Sinivalkoinen valloittaa

blue and white, originally uploaded by Anna Amnell.

Löytöjä näyteikkunoista iltakävelyllä Aleksilla ja Runeberginkadulla tänään. Alemmassa kuvassa on quilt, jonka ristipistot olen ommellut itse, mutta tikkauksen tekivät ammattilaiset. Vuoteen päällä oleva tilkkutäkki on kiinalainen. Ostin sen kirpputorilta.

Karkkeja ja puutarhalehtiä

Karkkeja ja puutarhalehtiä, originally uploaded by Anna Amnell.

Toipilas kaipaa lohdutusta. Sitä tarjoavat tänään minulle tuoreet puutarha-aiheiset lehdet ja englantilaiset lakritsakaramellit.

Homes and Gardens esittelee kukka-aiheita sisustukseen, Sköna Hem on jo syksyssä. Oma piha on täysin uusi tuttavuus.

Olen lukenut Sköna hem -lehteä jo vuosikymmenet pitääkseni yllä edes sitä vähäistä kouluruotsin taitoani, joka huononi entisestään yhdeksän vuoden Kanadassa asumisen aikana.

Olen vieraantunut karkeista. Ne maistuvat hirveän imeliltä. En olekaan syönyt niitä aikoihin.

Uusi blogini Nojatuolipuutarhuri (entinen valokuvablogini) on lohduttanut. Kokoan siihen kauniita kuvia puutarhoista, kukista, puista. Saan käyttää myös sukulaisteni ottamia kuvia.

http://amnellannaphoto.blogspot.com/

Pitsiverhot

 

Ikkuna Tammisaaressa.
Pitsiverhot lisäävät kesätunnelmaa.
Jopa sisústuslehdet esittelevät pitsiverhoja tänä kesänä.

Värisävyjä ja rumia kirjoja

En voi järjestää kirjahyllyjäni sävy sävyyn.

Enkelten kaupungissa asuvalla suomalaisella taiteilijalla on kiinnostava blogi.

Kommenttejani:

1.

Sinulla on hyvin kauniita väriyhdistelmiä myös kodissasi. Minun täytyy olla sisustusväreissä valitettavasti hyvin kurinalainen ja niukka, sillä meillä on valtavasti kirjoja, edelleen, vaikka hävitimme muutossa suuren osan.

2.

Kirjani ovat kaikkia mahdollisia värejä. Osa on huonokuntoisia, mutta täysin välttämättömiä. Minun täytyy järjestää ne aihepiireittäin (1500-luvun Englanti, Viro, Merikirjallisuus, pukuhistoria jne), muuten en löytäisi nopeasti sitä kirjaa, jonka tarvitsen.

Nyt olen järjestänyt kahdessa projektissa tarvitsemani tärkeimmät kirjat pinoihin pitkälle ruokapöydälle.:) Pitäisi olla erillinen työhuone.

Koetan kyllä laittaa kirjat omissa ryhmissään värien mukaan, jos mahdollista.

Kerran poikamme järjesti kaikki (!) kirjamme väreittäin. Oli kaunista! Mutta sitä silmäniloa saatoimme pitää vain vähän aikaa, edellä mainitusta syystä.

P.S.

Osan kirjoista järjestimme äskettäin sävy sävyyn ylähyllyille, vaaleita kirjoja, jotka eivät häiritse edessä olevan TV:n katselua.

Rauhallista oleilua suurkaupungissa

Ei uskoisi, että ollaan vilkasliikenteisen kadun varrella, sillä yleensä on hiljaista kuin pikkukaupungissa, sillä kolminkertaiset ikkunat eristävät ääntä. Lisäeristeenä ja äänenvaimentajina toimivat kirjahyllyt samoin yhden ikkunan edessä oleva lasivitriini kaappien välissä. Vetokin väheni, kun se laitettiin lisäämään yksityisyyttä ja samalla suomaan valoa.

