Ruotsin kielen tarpeellisuudesta

Nordiska Museet :

 Täälläkin on osa historiaamme, sillä olimme monta sataa vuotta osa Ruotsia. Se on fakta, joka täytyy tunnustaa. Emme voi pyyhkiä pois osaa menneisyydestämme. Olimme jo silloin osa Eurooppaa.

Jos ruotsi tulee valinnaiseksi aineeksi kouluissa, syntyy Suomeen pieni elliitti, joka osaa ruotsia, ruotsinkieliset ja ne, joiden vanhemmat ymmärtävät ohjata lapsensa opiskelemaan myös ruotsia. Vain he voivat saada valtion virkoja tässä kaksikielisessä maassa. Suomella on pitkä historia myös Ruotsin osana. Siinä oli hyvät ja huonot puolensa, mutta meistä tuli länsimainen maa. Kieli ei ole vain sanoja, vaan myös kulttuuria. Sen tietää esimerkiksi lyhyenkin latinan lukiossa lukenut. Lyhyen kurssinkin jälkeen on helpompi jatkaa, jos suuntautuu jollekin alalle, jossa kyseistä kieltä tarvitaan. Olen iloinen siitä, että kouluaikanani oli pakko lukea useita kieliä. Ei lapsi tai teini-ikäinen osaa itse suunnitella tulevaisuuttaan.

Oscar ja Estelle - perinteitä, velvollisuudet, romantiikkaa ja tragediaa

Victorian ja Danielin lasten nimien taustalla on enemmän kuin meille on Suomessa kerrottu:

Alkujaan newyorkilainen Estelle Manville Bernadotte (1904-1984) oli pikkuprinsessa Estellen isoisän, nykyisen kuninkaan kummitäti. Hänen miehensä diplomaatti Folke Bernadotte (1895-1948) kuoli terroristi-iskussa 53-vuotiaana. Estelle jäi asumaan Ruotsiin ja oli yhteiskunnallisesti aktiivinen,  mm partion, Punaisen ristin ja Unicefin hyväksi.

Folke Bernadotten isä, monien Oscar-nimisten kuninkaiden kaima,  prinssi Oscar Bernadotte (1859-1953) oli luopunut kruununperimysoikeudesta mentyään naimisiin hovineiti Ebba Munckin kanssa.

(Kuvani on vuodelta 2010, jolloin olin sattumalta Tukholmassa vähän ennen Viktorian ja Danielin häitä)

Helsingin Sanomat kertoi Estellestä, joka vieraili Suomessa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305556413894

Ystävällisiä naapureita

Luojan kiitos meillä on ystävällinen läntinen naapuri, jota meidän ei tarvitse pelätä. Sen kunniaksi tämä ruotsalainen adventtikalenteri vuodelta 1967. Löytyi Tukholmasta (Nordiska Museet).
Klikkaa kuva suureksi, niin huomaat, että Suomella ja  Ruotsilla on monia samanlaisia jouluperinteitä.

Makro: suolainen

Hapansilakka ruotsalaisessa Nordiska Museet -museossa, jossa esitellään myös kaikki pohjoismaiset juhlapäivät.

Makrokuvat: suolainen . Hyvää suolaista ja makeaa vappu!

Kirjat: Rakkaus suurin aiheista

Rakkaus ja kirjoittaminen eivät ole helppoja asioita, vaikka joskus saatetaan  niin väittää. HBL:n kirjallisuusliitteen teemana on rakkaus ja kirjoittaminen. Kannessa on Irmelin Sandman Lilius, jota haastatellaan näiden kahden taitolajin, rakkauden ja taiteen, yhdistämisestä. (Pia Ingström: Svårt och underbart. HBL BokExtra 25.10.2011)

Tuntuu hyvältä, kun HBL:n kirjallisuusliitteen - todellakin kirjallisuusliitteen, BokExtran - teemana on rakkaus.  Malin Kivelä uskaltaa sanoa "Jag äskar kärleksromaner", Antti Nylén sanoo, että "kaikki  hyvät romaanit ovat rakkausromaaneja ainakin siinä mielessä, että ne kirjoitetaan rakkaudella".  BokExtra julistaakin, että kirjoittaminen on samaa kuin rakkaus.

