Kirjakaupan kissat

Kuva: Joonas Heiskanen
Kissa amerikkalaisessa pikkukaupungin kirjakaupassa. Huomaa kissakello ja kirjojen mainokset liitutauluilla. Mendocino, California.


 

Kissat venetsialaisessa Acqua Alta -kirjakaupassa. Kuva: Matti Amnell

Shaker-lahko

Shaker-tuolit. Kuva: Matti Amnell

Ihmettelin, miksi Wikipedia oli viitannut mm minun artikkeliini Shaker-lahkosta ja tehnyt (tökeröhkön) jutun shakereistä. Sehän johtuu  Tero Saarisen tanssiteoksesta, josta kerrotaan HS:n Kulttuuriosastolla (Hannele Jyrkkä: Näyttävä loikka tanssielokuviin HS ).Minulla on copyright tähän artikkeliin: Anne Leen henkeä ei enää ole, mutta esineet elävät[Shakerit.] – Kotiliesi. 62 (1984): 19, s. 26-29, 35.
 Se oli aikoinaan Kotiliedessä, mutta siihen aikaan lehti ei saanut ainaisoikeutta ostamiinsa
lehtijuttuihin.

 

Shaker-museo. Pleasant Hill. Kuva: Matti Amnell
Pleasant Hill, Shaker-historiaa ja kylä nyt

Amerikka on keskiajassa asekysymyksessä

Tämä syntyi kommenttina Kemppisen blogiin:
Asuttuani useita vuosia Pohjois-Amerikassa tulin siihen tulokseen, että amerikkalaiset ovat erittäin vanhanaikaisia. Siirtolainen yleensäkin jää helposti siihen aikakauteen ja tapakulttuuriin, mikä vallitsi hänen kotimaassaan hänen lähtiessään sieltä. Tätä ei tulla useinkaan ajatelleeksi.

Varsinkin Villin lännen kulttuuri on kuin keskiaikaa, joka jatkui monin paikoin Euroopassa 1600-luvulle eli Amerikan siirtolaisuuden varsinaiseen alkuaikaan asti.

Talot ovat molemmin puolin päätietä ketjuna niin kuin keskiaikaisessa englantilaisessa kylässä, cowboy on keskiajan yksinäinen ritari, yleensä ilman perhettä. Perheenisä on herra talossaan.  Naisia kohdellaan ritarillisesti, ihannoivasti, 'hyviä' naisia.

Amerikassa kohtaa keskiajan vaarojakin. Eräällä leirintämatkalla olimme myös Teksasissa. Teini-ikäiset lapset olivat jääneet leirintäalueelle telttaa pystyttämään, ja me aikuiset läksimme etsimään kolikkopesulaa läheisestä kylästä. Tulimme erään  talon pihaan ja kävelimme kohtia taloa.

Tajusimme sillä hetkellä, että olimme tehneet hirvittävän virheen. Talosta tuli mies sen näköisenä, että hän aikoo tappaa meidät. Hän olisi saanut ampua "kotiinsa tunkeutujat" ihan niin kuin keskiajan perheenisä. Selvisimme pois elävinä, mutta nyt tiedän, mitä tarkoittaa, kun sanotaan "katse joka voisi tappaa". Minikuorma-autoissakin saattoi olla ase näkyvillä kuljettajan pään yläpuolella. Ase on amerikkalaiselle niin kuin miekka tai pitkä keppi keskiajan ihmiselle. Ilman sitä ei lähdetty ulos.

Tämä ei ole vilkasta mielikuvitustani. Niihin aikoihin eräs japanilainen opiskelija oli Kaliforniassa menossa vierailulle luokkatoverinsa kotiin, mutta osui vahingossa  väärään taloon. Hänet ammuttiin talon rappusille.

Vanhanaikaisuus tulee esiin onneksi hauskoissakin asioissa. Juhlissa istuvat juhlavieraat u-kirjaimen muotoisessa pääpöydässä, u:n ulkoreunalla ihan niin kuin keskiajan juhlissa.

Vanhoina aikoina kiertelivät maaseudulla ihmerohtojen kauppiaat. Asiakkaita houkuteltiin paikalle mahdollisimman kiinnostavalla ohjelmalla, ja rohtojen kauppias puhui kuin Runeberg. Tämä oli keskiaikaista alkuperää oleva 'medicine show' , ja siitä syntyi show, jota nähdään Suomenkin TV:ssä ja juhlienkin kaavana.

Useimmat amerikkalaisuuden piirteet ovat menneet Euroopasta siirtolaisten mukana ja tulevat usein takaisin tänne (Halloween). Varokaamme keskiajan asekulttuuria.

Patsas on Pyhä Yrjänä ja lohikäärme. (Zagreb)

Kommentti: markkinatalous ja demokratia

Kommentti poistettuun blogiin aiheesta 'Ihmisen itsekkyys'.

Suomessa ei ole todellisia suuria varallisuuseroja kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä kaikki meni raiteiltaan Reaganin aikana, jolloin pienenpieni vähemmistö sai liian suuren taloudellisen vallan. Mutta uskon, että Obaman suuri kannatus on merkki siitä, että tajutaan, miten pääsi käymään ja pyritään korjaamaan tilanne. Obama taisi tulla yhdennellätoista hetkellä.

Amerikassa on jotain, mitä  meillä ei ole. Siellä on ollut perinteisesti "maan tapa" ja itsestään selvää, että rikas jakaa omaisuuttaan, rakentaa museoita, oopperataloja, lähettää suuria rahasummia tarvitseville, antaa apurahoja opiskelijoille. Osa huippurikkaista antaa melkein koko omaisuutensa pois (Bill Gates) eikä jätä sitä perinnöksi lapsilleen.

Suomessa ei ole tällaista perinnettä. Rikkaat jakavat vain ropoja.

Pahinta on nyky-Suomessa vallitseva sydämettömyys. Työntekijät uuvutetaan henkihieveriin. Nuoret naiset eivät jouda eivätkä jaksa hankkia lapsia, mikä tulee aiheuttamaan katastrofin Suomelle väestönrakenteen vuoksi. Se aiheuttaa myös surua lapsettomuudesta suurille joukoille, vaikka siitä ei vielä osata keskustella Suomessa.