Kerrossisustamista

Isosta asunnosta pienempään asuntoon muuttaessa joutuu luopumaan monista tutuista esineistä. Asuntoa voi kuitenkin käyttää tehokkaasti vaikkapa "kerrossisustamisella". Osan tauluista, seinälautasista ym esineistä voi laittaa kirjahyllyyn kirjojen eteen. Tällainen pieni gobeliini peittää säilytyslaatikon ja kirjoja, joita ei tarvita usein.

Monenlaista lattiaa

P1040005
Originally uploaded by Brin d'Acier

Mitä! Ei kai tämä ole muovilattia, joka on verhottu matolla? Nestor kotonaan. Sama kuva suurempana.

Myöhästynyt kommenttini Arleenan blogin lattiamuotikeskusteluun

Lattioiden muoti vaikuttaa paljon perheen elämään. Kanadassa asuessani tuskastuin kokolattiamattoihin, joita oli joka paikassa, jopa lääkärin vastaanottohuoneessa. Pahaa hajua yritettiin sitten peittää parfyymeillä.

Koska ei ole omaa asuntoa, joutuu tyytymään muiden valintoihin. Ilahdun aina, kun asunnossa on puulattiat tai jokin muu kaunis päällys.

Valitettavasti esimerkiksi keittiössä ja käytävissä käytännöllisessä
muovilattiassa on joitakin suorastaan kuvottavia värisävyjä. Niiden vuoksi ei voi mennä asumaan johonkin muutoin mukavaan asuntoon. Lattian väri pilaisi koko sisustuksen. Koska olen allerginen pölylle, en voisi peittää lattioiden sopimatonta väriä matoilla kuten poikani on tehnyt (ks kuva).

Lisäys: En voi olla lisäämättä, että fingliskassa eli kanadansuomalaisten suomessa 'lattia' tarkoittaa myös samaa kuin kerros (=floor). Kun joku kertoi tyttärensä olevan työssä erään liiketalon neljännellä lattialla, ihmettelin, onko hän ehkä siivooja. Ei ollut vaan lakimies, 'loijeri'.

Hätä keinot keksii

Kun tilaa on vähän, pienet huonekalut ovat tarpeen. Ikean erittäin halpa pikkupöytä palvelee meillä sohvapöytänä ja muuna apupöytänä, tässä se tarjoaa paikan teetarjottimelle. Tämä pöydän päällä voi kirjoittaa kannettavalla tietokoneella, sen voi laittaa yöpöydäksi, sen korkeutta voi säädellä, siis vaikkapa lapsen työpöydäksi. Ainakin ulkolaisissa sisustuslehdissä näkee samaa ideaa, mutta moninkertaisella hinnalla myytävänä.

Valoverho

Kuvan vasemmassa alakulmassa näkyy vastavalossa valoverho, jonka olen laittanut kokeeksi erkkeriin. Suurkaupungissa asuminen merkitsee yleensä sitä, että muut ihmiset ovat lähellä. He istuvat samassa bussissa ja raitiotievaunussa, he törmäävät vastaan tungoksessa, he seisovat vierellä tavaratalon rullaportailla ja ruokakaupan jonossa. Pidän siitä, että elämä kuhisee ympärilläni, mutta kaipaan samalla yksityisyyttä. Näin ajattelevat varmaan muutkin.

Kadun toisella puolen on korkeita kerrostaloja. Olen asunut tässä talossa kohta kaksi kuukautta ja olen nähnyt vain kerran jonkun henkilön katsomassa ulos ikkunasta. Vastapäisten talojen ikkunoissa on rullaverhoja, valoverhoja, laskosverhoja, puisia ja metallisia säleverhoja.

Istun pöydän ääressä kirjoittamassa. Tässä ikkunassa ei ole vielä valoverhoa. Verhot on vedetty useimmiten ikkunan eteen. Keittiössä on metalliset säleverhot, jotka toimivat siellä erinomaisesti. Ihmeellistä kyllä ne vaikuttavat tunnelmallisilta, koska ne siivilöivät valoa ja muodostavat kiinnostavia kuvioita vastapäiseen seinään. Makuuhuoneen ikkunoiden edessä on koko vuorokauden puuvillaiset toile de jouy -kuvioiset verhot. Entiset keittiönverhot, eräät lempiverhoistani. Ne ovat haalistuneen sinivalkoiset ja päästävät valoa sisään päivällä sopivasti ja pimentävät yöllä sopivasti.