Ah, kuinka nautin taas siitä, että minulla oli yhdeksän vuotta "pakkoruotsia" ja pystyn lukemaan myös ruotsiakin, jota vihasin joskus kouluaikana ihan niin kuin monia muitakin kouluaineita. Onneksi emme jää ihan kaikessa lapsiksi.

Sanotaan myös niin, että kirjallisuuden tulisi valmentaa meitä kuolemaan. Olen paljolti samaa mieltä. Mutta kirjojen tulisi valmentaa lapsia ja nuoria rakastamaan. Sanotaan myös, että rakkaus on kesytön ja villi asia. On ihmisiä jotka syöksyvät rakkaudessa katastrofista toiseen, toiset ovat niin kuin taitavia matkustajia, jotka osaavat valita oikean junan, oikean lentokoneen, sillä mitä muuta onkaan rakkaus kuin matka halki elämän.

Lempirakkausromaanini? Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Jo nimi sanoo paljon.

Kulttuuria på svenska

Meille tulee myös HBL. Pitkällinen asuminen englanninkielisessä maassa vei meidän savolaisten vähäisen kouluruotsin rappiolle. Mieheni lukee vieraskielisiä lehtiä yleensä sanakirjan kanssa,  minä laiskempana ja uskoen luonnonmenetelmään, vähittäiseen oppimiseen, selaan, luen otsikot ja parhaat palat. Niitä löytyy HBL:stä yleensä kulttuuriosastolta. Niin tänäänkin.

Philip Teir kertoo, että suomenruotsalaisen kirjallisuuden enfant terribleksi sanotun Christer Kihlmanin esikoisteoksesta  Se upp salige! (1960) on otettu tänä vuonna uusi painos. Teir kirjoittaa, että välistä hänelle sitä lukiessa tulee mieleen  Ian McEwanin romaanin kuvaus nobelisti Michael Beardista. Nuori Kihlman ei kuvaa kuitenkaan nobelistia.
 "Men som varje god satiriker vet ryms även de största känslostormar i den minsta chefredaktörs kropp."

Hyvät ja pahat kirjallisuudessa

"Ruotsalainen nykykirjallisuus on kovin synkkää. Positiivisia sankareita, jotka kehittyvät paremmiksi ihmisiksi, ei kukaan pitäisi uskottavina. Mieluummin luemme tarinoita vampyyreista ja sarjamurhaajista."

Näin kirjoittaa filosofian ja yhteiskuntatieteiden tohtori Osmo Pekonen kolumnissaan Aivoituksia/HS/Tiede 28.9.2010. Hän kertoo ruotsalaisen kirjailijan Björn Larssonin novellikokoelmasta "Filologens dröm" (2008), joka kuvaa akateemisten ihmisten elämän vaikeuksia Ruotsissa. Hän sanoo, että Larsson on valopilkku Ruotsin synkässä nykykirjallisuudessa:

"Hänen henkilöhahmonsa kehittyvät. Rikkiviisaiden tiedemiesten totaalisen rationaalisessa maailmassa sattuu odottamaton käänne, joka ainakin hetkellisesti kääntää arvojen tärkeysjärjestyksen päälaelleen. Joku rakastuu, joku tulee uskoon, joku tulee raskaaksi."

Professori Björn Larssonin kirjoja on käännetty monille kielille, ja hän on saanut monia ulkomaisia palkintoja. Hänen novelikokoelmaansa "Filologens dröm" ei ole käännetty suomeksi.

Arvostettu esimerkiksi Ranskassa on tämäkin novellikokoelma.
Mikä on mennyt pieleen, kun Suomi ja Ruotsi ovat melkeinpä outoja, ainakin hyvin erilaisia verrattuina muihin Euroopan maihin kulttuurissa?

