Uuden kielen oppiminen ei ole helppoa

Uuden kielen oppiminen on vaikeaa. Lapsi voi oppia nopeasti, jos vanhemmat ovat johdonmukaisia, puhuvat vain omaa kieltään lapselleen ja antavat syntyperäisten tai vastaavan (lapsena tai teini-ikäisenä tietyn kielen omaksuneen) opettaa/puhua lapselle uutta kieltä: opettajat, leikkitoverit. Jotkut oppivat TV-tä katselemalla hyvän ääntämisen.

Mutta tunnekieli eli ns. sydämen kieli täytyy tulla vanhemmilta, jotka puhuvat omaa kieltään (!) lapselleen. Silloin lapsi oppii myös vieraan kielen paremmin kuin jos vanhemmat puhuisivat vierasta kieltä lapselleen. Suomalainen vieraan kielen opetus voi olla erittäin hyvää.

Mielipiteeni perustuvat omiin kokemuksiin vaihto-opppilaana, opettajana (englanti) ja siirtolaislasten äitinä. En puhunut lapsilleni koskaan muuta kuin suomea, kun asuimme yhdeksän vuotta siirtolaisina Kanadassa. Meillä puhuttiin aina suomea, ja lapset puhuivat keskenään suomesa. He oppivat englannnin opettajilta, luokkkatovereilta ja TV.stä.

Ranskan he olivat oppineet sitä ennen Helsingin ranskalais-suomalainen koulu (virallinen) koulussa, jossa aloittivat lastentarhassa ja jatkoivat Kanadassa ranskan tunneill ja yliopistossa. Kun tyttäreni opiskeli ranskalaista filologiaa Pariisissa, eräs professori kysyi, onko hänen äitinsä virolainen (!), vaikka en ollut koskaan puhunut hänelle (huonoa) ranskaani.

Kieli ei ole yksinkertainen ja helppo asia. Mielestäni Suomessa ei tajuta sitä samalla tavalla kuin sellaisissa maissa, joissa on laajaa kokemusta siirtolaisuudesta useassa sukupolvessa. Auttavan kielitaidon oppii nopeasti. Se riittää turistimatkoilla ja käytännön töissä, mutta ihmisten hoitamisessa se ei aina riitä.

Siirtolaisuus. Kotouttaminen

Ratsastuskoululla Torontossa. At a riding school in Toronto.
It takes lots of time to get used to the new country. Your heart is still in your old country. Own language and ancestors are important. Siirtolaisten ja varsinkin poliittisten pakolaisten elämä on usein hyvin kovaa. Siirtolainen turvautuu omaan ryhmäänsä. Ei hän halua kotoutua mahdollisimman nopeasti uuteen maahan. Tässä asiassa Suomi on tekemässä pahan virheen. Ottakaa oppia maista. joihin on tullut jo satoja vuosia sitten siirtolaisia. #kotouttaminen #siirtolaisuus #pakolaisuus #pakolaiset #immigrants#emigrants #refugees
Sattui ihmeellinen tapaus kerran Torontossa. Minulla oli nuo kansikuvassa olevat vaatteet päällä: intialainen huivi suojaamassa herkkiä korviani, ruskea pitkä samettitakki. Olin menossa siirtolaislehden toimitukseen, joka oli silloin Gerrardkadulla. Kadun toiselta puolen tuli juoksujalkaa iloisesti hymyillen vanha mies. Kyyneleet silmissä hän puhui minulle jotakin jollain vieraalla kielellä. Kun aloin puhua englantia, hän pettyi, mutisi jotakin ja meni nopeasti pois. Olen ajatellut usein tuota tapausta. Hän oli luullut minun olevan kotiseudulltaan jossain Itä-Euroopassa.
(kirjoitin tämän alkujaan Facebook-sivulleni.)

Maahanmuuttajia ja monikulttuurisuutta

 
Olin siirtolaisena yhdeksän vuotta Kanadassa ja asuin monikulttuurisessa ympäristössä. Olen siis paluumuuttaja. 

Täällä kirja-arvosteluja, jotka ilahduttivat, lucia-kirjoista sanottua, ja

Aurora-kirjoista sanottua 

Kaikissa nuortenkirjoissani on monikulttuurisuutta, siirtolaisia ja maahanmuuttajia. Myös 1500-luvun Helsingissä asui esimerkiksi virolaisia ja hollantilaisia, kuten Hans van Sanden.  

Jo ensimmäisessä Aurora-kirjassani (1991) on älykäs Noah-poika, kartanon autonkuljettajan tyttärenpoika. Radiohaastattelussa ihmeteltiin, miten musta poika voi lukea kirjaa vuonna 1903. Mustille pojille oli koulu sen ajan Torontossa. Yhdysvalloista orjuutta paenneilla mustilla oli oma lääkäri, oma klassisen musiikin orkesteri. Torontossa oli 1980-luvun lopulla näyttely Toronton mustien historiasta, kuva orkesteristakin. 

Aurora kirjojen päähenkilö "Aurora [Koivu] on usean kulttuurin ihminen, jollaisia Suomessakin tulevaisuudessa on entistä enemmän. Auroran isä oli suomalainen kasvitieteilijä, äiti oli venäläistä sukua." (Irja Båsk: Aurora-tyttökirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. Helsingin Sanomat 18.9.1996) Harvinainen haastattelu, jossa kirjoitetaan kirjojeni monikulttuurisuudesta. siitä kirjoitti myös Iisalmen Sanomat ja Anna-Maija Raittila Kotimaa-lehdessä.

 Palattuaan Torontosta Helsinkiin vuonna 1905 Aurora asuu alussa äitinsä sisaren Sofian ja tämän suomalaisen miehen kodissa. Olga, venäläisen äidin ja pietarinsuomalaisen isän 13-vuotias tytär on maahanmuuttaja, jota haukutaan ryssäksi ja kiusataan muutenkin, kun hän muuttaa Pietarista Helsinkiin ja käy Bulevardilla koulua.

 Kun aloin tutkia 1900-luvun alun Helsinkiä, hämmästyin sitä, miten monikulttuurinen kaupunki oli. Se vain unohdettiin välillä. 

