Mieheni sai pikkulapsena isältään puukon ja tupen, jonka isä oli tehnyt rintamalla. Materiaalina on pehmeä venäläinen lentokonemetalli. Tuppi on jäljellä, puukko on kadonnut.
Kun olin alle kouluikäisenä sotalapsena mummolassa Ylä-Savossa, isoisäni osti minulle pienen terävän puukon. Istuin tuvan lattialla hänen lähellään, kun hän teki suksia ja muita puuesineitä. Hän oli neuvonut minua pitämään pehmeää puunpalaa rintaani vasten ja varovasti vuolemaan siitä lastuja. Mitään onnettomuutta ei koskaan tapahtunut, sillä olin rauhallinen vanhan ajan lapsi. Esiliina kului tietenkin siitä kohdasta, jossa pidin puunpalaa. Minun on täytynyt olla hyvin pieni, sillä muistan vain puun tuoksun, kiharat lastut ympärilläni ja ukin rauhallisen olemuksen.
Ukki (1875-1969) ei ollut joutunut koskaan sotaan. Hänestä Venäjä oli ollut hyvä maa, jonka "bolshevikit pilasivat", kuten hän sanoi, ja se oli ollut kaikkein käsittämättömintä, että suomalaiset olivat tappaneet toisiaan.
Kommentti Kemppisen blogiin
P.S. Jukka Kemppinen on tehnyt veljensä kanssa kirjan puukoista
Jukka & Mikko Kemppinen: Puukot. Otava 1976
