Alasommeesta Savoon

Minusta ei olisi sukututkijaksi. Niin monimutkaisia ja täsmällisiä ovat sukupuut. Minun pienet sukupuuni tulevat olemaan kuin pikkuruisia muovikuusia, jotka joutuvat nykyään korvaamaan umpimetsästä kaadetut muhkeat joulupuut. Mutta hauskaa mustipeliä tämä on ollut. 

Tiesiköhän ukki, pelimanni ja suksimestari, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä Alasommeessa (Rytkölä) ja joku mukana Viipurin pamauksen tapahtumissakin? Isoisäni piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Ne olivat hänelle 'kaupunkeja'. Helsinki oli vain syrjäkylä, jossa hän kävi silloin tällöin suksia myymässä. 

Ukki eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Esi-isä Pekka oli lähtenyt liikkeelle Alasommeesta 1400-luvun lopulla, tapasi Joroisissa varakkaan Laitittaren, ja siellä asuu vieläkin osa hedän jälkeläisistään. Nuoremmat pojat lähtivät Kustaa Vaasan aikaan nykyisen Kuopion seudulle ja sieltä Pielavedelle, jonne kertyi joukko Joroisten nuorempia poikia. 

Aluksi oli heillä laajat maa-alueet niin kuin Englannin aatelisilla, sitten tuli heille paljon lapsia, joille maita alettiin pilkkoa ja tulivat pakolliset maanjaot. Osa sukulaisista tuli Iisalmen seudulle jo 1700-luvulla. Ukki tuli vasta nuorena miehenä, ja häntä sanottiin taivaasta pudonneeksi pojaksi, kun hänellä ei ollut ketään sukulaisia siellä päin. 

 Luomisen tarve ja seikkailun halu tekivät hänestä köyhän käsityöläisen. Joskus kävivät Pielaveden rikkaat sukulaiset kylässä ja ostamassa suksia, kertoi tätini. Sanoivat: Tännekö se Jaakko on tullut Kai sitä täälläkin voi elää?

Lue myös Sara Wackln ja Aino Ackte, kuuluisia Rytkösiä. 

Myös Anna Luoto, kätilö ja kirjailija:
Näin sodan armottomat kasvot ja Kun ei ollut rahaa, tehtiin lapsi.
Viipuri by Maila Rytkönen
Reitti
https://prezi.com/euebp_25pbbb/viipuri/?utm_campaign=share&utm_medium=copy

Mistä saadaan enemmän väkeä Suomeen . kommenttejani

Esimerkkinä Kanada

Kanadassa väkiluku on kasvanut siirtolaisuuden avulla. Mutta se on saatu aikaan hyvin harkitusti, vähitellen. Pohjoismaille on ominaista itsekeskeisyys, ajatellaan, että me osaame kaiken paremmin kuin muut. Maahanmuuttokysymyksessä on epäonnistuttu yleisesti ottaen. 

Kanadaan valitaan henkilöitä, joiden ammatille on kysyntää Kanadassa. Uskotaan, että sellainen perhe työllistää kymmenen kanadalaista (opettajat, hammaslääkärit, kauppiaat jn) Valitaan niitä, jotka voivat sopeutua eli joille on jokin yhteisö, mm kirkkokunta, johon he menevät kuin kotiinsa. Suomessa yleinen uskonnonvastaisuus kostautuu sillä, että ei haluta tänne maailman vainottuja kristittyjä, joita on todella paljon.Meillä ei pidetä siitä, että maahanmuuttajat muodostavat yhteisöjä, kaupunginosia. Heidät halutaan hajottaa, tavallaan pakkosuomalaistaa, repiä eroon kulttuuristaan, kielestään uskonnostaan, jotka ovat keskeisiä viihtyvyydelle. Sellainen oli tapana Yhdysvalloissa vanhoina aikoina (melting pot). Sopeutuminen tapahtuu hitaasti, usean sukupolven aikana. Se kestää kauemmin kuin yhden lapsen kasvattaminen. (Olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikssa, niistä 9 Kanadassa.)