Pahinta meillä on väkivaltaisuus. Blogikeskusteluissakin aletaan puhua sisällissodasta. Se on, hyvät ystävät, edesvastuutonta.

Meillä on monipuoluejärjestelmä. Asiat voidaan hoitaa neuvotteluilla. Näin pitäisi olla sekä perheissä että valtiossa. Ei kaiveta heti puukkoa esille. Väkivalta synnyttää diktatuureja, ja niillä on synkkä menneisyys.

Muistettakoon, että kaikissa demokraattisissa maissa on markkinatalous. Demokratia edistää markkinataloutta ja siten talouskasvua (=hyvinvointia) ja demokratian syntymistä.

Mutta markkinatalous edistää aina myös taloudellista epätasa-arvoa ja heikentää demokratiaa. Demokratia ja markkinatalous ovat siten viha-rakkaus-suhteessa.  Ne edistävät toisiaan, mutta myöskin heikentävät toisiaan.

Valtion on puututtava taloudelliseen epätasa-arvoon tulonsiirroilla. Tarvitaan järkeä eikä aseita.

( On kiinnostavaa seurata, johtaako markkinatalous Kiinassa  demokratian syntymiseen.)

2. kommentti tähän blogiin [kaikki eivät lue kommentteja]

Joillakin ihmisillä on synnynnäinen kyky ja tarmo menestyä hyvin liikeasioissa. Minulla oli leikkitoverina pieni poika, joka oli tällainen synnynnäinen liikemies. Elin "leveää elämää" hänen kanssaan leikkiessäni: veimme tyhjiä pulloja viinakauppaan ja saimme niistä rahaa, kävimme kaupassa sirkuksen lihavan rouvan asioilla ja saimme ilmaiset liput sirkukseen, kävimme jatkuvasti elokuvissa katsomassa Ohukaista ja Paksukaista ym.

Minä siirryin lukutoukaksi ja jäin koko iäkseni köyhäksi. Leikkitoverini jatkoi puuhakkuuttaan ja rikastui kovasti. Meillä kullakin on oma tiemme. 

Kateus on pahasta. Kannattaa muistaa, että on muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus.

3. Kommentti:

--, 
eihän kaikki markkinatalous ole "ryöstökapitalismia". Jos ei olisi taloudellisesti viisaita ihmisiä, me köyhät ja epäkäytännölliset ihmiset olisimme vielä köyhempiä ja meidän lapsemme ja lapsenlapsemmekin tulisivat köyhiksi, kun heille ei löytyisi työpaikkaa.

Neuvostoliiton aikoinaan harrastama suunnitelmatalous ei 
onnistunut. Tuskin haluamme sellaiseen yhteiskuntaan.

Mielestäni otsikossasi on avain tähän ongelmaan. Ihmiset tulisi kasvattaa epäitsekkäiksi, niin että rikkaat rikastuttaisivat myös yhteiskuntaa eivätkä istuisi rahojensa päällä niin Roope A.
Antelias on rikas, rikas voi olla antelias. Moraalissa on kaiken avain. 

Sitä voi toivoa. Mutta realisteina meidän täytyy harrastaa laillista tulonsiirtoa, jota tapahtuu runsaasti Suomessa: muutakin kuin verot. [ Hesarin kolumni "Lukemista lapsille "linkissä. Faktoja ei mantroja.]
Rakasta veroja!
4.


On tapahtunut myös eräs tärkeä muutos, josta ei ole selvästi puhuttu Suomessa: keskiluokka on kasavanut valtavan suureksi. Tästä kirjoitti englantilainen lehdistö jo vuosia sitten suuria artikkeleita.  Se aiheuttaa yllättäviä asioita koulutuksessa, yleisissä vaatimuksissa jne. Mutta keskiluokan elintaso ei voi olla sama kuin se oli ennen keskiluokan ollessa pieni.

Osa ihmisistä tulee olemaan aina köyhiä, vaikka jakaisimme kaikki maailman rahat tasan. Mutta vastuullinen yhteiskunta pitää huolta niistä, jotka eivät pysty itse hallitsemaan elämäänsä. Tämä ei saisi kuitenkaan johtaa ihmisten liikaan holhoamiseen, joka riistää ihmisen itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon.

Ainakin Suomessa on paljon järjettömiä, byrokraattisia sääntöjä kuten tuo edellä jo mainittu sääntö, että työtön ei saisi opiskella. Työttömillä tulisi olla kansalaispalkkaa jonka aikana saa opiskella tai hankkia lisätuloja.

On aika hassua käsitellä blogikommenteissa asioita, jotka ovat vaikeita talousasiantuntijoillekin. 

Bluegrass-ilta

Nashville, TN_1986_August_175, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

Oli varsinainen Amerikan muisteluilta, kun nähtiin ensin hauska elokuva 'O Brother, Where Art Thou?[Voi veljet, missä lienet?] ja kuultiin sitten bluegrass-musiikkia suoraan Nashvillestä, useita lauluja, joita oli elokuvassakin.

Amerikkaa ei ymmärrä, jos ei tunne sen maaseutua, jossa ihmiset asuivat varsinkin aikaisemmin pitkien matkojen päässä, monesti vaatimattomissa asunnoissaan. Niille seuduille olivat muuttaneet köyhät skotlantilaiset ja irlantilaiset. Radio oli tärkeä vanhoina aikoina. Musiikki piti hengissä, kun oltiin vaikeuksissa.

Kävin Spoon Riverin hautausmaalla

Muutaman tunnin ajomatkan päässä Chicagosta lounaaseen sijaitsee pieni Petersburg.  Se on Spoon River -seutua, jonka amerikkalainen runoilija Edgar Lee Masters on tehnyt kuuluisaksi Spoon River Antologialla, joka ilmestyi englanniksi vuonna 1915.

Spoon River Antologian runot kertovat Mastersin kotiseudun asukkaitten elämästä muistokirjoitusten muodossa. Elämä ei ole aina sitä, miltä se näyttää, vaan pikkukaupunkienkin asukkailla on paljon toteutumattomia toiveita, riitoja, kateutta ja salaisuuksia.

