tiistaina, syyskuuta 20, 2011

Maahanmuuttokeskustelua: Miksi Suomessa on paljon korkeaa kulttuuria?


Maahanmuuttajien lapset eivät omaksu välttämättä vanhempiensa entisen kotimaan tai näiden uuden kotimaan kulttuuria. Heistä tulee usein itsenäisiä "kolmannen kulttuurin", kosmopoliittisen maailman kansalaisia. Näin voidaan sanoa esimerkiksi Sofi Oksasesta. Hän on toisaalta hyvin suomalainen, varsinkin kielentaitaja, ja toisaalta hyvin virolainen, uskaltaa puhua suoraan. Toisaalta hän ei ole kumpaakaan, vaan jotain aivan uutta. Sofin kaltaiset henkilöt ovat valtava rikkaus pienelle Suomelle.

Ovat olleet aina. Suuri osa Suomen kulttuurin merkittävimmistä vaikuttajista on ollut aina maahanmuuttajien lapsia tai maahanmuuttajia. Kulttuuri voi hyvin, kun on monien kulttuurien yhteisvaikutusta.

Suomella on harvinaisen paljon suuria kulttuurisaavutuksia, kun ottaa huomioon sen, miten pieni on Suomen väkiluku. Ehkäpä se johtuu siitä, että meillä on ollut aina monien kulttuurien vaikutusta (vrt Hollanti on myös monien kultttuurien keskellä elänyt pieni maa, jolla on korkeaa kulttuuria.). Siten on syntynyt suomalaisuus, jota ihaillaan yllättävän paljon ainakin muualla maailmassa, vaikka ei aina Suomessa.

Taas keskustellaan maahanmuutosta (aikaisempi kirjoitukseni)

Tärkein huonekalu


Tärkein huonekalu, originally uploaded by Anna Amnell.
Kun ei ole enää helle, voi kuntopyörän pitää erkkerissä. Kun raottaa verhoja, näkee ulos. Jos avaa ikkunan, on ulkona. Kukaan ei kuitenkaan näe kuntopyörällä ajajaa. Verhojen läpi näkee kuitenkin ulos.