Runebergin kotimuseo

Huomenna vietämme J.L. Runebergin päivää. Hyvää Runeberginpäivää!

Kissa pöydälle

Kissa nukkuu rauhallisesti, vaikka ihmiset yskivät ja aivastelevat.

Lumen alla

Seuraan kiinnostuksella autoa, joka on pysäköity kadun varteen ja joka peittyy yhä paksumman ja paksumman lumikerroksen alle. Nyt olisi mahdollisuus ottaa hienoja lumikuvia Töölönlahden rannalta, mutta olen ollut sisällä jo kaksi viikkoa. Kaksi lääkekuuria on tullut syötyä. Tässä ei ole kuulemma mitään ihmeellistä. Flunssat ovat nykyään tällaisia.

Tänään olo on aika normaali. Siivosin tietokonetta ja heitin kuvia ja muuta talteen ulkoiseen muistiin, joka on suuri kuin tiiliskivi ja johon mahtuu mitä hyvänsä. Sen pitäisi kestääkin mitä hyvänsä. Siihen aikaan, kun näitä järkäleitä alkoi tulla kauppoihin, erään englantilaisen sanomalehden toimittaja kokeili pikkupoikansa kanssa, kestävätkö ne todellakin pudottamistakin. Kestivät. Minusta on kuitenkin turvallisempaa säilyttää omaa tiiliskiveäni pehmustetussa japanilaisessa kassissa, jonka miniäni toi tuliaisiksi Japanin matkaltaan. Muuhun en raski kassia käyttää.

Pidän tietenkin enemmän kauniista punaisesta ulkoisesta kovalevystä, joka on kevyt ja talletan siihen kaikkein tärkeimpiä ja usein käyttämiäni tiedostoja.

Lumi herättää 1900-luvun alun Helsingin eloon

Helsingin Pohjoisrannassa oli luistinrata 1900-luvun alussa.


Katson aamun Hesarissa olevaa kuvaa, jossa joku hiihtää keskellä Huvilakatua Eirassa. Mieleen tulee heti 1900-luvun alun Helsinki, jossa voitiin ajaa reellä ja hiihtää Aleksanterinkadullakin.

Kuva on poikani piirtämä kuva kirjani "Aurora ja Pietarin serkut" (1993) kantta varten. Ajattelin kirjaa kirjoittaessani, että olisi vaikeaa tehdä siitä elokuva, sillä Helsingin talvista on tullut vähälumisia. Tänä talvena 2010 herää 1900-luvun alun Helsinki eloon.

Lue, millainen oli lumipyry Helsingissä 1900-luvun alussa kanadalaisen Thomas Austinin kokemana:

Thomas harppoi nopein askelin pitkin Esplanadia. Lumipyry oli pysäyttänyt raitiotievaunut. Thomas kääri kaulahuivin kasvojensa suojaksi viimaa vastaan.

Seuraavana päivänä Thomas heräsi myöhään, sillä hän oli nukahtanut vasta aamuyöstä. Hän näki hotellihuoneensa ikkunasta torin, jossa oli satoja hevosia ja rekiä, torikauppiaita ja rouvia, joiden jäljessä palvelustyttö kantoi korissa ostoksia. Thomas veti verhot eteen ja luki koko päivän vuoteessa. Hän ei halunnut nähdä ketään, mutta hän ei halunnut lähteä poiskaan.

Iltapäivällä Thomasista tuntui, että hänen oli päästävä ulos. Hän puki ylleen hiihtotamineet ja pyysi hotellista sukset ja sauvat.

- Siellä on kova lumipyry, voitte eksyä, koeteltiin häntä estellä. Mutta Thomas työnsi pietarilaiset huopatossut nahkaisten suksensiteitten läpi ja ponkaisi yli tyhjän torin.

Raivoisasti Thomas lykki itseään ohi runoilijan patsaan ja ohi Ruotsalaisen teatterin, jossa hän oli ollut Auroran kanssa. Kasimir Friskin talo häämötti juuri ja juuri lumisateen läpi. Thomas kääntyi nopeasti ja nousi ylös mäkeä kohti punatiilistä kirkkoa, kohti Kaivopuistoa ja merta. --

Thomas hiihti yhä eteenpäin meren jäällä, kunnes ympärillä oli vain pehmeää valkoista äärettömyyttä. Hänen edessään näkyi valkoinen lumiverho samoin hänen takanaan. Taivaalla hohti vaimeasti valkoinen pumpulipallo - aurinko. Thomas menetti ajantajun eikä tiennyt, oliko ollut merellä kauan vai vähän aikaa.

Siinä äänettömän valkoisuuden keskellä Thomas tajusi, mitä hän halusi tehdä. Hän kääntyi suksillaan ja lähti hiihtämään kohti Helsinkiä. Lumipyry oli lakannut ja hän saattoi nähdä edessään ladun, jonka hänen suksensa olivat painaneet lumeen.

