahon, hänen isänsä Heikki Ahon ja setänsä Björn Soldanin kuvia Akateemisessa kirjakaupassa.

Claire Aho muutti 1974 Ruotsiin. Ruotsiin oli lyhyt matka, ja Aholla oli mukanaan vain 14-vuotias poikansa Jussi, tuoli ja Pepi-koira.

Mieheni ja minä yritimme myös päästä pois politisoituneesta Suomesta. Mieheni etsi työtä muun muassa Ranskasta ja Yhdysvalloista. Viimein löytyi paikka Kanadasta, pienestä kaivoskaupungista, josta muutimme kahden vuoden kuluttua Torontoon. Asuimme yhdeksän vuotta Kanadassa. Sinne oli pitkä matka, ja lentoliput kalliita. Kävimme koko perhe kerran Suomessa.

1988 palasimme Suomeen. Kuvittelimme, että Suomi ottaisi Neuvostoliiton ja kommunismin vallan murenemisen ja romahtamisen vastaan samalla ilolla ja optimismilla kuin muut entiset "Itä-Euroopan maat". Mutta niin ei ole käynyt. Suomettunut Suomi kadotti sielunsa, jotain meni lopullisesti rikki. Neuvostoliiton propaganda oli tehnyt tehtävänsä. Muualla Suomessa elämä ei muuttunut samalla tavalla, väittävät sukulaiseni, mutta Helsingissä niin kävi.

1950-luku ja vähän 1960-lukuakin tässä blogissa:

Lue mm

Iloinen 1950-luku (vuodelta 2007, kommentti Iineksen blogiin)

Penkkarit. Kun Iisalmessa toimi lyseo ja tyttölyseo
http://blogisisko.blogspot.fi/2015/02/penkkarit-kun-iisalmessa-toimi-lyseo-ja.html

Ei muka ollut hauskaa? Kohtalona Rock around the Clock. (kirjoitus vuodelta 2006)
http://blogisisko.blogspot.fi/2006/06/kohtalona-rock-around-clock.html

AFS-vaihto-oppilaana 1950-luvun Amerikassa.
http://blogisisko.blogspot.fi/2013/10/afs-vaihto-oppilaana-1950-luvun.html

Maalaustunteja. Hall Diteman

1950-luvun minkkistoola ja elokuvat
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/04/1950-luvun-minkkistoola-ja-elokuvat.html

Laivalla New Yorkiin ja takaisin 1950-luvulla
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/09/laivalla-new-yorkiin-ja-takaisin-1950.html

Kommentti 1950-luku USA
http://blogisisko.blogspot.fi/2012/05/kommentti-1950-luku-usa.html

Iloinen 1950-luku: Autot
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/07/iloinen-50-luku-autot.html

Vanha auto
http://blogisisko.blogspot.fi/2009/11/vanha-auto.html

Vanha kaunis Iisalmi 1
http://blogisisko.blogspot.fi/2013/06/vanha-kaunis-iisalmi-1.html

Penkinpainajaiskuvani
http://blogisisko.blogspot.fi/2011/02/penkinpainajaiskuvani.html

Malja Suomelle
http://blogisisko.blogspot.fi/2009/10/malja-suomelle.html

TV:n alkuajat. Rikkaus ja köyhyys
http://blogisisko.blogspot.fi/2008/09/kommentteja-tv-rikkaus-ja-kyhyys.html

Vanhan valtaus 2 (1950-luvusta: Olen täysin eri mieltä kuin Kaari Utrio 1950-luvusta. Näin kertoo Hesari: "Kirjailija Kaari Utrion mielestä 60-luvun radikalismi merkitsi valtavaa muutosta 50-luvun 'ahtaaseen, suvaitsemattomaan, tekopyhään ja totaalisesti miesvaltaiseen ajatteluun.' Kaari Utrio kasvoi Helsingissä Tammen toimitusjohtajan tyttärenä. Hyvin köyhän iisalmelaisen perheen lapsena koin 1950-luvun optimismin aikana, jolloin lapset olivat lapsia ja varhaisnuoret ja nuoret osasivat pitää hauskaa ilman viinaa, huumeita ja seksiä.")
http://blogisisko.blogspot.fi/2008/11/vanhan-valtaus-2.html

Me elimme kuin italialaisessa elokuvassa (äitini)
http://blogisisko.blogspot.fi/2007/04/me-elimme-kuin-italialaisessa.html

Maria Lang on entistä suositumpi (1950-luvun elokuvat)
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/12/maria-lang-entista-suositumpi.html

Katso blogin alaosasa olevat hakusanat. Klikkaamalla kohtaa 1950-luku, löydät yli 20-kirjoitusta. Samalla tavalla voit lukea kirjoitukseni 1960- ja 1970-luvuista.



Pääsen yloppilaaksi. Minusta tulee 60-luvun opiskelija ja saan muistella ensimmäisen vuoden opiskeluaikaani talohistoriassa.

Tero Halonen:
Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki
https://www.finna.fi/Record/fennica.1013689

Ensimmäisen vuoden opiskeluasuntoni
http://blogisisko.blogspot.fi/2006/04/iso-robertinkatu-17-19.html
https://www.flickr.com/photos/amnellanna/sets/72157650587608046

Kun myrsky riehui Rööperissä (alivuokralaiselämää)
http://blogisisko.blogspot.fi/2006/04/kun-myrsky-riehui-rperiss.html

Opiskelen työn ohella, menen naimisiin ja saan kolme lasta. Opiskelen aluksi sosiologiaa, kirjallisuutta ja psykologiaa, joista saan humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon eli alemman akateemisen tutkinnon neljässä vuodessa työn ohella. Ajan politisoitumisen vuoksi siirryn opiskelemaan englantia. Siitä tulee kotiäidin harrastus. Tuleehan minusta maisterikin ja elätän koko perhettä neljä vuotta, kun mieheni jatkaa opintojaan ja on vuorostaan koti-isänä. Ei riehumista barrikaadeilla.

