Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2018

Mistä saadaan enemmän väkeä Suomeen . kommenttejani


Esimerkkinä Kanada

Kanadassa väkiluku on kasvanut siirtolaisuuden avulla. Mutta se on saatu aikaan hyvin harkitusti, vähitellen. Pohjoismaille on ominaista itsekeskeisyys, ajatellaan, että me osaame kaiken paremmin kuin muut. Maahanmuuttokysymyksessä on epäonnistuttu yleisesti ottaen. 

Kanadaan valitaan henkilöitä, joiden ammatille on kysyntää Kanadassa. Uskotaan, että sellainen perhe työllistää kymmenen kanadalaista (opettajat, hammaslääkärit, kauppiaat jn) Valitaan niitä, jotka voivat sopeutua eli joille on jokin yhteisö, mm kirkkokunta, johon he menevät kuin kotiinsa. Suomessa yleinen uskonnonvastaisuus kostautuu sillä, että ei haluta tänne maailman vainottuja kristittyjä, joita on todella paljon.Meillä ei pidetä siitä, että maahanmuuttajat muodostavat yhteisöjä, kaupunginosia. Heidät halutaan hajottaa, tavallaan pakkosuomalaistaa, repiä eroon kulttuuristaan, kielestään uskonnostaan, jotka ovat keskeisiä viihtyvyydelle. Sellainen oli tapana Yhdysvalloissa vanhoina aikoina (melting pot). Sopeutuminen tapahtuu hitaasti, usean sukupolven aikana. Se kestää kauemmin kuin yhden lapsen kasvattaminen. (Olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikssa, niistä 9 Kanadassa.)

Toinen kommenttini Fb:sta. Nyt naistenpäivänä:
Me luulimme siihen aikaan, että me suomalaiset olimme kaikki hiipineet tänne muinaisuudessa Uralin takaa, ja vain muutamat olivat tulleet jostain hienommasta paikasta kuten Ruotsista. Ainoa tummaihoinen oli afrikkalainen poika, jonka eräs lähetyssaarnaaja oli adoptoinut. Häntä pidettiin eksoottisena enkelinä, kun hän oli kirkossa äitinsä kansssa. Jännittävimpiä olivat romaanit. Meillä kävi silloin tällöin eräs rouva, joka möi pitsiliinoja. Äiti oli ostanut häneltä jo muutaman, ja hän istui meillä keittiössä kahvilla niin kuin muutkin äidin tutut. Kun olin teini-ikäinen, hän ennusti minulle outoa matkaa, joka ve monta kertaa valtameren yli ja virkapukuista miestä. Kaikki toteutui. Se oli mystiikan aikaa. Opin, että ajat ovat limittäin.

Kolmas kommentti: isoisä

Minuun on vaikuttanut kaikkein eniten vuonna 1875 syntynyt isoisäni, joka ei ollut koskaan sodassa. Asuin monta vuotta "sotalapsena" mummolasssa. Ukille oli käsittämättömintä se, että suomalaiset saattoivat tappaa toisiaankin. Ukki oli varakkaan 1400-luvun lopulla Savoon muuttaneen suvun jäsen, mutta lähtenyt kotoa, kun äiti kuoli ja äitipuoli karkotti molemmat poikapuolensa - ei antanut ruokaa. Toinen poika lähti Amerikkaan. Pojat jäivät perinnöttömiksi. Ukista tuli vaeltaja, pelimanni ja lopulta korpeen muuttanut suksimestari. Hiihtäminen oli hänen poikavuosinaan uusi hieno asia. Hän oli isänsä kanssa hiihtokilpailussa sukset nähtyään sanonut: Minäkin osaisin tehdä tuollaiset. Vaeltaessaan hän rakastui kauniiseen rutiköyhään palvelustyttöön. Se ratkaisi hänen kohtalonsa, sillä nuori vaimo ei halunnut, että komea aviomies olisi lähtenyt Turkuun teollisuuskouluun eikä edes sitä, että olisi muutettu Iisalmeen, josta suojeluskunta olisi järjestänyt tontin suksitehdasta varten. Mummo oli sanonut: Kaupungissa ei ole ruokaa. Tästä lapset olivat myöhemmin äidilleen vihaisia, sillä korvessa oli hyviä suksipuita, mutta ei koulua.