Olen tottunut siihen, että edessäni on avara näkymä yli kaupungin ja saan katsella rauhassa ilos ikkunasta. Nyt tuijotan noita vastapäisiä taloja ja tunnen itseni tirkistelijäksi. Joku on sanonut, että paras näkymä kirjailijalle on ruma varastonseinä, sillä silloin mielikuvituksen on pakko lentää. En ole ihan varma siitä, onko tuo totta.

Kirjoittaminen työnä

Hyviä asioita: Kirjailijaliitto muisti jälleen pienellä apurahalla. Kukkia sain aviomieheltä, joka kannustaa minua aina kirjoittamaan. On uusi divaani, johon kirpputorilta ostettu torkkupeitto sopii täydellisesti. Divaanin nurkassa olisi lämmintä, rauhallista ja mukavaa taas kirjoittaa, kun muutto alkaa olla ohi, vaikka järjestelemistä riittänee vielä pitkään.

Minulla ei ole ollut koskaan työhuonetta. Aloitin Torontossa kirjoittamisen keittiönpöydän ääressä. Se ei ollut edes oikea pöytä vaan keittiöntyöpöytälevy, joka oli heitetty pois naapurista. Se sai pukkijalat ja eteen korkean työtuolin. Siinä syntyivät lehtijuttuni Suomeen. Kun vanhin lapsista lähti Pariisiin opiskelemaan, kirjoitin hänen huoneessaan. Siellä aloitin ensimmäisen historiallisen nuortenkirjani, joka valmistui Suomessa pari vuotta paluumuuttomme jälkeen.

Edellisessä asunnossa kirjoitin Aurora-kirjat ruokasalissa, joka oli erinomainen työhuoneeksi. Kun oli vieraita tai jokin juhla-aika kuten joulu, laitoin tietokoneen ja muut työvälineet pöydän alle ja peitin pöydän pitkällä liinalla. Olin asettanut yhdelle seinälle rivin vanhoja keittiönkaappeja ja verhonnut ne kokonaan tapetilla 1700-luvun tyyliin, ja ne kaapit kätkivät lukuisat kansiot ja kirjat, joita aina tarvitsen kirjoittamisessa. Lucia Olavintytär -nuortenkirjat kirjoitin makuuhuoneen nurkassa. 1900-luvun alkua ja 1500-lukua käsittelevät kansiot ja kirjat levisivät kaikkialle asuntoon: makuuhuoneeseen, eteiskäytävään, olohuoneeseen, takkahuoneeseen, joka oli samalla eteinen. Nyt kirjani täyttävät uuden asuntomme olohuoneen seinät. Mieheni ostaa vähän kirjoja, sillä hän saa niitä kirjastoista ja kaukolainoina ulkomailta. Minun tarvitsemani kirjat ovat kaikenlaisia outoja kirjoja, joita löytyy kirpputoreilta ja ulkomailta tilaamalla.

Kirjoitan hitaasti. Joskus toivon, että en olisi aloittanut historiallisten nuortenkirjojen kirjoittamista. Tutkimustyö on työlästä, ja aikaa kuluu siihen paljon. Ja aina on joku epäilemässä, onko jokin yksityiskohta oikein. Minulla olisi vaikka kuinka paljon aineistoa ihan omasta kokemuksestakin. Ehkä joskus syntyy kirjoja niistäkin.

Ensimmäinen kirjani vietiin käsistäni, ennen kuin ehdin kunnolla etsiä kustantajaa. Viidennelle kirjalleni eli Kyynärän mittaiselle tytölle jouduin etsimään uuden kustantajan, ja se olikin vaikeaa. Nyt olen jälleen samassa tilanteessa. Tiedän, että niin ovat monet muutkin kirjailijat.