Siirtolaisina vieraassa maassa

Asuimme alueella, jossa oli paljon meitä siirtolaisia: korealaisia, afrikkalaisia.  Seinänaapurit olivat venäjänjuutalaisia poliittisia pakolaisia, yläkerrassa asui unkarilaisia poliittisia pakolaisia. Talomme omisti aikaisemmin inkerinsuomlainen pakolainen, ja sen osti italialainen siirtolainen. Perhelääkärimme oli samalla pinen juutalaisen seurakunnann rabbi. Luetteloa voisi jatkaa. Tultiin hyvin toimeen. Vanhemmat puhuivat lastensa kanssa omaa äidinkieltään, ja seurusteltiin omassa etnisessä tai kulttuurisessa yhteisössä. 60% Toronton lapsista ja nuorista puhui kotonaan jotain muuta kieltä kuin englantia. Englanti opittiin koulussa opettajilta ja koulutovereilta. Tunnekieli opittiin kotona.

Mieheni on käymässä Ikeassa ja kertoi puhelimessa, että siellä on samanalaista kuin oli Torontossa: ihmisiä kaikkialta maailmasta. Uskon, että ne turvapaikanhakijat, jotka jäävät Suomeen ja joilla on hyvää tahtoa, muuttavat monin tavoin Suomea myönteiselllä tavalla. Heillä on tietoa ja taitoa monista asioista, joista me emme tiedä. Pitkä rikas kulttuuri takanaan. Esim. joku suku alkaa valmistaa itämaisia mattoja, toiset perustavat ruokakioskeja, kukkakauppoja, kahviloita, ravintoloita, pesuloita, antavat kielikoulutusta, opettavat maalausta, musiikkia jne. Toivon, että heidän oma kielensä ja kulttuurinsa saa säilyä eikä heitä yritetä väkisin muuttaa "suomalaisiksi" tai ruveta nimittämään heti suomalaisilla oudoilla nimillä ym hassutusta. Olen ollut itse perheeni kanssa yhdeksän vuotta siirtolaisena ja tiedän, miltä se tuntuu. Tiedän, miten tärkeää on suomaklaisille Suomi-talo ja omat seurakunnat ja kuorot. Jos he palaavat omaan alkuperäiseen kotimaahansa, heistä tulee Suomen ystäviä. Kärsivällisyyttä.

Luokkatietoiset nirppanokat suomalaiset

Kuva: Dover
Tämä kirjoitus on ollut blogissani 15.11.2007 nimellä Vain siivoojako?
Se kuvaa sitä, miten nirppanokat suomalaiset ovat erityisen luokkatietoisia ja halveksivat käytännön ammatteja. Näin ei ole kaikissa maissa. Tämä on nuoren maan nousukasmaisuutta. Amerikassa ihmiset ylpeilivät sitä, että heidän isoäitinsä oli aloittanut siivoojana tai isoisä kaivoksessa taí rautatietä rakentamassa.

Tunsin Kanadassa useita tapauksia, joissa korkeankin koulutuksen saanut siirtolainen toimi siivoojana, sillä siivoojaksi pääsi helpolla ja palkka oli hyvä verrattuna entisen asuinmaan palkkoihin. Ja eihän ammatti ole koko ihminen.

Eräs virolainen pakolaisnainen oli kouluttanut lapsensa hyviin akateemisiin ammatteihin sairaalan siivoojan palkallaan. Yksi poika oli professori. Aviomies oli ollut Virossa tuomari eikä hänen terveytensä kestänyt kaivoksessa työskentelyä, vaan hän kuoli nuorena. Manner-Kiinasta tulleet lääkärit toimivat myös usein siivoojina sairaaloissa, mikä oli minusta oli kyllä koulutuksen tuhlausta. Mutta ehkä hekin ajattelivat seuraavien sukupolvien elämän olevan parempaa.

Kanadassa oli helppoa olla vaikkapa siivoojana, sillä ihmiset suhtautuivat yleensä toisiinsa ystävällisesti ja kohteliaasti riippumatta toisen yhteiskunnallisesta asemasta. Suomessa ei ole useinkaan näin. Eräs Kanadasta Suomeen palannut nuori mies toimi opiskeluaikanaan teollisuusvartijana suuressa firmassa. Eräänä päivänä hän meni jututtamaan sievää nuorta naista, joka oli asiakaspalvelussa eteisaulan tiskin takana. Nuori nainen suhtautui teollisuusvartijan univormussa olevaan opiskelijaan halveksivasti ja niskojaan nakellen. Nuori mies sanoi, ettei Kanadassa olisi koskaan tapahtunut vastaavaa.

Toinen tositapaus. Eräs nainen joutui Ruotsin matkalla laivassa kahvipöytäkeskusteluun, joka käsitteli kirjallisuutta ja taidetta. Jonkin ajan kuluttua joku kysyi, että missä työssä hän toimii, kun hän tuntee niin hyvin kulttuuriasiat. - Vaatekaupassa myyjänä, vastasi nainen. Seurue meni hiljaiseksi, vilkuili toisiaan punastellen (Herra jestas, me on juteltu myyjän kanssa!) ja katsoi sen jälkeen tämän sivistyneen keskustelijan ohi, niin että tämä katsoi parhaaksi mennä hytiinsä lukemaan. Hän olisi voinut olla yhtä hyvin siivooja, sillä eihän ihmisen todellinen sivistystaso riipu ammatista. Olen kuullut muistakin vastaavista tapauksista, vaikka toisaalta demokratia on huimasti lisääntynyt monilla aloilla.

Ainakin Helsingin keskustan liikkeissä näyttää olevan iltaisin siivoojina nuoria fiksunnäköisiä tummaihoisia miehiä. Mitenkähän heihin suhtaudutaan? Siinä aihe jollekin kirjailijalle.

Luin tämän juuri miehelleni, ja hän kertoi siitä ajasta, kun hän oli opiskelijana muutaman viikon Helsinki-Vantaan lentokentällä lastaajana eli heitteli matkalaukkuja koneeseen. Hän meni eräänä päivänä töiden jälkeen työasussaan kysymään tiskin takana matkailijoille herttaisesti hymyilevältä naisvirkailijalta lentolippujen hintoja. Naisen hymy hyytyi, hän suhtautui jäätävän kylmästi ja halveksuvasti ja juuri ja juuri vastasi.
Vastakohta oli murskaava, kun hän muisteli, miten kohteliaasti häntä oli palveltu samalta tiskiltä, kun hän oli lähtenut lentomatkoille.

Kansakunnnan valikoiva muisti

Kuva: Anna Amnell

Joulu on pakolaisten, vainottujen ja toisinajattelijoiden muistamisen juhla. Joulurauhaa!

 Mielessä on Ben Zyskowicz, juutalaisen pakolaisperheen lapsi, joka on "tehnyt luokkaretken" ja jonka kotipaikkakuntani lehti HS unohti tänä aamuna kuten monet muutkin pakolaisten, siirtolaisten ja evakkojen lapset, jotka ovat kehittäneet maatamme ja kulttuuriamme. Yksi heistä Eeva Kilpi kirjoittaa tänä aamuna joulurunossaan muistista.

