keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2006

Ajankohtaista: hatut



Hallatar kirjoittaa hatuista. Tämä on kommenttini hänen hauskaan kirjoitukseensa, jossa on myös hyviä linkkejä mm hattuetiketistä, jos joku sitä kaipaa vaikkapa häihin.

Hallatar pyytää kutakin kertomaan omista hatuistaan. Kerroin tammikuussa ja näytin kuviakin. Yllä uusin kesähattuni, leveälierinen ja tiivis. Voi taittaa laukkuun.

Ensimmäinen hattujuttuni oli vähän karumpi, mutta toivon, että siitä on jollekin hyötyä. Ehkäpä iloakin.

Oikeita ja tekokukkia



Mieheni toi minulle äsken kauniita sireeninoksia (syreenin, sanoisivat eteläsuomalaiset). Laitoin ne tukevaan maljakkoon, jotta kissa ei voisi kaataa maljakkoa papereitten tai jopa tietokoneen päälle. Sireenien tuoksu on kuitenkin niin voimakas, että on pakko viedä ne olohuoneeseen. Asetin ne kookkaiden tekokukkien seuraksi.

Näin kauniita tekokukkia ensimmäisen kerran vuosia sitten joissakin ranskalaisissa lehdissä. Sitten niitä alkoi tulla Suomeenkin. Monille allergisille tekokukat ovat ainoat, joita he voivat käyttää. Onneksi ne ovat yhä kauniimpia.

Minulle on käynyt ainakin niin, että elävää orkideaani on luultu "muovikukaksi" (liian täydellinen?) ja kiinalaista keinotekoista orkideankukkaa aidoksi, ihailtu sen herkkää, haurasta kauneutta.

Hevoskastanjajuhlia



Tänään kerrottiin Helsingin Sanomien Minne mennä-osastolla lääketieteen lisensiaatti Juhani Kirpilän kotimuseosta, joka on Pohjoisen Hesperiankadun varrella. Paljon tauluja ja hienoja itämaisia mattoja sekä upeat näköalat.

Kirpilän kodista on näköala yli Hesperianpuiston. Kun hevoskastanjat olivat kukassa, Kirpilä järjesti juhlat. Sama Kirpilä kirjoitti muuten "Ohimennen"-nimistä palstaa eräässä sisustuslehdessä. Hän kertoi niissä usein matkoistaan. Niinpä kun laitan blogiini kuvia kävelymatkasta kirpputorille ja laitan ensimmäiseksi kuvan kukkivasta hevoskastanjasta, alitajunnasta putkahtaa kiireessä nimi Ohimennen nähtyä.

Tämä hevoskastanja kasvaa meidän lähellä olevassa Koulupuistossa. Kauniin nuoren hevoskastanjan voi nähdä Vanhan kirkon puistossa. Se on myös nyt kukassa.



Koulupuistossa on myös tämä Topeliuksen patsas.

maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Kesä ja gerbera




Kerroin jo aikaisemmin, kuinka en raskinut heittää pois gerberaa ja kuinka se alkoi kukkia. Se on innostunut kukkimaan oikein tosissaan. Se on tupaten täynnä kukkia. Kannattaa säästää gerbera.

Tänään on ensimmäinen päivä, jolloin otin käyttöön tuulettimen. Yhteen ikkunaan on naulattu hyttysverkko, joka estää myös kesäkissamme (pojan ja miniän kissa hoidossa meillä) putoamisen ikkunasta.