Kirjansa alussa Masters kysyy, missä kaupungin asukkaat ovat nyt ja vastaa, että he nukkuvat kukkulalla. Masters itsekin nukkuu tuolla samalla kukkulalla, Petersburgin pienellä romanttisella hautausmaalla. Suuret puut luovat sinne varjoaan, ja ympärillä leviää rauhallinen maaseutu.

Tämä on myös Abraham Lincoln -seutua, ja Spoon Riverin hautausmaalla on Lincolnin nuorena kuolleen rakastetun Anne Rutledgen hauta. Hautakiveen on myöhemmin kaiverrettu Mastersin kirjassa oleva runo Annesta.
(Tämä on osa aikaisemmin julkaistua lehtiartikkeliani: Hautausmaat kertovat Amerikan mantereen kirjavasta kulttuurista. Kotimaa 24.7.1987)

[Hautausmaa löytyy nyt nimellä "Oakland Cemetery" ( Petersburg Illinois USA).  Tuota nimeä ei näkynyt aikaisemmin sillä paikalla, jossa ovat Mastersin ja Rutledgen haudat. Se oli vain kukkula maaseudulla tien varrella lähellä Spoon River-jokea, mutta siitä onkin jo melkein 30 vuotta! Sinne on varmaankin nykyään paljon helpompi löytää. Antologian henkilöt ovat kahden Spoon Riverin seudun pikkukaupungin Lewistownin ja Petersburgin asukkaita. ] 



Spoon River on todellinen paikka. Illinois, USA

Klikkaa hakusanaa 'Spoon River'

Amerikan luontoa on eniten ikävä

Great Smokey Mountains

Minulta kysytään vieläkin, onko minulla ikävä Amerikkaa, siis Kanadaa ja Yhdysvaltoja, joissa olen asunut.  Ei sillä tavalla, että haluaisin välttämättä muuttaa sinne takaisin, mutta ajattelen usein lomamatkojamme, jotka suuntautuivat yleensä Yhdysvaltoihin. Autoomme kertyi yhdeksässä vuodessa 250 000 kilometriä, siitä ainakin kolmannes kesälomamatkoilta.

Mieheni ensimmäisen lomapäivän aamusta alkaen olimme koko perhe yhdessä viikkokausia, asuimme teltassa kauniissa luonnonpuistoissa, pistäydyimme välillä johonkin suurkaupunkiin, asuimme kiinnostavissa hotelleissa ja motelleissa, jollaisia olimme nähneet aikaisemmin vain elokuvissa. Kaupungeissa vietimme päiväkaudet viileissä museoissa, taidemuseoissa tai tiedekeskuksissa.

Minulla on usein ikävä Amerikan luontoa, valtavia maisemia, vuoria, valtameren rantoja, Cape Codin hiekkadyynejä, keskilännen leveitä valtateitä jotka halkovat kauas horisonttiin ulottuvia peltoja, kodikkaita maalaiskyliä, etelävaltojen eksotiikkaa ja rehevää luontoa, ystävällistä monikulttuurista elämänmenoa suurkaupungeissa.



Kaunis katunäkymä New Orleansista

Kuvat: Matti Amnell Jr

Muinaiset kulttuurit: Viikinkien kiehtova historia

Viikinkilaivan miniatyyrimalli matkamuistona Norjasta kertoo viikinkien perinnöstä.

Olemme tilanneet runsaasti Muinaiset kulttuurit -DVD-levyjä. Vuorossa oli katsottavana "Viikingit. Viikinkilaivojen matkassa." Uutta oli se, että nykytutkimusten mukaan viikinkinä olo oli enemmänkin elämäntapa kuin kansallisuus. Mukana esimerkiksi Islantiin muuttajissa oli muun muassa slaaveja.

Viikingit eivät eläneet eristäytyneinä muusta maailmasta. Heidän kulttuurinsa oli kehittynyttä, heillä oli taitavia käsityöläisiä ja maanviljelijöitä, he tiesivät, että maapallo on pyöreä, he osasivat navigoida taitavasti ja matkustivat kaukaisiin maihin.

Suotuisalla säällä esimerkiksi Leif Erikinpojan tutkimusmatka Amerikkaan kesti vain muutaman päivän. Viikingit antoivat uudelle mantereelle ensin nimen Metsämaa ja myöhemmin Viinimaa. Heidän asuinalueensa oli nykyisen Saint Lawrencen lahden seutu Kanadassa.

Suurin osa viikingeistä omaksui kristinuskon, ja he veivät sen myös Islantiin. Grönlantiin muuttaneet viikingit olivat myös kristittyjä, ja heillä oli monia kirkkoja, joissa voi nähdä vaikutteita sekä vanhasta uskonnosta että kristinuskosta. Samoihin aikoihin muuttivat Grönlantiin inuitit nykyisen Kanadan alueelta, ja inuitit ja viikingit elivät sovussa yhdessä ja kehittivät asunpaikkaansa.

Purjehtivatko viikingit nykyisen New Yorkin seudulle asti? Tämän ohjelman mukaan niin tapahtui, ja viikingit sanoivat nykyisen New Yorkin satamaa laguuniksi, mitä se tietenkin on.

Viikinkien sagoissa kerrotaan myös kohtaamisesta intiaanien kanssa. Intiaanit luulivat tulleensa myrkytetyiksi, kun tulivat kipeiksi juotuaan viikinkien tarjoamaa maitoa. Intiaanien laktoosi-intoleranssin aiheuttama sairastuminen ja sitä seuranneet vihamielisyydet estivät viikinkien pysyvän asettumisen uudelle mantereelle. He asuivat kuitenkin Amerikassa neljäkymmentä vuotta.

Grönlantiin palattua kohtasi paluumuuttajia kulttuurishokki, sillä ilmasto oli muuttunut tänä aikana. Elinolosuhteet huonivat. Viikingit eivät halunneet kuitenkaan ryhtyä elämään eskimoiden lailla, vaan halusivat elää eurooppalaisina ja viljellä maata. Nykyään inuitit viljelevät viikinkien vanhoja maatiloja Grönlannissa, ja arkeologit tutkivat viikinkien kyliä, hautausmaita ja kirkkojen raunioita. Nykyajan tutkimusmenetelmillä voidaan saada aivan uutta tietoa siitä, miten viikingit elivät.