Vapaaehtoinen ruotsi avaa monia ovia

Parin vuoden HBL:n lukeminen ei enää riitä, olen alkanut lukea Dagens Nyheter -lehteä netistä. L
Huvittavin juttu Dagens Nyheterissä oli kuitenkin se, että Ruotsissa voi kuka hyvänsä perustaa puolueen ja laittaa ehdokkaiksi kenet hyvänsä - kysymättä heiltä lupaa.

Haluan lisätä, että ruotsin harrastamisesta on ollut valtavasti hyötyä myös siinä, kun olen lukenut viime vuosina paljon 1500-luvusta. Meidän historiammehan oli 1800-luvun alkuun asti ruotsiksi - tai latinaksi- muistiinmerkittyä ja 1800-luvulla venäjäksi. Venäjää osaavat vain harvat, latinaa vielä harvemmat, ja kohta ruotsiakin entistä harvemmat. Historian opiskelijalla on edessään ruotsin kurssi yliopistolla, mikäli ei sitten aleta ajatella histrorian alkavan virallisestikin vasta vuodesta 1918, niin kuin monet taitavat nykyään jo ajatella. Pieni tietoisku 1900-luvun alun elämään oli Ateneumissa avoinna ollut hieno näyttely Kaupungin naiset. Elettiin sitä ennenkin.

Vaasojen aika ja ruotsinviha Suomessa

Koulun opetustaulussa on kuvattu 1500-luvun puolivälin saksalaista porvariskotia. Kustaa Vaasa oli suututtanut ja karkottanut ruotsalaisen sivistyneistön, sen vähän jota oli, ja joutui kutsumaan saksalaisia virkamiehiä järjestämään hovin ja valtakunnan asiat. Historioitsija Herman Lindqvist sanookin tätä saksalaiseksi kaudeksi Ruotsin historiassa. Eihän tuollaisesta kerrottu meille historian tunneilla. Menneisyytemme ulottuu kauemmaksi kuin 1900-luvun alkuun, ja on muovannut meitä.

Olen taas kiitollinen siitä, että opin ruotsia koulussa, enkä joutunut opettelemaan sitä aikuisena. Luen Herman Lindqvistin erinomaista kirjaa "Historien om Sverige. Historien om Gustav Vasa och hans söner och döttrar". Olen ottanut kirjastani valokopiot, jotta saan rauhassa alleviivata myös paksuilla värikynillä ja kirjoitella samalla papereihin, mitä mieleen saattuu tulemaan. Aikaisemmista lukukerroista on jo muutamia vuosia ja käyn läpi nopeasti alleviivauksiani. Vaikka tarkoitus oli lukea vain Erikin ja Juhanan erimielisyyksistä innostuin lukemaan heidän isänsä, tyypillisen renessanssikuninkaan Kustaa Vaasan toimista.

Äksy, norsunmuistinen ja hyperaktiivinen Kustaa Vaasa oli vapauttanut ruotsalaiset, meidät ruotsi-suomalaiset, tanskalaisten vallasta ja otti valtakunnan haltuunsa, kohteli sitä aidon renessanssihallitsijan tavoin ikiomanaan. Kansan satojen vuosien aikana hellyydellä keräämät kotikirkkojen kynttilänjalat, ehtoollisastiat ja jopa kirkonkellot, vastustajilta kerätyt sakkorahat ja muut menivät kuninkaan aarrekammioon ja rahakukkaroon, alttariliinoista tehtiin prinsessoille mekkoja, vaikka katolisena säilynyt kuningatar, kymmenen lapsen äiti, suri sitä. Poikien turhille muun muassa Englantiin tehdyille kosintamatkoille kerättiin kansalta verot. Tuon ajan verolutteloista olen minäkin löytänyt esi-isiäni. Tietenkin maksettiin samalla velkaa, jota oli otettu saksalaisilta, jotta maa vapautettaisiin tanskalaisten vallasta. Koululaitos ja sairaanhoito romahtivat, kun kirkolta oli viety varat.