Köyhin joulu voi olla satumaisin joulu
http://blogisisko.blogspot.fi/2005/12/kyhin-joulu-voi-olla-satumaisin-joulu.html

1960-luvun opiskelijana
http://blogisisko.blogspot.fi/2015/01/1960-luvun-opiskelijana.html

Hullu vuosi 1968 ja minä
http://blogisisko.blogspot.fi/2008/11/hullu-vuosi-1968-ja-min.html

Mutta milllaiset olivat Onnen avaimet suomettuneessa Suomessa?

Helsingin Sanomat kertoi vuonna 2008:

"--60-lukulaisten radikaali tarina.
-- Hän oli kiihkeä taistolainen
--arkkipiispan tytär, joka erosi kirkosta ja sanoi olevansa ateisti. Nyt hän on ortodoksi.
--Isoäidillä oli kartano Nuuksiossa ja talo kaupungissa.

'Olen ollut niin onnekas!
-- Olen saanut koko ajan taiteilija-apurahoja, kirjastokorvauksia, Kulttuurirahaston avustuksia
--Minulle on ominaista olla ajassa kiinni.' "

Maija Alftan: Kääntäjäkin on nyt taiteilija. Kersti Juva on ensimmäinen taiteilijaprofessoriksi valittu kääntäjä. HS/Kulttuuri 23.8.2008

1960-luvun opiskelijana

Tämän kuvan ottamisen aikaan olin vielä optimisti, haaveilin tekeväni gradun ja ehkä myöhemmin jatkotutkimuksia C. S. Lewisin Narnia-kirjoista. Kun esitin tämän ajatuksen professori Irma Rantavaaralle, hän tyrmäsi sen kokonaan: Eihän nyt lastenkirjallisuus ole sopiva aihe yliopistolliselle tutkimukselle. Hän arvosti kylläkin C. S. Lewisia ja ehdotti, että tekisin graduni C. S. Lewisista kirjallisuuskriitikkona. Tunsin onneksi Lewisia sen verran, että tiesin, että se olisi ikuisuusaihe ja vaatisi oleskelua Englannissa, mikä olisi ollut minulle taloudellisesti mahdotonta. Olin myös mennyt juuri naimisiin ja odotin ensimmäistä lastani.

Minua lohduttivat graduasiassa sympaattinen ja lempeä Maija Lehtonen, joka oli tehnyt lisensiaattityönsä saduista. Sadut ja elokuvat sekä yleensäkin tavalla tai toisella poikkeavat mielipiteet olivat salonkikelvottomia sen ajan yliopistolla. En jäänyt taistelemaan, vaan siirryin englantilaisen filologian turviin ja tein graduni englanniksi. Opintoni viivästyivät kovasti.

Suomi kävi yhä ahtaammaksi vasemmistolaisuudessaan. Olin lopettanut jo "punaiseksi muuttuneen" sosiologian opinnot. Koko 1970-luvun koetimme päästä Suomesta pois. Viisihenkinen perhe ei voi lähteä tyhjän päälle. Vihdoinkin vuonna 1979 mieheni sai työpaikan Kanadasta ja läksimme Suomesta pois yhdeksäksi vuodeksi. Oli varmaankin tyhmää palata, mutta ihminen kiintyy omaan maahansa, sen kieleen ja kulttuuriin eikä jätä kotimaataan eikä omaisiaan kevyistä syistä.

P.S. Saman laudaturseminaarin rinnakkaisryhmässä oli monia myöhemmin tunnettuja vasemmistokulttuurin tähtiä, osa SKDL:n ja kommunistipuolueen jäsenia, jotka valtasivat Suomen kulttuurielämän, ja siitä tuli poliittisesti ahdasta. Se näkyy edelleenkin.

Kivoja juttuja ihanista vasemmistolaisista

Voitonpäivän juhlintaa - juliste kadun varrella Pietarissa toukokuussa 2014.

Vaalikampanja on menossa täysillä ainakin Hesarissa. Kuukausiliitteessäkin "kivoja juttuja ihanista vasemmistolaisista". :

Elvi Sinervon aika poliittisena vankina (Vankinro 412/41, 8 sivua.) Kokosivun valokuvassa enkelimäisen näköinen teini-ikäinen Elvi.

Vasemmistonuorten kaunis puheenjohtaja Li Andersson ja hänen boheemitaiteilijaisänsä (Lin hauska isä, perhesiteitä, 3 sivua).

Jollakin sivulla taidettiin haukkua Stalinia, mutta sehän on on muodikasta vasemmistopiireissä: Stalin paha, Marx hyvä - ainakin uusmarksilaisten mielestä.

Saattaa olla muutakin, mutta minulle riittivät jo nuo.
P.S. Samoin ajattelivat monet muutkin.

Lisäys sunnuntaina 2.9. 2014

HS C6-C8: Venäläinen ohjus tuli kohti Finnairin konetta joulunaattona 1987, kun kone oli tulossa Tokiosta. Nyt vasta kerrotaan.

HS C8-C9 2.9.2014 artikkeli kylmästä sodasta. Pekka Vahvanen: Vuosikymmenten tuijotuskilpailu.