 Katolinen Antti Nylen pelasti aattoaamun lehdenluvun hienolla kirjoituksellaan Juhani Rekolasta, sota-ajan sotilaspapista, Tukholmassa työtään tehneestä siirtolaispapista. Nylenin esseen "Valosta ja synkkyydestä" aiheena ovat kirjat Juhani Rekola: Ilo pimeydessä. Esipuhe Kaarlo Kalliala sekä Torsti Lehtinen: Kova ja kaunis todellisuus. Juhani Rekolan teologia. Rekolan lehtikirjoitukset kulttuurista ja uskonnosta tuottivat minullekin paljon iloa.

On aika tuoda Juhani Rekola kansakunnan muistiin, josta hänet on torjuttu.

(Kuvassa Helsingin Aleksin Suomalaisen kirjakaupan ikkunassa ollut jouluseimi)
Lisää kuvia jouluseimestä eri kulttuureissa

Siirtolaisen ja pakolaisen koti-ikävä

Kuvassa järvi Karjalassa. Kuvasin tämän ensimmäisellä Pietarin ja Venäjän matkallani junan ikkunasta. Minun sukulaiseni ovat asuneet Viipurin lähellä Ala-Sommeessa joskus 1400-luvulla, joten minulla ei ole omaa tunnesidettä Karjalaan.

Saako siirtolainen tai pakolainen ikävöidä menettämäänsä kotiseutua? Pakolaisia on keskuudessamme: karjalaiset siirtolaiset, heitä olivat Venäjän vallankumousta paenneet emigrantit, nyt eri puolilta maailmaa Suomeen tulleet pakolaiset ja muut maahanmuuttajat. Monia romaaneja on kirjoitettu pakolaisuudesta ja muutosta toiseen maahan. Paljon muuttaneet ovat monen maan kansalaisia, monen kulttuurin ihmisiä. Tämä oli lisäys seuraavaan kommenttiini, jonka kirjoitin Ruotsissa asuvan suomalaissyntyisen Hannelen blogiin:

Vanhempi polvi vietti elämänsä tärkeät vuodet Karjalassa, joten sillä on heille aivan eri merkitys kuin niille, jotka eivät ole siellä koskaan asuneet tai vain pikkulapsina.

Pakosta henkensä kaupalla kotiseudun jättäminen on eri asia kuin vapaaehtoinen muutto uuteen maahan. Vaikkapa  Ruotsiin muuttanut on saanut käydä Suomessa silloin, kun haluaa. Toista oli karjalaisten kohtalo.

 Välimatkakin merkitsee. Pitkä matka kotimaahan on kallis ja mahdoton monille pakolaisille ja siirtolaisille.

Asuin yhdeksän vuotta pakolaisten keskellä Kanadassa, ja kyllä heidän surunsa ja koti-ikävänsä oli suuri. Tutkimusten mukaan vasta kolmas polvi siirtolaisia ja pakolaisia muuttui kanadalaiseksi. Onneksi Kanadassa sai kaivata vanhaa kotimaataan ja juhlia sitä, olla samalla aikaa vaikkapa ukrainalainen ja kanadalainen.

P.S. Sana 'mamu' on minusta maahanmuuttajia halventava sana. Vai sanoisitteko Suomesta ulkomaille muuttaneesta: Sisareni on mamuna Amerikassa?

Maahanmuuttokeskustelua: Miksi Suomessa on paljon korkeaa kulttuuria?

Maahanmuuttajien lapset eivät omaksu välttämättä vanhempiensa entisen kotimaan tai näiden uuden kotimaan kulttuuria. Heistä tulee usein itsenäisiä "kolmannen kulttuurin", kosmopoliittisen maailman kansalaisia. Näin voidaan sanoa esimerkiksi Sofi Oksasesta. Hän on toisaalta hyvin suomalainen, varsinkin kielentaitaja, ja toisaalta hyvin virolainen, uskaltaa puhua suoraan. Toisaalta hän ei ole kumpaakaan, vaan jotain aivan uutta. Sofin kaltaiset henkilöt ovat valtava rikkaus pienelle Suomelle.

Ovat olleet aina. Suuri osa Suomen kulttuurin merkittävimmistä vaikuttajista on ollut aina maahanmuuttajien lapsia tai maahanmuuttajia. Kulttuuri voi hyvin, kun on monien kulttuurien yhteisvaikutusta.

Suomella on harvinaisen paljon suuria kulttuurisaavutuksia, kun ottaa huomioon sen, miten pieni on Suomen väkiluku. Ehkäpä se johtuu siitä, että meillä on ollut aina monien kulttuurien vaikutusta (vrt Hollanti on myös monien kultttuurien keskellä elänyt pieni maa, jolla on korkeaa kulttuuria.). Siten on syntynyt suomalaisuus, jota ihaillaan yllättävän paljon ainakin muualla maailmassa, vaikka ei aina Suomessa.

Taas keskustellaan maahanmuutosta (aikaisempi kirjoitukseni)

Maahanmuuttajan tytär

Sibeliuksen koti Ainola, originally uploaded by Anna Amnell.

Kaunis tumma Aino, suomalaisen miehen ja venäläisen naisen tytär meni naimisiin romanttisen nuoren säveltäjän Jannen kanssa. Aino oli perheensä seitsemäs lapsi.

Sibeliusten koti Ainola kuvattuna puutarhasta päin.

Kuva: Anna Amnell

Lapsi ennen ja nyt

Kommentti Kemppisen blogiin, jossa kerrotaan vanhan ajan vapaasta lapsuudesta, lapsen reviiristä. Kuvassa lomalukemistani. Pikku prinssi on osoitekirjan kansi.

Kommenttini: Fantastista. Siinä ylistys sille vapaalle ja onnelliselle lapsuudelle, jonka me vanhan ajan lapset olemme kokeneet. Halusin tarjota suurkaupungeissa kasvaneille lapsilleni edes jotain tuosta vapaudesta ja jäin siksi kotiäidiksi, vaikka kaikki sanoivat, että siinä meni maisterin koulutus hukkaan ja perhe putosi ikuiseen köyhyysloukkuun. En halunut laittaa lapsiani tarhaan, jossa heidän elämänsä ohjelmoidaan. Pahinta on, että heidän leikkinsä keskeytetään jatkuvasti.