Toinen kommenttini Fb:sta. Nyt naistenpäivänä:
Me luulimme siihen aikaan, että me suomalaiset olimme kaikki hiipineet tänne muinaisuudessa Uralin takaa, ja vain muutamat olivat tulleet jostain hienommasta paikasta kuten Ruotsista. Ainoa tummaihoinen oli afrikkalainen poika, jonka eräs lähetyssaarnaaja oli adoptoinut. Häntä pidettiin eksoottisena enkelinä, kun hän oli kirkossa äitinsä kansssa. Jännittävimpiä olivat romaanit. Meillä kävi silloin tällöin eräs rouva, joka möi pitsiliinoja. Äiti oli ostanut häneltä jo muutaman, ja hän istui meillä keittiössä kahvilla niin kuin muutkin äidin tutut. Kun olin teini-ikäinen, hän ennusti minulle outoa matkaa, joka ve monta kertaa valtameren yli ja virkapukuista miestä. Kaikki toteutui. Se oli mystiikan aikaa. Opin, että ajat ovat limittäin.

Kolmas kommentti: isoisä

Minuun on vaikuttanut kaikkein eniten vuonna 1875 syntynyt isoisäni, joka ei ollut koskaan sodassa. Asuin monta vuotta "sotalapsena" mummolasssa. Ukille oli käsittämättömintä se, että suomalaiset saattoivat tappaa toisiaankin. Ukki oli varakkaan 1400-luvun lopulla Savoon muuttaneen suvun jäsen, mutta lähtenyt kotoa, kun äiti kuoli ja äitipuoli karkotti molemmat poikapuolensa - ei antanut ruokaa. Toinen poika lähti Amerikkaan. Pojat jäivät perinnöttömiksi. Ukista tuli vaeltaja, pelimanni ja lopulta korpeen muuttanut suksimestari. Hiihtäminen oli hänen poikavuosinaan uusi hieno asia. Hän oli isänsä kanssa hiihtokilpailussa sukset nähtyään sanonut: Minäkin osaisin tehdä tuollaiset. Vaeltaessaan hän rakastui kauniiseen rutiköyhään palvelustyttöön. Se ratkaisi hänen kohtalonsa, sillä nuori vaimo ei halunnut, että komea aviomies olisi lähtenyt Turkuun teollisuuskouluun eikä edes sitä, että olisi muutettu Iisalmeen, josta suojeluskunta olisi järjestänyt tontin suksitehdasta varten. Mummo oli sanonut: Kaupungissa ei ole ruokaa. Tästä lapset olivat myöhemmin äidilleen vihaisia, sillä korvessa oli hyviä suksipuita, mutta ei koulua.

Paljon onnea, isät!

red roses, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Isänpäivänä 2012

Ja täällä elämää suurempi ruusu.:)
Isänpäivä on liputuspäivä!
Isoisät!

Halloween ja pyhäinpäivä naistenlehdessä

Anna-lehdessä (1.11.2012) on "Pinnalla" -palstalla asiaa uskonnosta. Kerrotaan, että uusi "kirkollinen" hajuvesi Aurora Edt, suomalais-ranskalainen yhteistuoksu, on kuin "harras pyhäaamun auringonnousu" tuoksuyrittäjä Sakari Penttisen kauniiden sanojen mukaan.

Samalla palstalla sanotaan, että Halloween- tai vampyyri- asua muistuttava musta muotiasu on "kuin kirkkotellä" kulkijan mekko. Taitaa olla toimittajan mielessä Venny Soldan-Brofeltin körttimummot, sillä nykyajan kirkkotiellä näkee kaikkia värejä.

Lopuksi valitetaan sitä, että muiden maiden syksyä "valaisee" Halloween, mutta meillä pimeässä pohjoisessa on vain pyhäinpäivä.

Eikö Anna-lehden toimittaja todellakaan tiedä, että Halloween ja Pyhäinpäivä ovat kaksi eri asiaa? Suomessa voi juhlia kumpaakin. Alkujaan eurooppalainen Halloween-juhla on Pohjois-Amerikassa ja useimmissa muissa Euroopan maissa, myös Ruotsissa, lokakuun viimeisenä päivänä. Se on Pyhäinpäivän aatto. Pyhäinpäivää vietettiin Suomessakin aikaisemmin marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Halloween on muinaista perua oleva kuolemalle ja pahoille hengille pilaa tekevä karnevaalimainen päivä, jolloin lapsilla on hauskaa naamiaisasuissa. Esimerkiksi Kanadassa monet opettajatkin pukeutuvat silloin Halloween-asuun. Aikuiset juhlivat sen sijaan Halloweenia toisinaan mauttomasti eli pilaavat senkin juhlan lapsilta.