Kaikkien "rauhaa rakastavan " naapurimaamme NL:n 60-lukulaisten ihailijoiden kannattaa vilkaista aukeamalla C8-C9 olevaa suurta kuvaa Punaisen torin paraatista. NL:n sotilasmenot nousivat kylmän sodan aikana nopeasti, joinakin vuosina jopa 5%, ja olivat 1980-luvulla jopa 25% kansantulosta. (vrt USA:n 7 %) Ks. esim. (uusmarksilainen) Eric Hobsbawm: Äärimmäisyyksien aika, josta on ilmestynyt uusi painos.

Luitko jo tämän erinomaisen artikkelin? Sofi Oksanen: Venäjä on jo voittanut informaatiosodan

Mieleeni tuli radikaali ajatus

Mieleeni tuli radikaali ajatus: Entä jos lopetan kokonaan synkkien poliittisten uutisten lukemisen ja jätän politiikan niille, jotka olen niitä hoitamaan äänestänyt? En pysty ratkaisemaan maailman suuria kriisejä. Uutisten lukeminen pilaa päivän.

Ehkä en tee niin radikaalia temppua kuin jonkin aikaa 60-70-luvulla (johon olin täysin tympääntynyt): meillä ei ollut televisiota, radiota eikä sanomalehti tullut postiluukusta. Olin kotiäiti, hoidin lapsia ja kotia, luin lapsille lastenkirjallisuuden klassikot, kuuntelimme levyiltä klassista musiikkia, luin klassikkoromaanit. Lainasimme kirjastosta musiikkia ja kirjoja. Kärsin hyvin vähän sen ajan häiriköistä, kun en nähnyt heitä enkä kuullut heidän hölmöyksiään. Mutta olin tietenkin hyvin onneton siitä, mitä joillekin läheisilleni tapahtui.

Tärkeä lisäys: Aloin opiskella englantia, sillä entiset pääaineeni olivat myös tulleet oudoiksi:  psykologia behaviorismiksi ja sosiologia marksilaiseksi. Valmistuin maisteriksi pääaineena englanti vuonna 1971. Ihana opiskeluympäristö: Diana Webster, Kingsley Hart ( = Muumi-kirjojen kääntäjänä) ym.

Marksilainen käänne sosiologiassa (Lue artikkeli sen alusta ja kehityksestä. Maailman muuttuessa marksilainen sosiologia hylättiin. Poikani sattui olemaan käymässä yliopistolla, kun sieltä kärrättiin  kaatopaikalle marksilaisen sosiologian "klassikoita".)

Tukkimiehellä töissä

"Sain pestin apuvartijan lomittajana Tukkimiehen tavaratalossa."
(Aku Ankka Tukkimies 2013/Ostoskahakka, sivu kolme)

Opiskelijana olin monenlaisissa töissä elättääkseni itseni. Olin yhden vuoden kokopäivätöissäkin. Siinä ei ehtinyt riehumaan barrikaadeilla ja mielenosoituksissa, mutta tutustui monenlaisiin kiinnostaviin ihmisiin.

Toisen opiskeluvuoden ajan olin myyjänä Stockmannilla, ensin huonekalusastolla ja sitten askarteluosastolla. Huonekaluosastolla oli eräs oikein ystävällinen ruotsinkielinen melko iäkäs mies, joka opasti minut Stockmannin maailman sääntöihin.

Eräs sääntö oli se, että myyjien piti osata myös suomea. En kirjoittanut väärin: myös suomea. Tunnetusti Stockmannin myyjistä suurin osa oli 1960-luvulla ruotsinkielisiä. Herra Holmström (keksitty nimi) kertoi minulle vitsin, jonka mukaan kauppaneuvos Wihuri oli uhannut johtokunnan kokouksessa, että jos myyjät eivät ala puhua suomea, hän muuttaa tavaratalon nimen Tukkimieheksi. Ehkä Wihuri naureskelee nyt pilven lonkareella ja lukee Aku Ankkaa, jossa komeilee Tukkimiehen tavaratalo.




Stockmann oli maalta Iisalmesta tulleelle opiskelijalle oikea Helsinki-korkeakoulu. Myyjiltä oppi tietämään, kuka kukin on. Varsinkin kuka on iäkkäältä keittäjältä näyttävä nutturapäinen tukeva rouva - joskus jopa esiliina edessä kesken muiden kiireittensä - joka tulee katselemaan huonekaluosaston kalliita huonekaluja. Ei pidä nyrpistää nenäänsä hänen kysymyksilleen, sillä hän on todennäköisesti rouva Rakel Wihuri. Ja eikös vaan tullut eräänä kesäpäivä juuri tuollainen naisihminen huonekaluosastolle puutarhahuonekaluja katselemaan. Herra Holmström iski minulle silmää ja kuiskasi: Ala mennä vaan, ei se syö sinua, vaikka näyttääkin äkäiseltä. Rouva Wihuri ja minä katselimme puutarhahuonekaluja jonkin aikaa, mutta rouva ei tehnyt heti ostopäätöstä.

Minua pyydettiin vakinaiseksi työntekijäksi Stockmannille. Olisi varmaankin jäänyt, jos olisin voinut tehdä osapäivätyötä. Olin valinnut opiskeluaineet sellaisiksi, että pakollisia luentoja oli mahdollisiman vähän, mutta opinnoille jäi sittenkin liian vähän aikaa.

Menin puolipäivätyöhön suomalais-englantilaisen seuran lastentarhaan Kaivopuiston laidalle. Siellä kerrottiin, että Moskovassa olevien diplomaattien lapset luulivat, että Stockmann oli Suomen pääkaupunki, sillä äidit sanoivat aina matkustavansa Stockmannille ostoksille - kaikki Neuvostoliitossa olevat länsimaitten diplomaatit kävivät ostoksilla Stockmannilla. Heitä oli käynyt siellä usein minunkin aikanani.

