Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit

torstaina, kesäkuuta 28, 2018

Tänään kotona


Vietämme yleesnä syntymäpäiviä kotona.



Kukkia, maisema, lintu puussa ja ääneenlukemista. Kiitos!

tiistaina, toukokuuta 08, 2018

Toukokuun juhlat: äitienpäivä ja muut

My Mother's Day rose

Aitienpäivä
makroviikot

Eurooppa-päivä

Eurooppapäivä 9.5.

Äitienpäivä

Liputan kaikille näille juhlille

10.5. helatorstai. .Ruotsissa helatorstain nimi on himmelsfärdsdag, virossa taevaminespuha.Suomessa helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi tärkeimmistä juhlapäivistä. Vanhan kansansanonnan mukaan päivä oli niin pyhä, ettei silloin ruohokaan kasva
12.5. Snellmanin päivä on suomalaisuuden päivä 
20.5. Helluntai 

tiistaina, huhtikuuta 10, 2018

Huhtikuu 2018

P1180472

Huhtikuun taivas tänä aamuna.

Snow in the morning

Lunta aamulla kello viisi

mustarastas

Mustarastas pihalla kertoo kevään olevan sittenkin tulossa.


IMG_1318


Kukkakaupan edessä myydään värikkäitä kevätkukkia
Makrokuvat: huhtikuu

P1180423

Vähän aikaa sitten satoi ja vesi jäätyi ikkunaan

IMG_1316

Kukkakauppa on keidas kivisessä kaupunginosassa kylmän kevään keskellä.

P1180447

Pääsiäisen muistona pajunkissat

heijastus

Iltaruskon heijastuksia

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2017

My year 2017 with flowers

ensilumi

Tammikuu 2017: Ensilumi. Puistolehmuksen oksa tammikuun 3. päivänä. Mutta sisällä on aina kesä. Kukkia, joita sain mieheltäni:

Untitled

Tammikuu: Neilikat

yellow tulips

Helmikuu 2017 keltaiset tulppaanit

a white orchid

March 22 white orchids
Kukkivat vielä heinäkuussa

kukkia

Huhtikuun 8. päivä  värikäs kimppu

  keväkukkia

Huhtikuun 27. päivä: Kevään ensimmäiset kukat


Easter

Huhtikuu: Pääsiäinen



Untitled
Toukokuu - kesäkuu


two orchids
Valkoinen orkidea kukkii vielä kesä- ja heinäkuun.


mums

Syyskuu: Krysanteemi


Untitled

Persikanväriset neilikat lokakuun 8


Ruusujen lyhyt ja kaunis elämä

Lokakuu 7: Keltaiset ruusut. Ruusujen lyhyt ja kaunis elämä.


Kestävä orkidea

Lokakuun 27 kestävä orkidea orkidea 23.8. - 11.11.


Flowers make you happy.

Marraskuu : krysanteemit

Untitled
Marraskuu 21: Amaryllis

christmas At home

Joulukuun 7. punaiset tulppaanit

Xmas flowers

Joulukuu: poinsettia


Amaryllis opening for christmas

Amaryllis kukkii uudestaan jouluna maljakossa.
Makrokuvat

maanantaina, tammikuuta 09, 2017

Tammikuussa

Helsinki Central Station

Tammikuun sumua Helsingin rautatieasemalla
Tammikuu makroviikot

kukkaikkuna

Kukkaikkunani tammikuussa  2008


My Burrageara Nelly Isler

Burrageara Nelly Isler


Linnanmäki talvella

Näkymä ikkunastani tammikuussa 2010


south

Näköala merelle tammikuussa 2007


Sade tammikuussa 2007

Sade tammikuussa 2007 Helsingissä


shadows

2010 Kotona: talvellakin aurinko paistaa.

lauantaina, toukokuuta 28, 2016

Campanula

campanula

Campanula ikkunalla (Bellflower plants)
bellflower plants

Read more at Gardening Know How: Bellflower Plants: How To Grow Campanula Bellflowers http://www.gardeningknowhow.com/ornamental/flowers/campanula/growing-campanula-bellflowers.htm
bellflower plants

Read more at Gardening Know How: Bellflower Plants: How To Grow Campanula Bellflowers http://www.gardeningknowhow.com/ornamental/flowers/campanula/growing-campanula-bellflowers.htm)

maanantaina, huhtikuuta 04, 2016

Happy

Happy Birthday! 

Iloinen tapahtuma: tyttären syntymäpäivä
A festive table at home for a happy occasion
 I like to celebrate at home.
Makrotex-haaste: iloinen, happy 

Jassu ja Mimi

Pets make children happy. My daughter with one of her many cats.
Now she is adult and has four cats.
Iloinen kissanomistaja.


030  United Buddy Bears in Helsinki 2010

 United Buddy Bears in Helsinki 2010. Buddy Bears of the World:
Happy tourists found their own country.
Turistit ilahtuivat löytäessään kotimaansa kaukana Suomessa. 


Happy


A lucky day. She was really happy to find this enormous teddybear at the fleamarket.
Löytö! Oma lentolippu nallelle?


A bus in Saint Petersburg

Bussikin voi olla iloinen

cafe

The Home of Happiness -kahvila Pietarissa. Näitä lienee muuallakin. Hauska paikka.



joy

Joskus voisi hyppiä ilosta!
Belgrad


bluebird, ancient symbol of happiness

Remember also this. Muista myös tämä! Bluebird on onnen ja ilon symboli monissa kulttuureissa. Nyt myös pop-musiikin kulttuurissa.
Bowie käyttää tätä vanhaa onnellisuuden symbolia laulussaan "Lazarus" vapauden symbolina. "Bluebird" on pohjoisamerikkalainen lintu.

http://blogisisko.blogspot.fi/2016/01/david-bowie-surprised-world-with-his.html
 The bluebird, an old symbol of happiness in many cultures, is a symbol of freedom in David Bowie's "Lazarus".


tiistaina, helmikuuta 09, 2016

Helmikuu. February in Helsinki

Sumu fog in Helsinki

Sumua. Fog. Meri on lähellä
Kuvattu entisen asunnon ikkunasta. Asuin siellä 20 vuotta.Edellisessä asunnossa sumu täytti kerran koko asunnon. Se tuntui ihmeelliseltä: kuljin tiheässä sumussa kotona.
Miten voi kestää jatkuvaa sumua? Luomalla oman ilmaston kotiin.
Hyvää laskiaistiistaita ja tulevaa ystävänpäivää!
Teemaviikko Helmikuu


IMG_1697

Fog, fog, fog
It can be beautiful.

St John's , Helsinki

Tunsin usein asuvani metsässä korkealla vuorella


P1120669

Lisää sumua, nykyään täällä Töölössä. Töölönlahti on aivan lähellä, 200 metrin päässä. Linnanmäki katoaa yleensä sumuun, kun pälyilen siihen suuntaan erkkerin ikkunasta. Tässä tammikuun lopussa otetussa kuvassa maisema muuttuu melkein utuiseksi maalaukseksi.


P1120984

Kukat tuovat kesän sisälle talvella. Varsinkin orkideat pitävät kosteudesta. Kukat ovat väsymättömiä kuvauskohteita. Kirjoittamisen välillä voi aina napata jonkun kuvan kukista.


P1120977

Kohta on ystävänpäivä.
Vielä kerran: Hyvää ystävänpäivää!
Happy Valentine's Day!