Pyhäinpäivä on taas kristillinen vainajien ja pyhimysten muistopäivä. Kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa muistetaan rakkaita omaisia ja kansakunnalle tärkeitä henkilöitä sekä pohditaan koko ihmiskunnalle yhteistä kohtaloa, kuolevaisuutta.

On aika iloita ja aika surra. Suomalaisillakin voi olla sekä Halloween että pyhäinpäivä.


Lue myös Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä
Klikkaa hakusanoja 'Halloween' tai 'pyhäinpäivä'

1960-luku: lepakkotuoli

Kuva: Aune Kämäräinen

Meilläkin oli lepakkotuoli. Kun läksimme Kanadaan, annoimme sen mieheni sisarenpojalle. Hän taitaa asua tällä hetkellä Kiinassa. Lieneekö tuolista enää muuta kuin muisto jäljellä?

Kuva on otettu 1960-luvun lopulla Huopalahdessa, jossa asuimme ränsistyneessä venäläisessä dachassa, joka oli tuotu sinne Kaivopuistosta. Meillä oli ylimmässä kerroksessa kolme huonetta ja keittokomero, siinä kattoikkuna sekä kylpyhuone, jossa oli niin iso kylpyamme, että mahduimme kaikki kolme, mieheni, pieni poikamme ja minä istumaan siihen. Asuntoon kuului parveke, joka oli hyvin kaunis, mutta huonossa kunnossa. Kun tyttäremme syntyi, hän nukkui siellä lastenvaunuissa pakkasellakin, niin kuin Suomessa oli silloin tapana hoitaa lapsia. Pihalla kasvoi kuusikymmentä puuta. Huopalahden asema oli vastapäätä. Minulla on päälläni Marimekko, yksi lukuisista Marimekoista, joita minulla oli noihin aikoihin.

Tuo Huopalahden dacha esiintyy kirjassani "Aurora ja Pietarin serkut". Se on Auroran tädin huvila Terijoella. ja meidän asuntomme on siinä "tyttöjen vintti" eli  Auroran serkkujen Olgan ja Elisabetin käytössä. Olen palaamassa sinne pitkän tauon jälkeen.:) Siis Terijoen dachaan.

Tuolin alla mustavalkoien räsymatto, ainoa jonka olen koskaan kutonut.

Niagaralla

Skannaamalla tulee vanhoista kuvistakin käyttökelpoisia, vaikka ne eivät aikoinaan kelvanneet albumeihin, vaan jäivät kenkälaatikoihin odottamaan parempia aikoja. Tämäkin kuva saattaa vielä parantua, kunhan tekniikka edistyy.

Iltasatu

Iltasatu, originally uploaded by Anna Amnell.

Kuva: Aune Kämäräinen
Kuvassa Anna Amnell ja Matti Amnell

He ovat työssä vieraalla maalla

Ranskalainen diplomaatti työssään ottomaanien parissa 1700-luvulla. Diplomaatteja on ollut jo muinaisessa Egyptissä. He hoitavat nykyään poliittisia ja kaupallisia suhteita ulkomaihin ja pitävät huolta oman maansa kansalaisista, jotka joutuvat vaikeuksiin - vaikkapa kadottavat passinsa ulkomailla matkustaessaan. Diplomaatit pitävät yllä ystävällisiä suhteita asemapaikkansa kansalaisiin. Lähetystöjen kutsuilla käy monenlaisia ihmisiä. He eivät ole suinkaan kaikki julkisuuden henkilöitä tai rikkaita. He ovat vain jollakin tavalla tärkeitä juuri tälle maalle.

Rita kirjoittaa lähetystökutsuista Helsingissä. Laman vaikutus tuntuu sielläkin.

Olen ollut varmaankin monesti samoilla kutsuilla Ritan kanssa. Kommenttini Ritan blogissa:

Tarjoukset vaikuttavat edelleen hyviltä. Minulle mansikat ovat olleet kuitenkin parasta - ja kävely pehmeällä nurmikolla.