Stockmann tuli tutuksi ja on ollut minulle siitä lähtien tuttu "kyläkauppa" ja olen yleensä asunut kävelymatkan päässä Stockmannilta, en siksi, että olisin rikas, vaan koska olen perusluonteeltani pikkukaupunkilainen, pidän siitä, että kaikki on lähellä. Valitettavasti Stockmann on muuttunut. Se on halunnut kai heittää perinteiden viitan yltään ja tulla samanlaiseksi kuin mikä hyvänsä tavaratalo maailmalla. Me vanhat asiakkaat valitamme, että jotain tärkeää on menetetty: Stockmann ei ole enää erilainen kuin muut!  Rakel Wihuri ei tuntisi siellä oloaan kotoisaksi.

Vanhan Stockmannin tyylisiä tavarataloja löytyy enää muualta, vaikkapa Keski-Euroopasta - ja Pietarista, jossa vintage-elämäntyyli on muotia. Silloin tällöin tapaa vielä Stockmannilla myyjiä, joilla on sama vanha tyyli, samalla kertaa kohtelias ja tuttavallinen. Onneksi vanha tunnelma on säilynyt Akateemisessa kirjakaupassa, joka onkin eräs Euroopan hienoimpia ja kodikkaimpia kirjakauppoja.

Olin Sea Horsessa tiskaamassa

24480028, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

Kauan sitten ensimmäisenä opiskeluvuonna asuin alivuokralaisena osoitteessa Iso Roobertinkatu 17-19. Kevättalvella rahani olivat jo lopussa, minulla oli vain vuokrarahat jäljellä. Tein kaikenlaisia tilapäistöitä, joita opiskelijoiden työnvälitys järjesti. Siihen aikaan opiskelijat joutuivat kustantamaan opintonsa vanhemmilta saaduilla rahoilla, lainoilla tai omilla ansiotuloillaan.

Eräänä päivänä julistin innoissani vuokraemännälleni, että aion ruveta hankkimaan rahaa olemalla tiskaajana ravintolassa. Kun vielä kerroin, että ravintola oli Sea Horse, vuokraemäntäni oli kauhuissaan. Mutta vuokraisäntäni, juuri eläkkeelle jäänyt varatuomari vain nauroi ja sanoi: Ennustan, että neiti kestää siellä yhden illan.

Sea Horse on Vuorimiehenkadun ja Kapteeninkadun kulmassa pienen puistikon vieressä. Ravintolan ulkopuolella on seinässä koristeena kaksi valkoista merihevosta.

Ravintolan keittiö oli järkytys. Se oli täynnä ihmisiä, astioita, tuoksuja ja melua. Minun työpisteeni oli ison tiskausaltaan ääressä, jossa pesin laseja. Vaivuin itsesääliin jo muutaman tunnin jälkeen. Se väheni vain silloin, kun näin vielä kurjemman kohtalon.

Ihan niin kuin suoraan Dickensin romaanista hento nuori nainen raaahasi isolla peltisangolla hiiliä kellarista. En vieläkään tiedä, mihin hiiliä käytettiin, nähtävästi uunien ja hellojen lämmittämiseen.

Yhden illan jälkeen olin ihan poikki ja kerroin, etten tulee enää sinne töihin. Sitä ei ihmetelty. Ehkä tiskaus sujui minun kaltaisteni yhden illan tiskaajien avulla. Astianpesukoneita ei siinä ravintolassa minun nähdäkseni ollut, vaikka niitä oli jo ainakin Yhdysvalloissa. Sellainen oli perheellä, jossa olin ollut AFS-vaihto-oppilaana pari vuotta aikaisemmin.

Kuva: Matti Amnell (Jr.)
Alla: Anna Amnell 2015

Vanha kaunis Iisalmi 1

Savonkatu 2:n kauniit ikkunat

Asuin koko kouluajan Iisalmessa. Se oli oli siihen aikaan kaunis puutalokaupunki, jossa oli noin 2000 asukasta. Pääkatu vei rautatieasemalta kaupungin halki vesitornille ja järvenrantaan. Me asuimme yleensä pääkadun varrella tai sen vieressä olevissa kortteleissa. Talot olivat enimmäkseen yksikerroksisia ja vaaleaksi maalattuja. Useimmilla perheillä oli huoneen ja keittiön asunto, mutta huoneet olivat hyvin suuria ja korkeita. Meillä oli aina iso keittiö, vähän samaa tyyliä kuin Carl Larssonin Keittiö-maalauksessa. Sen ajan perheiden tyyliä oli, että isä istui kamarissa radion ääressä ja äiti puuhasi keittiössä, jonne myös hänen naisystävänsä tulivat rupattelemaan. Keittiön pöydän ääressä tekivät lapset läksynsä. Minä luin ylioppilaskirjoituksiin keittiössä matalalla jakkaralla istuen selkä lämpimään hellanmuuriin nojaten.



Iisalmen laivarannan kioski on jäljellä

Opiskeluvuosieni aikana vanha Iisalmi katosi melkein kokonaan. Hyvin lyhyessä ajassa puutalot hajotettiin ja niiden tilalle rakennettiin tiilitaloja. Sama tapahtui Iisalmen kirkonkylässä. Kuuntelin järkyttyneenä, kun anoppini kertoi puhelimessa, että kartanomainen kansakoulu purettiin, ja vanhat tavarat vietiin sieltä kaatopaikalle. Onneksi kirkonkylän puolelta pelastettiin "Brofeltin pappila" Helsinkiin Seurasaareen.



Kuvasssa entinen tyttölyseoni

Jännitän sitä, milloin puretaan Wivi Lönnin suunnittelema kaunis koulurakennus. Sen eteen on jo isutettu puita, jotka peittävät hienon jugend-julkisivun. Ehdin ottaa valokuvan ennen sitä.