Suurkaupungeissa ei voi olla samanlaista vapautta kuin entisajan pikkukaupungeissa ja maaseudulla, mutta suvaitsevan aikuisen seurassa lapsi voi kokea siitä edes jotakin ja kasvaa myös vastuulliseksi ihmiseksi kuten vanhan ajan yhteiskunnassa, jossa "koko kylä" kasvatti lapset.

2. kommentti: lapsi siirtolaisena/maahanmuuttajana


Catulux, kirjoitit: "Lapsi olisi pitänyt ehdottomasti lähettää paikalliseen kouluun oppimaan uuden maansa kieltä, mikä olisi antanut lapselle paremmat lähtökohdat sopeutua uuden kotimaansa kulttuuriin.."

Se on ihanne, jos lapsella on kotona joku, joka opettaa oman maan kielen ja kulttuurin. Ei omaa kieltä opita muutamalla viikkotunnilla koulussa.

Siirtolaisuus tai muu pitkä asuminen ulkomailla on lapsen kannalta kaksiteräinen asia. Ihannetapauksessa lapsi oppii koulussa opettajilta ja koulutovereita uuden asuinmaan kielen ja kotona vanhemmilta, sisaruksilta ja muilta sukulaisilta oman kielensä, sydämensä kielen kuten on kauniisti sanottu. Näin oli tilanne vanhaan hyvään aikaan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Oli kotiäitejä ja isovanhempia siirtämässä vanhan maan kulttuuria. Lapsi oppi oman maan vitsit ja murteetkin. Tuli tasoja kieleen.

Nykyaikana tilannne on vaikea. Saattaa käydä niin, että lapsella ja hänen vanhemmillaan ei ole yhteistä kieltä. Olen nähnyt, kuinka piti hankkia tulkki selvittämään yksinkertaista asiaa teini-ikäisen ja hänen äitinsä välillä. Tai sitten vanhemmat alkavat puhua lapsille uuden maan kieltä, siirtävät lapsilleen oudon sekakielen, josta on vaikeaa päästä eroon. Vanhempien pitäisi puhua aina lapsilleen omaa kieltään, jotta lapset oppivat tuntemaan todellisen äitinsä ja isänsä.

Koulussa ei opita "tunnekieltä", se opitaan läheisten ihmisten kanssa kotona.

Minusta on julmaa ripotella Suomeen tulleita siirtolaisia/maahanmuuttajia eri puolille maata, elämään yksin vieraan kulttuurin ihmisten keskellä. Kaikkina aikoina siirtolaiset ovat muodostaneet omia kiinteitä yhteisöjään, näin myös suomalaiset maailmalla.

Niitä on saatettu haukkua slummeiksi tms, mutta niissä on tasainen kehitys uuden maan kansalaiseksi voinut tapahtua. Se tapahtuu yleensä vasta kolmannessa sukupolvessa! Sellaisessa yhteisössä kasvaneet suhtautuvat lämpimästi ja ymmärtäväisesti uusiin tulokkaisiin. He ovat kuulleet sukutarinat, tuntevat tilanteen.

Muutto uuteen maahan sisältää aina suuria emotionaalisia kriisejä. Niitä ei pidä lisätä heittämällä siirtolaista myöskään "sulatusuuniin" ja vaatimalla tätä luopumaan heti omasta kulttuuristaan, kielestään, identiteetistään. Niinhän tehtiin Amerikassa ennen, ja sitä hävetään kovasti nykyään.

Suosittelen vierailua vaikkapa jonkun suurkaupungin etnisiin kaupunginosiin. Siellä elävät rinnakkain muutoksen eri vaiheet.
Ruotsi on vielä nuori maa maahanmuuttajien vastaanottajana. Eikö vieläkään saa ottaa oppia maista, joissa on otettu maahanmuuttajia jo pitkät ajat, tehty virheitä ja uskallettu korjata ne?

Entä jos kuuntelisimme perussuomalaisiakin`?

Kommentti Ikkunaiineksen blogissa:

Emme voi mitään sille tosiasialle, että perussuomalaisten menestys on kansan reaktio joihinkin asioihin. Pitäisikö tavallisia kansalaisia informoida paremmin, pitäisikö heitä jopa kuunnella, ennen kuin asiat menevät liian pitkälle?

Kun samat ihmiset ovat maata johtamassa vuosikymmenestä toiseen, toiset meistä ovat siitä vain hyvillään, toiset nukahtavat, mutta kolmannet suuttuvat. Niin on käynyt.

Olen asunut suuren osan elämästäni monikulttuurisessa maassa pakolaisten ja siirtolaisten joukossa yhtenä heistä. Se on minusta hyvä ja oikea tapa elää. Kannatan sitä.

Mutta siinä pitää olla järkeä ja suhteellisuudentajua molemmin puolin, maan aikaisempien asukkaiden ja uusien tulokkaiden välillä. Jos niitä ei ole, "kansa" hermostuu. Niin on käynyt Suomessa. Syyllisiä eivät ole maahanmuuttajat, vaan ne suomalaiset, jotka eivät tajua realiteetteja. Sekin on eräs rasismin laji. Siinä kalastellaan ääniä maahanmuuttajien varjolla. He joutuvat kärsimään eniten kaikista tyhmistä ja naiiveista ratkaisuista.

Perussuomalaiset oppivat nyt, miten olla eduskunnassa, miten asioita käsitellään. Heistä tulee vähitelleen "salonkikelpoisia".

Mutta opimmeko me muut mitään? Näen vain perussuomalaisten pilkkaamista. Se on todellakin tyhmää, eikä sillä ole hyvä vaikutus. Eikö voitaisi olla järkeviä kummallakin puolella? Kuulolaitteet korviin, jotta kuulisimme toinen toistemme viestit.:)

lisäys:
Meillä ei ole nälänhätää, kulkutautiepidemiaa tai muuta katastrofia. On vain sellainen tilanne, että entistä suurempi osa kansasta haluaa osallistua asioiden käsittelyyn.

Punainen matto meillekin

red carpet, originally uploaded by Anna Amnell.

Punainen matto meillekin, vaatii kansa.

"Nykyinen suomalainen yhteiskunta on pysähtyneempi ja jäykistyneempi aikaisempaan verrattuna. - -Sosiaalisen kohoamisen mahdollisuudet ovat kaventuneet verrattuna 40 vuoden takaiseen aikaan."
(Blom & Melin & Pyöriä: Tietotyö ja työelämän muutos.)

Tuo on kirjoitettu jo vuonna 2001, ja tilanne on pahentunut. Voisiko yksi syy perussuomalaisten nousuun olla se, että suomalainen yhteiskunta on tullut jähmeäksi? Keskiluokka on linnoittautunut saavuttamaansa asemaan.