Muinaiset kulttuurit -DVD:t ovat koko perheen ohjelmia.

Kommentti: kesämuistoja

Leirintäalue metsässä. Ocmulgee, Georgia, USA.

Iineksen kesäpäiväkirjan innostama kommentti:

Minustakin on mukavaa herätä linnunlauluun, mutta sitä ei nykyään tapahdu, kun asun kaupungissa.

Jos ikkuna olisi auki yöllä, kuulisin linnut, jotka laulavat puistossa, mutta silloin tulisivat sisään kaupungin saasteetkin.

Kaunis luontokuva toi mieleen varhaislapsuuden, jonka vietin maalla. Olin niin pieni, että kukkaniityt ovat jääneet muistiini kuin metsänä, jossa vaelsin.

Sitten tulevat mieleen ne lukuisat telttailumatkat, joita teimme Kanadassa asuessamme koko perhe joka kesä, yleensä Yhdysvaltoihin. Siellä oli loistavat valtion ja osavaltioiden leirintäalueet. Ne sijaitsivat parhailla paikoilla. Oli valtavia puita, merenrantaa, vuoristoa. Monesti on ikävä Amerikan maaseutua. Se merkitsee minulle Amerikkaa.



Meillä ei ole ollut koskaan Suomessa autoa, joten en tunne samalla tavalla Suomea kuin tunnen Amerikan, jossa meillä oli tilava farmariauto, johon mahtuivat teltta ja pitkäsääriset teini-ikäisetkin.

Euroopassa olemme matkustaneet koko perhe ja me kahdestaan mieheni kanssa junalla, ja sehän on enimmäkseen kaupunkimatkailua.

Mistä syntyi riita tieteen ja uskonnon välille?

Lehden kannessa sanat: Divided over Darwin.

Mistä on syntynyt riita uskonnon ja darwinismin välille? Ei ainakaan Darwninista itsestään. Uusin History Today -lehti kertoo artikkelissaan, kuinka Darwin ei pitänyt riidoista uskonasioissa.

Jumala on mukana teoksen "Lajien synty" ensimmäisellä ja viimeisellä sivulla: "laws impressed on matter by the Creator", "breathed by the Creator into a few forms or into one". Vanhempina vuosinaan Darwin piti kuitenkin itseään lähinnä agnostikkona, mutta ei taistellut koskaan uskontoja vastaan. (Thomas Dixon: America's Difficulty wirth Darwin. History Today/Feb 09)[Artikkelin alkuosa on suoraan nähtävissä netissä. Se kuuluu niihin artikkeleihin, joita voi lukea kokonaan ilmaiseksi rekisteröinnin jälkeen).

Tämä on aivan erilainen asenne kuin se, jonka esimerkiksi Ilkka Niiniluoto tuo esille tänään HBL:ssä, jossa haastatellaan eri alojen tutkijoiden suhdetta evoluutioon: ""Innan evolutionsteorin fanns tänkte man att Gud hade skapat oförenderliga djurarter för cirka 6000 år sedan.--Evolutionen behöver inte religiösa eller övernaturliga föklaringar. Det här är en viktig del av min egen världsåskådning."
(Venla Sandgren: Grattis på födelsedagen, Charles Darwin! HBL/Vetenskap 8.2.2009)
Ei puhutakaan evoluutiosta, vaan vastustetaan uskontoa, jonka olettaisi olevan tutkijan yksityisasia.

Suomalaiset kristityt eivät ajattele, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten, ja he hyväksyvät yleensä evoluutioteorian ja katsovat, että siinä ei ole ristiriitaa kristinuskon kanssa. Evl.fi/sanasto: "Luterilainen kirkko ei katso evoluutioteorian luonnontieteellisenä selitysmallina olevan ristiriidassa luomisuskon kanssa. Luomisusko on kokonaisvaltainen uskonnollinen tulkinta elämän synnystä, evoluutioteoria totena pidetty luonnontieteellinen selitysmalli lajien kehittymisestä."

Tiede ja uskonto ovat eläneet sopusoinnussa Suomessa tähän asti. Teologit ovat ajatelleet, että luonnonlait ovat Jumalan luomia, ja Jumala toimii evoluution kautta. Mistä on noussut sota tieteen ja uskonnon välille?

Mistä syntyi yleensäkin ristiriita tieteen ja uskonnon välille? Thomas Dixonin mukaan syy löytyy Amerikasta. Sinne muutti alusta asti ihmisiä, jotka olivat joutuneet vainotuiksi uskonsa vuoksi. Siksi perustuslakiin tuli pykälä, jonka mukaan mitään uskontoa ei saa suosia valtiovallan taholta. First Amendment kirjoitettiin perustuslakiin uskontojen suojelemiseksi, ei niitä vastaan eikä tuottamaan uskonnosta tietämättömiä lapsia.

Mutta kun aamurukouksetkin poistettiin kouluista 1960-luvulla, kansa tunsi, että tämä päätös oli kansan enemmistön toivetta vastaan. Koettiin, että jos evoluutio-oppia opetettiin veronmaksajien varoilla ylläpidetyissä valtionkouluissa, täytyisi myös uskonnollinen näkökulma ottaa huomioon. Luonnonhistorian tunneilla alettiin käsitellä evoluutio-opille vaihtoehtoisia tai sitä täydentäviä oppeja, syntyivät kreationismi ja myöhemmin Intelligent Design (Johnson & Behe 1990-luvulla).

Thomas Dixonin mukaan Amerikan ja Euroopan erilainen tilanne johtuu siitä, että päinvastoin kuin Amerikassa Euroopassa, esimerkiksi Isossa Britanniassa (ja myös Suomessa) on kouluissa uskonnonopetus, johon suurin osa lapsista osallistuu, mutta josta saa vapautuksen jos vanhemmat niin haluavat. Näin vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä, tasapaino on säilynyt. On myös vallinnut molemminpuolinen kunnioitus teologien ja muiden tieteiden harjoittajien välillä.