Olisiko mahdollista, että Vaasojen suvun häikäilemätön hallintapa synnytti suomalaisissa muuten käsittämättömältä tuntuvan vihan ruotsalaisia ja ruotsin kieltä kohtaan? Ruotsin kieli ja nykyajan ruotsalaiset tai suomenruotsalaiset ovat syyttömiä kaikkeen siihen, mitä tapahtui aikaisemmin aivan kuten nykyajan venäläiset ja saksalaiset eivät ole syyllisiä Stalinin ja Hitlerin rikoksiin. Saksalaiset ovat kuitenkin pyytäneet anteeksi juutalaisilta natsien tekemiä rikoksia uskoen anteeksipyynnön parantavan välejä. Kannattaisiko ruotsalaisten pyytää meiltä suomalaisilta anteeksi sitä, että kohtelivat maatamme siirtomaanaan satojen vuosien ajan?

Kielet ovi myös menneisyyteen ja tulevaisuuteen

Joudun käyttämään ruotsiakin lukiessani

Luin koulussa kahdeksan vuotta ruotsia. Olen pitänyt sen jälkeen lukutaitoa yllä säännöllisimmin lukemalla jatkuvasti Sköna Hem -lehteä - luen sisustuslehtiä monilla muillakin kielillä, samoin myös tietokirjallisuutta, harvemmin kaunokirjallisuutta. Viime vuosina olen lukenut runsaasti 1500-luvun historiaa ruotsiksi, esimerkiksi Troels-Lundin paksuja teoksia. Tänään luin jälleen Herman Lindqvistin erinomaista Ruotsin historiaa. (Historien om Sverige. Historien om Gustav Vasa och hans söner och döttrar.)

En ole puhunut ruotsia muulloin kuin aivan pakosta eli silloin, kun olin opiskelijana työssä Stockmannilla. En edes silloin, kun asuin ensimmäisen opiskeluvuoden ruotsinkielisessä perheessä alivuokralaisena ja heräsin aamuisin siihen, että vuokraisäntäni, eläkkeellä oleva varatuomari, luki vaimolleen ääneen Hufvudstadsbladetia.

Vain vanhin lapsistamme on opiskellut koulussa ruotsia, sillä nuoremmat kävivät koulunsa melkein kokonaan Kanadassa. Mieheni oli kouluaikana kahtena kesänä Ruotsissa töissä ja on viime aikoina halunnut elvyttää aikoinaan sujuvaa ruotsiaan. Hän alkoi tilata meille HBL:ää pari kolme vuotta sitten, lukee siitä artikkeleita sanakirjan kanssa ja opettelee uusia sanontoja aivan kuten hän teki aikoinaan englanninkielisiä sanomalehtiä lukiessaan Kyproksella ja Kanadassa. Minä olen laiskempi ja luen "luonnonmenetelmällä" eli ymmärrän mitä ymmärrän. Kielitaito laajenee vähitellen silläkin tavalla. Huomasin lukevani Lindqvistin kirjaakin nyt paljon sujuvammin kuin yli viisi vuotta sitten, jolloin luin sitä ensi kerran.

Minusta oman kouluaikani systeemi oli hyvä. Tyttölyseon kielilinjalla luettiin useita kieliä: ruotsia oppikoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien eli 11-vuotiaasta alkaen, saksaa toiselta luokalta lähtien, englantia neljänneltä, latinaa tai ranskaa lukiossa. Matematiikkalinjalla ei tullut lukiossa uusia kieliä lisää.

Lapset ja nuoret oppivat kieliä helposti varsinkin nykyaikaisilla menetelmillä ja kun on musiikkia, elokuvia ja pelejä eri kielillä. Kielen opiskelu voi olla hauskaa. Vaihto-oppilasohjelmia tulisi lisätä, myös Ruotsiin tai Suomen ruotsinkielisille seuduille. Vasta oleskelu antaa sujuvaa puhetaitoa. Ahvenanmaalainen Johannes Salminen kertoi joitakin vuosia sitten TV-haastattelussa, että hänen isänsä oli viisas lähettäessään hänet, oppikoulun alaluokilla olleen koulupojan maaseudulle suomea oppimaan.

Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin jonkin vieraan kielen opettaminen pienille lapsille eli esikoululaisille tai viimeistään 9-vuotiaille - siten voi saavuttaa synnynnäiseen verrattavan ääntämisen ja sujuvuuden. Siitä saa vauhtia myös muiden kielten oppimiseen. Omaa äidinkieltä opitaan tietenkin parhaiten kotona vanhemmilta, jotka puhuvat sitä lapsilleen ja myös lukevat lapselle paljon ääneen omalla kielellä oli se sitten suomi, ruotsi, venäjä tai somali.

Matemaattiset aineet ovat saaneet mielestäni aivan liian suuren sijan nykyajan koulutuksessa. Miten köyhää olisikaan maailman kulttuuri, jos lapset olisi laitettu ennenkin samaan teknisen maailman muottiin kuin nykyajan lapset?

Yksi lapsistani sanoi tässä eräänä päivänä, että hän ei osaisi varmaankaan yhtään vierasta kieltä, jos emme olisi laittaneet häntä lapsena Suomessa ranskalaiseen kouluun ja vieneet sitten Kanadaan useaksi vuodeksi. Hänen mielenkiintonsa oli kouluaikana kokonaan matematiikassa ja luonnontieteissä. Hän luki Kanadassa vain yhtä vierasta kieltä eli toista "kotimaista" eli ranskaa, joka oli englanninkielisillä alueilla pakollinen lukion viimeiseen luokkaan asti, jolloin sai keskittyä yliopistoon pääsykokeita varten vain muutamiin aineisiin.

Oppilaiden omat mieltymykset ja lahjat tulisi ottaa tietenkin huomioon muistaen, että ainevalikoimasta voi tulla hyvin suppea ja vinoutunut, jos kypsymättömät lapset ja nuoret saisivat täysin valita aineet, joita opettelevat.

Minusta vaikuttaa usein siltä, että nykyään monet suomalaiset ajattelevat suomalaisten historiankin alkavan vasta vuodesta 1917. Aikaisempi historia, esimerkiksi pitkä aika katolisen Euroopan ja Ruotsin osana jäisi tutkimatta (linkki via Katajala ks sivupalkki) tai ulkomaalaisten tutkittavaksi, jos suomalaiset eivät osaisi enää ruotsia ja latinaa, joilla tuo historia merkittiin muistiin ennen suomen kirjakielen kehittymistä. Latina ja ruotsi olivat silloin samaa kuin esimerkiksi englanti nyt, suomalaistenkin käyttökieliä, joilla maailma laajeni.

Vapaaehtoinen ruotsi

Ruotsi on meidän suomalaisten latina. Sille ei voi mitään. On pakko osata ruotsia, jos aikoo lukea satoja sivuja vaikkapa 1500-luvun historiaa.

Luin koulussa yhdeksän vuotta ruotsia, kahdeksan saksaa, viisi vuotta englantia ja valinnaisena aineena lukiossa latinaa. Koin, että latina oli pakkolatina, sillä olisin halunnut lukea ranskaa, mutta emme saaneet tarpeeksi monta ranskan ryhmään. Kaikista on ollut hyötyä, viime aikoina eniten ruotsista. Englantia harrastin kouluaikana, ja siitä tuli vahvin vieras kieli. Saksa on täysin unohduksissa. Puhuin siitä viimeksi opettaessani suomea ulkomaalaisille, ja itävaltalainen oppilaani sanoi kohteliaasti, että saksani on hiukan vanhanaikaista.

Ranskaa ja espanjaa luin vuoden Yhdysvalloissa ja olen silloin tällöin harrastanut niitä, ranskaa eniten lukemalla sisustuslehtiä ja Tinttiäkin sekä osallistumalla suggestopedisiin kursseihin. Ruotsi oli vuosikausia pelkkää sisustuslehden lukemista. Sitten mieheni innostui harrastamaan ruotsia. Hän oli aikoinaan osannut sitä hyvinkin, kun oli kahtena kesänä ruotsissa maalaistalossa renkinä. Siellä hän osallistui sellaisiin dramaattisiin tilanteisiin kuin esimerkiksi sian porsittamiseen, joten tunnekieltä tuli.