Apurahat pitävät kirjailijaa pinnalla. Kiitos niistä!

Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä:
ks kirjoitukseni ja kuvani Aleksis Kivestä: Syksyn lapsi Aleksis Kivi



Keittiönpöytä Torontossa.

Kotihommissa

Viime kuukausina aikani on kulunut kotihommissa, pakkaamisessa, muuttamisessa, purkamisessa, tavaroiden järjestelyssä. Vanhat tutut esineet saavat uuden paikan, usein esineet yhdistetään aivan uudenlaisiksi asetelmiksi kuten tässä keittiönnurkkauksessa, jossa pojan opiskeluaikanaan Torontossa luoma Suomenlinnan maisema, lahjaksi saatu ja kirpputorilta ostettu majakka ja Hietalahden kirpputorilta monta vuotta sitten ostettu kangas luovat yhdessä mielikuvan meren läheisyydestä.

Ullakolta erkkeriin

Olen muuttanut Sillin korttelista Carelia-kortteliin Runeberginkadun puolelle
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/09/carelia-kortteli-helsinki.html
Olen nähnyt tästä korttelista käytettävän myös nimeä Valon kortteli

Meillä ei ole ollut koskaan aikaisemmin erkkeriä. Ainakin orkideat viihtyvät siinä. Erkkerissä on tällä hetkellä vasta neljä verhoa, kaksi keskellä, yksi kummallakin sivulla. Niiden avulla voi säädellä valoa. Mietin toisiko valoverho pehmeyttä erkkeriin vai päästäisivätkö säleverhot valon parhaiten huoneeseen suoden samalla yksityisyyttä, jota tarvitsee, kun vastapäätä on muita asuinrakennuksia. Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana.

Kun asuimme Torontossa, meitä vastapäätä oli matala talo, jossa oli ruokatavarakioski. Olimme valinneet asunnon siitä talosta, koska siinä ei ollut kokolattiamattoja eikä kuumailmalämmitystä ja se oli lähellä metroasemaa, josta lapset pääsivät kouluun ja yliopistoon ja minä kaupungille ostoksille. Perheemme ainoa auto oli lomia lukuunottamatta mieheni käytössä, sillä hän joutui liikkumaan päivittäin Suur-Toronton alueella.

Tuosta näkymästä, josta on jäljellä poikani luonnos, on hyvät muistot, sillä kävimme elintarvikekioskissa päivittäin ostamassa maitoa, jugurttia ja muuta ruokatavaraa ja ystävystyimme kioskin pitäjiin, jotka olivat meidän laillamme siirtolaisia, yleensä Manner-Kiinasta muuttaneita. Tuli juteltua kaikenlaista.

Mutta istuimme monesti ikkunan ääressä ja haaveilimme paremmasta näkymästä. Nuorin lapsista keksi, että jos voittasimme Lottariosta paljon rahaa, muuttaisimme takaisin Helsinkiin ja ostaisimme asunnon ylimmästä kerroksesta puiston varrelta (penthouse apartment). Emme voittaneet lotosta, mutta saimme "ullakkoasuntomme" Helsingistä. Nyt olemme jälleen muuttaneet, ja maisema on jälleen vaihtunut. Ei olla enää puiston reunassa vaan vilkasliikenteisen kadun varrella.

Tämä näkymä on vielä outo, mutta se tulee vähitellen liittymään elämämme maisemiin, joita on ollut paljon: Kyrenian vuoret, jotka näin siintämässä etäisinä Nikosian keittiömme ikkunasta, kun tiskasin, Suomenlinnan puisto ja vanhat rakennukset, metsä Herttoniemessä, Huopalahden rautatieasema, junanraiteet ja puistomainen Etelä-Haagan "dachamme", puutalomme piha, jossa kasvoi kuusikymmentä puuta, Tehtaankadulla Italian suurlähetystö, jonka iltapukuista juhlaväkeä katsoin sisareni kanssa leveällä ikkunalaudalla istuen kauan sitten. Ja monet muut näkymät, joita voi katsella valokuva-albumeista.

