maanantaina, huhtikuuta 05, 2010

Rauhallista oleilua suurkaupungissa

002

Ei uskoisi, että ollaan vilkasliikenteisen kadun varrella, sillä yleensä on hiljaista kuin pikkukaupungissa, sillä kolminkertaiset ikkunat eristävät ääntä. Lisäeristeenä ja äänenvaimentajina toimivat kirjahyllyt samoin yhden ikkunan edessä oleva lasivitriini kaappien välissä. Vetokin väheni, kun se laitettiin lisäämään yksityisyyttä ja samalla suomaan valoa.

glass 'walls'

sunnuntai, huhtikuuta 04, 2010

Kulttuurit kohtaavat pääsiäisenä

023 Finnish glass and Indonesian batik

Suomalaista lasia, indonesialaista batiikkia ja turkkilaiset verhot. Pääsiäistä laittaessani huomasin taas, kuinka eri kansojen kulttuurit kohtaavat suurina kirkollisina juhlapäivinä. Näin on myös meidän kodissa.

Kolmasosa maailman väestöstä on kristittyjä, meitä on kaikkialla. Suurin osa esimerkiksi lasteni kanadankiinalaisista koulutovereista oli kristittyjä, samoin oli poikani kiinan opettaja Toronton yliopistossa, lähetyssaarnaajien pitämän koulun kasvatti, emigrantti Manner-Kiinasta, jossa kirkot saavat jälleen toimia aktiivisesti. Japanissa on ainakin miljoona kristittyä. Afrikassa kristinusko kukoistaa. Eri kulttuurien esineet muistuttavat pääsiäisenäkin tästä kristinuskon monikulttuurisuudesta.

Me luterilaiset suomalaiset olemme saaneet paljon vaikutteita ortodokseilta, laitamme pashaa, koristelemme pääsiäismunia, sytytämme kynttilän ikonin eteen. Eräs ortodoksisen kirkon hyviä ominaisuuksia on ollut vanhojen kauniiden perinteiden säilyttäminen, olihan kaikkialla keskiajan ja renessanssin Euroopassa tavallista, että pääsiäisenä annettiin lahjaksi kauniisti koristeltuja pääsiäismunia. Virpomista harrastettiin. Kaikilla kulttuureilla on kauniita marmorisia tai puusta tehtyjä pääsiäismunia koristeina.

Venäläisillä on kauniita tummansinisiä astioita. Annoin omat pietarilaiset tummansiniset teekuppini pojalle ja miniälle, mutta tummansinistä väriä on vielä, lähinnä suomalaista lasia, osa taitaa olla ulkomailla työssä olevien sukulaisten design-lasia, joka on meillä tallessa siihen asti, kunnes he taas palaavat Suomeen. Heiltä olen saanut suuren osan eksoottisista tekstiileistä ja esineistä, joita meillä on.

Kiinalaisilla ja japanilaisilla on kauniita sinivalkoisia astioita kuten englantilaisilla ja meillä suomalaisillakin. Käytän niitä varsinkin juhlapäivinä, muulloin koristeina.

Tummansiniset astiat ja liinat ja keltaiset kukat luovat vastakohdan, kertovat pimeydestä ja valosta, jotka liittyvät olennaisesti pääsiäiseen.

Muita pääsiäiseen littyviä kirjoituksiani saat klikkaamalla jotain alla olevista hakusanoista.

sinistä-lasia1

Suomalaisen taidelasin kauneutta

Nauti pääsiäisen kauneudesta. Iloista pääsiäistä!

torstaina, huhtikuuta 01, 2010

Blogger Template Designer antaa nopeasti uuden asun blogille

Löysin pääsiäismunasta lahjan: Blogger Template Designer muutti blogini helposti uuteen uskoon. Paljon uusia malleja on tulossa, samoin ilmaista kuvamateriaalia. Niitä voi opetella muuntelemaan mieleisekseen.

Olen viime päivinä ollut ihan tympääntynyt Bloggerin vanhoihin malleihin, uusien laittaminen on ollut entistä vaikeampaa. Tämä tuli kuin tilattuna! Kaikkia kohtia voi muunnella itse.

Katso esimerkiksi valokuvablogiani. Kaunis? Otsikon taustakuva on oma.

Nyt on kuitenkin aika ryhtyä pääsiäisen valmisteluun.
Keskusteluryhmästä löytyy neuvoja.

P.S. En pidä noista ruskeista linnuista tuolla nurkassa.

Classic Blogger and Beta Blogger Tässä blogissa verrataan näiden kahden vaihtoehdon etuja ja haittoja.

Hyvää pääsiäistä!

Aamulla

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää ja rauhallista pääsiäistä!