Aloimme tilata Hufvudstadsbladetia. Lueskelen sitä joka päivä, joskus pitkiäkin artikkeleita. Olen tottunut siihen ja oppinutkin jotakin, sillä "Colorado Avenuen" katsominen oli kiinnostavaa, kun huomasi, ettei lukenutkaan alatekstejä paitsi viimeksi, jolloin ääni oli tästäkin YLEn ohjelmasta kokonaan poissa. Mieheni lukee HBL:ää joka aamu sanakirjan kanssa ja merkitsee ostamaani kalenteriin 'päivän sanan', jota sitten ihmettelemme ja kummastelemme.

Ihmiset, teekannu , geenit ja politiikka

 

Ruotsalainen en ole, venäläiseksi en halua tulla, mutta tilaan Hufvudstadsbladetin ja pidän kovasti esimerkiksi tästä venäläisestä teekalustosta, jonka edesmennyt sisareni oli ostanut.

Tuota kaunista teekannua oli alettu kohdella "ryssänä" Neuvostoliiton romahdettua, ja se oli päätynyt Kuopion Elannon alahyllylle pölyttymään. Sieltä sisareni sen pelasti muutamalla kolikolla. Nyt tällainen teekannu on päässyt taas kunniaan, ainakin Senaatintorin varrella olevan matkamuistokaupan ja muidenkin myymälöiden hintojen perusteella.

Koska olen ilmaissut aina selvästi, että en ole voinut milloinkaan sietää kommunistista systeemiä, minua on luultu "venäläisten vihaajaksi". Mutta asia on täysin päinvastoin. Kuulin lapsuudestani asti isoisän kertomuksia hänen kokemuksistaan Pietarista, jossa hän kulki nuorukaisena ollessaan kahden kesän ajan lastaajana laivassa, joka kulki Pietarin ja Iisalmen väliä. Se oli tsaarinaikaa, jota isoisä ei koskaan moittinut. "Bolshevikit pilasivat Venäjän", sanoi tämä vuonna 1875 syntynyt mies, joka ei joutunut itse koskaan sotaan eikä ollut missään tekemisissä vuoden 1918 tapahtumien kanssa. "Olihan se kummaa aikaa, kun suomalaiset tappoivat toisiaan", ukilla oli vain tapana sanoa.

Mummola oli maaseudulla mäellä metsien keskellä pitkospuiden ja kinttupolkujen takana, mutta talvella sinne näkyivät kaupungin valot. Pitkään luulin lapsena, että ne olivat Pietarin valot, sillä juuri se oli minun käsitykseni mukaan "kaupunki". En ole käynyt koskaan Pietarissa. Olen pelännyt aina, että lumous särkyy. En olisi kärsinyt nähdä Pietaria kommunismin häpäisemänä. Tässä välillä ajattelin jo, että kaikki muuttuisi hyväksi, sellaiseksi mistä 1900-luvun alun venäläiset valistuneet ihmiset haaveilivat, laillisesta ja vapaasta valtiosta.

Sanon, että en halua tulla venäläiseksi, mutta mistä tietää vaikka olenkin osittain venäläinen geeneiltäni, ja sillähän ei ole mitään tekemistä minkään poliittisen systeemin kanssa niin kuin ei silläkään, että geeneissäni on myös saksalaisuutta. Mietin toisinaan sitä, millainen oli se "Rutger", joka tuli 1200-luvulla Ahvenanmaalle, ja jonka jälkeläiset levisivät Savoonkin.

Kirjoitan tämän, koska olen surukseni huomannut, että nykyiset tapahtumat Venäjällä eivät herätä ainoastaan suuttumusta siitä, miten Venäjällä kohdellaan suomensukuisia kansoja, vaan myös ovat nostamassa vihaa naapurimaan ihmisiä kohtaan. Se on aina vaarallista. Tavallisilla ihmisillä on hyvin pienet mahdollisuudet vaikuttaa maansa politiikkaan, näin on ainakin Venäjällä. Ja voimmeko mekään vaikuttaa mitään näillä blogikirjoituksillamme?