Viime aikoihin asti onkin tilanne ollut tällainen. Mutta viime vuosina Suomessa on syntynyt kiihkeästi uskontoa vastaan hyökkäävä ryhmä, joka vaikuttaa oudolta. Mutta se hyökkääkin tosiasiassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa vallitsevaa tilannetta vastaan.

Eräs asia, jota uskontojen vastustajat ajavat Suomessa, on koulujen ja päiväkotien uskonnonopetuksen poistaminen. Siinä he sahaavat omaa oksaansa, sillä juuri koulujen uskonnonopetushan on estänyt uskonnollisen fundamentalismin leviämisen ja uskonnon ja tieteen välisen suhteen huononemisen.

Kemppisen blogissa keskustellaan Amerikasta ja uskonnosta.

Harvinaisia blogeja 1

Varsinainen löytö on kulttuuriantropologi Jenny Kangasvuon toimittama ja puhtaaksi kirjoittama "Isoäidin matkapäiväkirja 1963".

Kangasvuo julkaisee blogimuodossa äitinsä äidin kirjastonhoitaja, farmaseutti Aini Pihan Amerikan päiväkirjaa. "Kuka kukin on 1978":n mukaan Aini Pihan aviomies fysiologian ja biolääketieteen tutkija, myöhemmin Oulun yliopiston biokemian professori Sakari Piha (synt. 1919) oli useita vuosia tutkijana Yhdysvalloissa, 1962-1964 Columbian yliopistossa.

Tämä matkapäiväkirja kiinnostaa minua kovasti ensinnäkin siksi, kun siinä matkustetaan laivalla Amerikkaan. Laiva näyttäisi olleen suomalainen rahtilaiva, ja Aini Pihalla ja 10- ja 11-vuotiailla tyttärillä oli hienot oltavat, de luxe -hytit.

Vain muutama vuosi Pihojen matkaa aikaisemmin kesällä 1956 matkustin koululaisena [joidenkin vaihto-oppilaiden  kertoman mukaan Onassiksen omistamalla] Arosa Kulm-nimisellä vanhalla laivalla Atlantin yli New Yorkiin ja jatkoin sieltä Greyhound-bussilla länteen.  Palasin samalla laivalla takaisin Eurooppaan seuraavana kesänä. Oletan, että Pihan perhe asettuu asumaan jonnekin New Yorkin lähelle. Olin menomatkalla pari päivää New Yorkissa ja tulomatkalla kokonaisen viikon. Katsoin mieheni kanssa viikko pari sitten elokuvan "Aamiainen Tiffanylla" (1961), jonka ulkokuvaukset on tehty New Yorkissa. Tuohon aikaan New York oli vielä monella tavalla kodikas kaupunki.

Aini Piha asui Yhdysvalloissa vuoden 1963 syksyllä, jolloin Kennedy murhattiin ja jonka jälkeen maailma alkoi muuttua sekä Amerikassa että Euroopassa.

Hyvä ja huono maku

Olen nähnyt monenlaista roinaa talojen pihoilla ja tienvierillä Pohjois-Amerikassa pitkillä automatkoillamme. Huippuja olivat räikeän vaaleanpunaiset muoviflamingot ja aaltopellistä tehty hökkelikirkko, jossa oli kirkasvärinen neonvaloristi. Kuvassa kerrassaan kohtuullisia puisia flamingoja kanadalaisen talon pihalla. Kuva: Anna Amnell

Täällä näet oikeita, kauniita flamingoja, joita ihmiset varmaankin muistelevat katsellessaan flamingokoristeitaan.

Pseudonyymin blogissa on hauska kirjoitus puutarhatontuista tai oikeammin niiden intohimoisesta ystävästä - ja vihollisesta. Blogissa keskustellaan asiasta ja sanoin jo kommenteissa, että tunsin kerran erään miellyttävän ja arvokkaan puutarhatontun ja antaisin tilaa myös puutarhatontuille.

Ainoa tuttu puutarhatonttuni asui Tehtaankadulla olevan katolisen kirkon pihalla, ja sitä rakastivat sekä katolisen lastentarhan että viereisessä ´rakennuksessa sijainneen englantilaisen lastentarhan lapset. Sitä ei ole näkynyt siellä enää pitkiin aikoihin.

Värikkäitä patsaita näkee muuallakin. Kävin mieheni kanssa kerran torontolaisessa hindutemppelissä. Rakennus oli aivan uusi, ja siellä oli kodikas tunnelma. Istuttiin lattialla, ja meille ainoille ei-intialaisille oltiin erityisen ystävällisiä. Olemme kumpikin opiskelleet josssain vaiheessa uskontotiedettä ja tarkkailimme kiinnostuneina temppeliä ja ihmisiä. Kun tulimme kotiin, ihmettelin lapsille sitä, miksi hindujumalien patsaat olivat räikeästi maalattuja niin kuin Disneylandin hahmot.

Vanhempi poikani selosti heti, että sellaisia olivat myös antiikin patsaat. Netistä löytyi äsken kirja, jossa tästä myös kerrotaan. Sekä suuret että pienet veistokset olivat värikkäitä.

Me nykyajan ihmiset olemme kehittäneet mielessämme kuvan askeettisen kauniista valkoisesta antiikista. Samoin on rokokoon laita. Ainakin minun mielessäni oli ollut kuva vaalean puuterin sävyisistä rokokoovaatteista. Mutta sitten Helsingissä vieraili Tukholman kustavilainen seura kirkasvärisine asuineen. Meille kerrottiin, että nuo kalpeat sävyt olivatkin haalistuneita. Saumojen sisältä löytyy aidoista rokokoovaatteista kirkasta punaista ja värikkäitä kukkakuvioita.

Lapset rakastavat kirkkaita värejä ja "amerikkalaistyylisiä" naiivin realistisia kuvia. Sellaisia rakastivat myös renessanssin ihmiset. Vaatteet olivat värikkäitä ja loisteliaita, kodeissa oli paljon värejä tyynyissä, seinävaatteissa ja vuodeverhoissa. Väriä oli esivanhempiemmekin vaatteissa. Kirkkaanpunaista alushametta käytti Elisabet I yhtä hyvin kuin savolaismummo.