Eteneminen elämässä sujuu vain niiltä nuorilta ja keski-ikäisiltä, joilla on jokin vahva tukiryhmä - hyvässä asemassa oleva suku tai perhe, poliittinen puolue, klikki. Suhteet merkitsevät entistä enemmän.

Tällaisessa pienessä maassa on suunnaton kilpailu hyvistä työpaikoista. Tavallinen ihminen jää yksin. Ainoa mahdollisuus tavallisille ihmisille on muodostaa uusi tukiryhmä.

Kanadassa puhuttiin hyvin paljon siitä, että ihmiset kokevat maahanmuuttajat kilpailijoinaan, jos heidän oma yhteiskunnallinen asemansa on huono, toisin sanoen he eivät pysty toteuttamaan itseään yhteiskunnassa kykyjensä ja koulutuksensa mukaan.

Tuntuu , että perussuomalaisissa ilmenevä rasismi ja maahanmuuttajavihamielisyys ovat vain pintakuori syvemmällä olevasta yhteiskunnallisesta kriisistä.

Maahanmuuttajia on Suomessa niin vähän, että he eivät ole todellisuudessa uhka kenenkään yhteiskunnalliseen nousuun. Päinvastoin he voivat olla mukana elvyttämässä Suomea.

Tämä tilanne pitäisi saada muuttumaan myönteiseksi. Miten voimme saada ihmiset uskomaan, että mitä enemmän on maahanmuuttajia, sitä menestyneemmäksi, varakkammaksi ja myös hauskemmaksi Suomi voi tulla.

Kanadassa laskettiin, että yksi maahanmuuttajaperhe synnyttää paljon uusia työpaikkoja. Se oli ihan laskettu, ja määrä oli yllättävän suuri.

1900-luvun alussa Helsingissä ja Torontossa oli saman verran asukkaita, noin 100 000. Nyt Toronton väkiluku on viisi kertaa suurempi kuin Helsingin. Tilanne on sama kun verrataan suur-Torontoa ja suur-Helsinkiä. Siirtolaiset ovat tehneet Torontosta suurkaupungin. Sama voisi tapahtua Suomelle. Täällä on paljon tilaa.

Taas keskustellaan maahanmuutosta

Tulkaa meille, maahanmuuttajat. Meillä on ainakin lunta!

Kommentti  maahanmuutosta  [Keskustelua käytiin blogissa, jonka kirjoittaja on lopettanut ja sulkenut sen. Onneksi talletan aina tärkeimmät kommenttini.)

Olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikassa ja seurannut maahanmuuttopolitiikkaa sekä USAssa että Kanadassa vaihto-oppilasvuosistani asti.

USAssa oli vallalla pitkään tuo" kotouttamisaate", jota on realistisemmin nimitetty sulatusuunipolitiikaksi. Sitä oli myös Neuvostoliitossa, joka oli varsinainen kansojen sulatusuuni. Kaikista yritettiin tehdä neuvostoihminen ja tuhottiin kokonaan pienet kulttuurit ja kielet.

Miksi ihmeessä tuollaista systeemiä ihaillaan Suomessa?

Kanadassa on laitettu reilusti perustuslakiin monikulttuurisuus, ja se onnistuu aika hyvin.
Miksi ei oteta mallia Kanadasta?

Tee muille se, mitä toivoisit tehtävän itsellesi. Tee maahanmuuttajille sama, mitä toivoisit tehtävän suomalaisille Ruotsissa ja muualla maailmassa. Anna heidän elää rauhassa.

Klikkaa hakusanaa 'siirtolaisuus' ja lue muita kirjoituksiani siirtolaisuudesta.

Lisää kommenttejani. Lue koko keskustelu linkin kautta

uusi kommenttini:

Miksi oletat heti, että tarkoitin maahanmuuttajan omalla kulttuurilla huonoa käytöstä?
kommentti:
Me suomalaiset olemme juopottelevia epäkohteliaita tuppisuita mörököllejä, joiden maassa puolet avioliitoista hajoaa, teinitytöt juovat itsensä säännöllisesti humalaan ja nuorten tyttöjen itsemurhaluvut ovat Kiinan jälkeen suurimmat. Kulttuurimme on mennyt jostain syystä pahasti pieleen. Ehkäpä meillä on opittavaa maahanmuuttajilta.

jälleen uusi kommenttini:
Oppiminen tapahtuu parhaiten silloin, kun ihmiset elävät yhdessä, koulutovereina, naapureina ja työtovereina ja ovat kohteliaita ja ystävällisiä toisilleen.

Mutta välttämättä eivät hyvin erilaisia uskonnollisia ja poliittisia näkemyksiä omaavat ihmiset halua seurustella jatkuvasti toistensa kanssa koulun tai työn ulkopuolella. Miksi pitäisikään? Jokainen valitsee pienen lähipiirin itse.

Eräs kanadalainen nainen sanoi kerran, että yliopisto ja koulu ovat utopistisia yhteisöjä. Siellä ollaan hyvinkin hyviä ystäviä, mutta valmistumisen jälkeen kukin palaa yhteisöönsä.

Ystävällinen rikkaiselo on ihan hyvä. Jutellaan kun tavataan, kysellään kuulumisia. Ei ihmisellä ole yleensä hyvin monta todellista, läheistä ystävää.

Hyvät tavat ja hymy auttavat.

vielä uusi kommentti:
Vieraan kielen oppiminen on vaikeaa aikuiselle. Olen nähnyt sen opettajana, siirtolaisena tarkkaillessani toisia siirtolaisia Kanadassa ja itse yrittäessäni opetella vaikkapa kiinaa tai venäjää aikuisena.

Täytyy olla hyvin vahva motivaatio, jotta jaksaa nähdä sen vaivan, mitä kielen oppiminen vaatii. Toisaalta esim jotkut diplomaatit opettelevat tarmokkaasti ja nopeasti uuden asemamaansa kielen. Se sujuu nopeimmin yksityisopettajan avulla.

Suomessa on eräs erinomainen asia: alatekstit TV-ohjelmissa!

Lapsethan oppivat kielen nopeasti leikkitovereiltaan ja opettajiltaan. Toivokaamme, että he säilyttävät myös äidinkielensä.

Nämä asiat ovat vaikeita. Suomessa ei ole realistisia käsityksiä siitä, mitä voi tehdä.