Olen nähnyt nettikeskusteluista, että monet entiset ja nykyiset iisalmelaiset surevat sitä, että vanha kaunis rakennuskulttuuri tuhottiin. Minä elän ainakin mielessäni edelleen siinä kauniissa Iisalmessa, joka oli ennen. Olisipa säästetty edes muutama kortteli. Iisalmen Sanomat julkaisee viikkoliitteessään Salmettaressa kuvia vanhasta Iisalmesta, ja lukijat lähettävät muistojaan kadonneesta kaupungista. Asuimme useissa taloissa, mutta vain yksi niistä on jäljellä, ja se on täysin muuttunut.



Savonkatu 2, kauniisti korjattu talo, mutta talon pihan puoli on täysin muutettu.

Kotiväkeni asui vuokralla tässä talossa siihen aikaan, kun olin jo opiskelija ja asuin Helsingissä. Asuimme talon keskiosassa, joka näkyy kuvassa oikealla. Kuvassa olevan suuren ikkunan paikalla oli syvennys, jossa oli keittiön ikkuna. Keittiössä oli iso ruokakomero, kuin huone, jonka hyllyt notkuivat ruokaa joulunaikaan. Ruokakomeron ikkuna oli niin iso, että pikkusiskoni meni siitä kerran oppikouluaikana sisälle, kun tuli myöhään kotiin. Alakerrassa oli  kaksi huonetta ja keittiö. Yksi huone oli yläkerrassa. Sitä vuokrattiin koululaisille paitsi kesällä, jolloin se oli sisarteni huone ja me olin mieheni ja lasteni kanssa kesälomalla Iisalmessa.



Kun menin naimisiin, olimme koko perhe lomalla myös tässä talossa ja nukuimme toisinaan kuvakollaasissa näkyvässä punaisessa hirsiaitassa. Pihalla oli kullakin vuokralaisella kasvimaa ja marjapensaita. Kamarin ja tyttöjen huoneen ikkunoista näkyy uimaranta ja uimala. Äitini kävi aamuisin uimassa järvessä jäiden tuloon asti.

Kuvia: Iisalmi eri vuodenaikoina kansiot
Puutaloja Iisalmessa, Porvoossa, Turussa, Helsingissä, Raumalla jne
Iisalmen uimala

Iisalmen Tyttölyseo -kansio (vanha Jugend-rakennus)

Iisalmen kirkonkylän kansakoulu (purettu)

Iisalmi talvella (37 kuvaa)
Lue myös Kun koti kävi ahtaaksi.

Huom! Iisalmen kirkonkylän entisen kansakoulun 1930 valmistunut lisärakennus, "kivikoulu", on pelastettu!
Katso Kari Jalkasen kuvat! Iisalmen kirkonkylän koulu (=kivikoulu)
Ja täällä Idyllinen Iisalmi uudessa paikassa.

Ennen ompelin vaatteeni itse

Koulu- ja opiskeluajoista lähtien ompelin melkein kaikki vaatteeni, jopa päällystakin ja hääpuvun. Ompelin myös lapsilleni. Tämä harrastus johtui lähinnä taloudellisista syistä.

Tein usein vaatteita vanhoista vaatteista. Hauskin tapaus oli se, kun tein itselleni hameen mieheni isoisän Oscar Amnellin mustista housuista. Isoisä oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin. Hän oli asunut tyttäriensä luona, alkuvuoden Iisalmessa ja loppuvuoden toisen tyttärensä luona, joka oli matematiikan opettajana Kuopiossa.

Löysin housut mieheni kodin ullakolta ja ihastuin heti hienoon kankaaseen. En ostanut mitään kaavoja yleensä, en nytkään. Mutta hameesta tuli oikein hieno. Se oli kapea, ja siinä oli syvä laskos takana. Harmi, että siitä hameesta ei ole valokuvaa.

Tässä kollaasissa oleva lyhythihainen asu oli kaunista ruskeaa pellavaa. Sitä oli Stockmannilla vain jäännöserä, josta ei enempää voinut tehdä. Mutta hintakaan ei ollut kallis. Tämä oli eräs lempiasujani. Käytin sitä useina kesinä. Nämä kuvat ovat eri kesiltä, molemmat otettu Iisalmessa, jossa vietimme opiskeluaikoina yleensä kesät joko mieheni vanhempien luona, joilla oli tilava virka-asunto tai minun kotonani kaupungin puolella kodikkaassa puutalossa . Linkissä oleva kuva kaupungissa olevasta talosta on otettu myöhemmin, kun se oli jo remontoitu ja muutettu uuteen asuun. Meidän aikanamme se oli samaa tyyliä kuin alla oleva kansakoulurakennus, Iisalmen kirkonkylän koulu (kuvakansio), joka on valitettavasti purettu.



Koulu järveltä päin kuvattuna. Tässä koulussa appivanhempani olivat opettajina vuosikymmenet. Rakennuksen keskiosassa oli johtajaopettajan virka-asunto.

Kyproslaista spagettia ja englantilaista lastenkasvatusta

Olin opiskeluaikana puolipäivätyössä Kaivopuiston laidalla Puistokadulla Finnish British Societyn lastentarhassa. Esimieheni oli englantilainen lastentarhanopettaja Doris, pirteä punatukkainen nainen, jonka nenä oli hieman vino muistona ajasta, jolloin hän oli ollut opettajana poikakoulussa jossain eksoottisessa kaukomaassa ja saanut liikuntatunnilla krikettipallosta osuman nenäänsä.

