Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihtuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihtuminen. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, huhtikuuta 15, 2011

Laihuus rumentaa


"Teidän täytyy olla sopusuhtaisesti kehittynyt, jos mielittte täyttää vaimon paikan elämässä", kertoi antiikkikaupan ikkunassa oleva juliste. "Mies rakastaa viehättävää, hyvin kehittynyttä naista. Aivan helposti voitte 'Eta-Tragol-Bonbon' illa lisätä ruumiinpainoanne muutamassa viikossa 12 kg." 

Olisiko tässä sopiva lahja prinssi Williamin morsiamelle, jonka laihtumisesta jopa naistenlehdet ovat huolissaan?Tuskin Kate'llä on sama syy laihtumiseen ennen häitä kuin minulla oli. Tein itse hääpukuni ja käytin sovitusmannekiinina sisartani. Meille kävivät yleensä samat vaatteet, vaikka sisareni oli yhdeksän vuotta nuorempi kuin minä. Mutta miten olikaan käynyt? Hän oli laihtunut tai minä lihonut. Kun puin häämekon päälleni muutama päivä ennen häitä, se ei mahtunutkaan! Siinä ei auttanut muu kuin häitä edeltävä paasto. Mekko mahtui. 
(Mainos lienee 1920-luvulta, Wikipedian mainos vuosi 1922)

Entä nykyajan anoreksia? (vuodelta 2005)

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Lihavuus, lihavuus, lihavuus



Kuvassa on pulleakasvoinen Kaalimaan tenava, nukke joka on ollut hyvin suosittu. Lihavuuteen suhtautuminen riippuu myös kulttuurista. Esimerkiksi Alexander McCall Smithin naisten salapoliisitoimisto -kirjojen [suom. Naisten etsivätoimisto] valloittava päähenkilö Mma Ramotswe on "ruumiinrakenteeltaan perinteinen" botswanalainen nainen.

Kommentti keskusteluun lihavuudesta ja itsensä hyväksymisestä:

Voisi lisätä, että jos ei pysty rakastamaan itseään, on vaikeaa rakastaa muitakaan. Halaa itseäsikin tänään! Se on helppoa.

Jos laihtuminen olisi helppoa ja yksinkertaista, kaikki ihmiset onnistuisivat tulemaan hoikiksi. Mutta näin ei ole.

Psykologisten syiden lisäksi syynä voivat olla monet sairaudet tai yksinkertaisesti perinnöllisyys.

Rottakokeilla on tutkittu geenien vaikutusta lihomiseen. Karmein oli se koe, jossa kaksi rottaa liitettiin yhteen. Ne saivat yhtä paljon ruokaa. "Lihomisen geenin" omaava rotta lihoi, ja toinen laihtui kuoliaaksi!

Pakostakin tulee mieleen monta pariskuntaa, joissa toinen lihoo ja toinen pysyy hoikkana samalla ruokavaliolla. :)

Ruokavaliolla ja liikunnalla voi kuitenkin pitää lihavuutensa kohtuudessa ja pysyä terveenä.

Mma Ramotswe-dekkarit