Nuori, ja varsinkin oppinut ja kielitaitoinen ihminen on aivan eri tilanteessa kuin vieraita kieliä osaamaton kouluja käymätön ihminen. Toiselta ihmiseltä ei pidä vaatia liikaa. Se on ajattelematonta ja jopa julmaa. Eivät kaikki ole kielellisesti huippulahjakkaita.

Olen nähnyt Pohjois-Amerikassa onnellisia suomalaisia siirtolaisia, joilla on heikko englannintaito, mutta elämä sujuu, kun on oma suomalainen yhteisö, jossa voi toimia vapaa-aikoina.

Toinen ja kolmas sukupolvi muuttuu kielitaitoiseksi, usein kaksi- tai kolmikieliseksi ja uuden kotimaansa täysin toimivaksi jäseneksi. Heillä saattaa olla kuitenkin aivan toisenlainen käsitys perheestä ja suvusta kuin suomalaisilla. Uuden kotimaan kieltä osaamaton isoäiti voi olla erittäin arvostettu suvussa. Hän siirtää lapsille suvun perinteen ja kielen ja antaa lasten vanhemmille mahdollisuuden harjoittaa vaativaakin ammattia.

Kirjakauppa, apteekki ja ravintola Toronton kiinalaisessa kaupunginosassa. Kuva: Anna Amnell

Mieleeni tulee tyttäreni kiinalainen oikomishoitoa antava erikoishammaslääkäri, elegantti nainen, joka työskenteli kotonaan. Kiinaa puhuva arvokas isoäiti toi lapsenlapsen sylissään katsomaan, miten äiti tekee työtään ja tervehtimän minua.

Hiukan nöyryyttä, jotta hyväksymme, että asiat voidaan hoitaa muutenkin kuin pohjoismaisella tavalla. Afrikkalaisten ja aasialaisten tapa toimia kunnioittaa kaikkia ikäluokkia ja koko sukua. Se on lämmintä ja tuottaa tasapainoisia ihmisiä.

Eurooppalaisia Intiassa

Eurooppalaisia Intiassa 2010-luvulla ja 1800-luvun alussa

Eurooppalaisia on ollut Intiassa jo ennen Kristuksen syntymää. He ovat jättäneet vaikutuksensa Intiaan. Eurooppalaiset miehet menivät naimisin intialaisten naisten kanssa, jotka intialaisen tavan mukaan seurasivat miehensä uskontoa. Intiassa on runsaasti katolisia ja kauniita katedraaleja. Englantilaiset ovat jättäneet jälkensä lähinnä kieleen. Vaikka Intia oli Britannian siirtomaa, englanti on Intian tärkein kieli. Se yhdistää intialaisia, joilla on sadoittain omia kieliä.

Eurooppalainen kulttuuri on vaikuttanut rakennustaiteeseen ja muuhun kulttuuriin. Englantilaisella kirjallisuudella on ollut suuri vaikutus, mutta viime vuosukymmeninä intialaiset ovat olleet uudistamassa englanninkielistä kirjallisuutta.

Laman vuoksi monet suomalaiset tulevat muuttamaan Intiaan, osittain suomalaisten yritysten muuttaessa sinne. Intiassahan on taloudellista kasvua. Vuodatuksessa on ainakin kaksi suomenkielistä blogia blogia Intiassa asuvista suomalaisista.

Faktoja täällä englanniksi: Europeans in India

Malja Suomelle

Eurooppalaisia nuoria menossa Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaiksi. Samassa pöydässä muiden teini-ikäisten kanssa tämän blogin kirjoittaja, vasemmalla pilkullisessa mekossa. Laseissa on vettä, mutta maljanjuontiote on viinimaiden tyyliä.

Suomi on muuttumassa rytinällä. Valta on siirtymässä oikealle, ja se aiheuttaa paniikkia vasemmistossa. Sitä on mielestäni "etelän median" epätoivoinen yritys kaataa hallitusta keinolla millä hyvänsä. Onhan suuri joukko toimittajia selvästi vasemmalla, minkä ymmärtää, kun ajattelee suomalaisen toimittajakoulutuksen historiaa.

Muutosta tapahtuu muuallakin kuin politiikassa. Me tavalliset kansalaiset voimme esittää mielipiteitämme julkisesti blogeissamme. Maahan on alkanut vähitellen muuttaa jälleen väestöä muista maista. Maahanmuuttajia pelätään, vaikka entiset maahanmuuttajat ovat sopeutuneet erinomaisesti. Vai ovatko juuri entisaikojen emigrantit muuttaneet Suomen siksi, mikä se on nyt, sivistynyt länsimaa? Ihmisiä eivät pysty estämään lopulta edes muurit ja rautaesiriput, sillä ihmiset haluavat olla yhteydessä toistensa kanssa yli rajojen. En tarkoita sitä, ettei ongelmista saisi puhua. Päinvastoin - avoin keskustelu on tarpeen, ja sitä on alkanut nyt harjoittaa myös paikkakuntani lehti Helsingin Sanomat.

Olen ihan ihmeissäni tämän sunnuntain lehdestä, sillä siinähän on lukemista vaikka kuinka paljon. Minua kiinnostaa erityisesti Picasso-näyttelyssä tehty haastattelu Anna Kortelaisesta.

Miltähän Picasso-näyttely tuntuu minusta nyt? Näin nimittäin vaihto-oppilaana legendaarisen Picasson 75-vuotisnäyttelyn New Yorkin nykytaiteen museossa, jossa se oli esillä kesäkauden 1957, ja pelkästään toukokuussa kävi näyttelyssä 100 000 vierailijaa. Olin viikon Scarsdalessa vieraana perheessä, jonka äiti oli taiteilija, ja hän vei minut taidenäyttelyihin ja katsomaan Broadway-musikaalia. Tarkoitus oli mennä kuuntelemaan myös Billy Grahamia, joka puhui samalla viikolla Yankee Stadiumilla, mutta sinne olivat kaikki tiet tukossa. Sekin oli tuon kesän suuria tapahtumia.

Picasson näyttely teki minuun suuren vaikutuksen. Olihan taide siihen aikaan lempiharrastukseni. Viivyin kaikkein kauimmin Guernican edessä, ihmettelin sitä, miten valtavan paljon yksityiskohtaisia luonnoksia Picasso oli työtä varten tehnyt. Näinkin muutama päivä sitten TV:ssä ohjelman Picassosta ja Guernicasta, johon hänen uransa huipentui, jalostui, mutta laski sitten alaspäin, ja Picassosta tuli poliittinen maskotti ja taiteilijana aika turhanpäiväinen. Vaikka pidän edelleen eniten Picasson varhaistuotannosta, arvostan sittenkin eniten Guernicaa taideteoksena. Se on hirvittävä samalla tavalla kuin jokin Shakespearen näytelmistä tai antiikin tragedioista.