Opin Dorikselta oikean englantilaisen tavan laittaa teetä, tarjota teen kanssa englantilaisia keksejä tai kolmionmuotoisia kurkkusändwichejä (samanlaisia kuin eräässä Agatha Christien murhajutussa). Tietenkin opin häneltä myös englantilaiset lastenlaulut ja lorut, joita opetin myöhemmin omille lapsilleni. Tyttäreni onkin sanonut, että hänellä on ollut englantilainen lapsuus. Kasvatin lapset englantilaiseen tyyliin, suomea puhuen ja englantilaisia lastenlauluja laulaen ja levyiltä soittaen.

Asuin ennen naimisiinmenoani sen ajan opiskelijoiden tavoin alivuokralaisasunnoissa. Eräs vuokraemäntä oli niin outo, että ei antanut alivuokralaisten käyttää edes suihkua. Kävin suihkussa työpaikalla ennen töiden alkua tai työtoverini, suomenruotsalaisen Monican kodissa lastentarhan lähellä. Monican äidillä oli antiikkikauppa, ja heidän kotinsa oli tyylikäs ja kiinnostava. Muutin muutaman viikon jälkeen sulhaseni serkun ja erään kauhavalaisen tytön kanssa Kuusitielle kaksioon ja aloimme laittaa toisillemme ruokaa vuoroviikoin. Kävelin yleensä työmatkan Kuusitieltä Puistokadulle, sillä rahaa oli vähän. Joskus käytin raitsikkaa. Sellainen harvinainen päivä tuli, kun kuljetin ison kattilallisen kyproslaista spagettikastiketta, jonka Doris oli minulle laittanut, jotta voisin tarjota sitä myös boksikavereilleni.

Se oli jauhelihakastiketta, jossa oli runsaasti tomaatipureeta, laakerinlehtiä ja muita mausteita ja purkillinen herkkusieniä. Sitä keitettiin kauan, ja maku ja tuoksu olivat huumaavan ihanat. Siihen aikaan tuollainen ruoka ei ollut tunnettua Suomessa. Läksin täysi kattila sylissäni ensin kolmosella yliopistolle, jossa minun oli pistäydyttävä. Levitin kaikkialle spagettikastikkeen tuoksua. Sitten vielä raitsikkamatka Kuusitielle.

Kyproslaisesta spagettikastikkeesta tuli eräs lasteni, samoin meillä lukiota käyneen sisareni lempiruokia.  Juuston ystävät raastoivat juustoa kastikkeen päälle.

Kerran Töölössä: Arkadiankatu 10

Arkadiankatu, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kerran aikaisemmin olen asunut Töölössä. Siellä minulla oli huonetoverina samalla luokalla ollut tyttö. Vuokraemäntämme piti arkisin ompelimoa samassa huoneistossa, ja hänen miehellään oli alakerrassa kellosepänliike. He olivat asialliisia ja miellyttäviä.

Meidän huoneessamme oli kaari-ikkuna, ja siitä näki Arkadiankadun, luonnontieteellisen museon ja pienen puistikon.

Meidän poikaystävämme olivat myös luokkatovereita, poikalyseolaisia. He kävivät syömässä meidän luona joka sunnuntai ja pesivät astiat kylpyammeessa suihkulla.

Ystäväni ja hänen poikaystävänsä ovat olleet naimisissa vuosikymmenet. Poikaystäväni ja minä samoin. Mutta oli minulla muitakin uskollisia ystäviä, jotka ovat säilyneet vuosikymmenet.

Jane Austen istumassa pöytänsä ääressä käsi suojelevasti kirjoitusalustan päällä - siellä oli uutta tekstiä piilossa. Agatha Christie paljosta istumisesta turvonneine nilkkoineen Mesopotamiassa pienessä kirjoitusmökissään kaivausten keskellä (näin hänet vasta Lontoon vahakabinetissa juuri sen näköisenä). Mika Waltari kävelemässä myhäillen pitkin Arkadiankatua ja minä pienenä ja nälkiintyneen laihana opiskelijana istumassa saman kadun varrella opiskelijaboksini leveällä ikkunalaudalla katsomassa häntä.

Erik Bruun sai vuoden 2012 muotoilupalkinnon

Helsinki palkitsi Erik Bruunin. Hän sai Helsingin vuoden 2012 muotoilupalkinnon. Bruunin kookkaita mainosjulisteita näin jo opiskeluaikana kaupungilla. Ne piristivät kovasti katukuvaa. Rakkaimpia ovat kuitenkin Bruunin luontoaiheiset julisteet.

Tässä kuvassa on kolme metriä korkea Jaffa-juliste sen talon edessä, jossa asuin ensimmäisenä opiskeluvuonna.

Vuonna 1926 syntyneellä Bruunilla on työn alla postimerkkisarja ja Luonnonsuojeluliiton 75-vuotisjuhlajuliste.
Erik Bruun on ahkera ja miellyttävä taiteilija.

Lämpimät onnittelut sinne Suomenlinnaan!

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Ensimmäinen asuntoni Helsingissä oli  Pöllön korttelissa, opiskelijaboksi, pieni palvelijanhuone suuressa asunnossa talossa, jonka osoite on Iso Roobertinkatu 17-19.  Samalla paikalla olevassa puutalossa asuivat Runeberg, Snellman ja Cygnaeus. Tästä 100-vuotiaasta rakennuksesta (Estlander 1912)  on ilmestynyt kaunis historiikkki. Kirjoittaja Tero Halonen on filosofian tohtori ja historiantutkija Helsingin yliopistossa. Minuakin pyydettiin muistelemaan.