Kommunismin rikokset ihmiskuntaa kohtaan

Miksi kerrotaan natsien rikoksista ihmiskuntaa kohtaan, mutta kommunistien rikoksista ihmiskuntaa kohtaan vaietaan? Näin ei ole enää Ruotsissa. Kommunismin rikokset tulevat lukiolaisten opetusohjelmaan. (Lena Skogberg: Gymnasieelever ska lära sig om Stalin, Mao och Pol Pot. HBL/Utrikes 11.3.2008)

Milloin Suomessa?

Kielen opiskeleminen tuli palkituksi

Kuvassa olevat mukit ovat Fölkhälsanin Majblomman-mukeja. (Vappukukka)

Olemme tilanneet vähän yli vuoden ruotsinkielistä lehteä (HBL), sillä mieheni innostui kertaamaan kielitaitoaan. Hän osasi kouluaikana hyvin ruotsia, sillä hän oli ollut parina kesänä Ruotsissa renkinä maalaistalossa. Meille savolaisille ruotsin opiskelu on monikulttuurisuuden harjoittamista, sillä ei siellä Savossa paljon ruotsia kuullut muualla kuin koulutunneilla. Täällä Helsingissä on toisin, on ruotsinkielisiä naapureita, työtovereita ja nykyään myös kaksikielisiä sukulaisperheitä.

Mieheni ruotsin opiskeleminen palkittiin. Hän oli seurannut tarkkaan HBL:ssä ollut joulukalenteria, jossa arvottiin joka päivä palkintoja. Hän ei saanut vielä joulukuussa palkintoa, mutta joulun jälkeen arvottiin jäljelle jääneet palkinnot, ja meillä oli onnea, saimmme lahjakortin. Sillä saimme kahdeksan kaunista mukia. Koska kysymyksessä on kansanterveystyötä ja lääketieteellistä tutkimusta edistävä järjestö, ostimme neljä mukia lisää, ja nyt niitä on täysi tusina kannustamassa kielten opiskeluun.

Folkhälsan

Huom! Muki kuuluu Iittalan Teema-sarjaan, jonka suunnittelija on Kaj Franck.

Monikulttuurisuutta voi harjoittaa näinkin

Hufvudstadsbladet sai eilen Wienissä European Newspaper Award - nimisen palkinnon. Jury sanoi HBL:n olevan "skandinaavinen sanomalehti parhaimmillaan". Se on "tydlig och funktionell, visuellt exakt och har perfekt läsbarhet. Den är modern, avslappnad och leder in läsaren i innehållet på ett snyggt sätt." (HBL snyggast i Europa 7.3.2007) On hauskaa kun kehutaan tuotetta, jonka on itsekin valinnut.

Olemme lukeneet kokeilumielessä Hufvudstadsbladetia vähän yli puolen vuoden verran. Se oli mieheni idea. Hän oli koulupoikana kahtena kesänä Ruotsissä renkinä ja oli mukana muun muassa sikaa porsittamassa (yli kaksikymmentä possua syntyi sillä kertaa). Mieheni osasi kouluaikaan niin hyvin ruotsia, että meni ruotsalaisesta ainakin viidentoista minuutin ajan, mutta hänen ruotsinsa on vuosien varrella unohtunut. Minä taas elätin itseäni opiskeluaikana olemalla työssä muun muassa Stockmannilla, jossa piti ainakin siihen aikaan osata myös ruotsia.

Meidän kotiseudullamme Savossa ei ruotsia juuri kuullut, ja kouluvuosien ruotsikin unohtui varsinkin Kanadassa asuessa. Koetin pitää ruotsia yllä sisustuslehtiä lukemalla. Viime kesänä ajattelimme, että on hyvä tapa harjoittaa monikulttuurisuutta opettelemalla oman maan toista kieltä. Mieheni lukee aina vieraskielisiä sanomalehtiä sanakirjan kanssa ja merkitsee muistiin vihkoon uudet sanat. Minä olen laiskempi. Alussa luin vain otsikot, mutta nyt enemmän, sillä olen huomannut, että HBL täydentää sopivasti Hesarin juttuja.