Euroviisujen voittaja Alexander Rybak

Eilen illalla ei näkynyt ketään kaduilla, kaikki näyttivät olevan katsomassa Euroviisuja. Niin mekin. Oli paljon kaunista musiikkia, kiinnostavia esiintymispukuja ja lavasteita. Moskova järjesti hienot kilpailut.

Kilpailujen voittaja Alexander Rybak muutti vanhempiensa kanssa pikkulapsena Valkovenäjältä Norjaan. Saa nähdä, mitä siitä pojasta vielä tulee. Hänestä voisi tulla elokuvatähtikin, sillä hänellä on herkät kasvot ja valoisa ja valloittava persoonallisuus. Kun siihen lisätään vielä laulutaito ja ammattiviulistin koulutus, mahdollisuuksia on paljon.

Elämää kahden kulttuurin välissä

Tutustuin Torontossa moniin korealaisiin. He olivat ystävällisiä ja hyvin käyttäytyviä ihmisiä, jotka koettivat luoda lapsilleen uuden elämän uudessa maassa. Aikuiset elivät itse kahden maailman välillä, enemmän vanhassa kuin uudessa maassa, jossa eläminen oli monessa mielessä nöyrryyttävää ja huonompaa kuin entinen elämä oli ollut. Upseerista, lentäjästä, kotirouvasta, muusikosta oli tullut elintarvikekioskin pitäjä - se oli hyvin yleinen ammatti korealaisten siirtolaisten keskuudessa. Keskustelimme usein kokemuksistamme. He kertoivat mielellään lastensa koulusta, soittotunneista ja yliopistosta, johon toivoivat lapsensa pääsevän opiskelemaan. He toivoivat, että lapset saavuttaisivat ainakin sen elintason, joka vanhemmilla oli ollut kotimaassaan.

Vuonna 1995 ilmestyi amerikankorealaisen Chang-rae Leen kirja "Native Speaker". Olen säästänyt haastattelun, joka oli hänestä tuolloin International Herald Tribunessa. Haastattelun otsikko kertoo, mistä siirtolaisuudessa on kyse: kahden kulttuurin välissä eläminen on tuskallista. ("Living Between 2 Cultures: Pain of Assimilation") Se on tuskallista myös siirtolaisperheen lapsille.

Lee muutti Yhdysvaltoihin 3-vuotiaana, ja hänen isänsä oli psykiatri, joka sopeutui nopeasti amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja pystyi tarjoamaan perheelleen hyvän toimentulon. Lee tunsi häpeää ja kärsimystä äitinsä puolesta, jolle muutto ja kielen oppiminen oli vaikeaa. Uuden kielen hallitsemisesta tuli Leelle tärkein asia, ja hän onnistui siinä, tuli arvostetuksi kirjailijaksi. Siitä huolimatta hän tunsi elävänsä ei-kenenkään-maalla vanhan ja uuden maailman välissä. Hän tunsi pettävänsä itsensä ja perheensä. Nyt Chang-rae Lee opettaa luovaa kirjoittamista Princetonissa , ja häntä pidetään eräänä Amerikan johtavista kirjailijoista.

Suomessa puhutaan kotouttamisesta. Kai sillä tarkoitetaan assimilaatiota. Vaikuttaa siltä, että ei ymmärretä, miltä "kotouttaminen" tuntuu siirtolaisesta itsestään, maahanmuuttajasta - niin kuin nykyään jostain syystä sanotaan. Kotouttaminen on jotakin, jota yhteiskunta pyrkii tekemään siirtolaiselle. En pidä siitä termistä enkä siitä asenteesta. Kotiutuminen on eri asia, sitä voi kokea vähitellen ihminen itse, jos hän viihtyy uudessa maassa.

Ihminen ei voi kotiutua noin vain. Vaikka olot uudessa maassa olisivat paljon paremmat kuin omassa kotimaassa, ihminen kaipaa yleensä siitä huolimatta kotimaataan, haluaa ehkä palata sinne, jos suinkin voi ja vaikka tietää, että hän on oleva sielläkin muukalainen, koska on muuttunut niin paljon. Tuntuu, että vain toinen samaa kokenut voi ymmärtää häntä ja tuntuu heti tutulta. Joskus pahinta on se, että ympäristö haluaa lyödä helposti hallittavan leiman ihmiseen, joka on muuttanut maasta toiseen.

Tästä samasta asiasta keskustelin toisen monikulttuurisen kirjailijan, Caryl Phillipsin kanssa, kun hän oli Suomessa PEN-konferenssissa. Vielä tuskallisempaa oli pakolaisrunoilija Mazisi Kunenen eläminen vuosikausia erossa sukulaisista ja ystävistä. Hän kertoi seurustelevansa näiden kanssa unissaan. Nämä siirtolaiset ovat pystyneet käsittelemään sitä, miltä tuntuu olla muukalainen. Heidän muukalaisuutensa, toiseutensa on näkyvää. Ehkä vielä vaikeampaa on sellaisen maahanmuuttajan tai paluumuuttajan osa, joka näyttää samanlaiselta kuin muut, mutta on sisäisesti ehkä vielä enemmän erilainen kuin joku toinen maahanmuuttaja. Vaikeinta lienee niillä, jotka vain hiljaa kärsivät uskaltamatta tai osaamatta puhua siitä, miltä heistä tuntuu.

Elämän hauraus

Minun on hyvin vaikeaa kirjoittaa mitään tänne omaan blogiini, kun en voi kirjoittaa sitä, mikä on tällä hetkellä ajatuksissani kaikkein keskeisintä: suru siitä, että eräs meidänkin perheelle läheinen nuori ihminen kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Sellaisen asian rinnalla kaikki muut kysymykset tuntuvat täysin mitättömiltä.

Internet ei ole sellainen maailma, jossa haluaa puhua herkistä asioista. Niinpä olen kirjoittanut muiden blogeihin kommentteja ajankohtaisista aiheista kuten suhtautumisesta maahanmuuttajiin (Minne on jäänyt sana 'siirtolainen'?)ja pakolaisiin. Koen, että Suomessa asiaan suhtaudutaan joidenkin teorioiden mukaan ilman käytännön kokemusta. Sanoipa mitä hyvänsä maahanmuuttaja- ja pakolaiskeskustelussa, joku suuttuu, usein sellainen henkilö, jolla ei ole mitään omakohtaista kokemusta asiasta.

