Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit

torstaina, syyskuuta 20, 2012

Vetisessä Helsingissä sairastellaan

Vanhin Helsinki


Helsinki näytti ehkä tällaiselta 1500-luvullaKuva: Matti Amnell

Eräs tuttavani sairasteli paljon. Lääkäri sanoi hänelle, että hänen täytyy muuttaa Helsingistä sisämaahan, ainakin sadan kilometrin päähän Helsingistä. Sitten vasta sairastelu loppuu. Niin kävi.

Helsingissä meri on lähellä, ja osa kaupungista on rakennettu veden päälle, esimerkiksi Kluuvi. Asun tällä hetkellä korttelissa, jota vastapäätä on kortteli aivan Töölönlahden rannalla. Lisäksi luin jokin aika sitten, että tämän alueen paikalla sijaitsi Helsingin ensimmäinen kylä, soinen Tölön kylä, jonka nimi tullee sanasta 'tölå' (suojoki). Siellä oli varmaankin vain muutama talo siellä täällä ja soinen hautausmaa (ehkäpä meidän korttelin alapuolella?)

Lontoossa on paljon jokia, jotka on "haudattu elävinä". Kuuluisin niistä on Fleet-joki. Haudatut joet voivat uhota kosteutta ja tuoksua ummehtuneelle. Näiden "haudattujen jokien laaksot" saattavat olla nyt teitä tai junanraiteita, joille nousee sumua ja kosteutta. Tällaisen joen läheisyys aiheutti vanhempina aikoina erityisen paljon reumaattisia vaivoja. 

 Peter Ackroydin Lontoo-kirjan mukaan Lontoon sairaaloiden uusimpien tietojen  mukaan, kirjan ilmestymisaikaan eli vuosituhannen vaihteessa  suurin osa allergiaa tai astmaa sairastavista asui jonkun kätketyn joen, esim Thamesin entisen  sivujoen Fleetin lähellä.  (Peter Ackroyd: London. The Biography. 200,  sivulla 555)

En tiedä, onko Helsingissä tehty vastaavia havaintoja. Tuo alussa mainitsemani lääkäri kuitenkin tiesi jotain, ehkä vain omasta kokemuksestaan. 

Lue myös Huomaan muuttaneeni keskiaikaiseen kylään.

lauantaina, huhtikuuta 18, 2009

Kun tuuli ulvoo

A wisteria in Holland Park, London

Photo: Anna Amnell

Kun tuuli ulvoo, ajatus menee sinne, missä on jo kevät. Olen ottanut tämän Wisterian peittämän talon kuvan Lontoossa Holland Parkissa eräänä keväänä.

Lisäys: Wisteria Sinensis myös 'Blue Rain', suomeksi 'sinisade', ruotsiksi 'blåregn'.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Helsingissä toinen lumisade, Lontoossa savua



Tämä on toinen lumisade Helsingissä. Katoillakin on lunta.
Olin laittamassa tätä valokuvaa, kun kuulin TV:stä, että Lontoon yllä on valtava savupilvi.

sunnuntai, lokakuuta 02, 2005