Kaupunkitutkimusseuran sivuilla Tero Halonen kirjoittaa:
"Yhteisöllisyys rakentuu yhteisistä kokemuksista ja muistoista. Siksi asunto-osakeyhtiöt haluavat vaalia menneisyyttä myös talohistoriikkiprojektien avulla. Historiikkihankkeiden tavoitteena on selvittää talojen menneisyyttä, taloyhtiöiden perustamista, talojen rakentamista, asukkaita ja osakkaita sekä elämää vuosikymmenien aikana talossa sekä talon korjauksia ja tapahtumia. Tavoitteena on ollut saada asukkaat ja osakkaat näkemään kotitalojensa menneisyyden eri kerrostumia sekä ketkä ovat aikaisemmin asuneet huoneistoissa ja miten he ovat asuneet."

1900-luvun alussa tämän rakennuksen paikalla oli kodikkaita puutaloja, joissa on ikkunoissa pitsiverhot. Historiikissa on heti alussa Signe Branderin kuva silloisen puutalon pihasta, jonne maidonmyyjä on tuonut tonkkansa hevosrattailla. Vanhat valokuvat havainnollistavat monin tavoin laitakaupungin elämää yli 100 vuotta sitten.

Kirjassa voi seurata Punavuoren ja Ison Roobertinkadun kehitystä välillä vaarallisenakin pidetystä Rööperistä trendikkääksi asuinalueeksi. Löysin kuvan nuoresta Ymär Abrahaminista kangaskaupassaan 1920-luvulla saman kadun varrella.  Sama kangaskauppa toimi vielä 1960-luvullakin. 

Iso Roobertinkatu on ollut ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeenkin mukana elämässäni. Kun asuin mieheni kanssa ensimmäisessä kodissamme Pikku Roobertinkadulla, saatoimme kuulla sunnuntaiaamun hiljaisuudessa, kuinka raitiovaunu kaarsi Isolle Roobertinkadulle kodikkaan naristen. 

Kahden vuosikymmenen ajan asuimme yhden korttelin päässä Korkeavuorenkadulla ja asioimme usein Isolla Roobertilla, sillä siellä oli pankkimme, sinne tuli postia R-kioskiin ja siellä ovat edelleen tutuiksi tulleet kirpputorit. Raitiovaunu on kadonnut ja tilalla on kävelykatu. 



Lue Samalla tontilla Runebergin kanssa.

Nostalgiakollaasini (linkissä iso koko) kuvat: ylin ja keskimmäinen kuva ovat Tero Halosen kirjan kannesta, oikeassa alanurkassa osaa aukemaa, jossa yhtenä talon asukkaista kerron muistojani. Alhaalla vasemmalla äskettäin kuvattu talon kaunis rautaportti. Kirjan kuvan molemmin puolin "kirsikka kakussa",  äskettäin kuvatut mainosjulisteet. Ne ilmestyivät ensi kerran Helsinkiin vuonna 1959, jolloin muutin tuohon kauniiseen taloon. Julisteet teki 1970-luvun Suomenlinnan ajan ystävämme Erik Bruun. Hänen julisteensa olivat olennainen osa 1960-luvun Helsinkiä, uutta kotikaupunkiani.
Erik Bruun: Jaffa Palmu sininen 1959

1960-luvun joulu

Christmas in 1967, Nordiska Museet, originally uploaded by Anna Amnell.

Christmas in 1967, Nordiska Museet. Näin Ruotsissa. Oliko joulu samanlainen Suomessa 1960-luvulla? Suuri koko/large size

Viattomuuden aika meni jo

Lue myös Minne unohtui lapsuus?
Iloinen 1950-luku

"Du bist wie eine Blume,

So hold und schön und rein"

"Sä olet niin kuin kukka

Niin puhdas viaton"

Heinrich Heine

Kun tytöillä oli vielä lapsuus. Ikä ensimmäisen yhdynnän aikana.

1942-46 syntyneet:

alle 13 vuotta 0 prosenttia

14 vuotta 0 prosenttia

15 vuotta 3 prosenttia

16 vuotta 8 prosenttia

1947-1950 syntyneet:

alle 13 vuotta 1 prosentti

14 vuotta 3 prosenttia

15 vuotta 5 prosenttia

16 vuotta 16 prosenttia

1951-1953 syntyneet:

alle 13 vuotta 0 prosenttia

14 vuotta 1 prosentti

15 vuotta 5 prosenttia

16 vuotta 17 prosenttia

(Sievers & Koskelainen & Leppo: Suomalaisten sukupuolielämä. 1974, sivu 235

Jugurttimuisto

Söll_2009_June_146, originally uploaded by Brin 

Ensimmäinen opiskelija-asuntoni oli pieni palvelijanhuone Rööperissä vanhan ruotsinkielisen pariskunnan suuressa asunnossa. Vaikka huoneeni oli keittiön vieressä, en saanut laittaa keittiössä muuta kuin teetä, enkä uskaltanut laittaa sitäkään, kun en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin kaasuhellaa.

Olin yleensäkin täysin tietämätön kaikissa Helsingissä elämiseen liittyvissä asioissa. Vaikka olin ollut vuoden Amerikassa [vaihto-oppilaana], matkustanut laivalla Atlantin yli, asunut viikon New Yorkissakin ja käynyt Empire State Buildingissä, en osannut ajaa Helsingissä raitiovaunulla. En tiennyt, kummasta päästä piti nousta sisälle ja missä piti maksaa. Kysyminen olisi paljastanut maalaismaisuuteni, joka oli häpeällistä Helsingissä.