Edellä mainitsemani nuori henkilökin asui vuosikausia ulkomailla, joten nämä kaksi asiaa liittyvät mielessäni toisiinsa. Olen asunut kymmenen vuotta ulkomailla, ja perheeni jäsenet ovat asuneet eri puolilla maailmaa työn ja opiskelun vuoksi.

Meidän tulisi ajatella Suomeen muuttavia ihmisiä yksilöinä, ihmisinä joilla on oma kielensä, kulttuurinsa, sukunsa ja maailmankatsomuksensa. Heitä ei voi muokata noin vain Suomi-muottiin. En pidä sanasta 'kotouttaminen'. Ihminen tuntee kodikseen vain sen paikan, jossa hän saa olla oma itsensä.

P.S. Euroopassakin on odotettavissa liikehdintää. Luin juuri International Herald Tribunesta, että laman vaikutukset tulevat nähtävästi tuntumaan eniten Itä-Euroopassa, varsinkin Baltiassa, Unkarissa, Kroatiassa ja Romaniassa.

Maahanmuuttajien työllistäminen Kanadassa vaikeaa

Helsingin Sanomat kertoo tänään, että työllistymisellä mitattuna pakolaisten kotoutuminen Suomeen on epäonnistunutta (Kauppinen HS/Kotimaa 21.2.2008). Kanadassa myös tavallisten kielikokeiden jälkeen pisteytyksellä valittujen maahanmuuttajien työllistyminen on nykyään vaikeaa.

Akateemisen tutkinnon suorittaneiden maahanmuuttajien tilanne on kanadalaisen ystävän lähettämällä videolla olevien haastattelujen mukaan katastrofaalinen. Kanadan siirtolaispolitiikkaa arvostellaan siinä ankarasti. Maa tarvitsee siirtolaisia. Mutta uskaltavatko hyvin koulutetut ihmiset enää muuttaa Kanadaan?

ks "The Truth about Immigration to Canada" sivuilla http://www.notcanada.com

Akateemiset hyvissä asemissa omissa maissaan - mm Englannissa - olleet lääkärit ja tutkijat ovat joutuneet lumenluojiksi ja siivoojiksi voidakseen elättää itsensä ja perheensä.

Videon lähetti naapurini, joka pakeni perheineen Kanadaan vuonna 1979 eräästä Itä-Euroopan maasta. Sekä mies että vaimo ovat akateemisesti koulutettuja, vaimo edelleen työssä Torontossa yliopistonopettajana, mies yksityisenä tutkijana, jolla on oma yritys.

Pienten kieliryhmien ongelmia

Pienessä eristäytyneessä maassa tulee helposti ihmeellisiä käsityksiä asioista. Kadotetaan suhteellisuudentaju.

Nykyajan maailmassa puhutaan monia kieliä, ja maailmamme on tulossa yhä enemmän rajattomaksi. Euroopan kannalta suomi on vähemmistökieli, kuten Bo Lönnqvist muistutti eilisessä Hufvudstadsbladetissa.

"Om något är en minoritet i dagens Europa är det finskan, ett slutet språk i marginalen, effektiv motverkande all utländsk influens. Ett språk som isolerar mer än det öppnar."
(Bo Lönnqvist: Minoritetens förbannelse. HBL/Debatt 19.11.2008)

Suomi tarvitsee suojelua. "Yksi tehtävämme on vaikuttaa siihen, että suomi säilyisi käyttökelpoisena kaikilla elämänalueilla, ei vain kotikielenä. Tiedekielenä suomi uhkaa väistyä englannin tieltä", kertoi Kielikellon päätoimittaja Sari Maamies HS:n haastattelussa. (Tarja Ollikainen: Kielenhuoltaja ei ole kielipoliisi. HS/Kulttuuri/Päivän tekijä 19.11.2008)

Suomen kielen säilyttäminen kotikielenäkin on todellinen ongelma ulkosuomalaisten eli suomalaisten siirtolaisten keskuudessa eri puolilla maailmaa. Erikoisen ja harvinaisen äidinkielemme säilyttämisen vuoksi en minäkään mennyt Kanadan vuosina töihin kodin ulkopuolelle. Kotiäidin työhöni kuului puhuminen ja puhuminen suomeksi ja savoksikin, lähinnä kuitenkin kirjakielen puhuminen ja kirjojen ääneen lukeminen, jotta äidinkieli siirtyisi lapsille.

Se siirtyi, helpotti paluumuuttoa ja on ollut heille ratkaisevan tärkeä työelämässä Suomessa. He hallitsevat suomen niin hyvin, että heitä ei Suomessa oikein uskota täysin englanninkielisiksi, jollaisia he olivat englanninkielisessä maassa. Pitäisi olla englanninkielinen nimikin. Vanhin lapsistamme on oikeastaan kolmikielinen, ja Ranskassa häntä pidetään kanadanranskalaisena ja Quebecissä ranskalaisena. Hän puhuu kuitenkin aitoa suomea, jossa on lievä savolainen sävy, josta hän on ylpeä.

On hyvin julmaa ja käsittämätöntäkin, jos nimenomaan Suomessa yritetään vaikeuttaa tässä maassa asuvien muiden kieliryhmien oikeuksia. Meillä jos kellä pitäisi olla ymmärrystä tukea muita samassa asiassa, oman äidinkielen säilyttämisessä. Tämä ei koske vain ruotsinkielisiä suomalaisia vaan myös tänne muuttaneiden siirtolaisten - sanomme heitä maahanmuuttajiksi - perheitä.

Täällä saatetaan kannustaa maahanmuuttajaperheiden vanhempia puhumaan lastensa kanssa suomea tai ruotsia, heille vierasta kieltä. Tällöin menetetään niissä perheissä läheinen tunneside vanhempien omaan kieleen ja kulttuuriin - sekä vanhempiin. Kieli on keskeinen osa ihmisen persoonallisuutta.

Maahanmuuttajaperheiden lapset oppivat suomen tai ruotsin parhaiten leikkitovereilta ja opettajilta. Mutta sitä ihmettelen, millä ajalla päiväkaudet tarhassa oleva lapsi ehtii oppia vanhempiensa kielen.

Lisäys:

Ihmettelen sitä, miksi suomalaisia ulkomailla sanotaan siirtolaisiksi, mutta Suomeen muuttavia ulkomaalaisia "maahanmuuttajiksi".

Samoin ihmettelen sitä, miten harvoin käytetään Suomessa sanoja suomensomali, suomenvenäläinen, suomenamerikkalainen. Vrt vastaavat ruotsinsuomalainen, australiansuomalainen, kanadansuomalainen jne.