Näytetään tekstit, joissa on tunniste Louvre. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Louvre. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Museot ja valokuvaaminen 2



Kuva: Matti Amnell

Poikani on ostanut hienon skannerin, jolla voi muuttaa digitaalisiksi sekä negatiiveja että dioja. Kauan sitten otettuja, ennen näkemättömiä kuvia tulee esille.

Tämä kuva on todiste siitä, että Louvressa saa kuvata. Olimme vuonna 1985 kotilomalla Euroopassa koko perhe, matkustimme Eurorail-lipuilla junalla ja kävimme monissa maissa Suomen lisäksi.

Koska meitä oli viisi, jakauduimme monesti 2-3 hengen ryhmiin sen mukaan, mikä nähtävyys ketäkin sattui kiinnostamaan. Eräänä päivänä Pariisissa nuoremmat lapset kävivät isänsä kanssa Jim Morrisonin haudalla ja viemärikierroksella, ja vanhempi poikamme ja minä vietimme koko päivän Louvressa.

Otimme paljon kuvia poikani hienolla Canon-kameralla, jonka hän oli saanut "ylioppilaslahjaksi" (high school graduation) ja joka toimii edelleen hyvin. Otimme sillä aikoinaan paljon kuvia Kanadassa ja USAssa, ja jotkut minunkin kuvista ilmestyivät lehdissä.

Louvressa otimme monet kuvat 1000 ASAn filmillä, sillä oli hämärää ja salamamaahan ei voi museoissa käyttää.