Olen ostanut monta puutarhajuhlahattua näihin ja Yhdysvaltojen suurlähetystön juhliin, ja ne ovat vieläkin tallella hatturasioissa kiinalaisen kaapin päällä. Ostin aikoinaan juhlakengätkin juuri näitä juhlia varten, sellaiset joiden korko ei uppoa nurmikkoon.

Olemme olleet noilla juhlilla monen monena vuonna, mutta olettaisin, että nyt emme liene enää listoilla, sillä mieheni ei ole enää virassa vaan sijaisena. Asia ei tullut edes puheeksi Tukholman matkan vuoksi. Piti käydä keskiaikamuseossa, joka on taas avoinna pitkän remontin jälkeen.

Englannin suurlähetystön puutarha on ihastuttava ja talo kodikas. Kerran sateella me vieraat olimme yläkerrassakin.

Kaikkein ylellisimmät kutsut on ranskalaisilla tai oli ainakin silloin, kun siellä olin. Rivi kokkeja Pariisista, mitä ihmeellisimmät ruoat. Olin silloin siellä poikani kanssa. Sielläkin on viime aikoina lyhennetty vieraslistaa.

Alkujaan diplomaattien elämä tuli tutuksi siinä, kun olin puolipäivätyössä Finnish-British Societyn lastentarhassa. Jotkut englantilaiset perheet kutsuivat myös poikaystäväni ja minut juhliin kotiinsa.

Viime vuosina olen tutustunut taas diplomaattien elämään aivan uudella tavalla, kun eräs sukulainen on sillä alalla.

Kissan kätköt

Nestorista paljastui uusi puoli: se kätkee esineitä maton alle. Tekevätköhän kissat useinkin niin? En ole ennen huomannut omista kissoistani. Poikani kertoi, että se kätkee miniän korvakoruja tai muita pikkuesineitä maton alle piiloon.

Kommentti: koulutus ja sivistys

Jaakko Rytkönen. Kuva: Anna Amnell
Tausta kommentilleni:
Isoisäni Jaakko Rytkönen oli viulupelimanni ja suksimestari, joka oli käynyt vain "lukkarinkoulun" eli rippikoulun. Hän oli hieno ihminen, jolla oli paljon elämänkokemusta ja sitä mitä sanomme sydämensivistykseksi. Hän luki ahkerasti lehtiä.

Hänen poikansa olivat taas sellaisia ihmisiä, joille olisi sopinut paremmin yliopistokoulutus ja teoreettinen, akateeminen ammatti. Siihen heillä ei ollut mahdollisuutta, sillä perhe asui sydänmaalla, siellä missä oli hyviä suksipuita. Koulut olivat kaukana kaupungissa ja vallitsi jako kansakouluun ja oppikouluunm. Ukki oli aikonut lähteä Amerikkaan kuten veljensäkin. Jos hän olisi mennyt sinne, hänen lapsensa olisivat käyneet highschoolin (= peruskoulun ja lukion) kuten kaikki muutkin lapset ja voineet mennä opiskelemaan, jos olisivat menestyneet koulussa. Koen pohjois-amerikkalaisen yhteiskunnan tässä asiassa tasa-arvoisemmaksi kuin esimerkiksi suomalaisen edes tänä päivänä. Missä viipyy todellinen koulu-uudistus?

Kommentoin Unan blogikirjoitusta.

Viisas kirjoitus.

Jokaisen pitäisi saada tehdä sitä, minkä tuntee omaksi asiakseen. Ja sydämen sivistys on eri asia kuin oppineisuus. Ne voivat tietenkin kulkea myös käsikkäin, mutta näin ei aina ole.

Olen sitä mieltä, että Suomessakin "peruskoulun" tulisi jatkua siihen asti, kunnes koululaiset ovat 18-19-vuotiaita. Oppilaita ei pitäisi laittaa valitsemaan omaa uraa liian aikaisin. Se on nuorelle aikuisellekin vaikea asia.

Pidän pohjois-amerikkalaisesta systeemistä, jossa kaikki käyvät samaa koulua loppuun asti. Se lisää demokratiaa ja vapautta valita sen jälkeen rauhassa oma tiensä, olipa se käytännön ammatti tai akateeminen ura. Kanadalainen koulusysteemi voisi olla esikuvana.

Kanadalainen yhteiskuntahan on "pohjoismainen" ja tasa-arvoinen ilman historiallisia rasitteita.