Kommentti:
Ei kannata väheksyä niitä viimeisiä vuosia. Sairaalavuoteessa makaavalla kuihtuneella vanhuksella voi olla rikas sisäinen elämä: muistot ja unet. Äitini eli 97-vuotiaaksi ja huomasin tämän hänestäkin. Hänen silmänsä sätelivät, kun hän muisteli lapsuuttaan tai kuunteli elämänsä lauluja. Isoisäni eli 94-vuotiaaksi, ja hänen viimeiset vuotensa saattoivat olla meille sukulaisille jopa tärkeämpiä kuin aikaisemmat. Ihmiselämällä on merkitystä, vaikka se ei olisikaan enää tuottavaa.
Mitä me tiedämme todella muistihäiriöisistä? Kun sisareni opiskeli gerontologiaa, hän oli välillä pitkiä aikoja töissä dementiapotilaiden hoitajana. He saattavat olla hyvin onnellisia. Eräs tuttava taitaa elää elämänsä onnellisinta aikaa dementoituneena, kun raskaat asiat eivät paina joka päivä niin kuin ennen (lapsen kuolema).
Ihmiset arvostavat nykyään alimpiakin eläimiä, mutta halveksivat ihmiselämän viimeisiä vuosia. Miten niin voi olla? Eikö ihminen ole edes samanarvoinen kuin eläin?
(Kuvassa on äitini kaksi kuukautta ennen kuolemaansa. Seinällä suurikokoinen 95-vuotiskortti ja suurennettuja valokuvia hänen läheisistään. )
