perjantaina, huhtikuuta 16, 2010

Viekö tuhka loman?



Meidän on tarkoitus lähteä toukokuun alussa kolmen viikon matkalle Etelä-Eurooppaan. Toivon, että Islannin tulivuori rauhoittuu, ja pääsemme lentämään. Jos tuhkapilvi leijuu yhä Euroopan yllä, täytyy perua matka tai matkustaa junalla, mikä olisi ihan mukavaa. Aikaa matkoihin menee tietenkin enemmän.

Lisäys:

Tulivuori saattaa purkautua jopa vuoden ajan. Mutta eihän se ole maailmanloppu matkustajille.
Ennen matkustettiin junilla ja laivoilla, ja hyvin toimeen tultiin.

Olen matkustanut New Yorkiin ja sieltä takaisin Eurooppaan laivalla teini-ikäisenä. Oli kiinnostavampi kokemus kuin myöhemmät lennot Atlantin yli.

Englannin anglikaaninen kirkko on jo jokin aika sitten määrännyt, että sen papisto ja piispat matkustavat pääasiallisesti junalla.

4 kommenttia:

  1. Niinhän voi tehdä. Minäkin olisin halunnut lähteä lomamatkalle junalla, mutta junalla matkustaminen tulee kalliimmaksi kuin lentomatka, varsinkin jos pysähtyy välillä ja joutuu yöpymään hotelleissa tai ostamaan makuuuvaunuliput.

    Tämä vaihtoehto otetaan kuitenkin käyttöön, mikäli lentoliikenne on mahdotonta vielä kahden viikon kuluttuakin.

    VastaaPoista
  2. Tyttären perheen lomamatka peruuntui, aamulla olisi pitänyt lähteä. Lapset tietenkin pettyivät, mutta ymmärsivät asian.
    Toivotaan, että kahdessa viikossa tuhkapilvet häipyvät.

    VastaaPoista
  3. Nyt on pakko sopeutua uudenlaiseen tilanteeseen. Opettavaista.

    VastaaPoista