Podin jatkuvaa rahapulaa, mutta jos sattui olemaan rahaa, kävin kadun toisella puolen kauppahallissa ostamassa jotain syötävää, yleensä ranskanleipää, sillä se oli tarpeeksi halpaa. Eräänä päivänä näin hallissa kaksi laihaa ranskankielistä nuorta naista, jotka ostivat kumpikin pienen pahvipurkillisen jotain ruokaa, josta he käyttivät nimeä 'yoghurt'. He olivat nähtävästi myös kovin nälissään, sillä he avasivat purkin ja joivat tuota valkeaa piimältä vaikuttavaa mutta oudolta tuoksuvaa ruokaa. Kesti varmaankin useita vuosikymmeniä ennen kuin maistoin jugurttia.

Kauan oli kestänyt jugurtin tulo Suomeen. Jugurttia on nimittäin käytetty jo noin 3400- 2000 eKr. Plinius vanhempi (23-79 jKr) kirjoitti jo siitä. Venäläinen lääketieteen Nobel-palkinnon saanut Ilja Metsnikov (1845-1916) toi terveellisen jugurtin eurooppalaisille.



P.S. Asuntoni osoite oli Iso Roobertinkatu 17-19, sama paikka, jonka pienessä piharakennuksessa asuivat 1800-luvulla opiskelijat Cygnaeus, Snellman ja Runeberg, jotka potivat myös jatkuvaa rahapulaa. Maitotuotteita käyttivät 1800-luvun opiskelijatkin, sillä tiedetään, että Cygnaeukselle ei ollut muita "huonekaluja" kuin maitoastia, kirjoja ja matkalaukku. Yhdellä pojista taisi olla jopa tuoli, jota käytettiin vuorotellen.

Minne unohtui lapsuus?

Ei tämä ole menneiden aikojen ihannointia vaan syvää sääliä niitä nuoria tyttöjä ja poikia, jopa lapsia kohtaan, joiden kasvuvuodet nykyajan seksihulluus pilaa.

Tämän aamun HBL kertoo, että alaikäisten tyttöjen aborttien määrä on jälleen noussut. Niiden lukujen takana on paljon kyyneleitä. 

Kukaan ei uskalla ehdottaa, että lapset voisivat olla lapsia eikä seksiobjekteja. Sen ikäisille on nimittäin paljon muutakin hauskaa tekemistä kuin seksi ja juopottelu. Varsinkin nykyaikana, jolloin voi harrastaa miltei mitä hyvänsä. 

On unohdettu sellaiset hauskat asiat kuin ystävyys ja toveruus tyttöjen ja poikien välillä. Uskooko kukaan enää, että sitä voi olla myös aikuisten miesten ja naisten välillä?


Tämä oli kommentti, samoin tämä:


Ainahan on outoja ja häiriintyneitä ihmisiä, joista saa kiinnostavia romaaneja, ja ne leimaavat usein jälkipolvien käsitystä jostakin aikakaudesta. Todellisuus oli kuitenkin 1950-1970-luvuilla yleensä sellaista kuin tutkimuksessa, josta kerron.

Siitä "uskonnollisesta ahdasmielisyydestä": Minunkin körttimummoni moitti, kun en ottanut permanenttia enkä käynyt tansseissa. Minusta oli hänen mielestään tulossa varsinainen vanhapiika, kun olin aina kirja kädessä. Suku päästi helpotuksen huokauksen, kun aloin seurustella 19-vuotiaana.

Nuorten seurustelua pidettiin luonnollisena ja toivottavana, sitä kannustettiin, mutta oletettiin, että elää siivosti eli jättää varsinaisen seksin harjoittamisen avioliittoon.

Ei siihen kuollut! Tuli juteltua tuntikaudet, ja romantiikka on aina suositeltavaa. Naimisissaolevat neuvoivat naimisiin meneville ehkäisyä ja kertoivat, "miltä se tuntuu" ensimmäisellä kerralla.

Noiden aikojen avioliitot ovat olleet yleensä kestäviä, ei pakosta vaan molemminpuolisen rakkauden ja uskollisuuden vuoksi.

(Avoliittoa ei suosittu, sillä siihen ei ollut mitään lakia suojaamassa naista ja lapsia, kuten oli esim keskiajalla pohjoismaissa.)

1960-luku: lepakkotuoli

Kuva: Aune Kämäräinen

Meilläkin oli lepakkotuoli. Kun läksimme Kanadaan, annoimme sen mieheni sisarenpojalle. Hän taitaa asua tällä hetkellä Kiinassa. Lieneekö tuolista enää muuta kuin muisto jäljellä?

Kuva on otettu 1960-luvun lopulla Huopalahdessa, jossa asuimme ränsistyneessä venäläisessä dachassa, joka oli tuotu sinne Kaivopuistosta. Meillä oli ylimmässä kerroksessa kolme huonetta ja keittokomero, siinä kattoikkuna sekä kylpyhuone, jossa oli niin iso kylpyamme, että mahduimme kaikki kolme, mieheni, pieni poikamme ja minä istumaan siihen. Asuntoon kuului parveke, joka oli hyvin kaunis, mutta huonossa kunnossa. Kun tyttäremme syntyi, hän nukkui siellä lastenvaunuissa pakkasellakin, niin kuin Suomessa oli silloin tapana hoitaa lapsia. Pihalla kasvoi kuusikymmentä puuta. Huopalahden asema oli vastapäätä. Minulla on päälläni Marimekko, yksi lukuisista Marimekoista, joita minulla oli noihin aikoihin.

Tuo Huopalahden dacha esiintyy kirjassani "Aurora ja Pietarin serkut". Se on Auroran tädin huvila Terijoella. ja meidän asuntomme on siinä "tyttöjen vintti" eli  Auroran serkkujen Olgan ja Elisabetin käytössä. Olen palaamassa sinne pitkän tauon jälkeen.:) Siis Terijoen dachaan.

Tuolin alla mustavalkoien räsymatto, ainoa jonka olen koskaan kutonut.