Hän saapui rantaan, hiihti puiston halki, ohi huviloitten, kivitalojen ja hökkeleitten Johanneksen mäelle ja oli pian Bulevardilla, jota peitti puhdas valkoinen lumi. Hän hiihti Kasimir Friskin talolle, jota lumiutu ja kaasulyhtyjen himmeä valo pitivät syleilyssään. Oli tullut jo pimeää, ja kaikki huoneet olivat täydessä valaistuksessa.

Thomas irrotti sukset ja nosti ne nojaamaan seinään Auroran suksien viereen. Hän kopisteli lunta vaatteistaan ja kengistään, otti hatun päästään, ravisteli siitä lumen ja kolkutti ovelle. Pieni palvelustyttö kurkisti ovelta. Hän pudisti päätään ja osoitti kadulle päin.

Thomas hymyili, laittoi hatun päähänsä ja sulki oven. Hän pysähtyi katsomaan pihaa ja istuutui lumisille keittiönportaille. Häntä ympäröivät sininen ilta, korkeat lumikinokset ja talon ikkunoista tuleva lämmin valo. Entä jos hän istuisi siinä ja odottaisi, kunnes Aurora tulisi kotiin? Vai pitikö sanoa hyvästit tälle talolle? Eiköhän näkisi koskaan omenapuitten puhkeavan kukkaan, ei tuntisi sireenien tuoksuvan?

Hän käveli lumisella pihalla. Puutarhan perällä oli venäläistyylinen huvimaja. Aidan takaa katulyhty valaisi pihaa ja paljasti sen rappeutuneisuuden. Porrasaskelmat narahtivat, kun Thomas astui sisään kaksoisovista.

- Thomas!

Huvimajan penkillä istui Aurora luisteluasussaan luistimet penkillä vieressään.

Aurora ja Pietarin serkut. Kirjapaja 1993, sivut 167-169.

Muinaiset kulttuurit: Viikinkien kiehtova historia

Viikinkilaivan miniatyyrimalli matkamuistona Norjasta kertoo viikinkien perinnöstä.

Olemme tilanneet runsaasti Muinaiset kulttuurit -DVD-levyjä. Vuorossa oli katsottavana "Viikingit. Viikinkilaivojen matkassa." Uutta oli se, että nykytutkimusten mukaan viikinkinä olo oli enemmänkin elämäntapa kuin kansallisuus. Mukana esimerkiksi Islantiin muuttajissa oli muun muassa slaaveja.

Viikingit eivät eläneet eristäytyneinä muusta maailmasta. Heidän kulttuurinsa oli kehittynyttä, heillä oli taitavia käsityöläisiä ja maanviljelijöitä, he tiesivät, että maapallo on pyöreä, he osasivat navigoida taitavasti ja matkustivat kaukaisiin maihin.

Suotuisalla säällä esimerkiksi Leif Erikinpojan tutkimusmatka Amerikkaan kesti vain muutaman päivän. Viikingit antoivat uudelle mantereelle ensin nimen Metsämaa ja myöhemmin Viinimaa. Heidän asuinalueensa oli nykyisen Saint Lawrencen lahden seutu Kanadassa.

Suurin osa viikingeistä omaksui kristinuskon, ja he veivät sen myös Islantiin. Grönlantiin muuttaneet viikingit olivat myös kristittyjä, ja heillä oli monia kirkkoja, joissa voi nähdä vaikutteita sekä vanhasta uskonnosta että kristinuskosta. Samoihin aikoihin muuttivat Grönlantiin inuitit nykyisen Kanadan alueelta, ja inuitit ja viikingit elivät sovussa yhdessä ja kehittivät asunpaikkaansa.

Purjehtivatko viikingit nykyisen New Yorkin seudulle asti? Tämän ohjelman mukaan niin tapahtui, ja viikingit sanoivat nykyisen New Yorkin satamaa laguuniksi, mitä se tietenkin on.

Viikinkien sagoissa kerrotaan myös kohtaamisesta intiaanien kanssa. Intiaanit luulivat tulleensa myrkytetyiksi, kun tulivat kipeiksi juotuaan viikinkien tarjoamaa maitoa. Intiaanien laktoosi-intoleranssin aiheuttama sairastuminen ja sitä seuranneet vihamielisyydet estivät viikinkien pysyvän asettumisen uudelle mantereelle. He asuivat kuitenkin Amerikassa neljäkymmentä vuotta.

Grönlantiin palattua kohtasi paluumuuttajia kulttuurishokki, sillä ilmasto oli muuttunut tänä aikana. Elinolosuhteet huonivat. Viikingit eivät halunneet kuitenkaan ryhtyä elämään eskimoiden lailla, vaan halusivat elää eurooppalaisina ja viljellä maata. Nykyään inuitit viljelevät viikinkien vanhoja maatiloja Grönlannissa, ja arkeologit tutkivat viikinkien kyliä, hautausmaita ja kirkkojen raunioita. Nykyajan tutkimusmenetelmillä voidaan saada aivan uutta tietoa siitä, miten viikingit elivät.

Muinaiset kulttuurit -DVD:t ovat koko perheen ohjelmia.