tiistaina, toukokuuta 12, 2009

Villasukat lämmittävät ja suojaavat vilustumiselta

038
Mieheni villasukat ovat lahja tyttäreltä.

Hallatar kertoo käyttävänsä kotona villasukkia. Niin tekevät monet muutkin, ja se on hyvä asia. Luin äsken tutkimuksesta, jonka mukaan villasukkia käyttävät sairastuvat muita harvemmin vilustumistauteihin.

Jos on oikein koleaa, saatan laittaa illalla kolmet sukat päällekkäin, mutta yleensä olen kotona avojaloin. Pitäisin villasukkia, mutta meillä on parkettilattia ilman mattoja pölyallergian vuoksi. Liukastuin kerran pahasti villasukissa. Onneksi ilmalentoni päättyi vain "judoiskuun", joka oli jäänyt alitajuntaan pojan kaatumistreenauksista.

Oudoimmat pilvet

005

Asun ylimmässä kerroksessa ja näen ikkunastani taivaan. Siinä riittää ihmettelemistä ja ihailemista. Joskus näkymä on outo, kuten esimerkiksi oli eilen ennen ukkossateen puhkeamista. Oudoimmat pilvet näin kuitenkin noin kymmenen vuotta sitten. Istuin työpöydän ääressä syventyneenä kirjoittamiseen. Yhtäkkiä ihan siinä silmieni edessä ikkunan takana ajelehti pieniä pulleita pilviä. Olen rasittanut itseni liikaa, alan nähdä harhoja, ajattelin ensimmäiseksi. Tuijotin pilviä. Ne näyttivät sittenkin ihan todellisilta.

Soitin ilmatieteen laitokseen (tai muuhun vastaavaan) ja sain kuulla, että en ollut ainoa, joka oli nähnyt nuo pilvet. Selitys oli se, että meren lähellä kosteus voi tiivistyä ja aiheuttaa tuollaisia matalalla kiitäviä pilviä. Harmi, että siihen aikaan minulla ei ollut kameraa valmiina aina niin kuin nyt digikuvien aikaan.