Tässä välillä monet suomalaiset kodit olivat tyhjiä ja värittömiä ja rakennukset askeettisia. Näin äsken sanomalehdessä kuvan, joka näytti minusta ensi silmäykseltä halkoliiteriltä. Se oli Alvar Aallon suunnittelema näyttelypaviljonki. Kaikista oli tullut shakereitä. Askeettisuus oli tyylikästä ja poliittisesti korrektia.

Mutta aika on muuttunut, värejä ja kuvioitakin sallitaan. Minusta tuntuu siltä, että yksityisillä ihmisillä yhtä hyvin kuin koko kulttuurilla on sekä värikkäitä että hillitynsävyisiä kausia. Pidän nykyään tummanpunaisesta ja sinisestä, joskus punainen oli lempivärini, sitä ennen valkoinen. Onneksi ei ollut koskaan varaa kalustaa askeettisen tyylikästä kotia, sillä se olisi ollut varmaankin lapsista ankea.

Onko tämä moderni tonttu, puutarhatontun "veli" hyvää vai huonoa makua?
puutarhatonttu, puutarhatontut

Kommentteja politiikasta ja yhteiskunnasta

Amerikka-viha
21.5.2006

Jotain faktaa halusin laittaa tähän keskusteluun, jossa amerikkalaiset leimataan kliseemäisesti moukiksi ja heidän arkkitehtuurinsa näytteenä pidetään vain jotain huvipuistoa.

(Todellisuudessa Disneyworldissakin on toteutettu monia aikaansa edellä olevia ideoita: esim liikenne on maan alla. Siellä oli puhdas ilma ja siistiä. Siellä kokeillaan keksintöjä, jotka tulevat hyödyttämään meitä kaikkia.)

Amerikan jatkuva syntipukkina pitäminen on juuttumista äärivasemmistolaiseen tapaan käsitellä Yhdysvaltoja. Se oli pitkään hallitsevaa Suomessa, ja sen vaikutukset näkyvät näissä blogikeskusteluissakin.

Amerikkalaiset esittävät itse tietenkin paljon kirpeämpää kritiikkia omasta maastaan, mutta vastapainona on se, että annetaan arvo myös niile hyville asioille, joita Yhdyvaltojen kaltaisessa suuressa maassa on runsaasti.

Amerikkalaiset ihailevat yli kaiken vapautta. Se suo erittäin suuren sananvapauden, jota mm Derrida ihaili eräässä haastattelussa, joka tehtiin vähän ennen hänen kuolemaansa.

Toisaalta vapauden ihailu johtaa uskomattomiin huuhaa-ilmiöihin ja elämäntyyliin, jota me kauhistuisimme. Jollakin vanhalla ihmisellä voi olla kymmeniä kissoja ja roskaa polveen asti hienossa viktoriaanisessa huushollissaan, mutta hän nauttii vapaudestaan. Samaa olivat ne vanhat neworleansilaiset, jotka eivät suostuneet lähtemään kotoaan Katrinan aikaan. He kuolivat ennemmin.

Kukaan ei pysty tekemään luetteloa "sivistyneistä" ihmisistä. Koko käsite "sivistynyt" on vaikea ja monikerroksinen. Otan esimerkin: Isoisäni ei ollut käynyt mitään koulua niin kuin eivät yleensäkään hänen ikätoverinsa maaseudulla. Hän oli viisas, maailmaa nähnyt, ja määrittelisin hänellä olleen sekä runsaasti tietoja että "sydämensivistystä", jota kai voisi sanoa nykyään tunneälyksi. Kuitenkin häntä pidettiin varmaankin sivistymättömänä savolaisukkona.

Kirjailijatkin ovat tulleet viime aikoihin asti ylemmästä keskiluokasta ja yläluokasta ja ovat yleensä avuttomia tai tendenssimäisiä "kansan" kuvaamisessa.

Kuten P. olen tietenkin huomannut, että monet kouluja käyneet ihmiset hallitsevat vain oman alansa. Toisaalta nykyään sekin on iso asia, sillä tietomäärä on lisääntynyt suunnattomasti. Kukaan ei voi olla enää "renessanssi-ihminen", joka tietää kaiken, vaikka kemppisiäkin on. Voimme kukin hallita vain sirpaleita. Sitä tärkeämpää on, että valitsemme tiedonlähteemme huolella ja tasapuolisesti.

Eräs tunnettu filosofi sanoi, että hän kärsii siitä, että häntä haukutaan hänen tietämättään - yhtä paljon kuin jos häntä piestäisiin hänen poissaollessaan.

Näin minäkin olen ollut yli kaksi viikkoa onnellisen tietämättömänä E:n huolellisesti muotoillusta ja mielestäni epäoikeudenmukaisesta kritiikistä.

Olisi ollut hauskempi, jos E. olisi kertonut, mistä aiheesta blogissani ei saanut kirjoittaa: israelilaisten ja palestiinalaisten välisestä kriisistä.

Se on niin vaikea, niin tulehtunut suhde, että jätän sen kansainvälisten poliittisten asiantuntijoiden huoleksi. Heillekin se näyttää olevan liian kova pähkinä purtavaksi.
Toivokaamme rauhaa ja sovintoa taistelevien osapuolten välille.
Ystävällisin terveisin
Blogisisko
PS. En kirjoita satuja, vaan historiallisia romaaneja.
[Olin poistanut omasta blogistani E:n Israelia ja Palestiinaa koskevan kommentin]

Unkarin kansannousu
Time, tammikuu 1957
Jura Jukolan blogiin 20.9.2006 kirjoitukseen Forradalom (Unkarin kansannousu ja tilanne vuonna 2006)

Olin USA:ssa vaihto-oppilaana vuonna 1956-1957, jolloin sinnekin, missä asuin, pakeni opiskelijoita, jotka olivat olleet mukana kansannousussa.
He kertoivat siitä, miten saman perheen jäsenet vakoilivat ja ilmiantoivat toisiaan. AFS-perheeni läheisiin ystäviin kuului eräs aikaisempi pakolainen perheineen.
Unkarilaisia pakeni maasta jatkuvasti sen jälkeenkin. Vuonna 1979 muutimme Kanadaan. Samana vuonna pakeni sinne Länsi-Berliinin kautta mm eräs perhe. Perheenisän väitöskirja olisi hyljätty, koska hän ei suostunut vääristelemään maataloustilastoja. Lapset oli pitänyt viedä katoliseen rippikouluun salaa syrjäkylälle, jotta vanhemmat eivät menettäisi virkaansa jne.
Samaan aikaan Unkarin tilanne esitettiin Suomessa hyvin ruusuisena.
Olen kuullut niin paljon pakolaisten kertomuksia, että tuntuu todella pahalta, että Suomessa vieläkin vähätellään näiden kansojen kärsimyksiä.

politiikka, lähimenneisyyden käsittely
Ihmiset ovat aika lailla aivopestyjä Suomessa. Se ei ole tietenkään ihme, kun ajattelee lähihistoriaa.
Täällä vallitsee aina yksi totuus kerrallaan, joka on lisäksi aina jokin outo versio siitä, mitä muualla puhutaan. Ja yleensä laahataan jäljessä muusta maailmasta.
En jaksaisi elää Suomessa, jos en lukisi jatkuvasti muiden maiden lehtiä.
Saa nähdä, tuleeko nyt jotain uutta ja avoimempaa keskustelua ennen vaaleja.
Nythän saa jo puhua ja kirjoittaa kritiikkiä taistolaisista ja Kekkosen ajasta eikä käsketä "hoitoon" niin kuin vielä pari vuotta sitten ainakin kirjallisissa piireissä.
Luin muutama päivä sitten HBL:stä Jutta Zilliacuksen kirjoituksen, jossa hän ihmetteli kuitenkin sitä, miten hitaasti menneisyyttä käsitellään meillä Suomessa.
Katson harvoin Suomen TV:täkin. Kerran satuin näkemään keskustelun, jossa entinen huumesyyttäjä Ritva Santavuori sanoi suurin piirtein näin: Suomessahan saavat sanoa mielipiteensä vain demarit.
Niinhän se on. Esimerkiksi Ahon tai Vanhasen haukkuminen on ollut ihan "normaalia käytöstä", mutta kun joku arvostelee demareita, se on mahdotonta ja sopimatonta käytöstä. Ei niin saa tehdä.:)
P.S.
Piti ihan etsiä netistä, mitä Santavuoresta tiedetään, kun hän on harvinaisen itsenäinen ajattelija ja menestynyt järkevä nainen.

Kulttuurilehti Aku Ankka

Muutimme 1970-luvulla Kanadaan. Lapset olivat innoissaan, sillä siellä oli kaikki niin kuin Aku Ankoissa.

Talojen edessä oli nurmikot. Ikkunat avattiin nostamalla ruutu ylös. Vesipostit olivat punaisia. Lehtipoika ajoi talon ohi hurjaa vauhtia ja heitti sanomalehden rappusille.

Aku Ankat tekivät lapsille tutuksi muutakin kuin Amerikan kulttuuria. Museoissa he huomauttivat tavan takaa: Tästä kerrottiin Aku Ankassa.

Jostakin syystä oppineet herrat ovat Aku Ankkojen hartaimpia ystäviä.

Olen ihmetellyt sitä, että ihmiset etsivät nykyään vanhoja Aku Ankkoja. Nostalgiaa? Sanotaan myös, että Aku Ankkojen taso on laskenut. Yksi syy voi olla myös se, että Aku Ankka on ryhtynyt käyttämään eaa/jaa -merkkejä. Ateistiperheitä on Suomessa vähän, muutama prosentti. Muut eivät niitä merkkejä viitsi katsella. Siksi etsitään mieluummin kirpputoreilta vanhoja lehtiä tai luetaan muuta. Ei ole myöskään oikein, että alkukielen BC/AD käännetään muotoihin eaa ja jaa.

Tiesitkö tämän? McDonald's & Eero Saarinen

McDonaldsin kaarien esikuvana on ollut Eero Saarisen kuuluisa monumentti Gateway Arch St. Louisissa Missourissa?

Kirkastuvaa

Jokohan voisi mennä kävelylle? Savu ei enää haise, ja taivas kirkastuu. Puhtaus on kuitenkin kaukana, kun vertaa tämänpäiväistä taivasta vaikkapa kesäkuun alun taivaaseen.

Täällä tämän päivän taivas ja kesäkuinen taivas.

Tänään Hesari kertoo, että Gunter Grass on salannut kuulumisensa natsien Waff SS-eliittijoukkoon.

Ilkka Malmberg pakinoi hauskasti siitä, miten Venäjän metsäpaloista olisi kerrottu suomettumisen aikaan:

"Jos jotkut lehdet olisivat kirjoittaneet idän savusta, olisi toisiin ilmestynyt pääkirjoitus otsikolla Turhaa lietsontaa, Leikkiä savulla, Palaa se sauna meilläkin.

Ja ihan viimeisenä keinona Ylen kirjeenvaihtaja olisi raportoinut Punaiselta torilta, miten metsäpaloon suhtaudutaan Neuvostoliitossa luonnollisena, oikeastaan suotavana asiana.

Silloin lappeenrantalaisten yskä olisi ollut poliittista."

Ilkka Malmberg, "Leikkiä savulla". HS D7 13.8.2006.

Vieraskynässä Tampereen yliopiston Yhdysvaltain ja Britannian historian dosentti Markku Ruotsila kirjoittaa Amerikka-vihasta ja sen heikosta perustelusta:

"Amerikan vastainen mytologia on kuitenkin osoitus älyllisestä laiskuudesta ja pelkuruudesta. --George W. Bushin hallinnosta on rakennettu karikatyyri, joka kuvaa eurooppalaisten "älykköjen" sielunmaisemaa, ei yhdysvaltalaista todellisuutta. Seurauksena on joukko kritiikittömästi toistettuja projisointeja ja Yhdysvaltain syyllistämistä.
--
Olisi ryhdyttävä tarkastelemaan Yhdysvaltoja uniikkina tilana, jonka kulttuuri, arvomaailma ja politiikka pohjaavat eurooppalaiseen perintöön mutta ovat kehittyneet omaksi sivilisaatiokseen.

Yhdysvallat ei muutu Euroopaksi, vaikka eurooppalaiset älyköt sitä kuinka vaatisivat. Sen sijaan tarvitaan suuria uusia panostuksia objektiiviseen Yhdysvaltain tutkimukseen ja sen tuloksien pelottomaan levitykseen."

Markku Ruotsila 13.8. 2006 HS Vieraskynä "Amerikan-vastaisuus on älyllistä laiskuutta ja pelkuruutta."

Tuo sana 'pelottomaan' hätkähdytti. Ketä pelätään?

Hesari on kuitenkin pessyt kasvonsa - ja poliittiset silmälasinsa.

Aamu Amerikan maaseudulla

Asuimme leirintämatkoilla valtion ja osavaltion leirintäalueilla, jotka olivat luonnonpuistoissa. On ihanaa herätä teltassa metsän ääniin. Kuva on haalistunut, mutta muistot eivät. Kuva suurena

Valokuvatorstai 6, aiheena 'aamu'.

Kiinnostaako Suomen luonto?
Kannattaa tutustua Maatiainen-yhdistykseen, joka "pyrkii säilyttämään vanhat viljely- ja koristekasvit sekä alkuperäiset eläinrodut eli maatiaiskasvit ja -eläimet. Lisäksi yhdistys haluaa vaalia perinnemaisemia."

Yhdistys julkaisee Maatiainen-nimistä jäsenlehteä. Uusimmassa numerossa on artikkeleitä mm seuraavista aiheista: kansatieteellisiä elokuvia dvd:nä, maatiaskanat, puutarhan sienijuuret, vanhat viljakannat, vanhojen lajien suojelua Saksassa ja Ranskassa, myös ranskalaisista viljankorjuulauluista. (Tähkäpäitä poimimassa - runollista eikö totta?)

Yhdistyksen sivuilla on myös kuvagalleria maatiaiskukista.

Oudot Shaker-lahkolaiset tekivät keksintöjä ja loivat kauniita esineitä

Shaker Village of Pleasant Hill -kuvat : Matti Amnell

En halua, että minut muistetaan tuolina, kerrotaan jonkun Shaker-lahkon jäsenen sanoneen. Mutta näin kuitenkin on käynyt.

Hurmahenkinen, selibaatissa elävä, jumalanpalveluksissaan tanssiva lahko piti äitinään englantilaista Anne Leetä, joka oli nähnyt näyn, jossa hänestä tuli Jeesuksen vaimo. Amerikassa syntyi 1800-luvulla useita Shaker-yhteisöjä, jotka kokosivat komeisiin rakennuksiinsa tuhansia perheitä.


Isät, äidit ja lapset eroteltiin omiin ryhmiinsä, jotka olivat siitä lähtien vain veljiä ja sisaria. Tämä ihmeellinen lahko teki monia keksintöjä, oli aikaansa edellä kasvatuksessa, ruuanlaitossa ja monessa muussa asiassa.



Tunnetuin on kuitenkin Shaker-tuoli, joka on vaikuttanut tanskalaisiin huonekaluihin ja muuhunkin nykydesignessa. Eräs Shaker-lahkon johtajista oli kirjeenvaihdossa Tolstoin kanssa. Louisa May Alcott on kertonut siitä, kuinka eräänä iltana hänen kotiinsa tuli mies, joka pyysi Louisan isää liittymään Shaker-lahkoon. Isä oli vähällä liittyä ja viedä perheensä tähän outoon yhteisöön.

Lue artikkelini Shaker-lahkosta eli vapisijoista. Anne Leen henkeä ei enää ole, mutta esineet elävät.

Lisäys Shaker Village of Pleasant Hill Pleasant Hillin Shaker-museokylä nyt

Miksi kananmunia vieritetään Valkoisen talon pihalla pääsiäisenä?

Kirkollisesti vakiintunut asema on toisella ikivanhalla kevään vertauskuvalla - munalla. Jo muinaisina aikoina kerättiin keväisin villilintujen munia pesistä, ja ne olivat tarpeellinen ravinnonlisä ankaran talven jälkeen. Ne olivat myös eloonjäämisen ja uudistumisen vertauskuva.

Persialaiset antoivat toisilleen kullanvärisiä ja kirkkaanpunaisia munia. Ne kertoivat siitä, kuinka auringon valo ja lämpö voittavat pimeyden ja kylmyyden. Kiinassa annettiin punaiseksi värjättyjä munia lapsen syntymän kunniaksi. Jo varhain tuli munasta myös kristillinen symboli, toivon ja ylösnousemuksen ja nimenomaan kalliohaudan vertauskuva.

Pääsiäismuna voi symbolisoida sitä kiveä, jonka enkeli vieritti Jeesuksen haudan suulta pääsiäisaamuna. Tätä kuvaa angloamerikkalaisessa kulttuurissa suosittu lastenleikki, jossa kovaksi keitettyjä munia vieritetään mäkeä alas tai nurmikolla. Sitä on myös pääsiäismunan vierittäminen Amerikan presidentin virka-asunnon Valkoisen talon pihalla joka pääsiäisenä.
klikkaa hakusanaa 'Pääsiäinen'

Matka Mark Twainin lapsuuden maisemiin

Kun Mark Twain oli maailmanympärysmatkallaan, hän sanoi Intiassa puheessaan: "Kaikki mikä on tehnyt minusta sen, mitä olen, on pienessä kaupungissa Missourissa maailman toisella puolen. Matkustimme tuohon pieneen Hannibalin kaupunkiin Mississipin rannalle, jotta voisimme nähdä paikat, joihin olimme tutustuneet lapsuudessamme lukiessamme Tom Sawyerin, Huckleberry Finnin ja heidän mustan ystävänsä Jimin unohtumattomista seikkailuista.

Lassi Kämärin blogikirjoitus innosti minut laittamaan talteen vanhan kirjoitukseni Matka Mark Twainin poikavuosien maailmaan.