Korkeavuorenkatu 10 Helsinki

 Asuimme ylimmässä kerroksessa, kuin ullakolla. Tästä kuudennen kerroksen näköalapaikasta otin suurimman osan Helsinki-valokuvista saatuani digikameran. Kerran vaelsi ikkunan ohi joukko pieniä pilviä, toisen kerran hyvin erikoinen leija. Ilotulituksetkin nähtiin ikkunoistamme.

Asuimme kaksikymmentä vuotta mieheni virka-asunnossa Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla Sillin korttelissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tämä kotimme oli vanhan ajan suuri virka-asunto, melkein 300 neliötä. Käytäviäkin oli 60 neliötä. Eksyimme alkuaikoina, kun harhailimme tyhjissä huoneissa. Mieheni kollega varoitti: Menette vararikkoon pelkästään verhojen ostossa. Hän ei tuntenut meitä, sillä ostimme verhot ja suurimman osan huonekaluista kirpputoreilta.

Verotus virka-asunnoissa on ollut jo jonkin aikaa pääjohtajien tulojen mukaan laskettuna, joten verotus piti meidät köyhinä, otettiinhan virka-asunnon arvoa vastaava vero mieheni rahapalkasta, joka ei ollut pääjohtajien palkan suuruusluokkaa. Päätimme sittenkin muuttaa tähän asuntoon, sillä olimme juuri palanneet Kanadasta. Mieheni ja minun tuloilla olisimme voineet ostaa Helsingistä vain yksiön. Meillä ei ollut - eikä ole edelleenkään - omistusasuntoa ja perheessämme oli kolme opiskelijaa ja pian myös näiden puolisot asumassa. Tilapäisesti asunnossa ovat asuneet myös muutamat lähisukulaiset, tietenkin ilmaiseksi, sillä eihän virka-asunnossa voi pitää vuokralaisia.

Tässä virka-asunnossa asui aikoinaan muiden muassa 1930-luvulla tunnettu henkilö Paavo Virkkunen, oman työnsä lisäksi mm opetusministeri ja eduskunnan puhemies. Se oli varmaankin suurten juhlien aikaa. Se oli myös sitä aikaa, jolloin virkamiesperheissä oli sali salin perään, isällä edustava työhuone, lapset sullottuina tyttöjen ja poikien huoneisiin kerrossänkyihin, nuoret herrat eli opiskelijapojat- myös sukulaispojat - nukkumassa saleissa sermien takana, keittäjä pienessä palvelijanhuoneessa ja sisäkkö keittiön nurkassa koottavassa vuoteessa.

Vaikka talo on rakennettu 1930-luvulla, sen alkuperäisten asuntojen pohjapiirros muistutti 1700-luvun pappiloiden ja kartanoiden pohjapiirrosta. Puuttuivat vain keittiönveranta ja vierasveranta, joiden tilalla olivat keittiönporras ja paraatiporras hisseineen. Keittiön portaasta pääsi alas kellariin ja ylös vintille, samoin näköalaparvekkeelle, josta olen ottanut muiden muassa kuvasarjan ensilumesta Helsingin katoilla.




Lapsemme ja heidän puolisonsa opiskelivat ja tekivät töitä tuossa asunnossamme, poika valmisti "Pariisin vuodenajat" taidenäyttelyn Ranskan kulttuurikeskukseen, kuvanveistäjäminiä näyttelyn veistoksistaan.Tässä asunnossa pidettiin tyttäremme häät, ja miniämme sukulaiset olivat vierailulla useana vuonna.

Kirjoitin 1900-luvun alun taloja, Helsingin kattoja ja vaihtelevia pilvimuodostelmia ja iltaruskoja ihaillen kuusi historiallista nuortenkirjaa sekä yhden romaanin, jota ei ole vielä julkaistu. Paljon muutakin tekstiä on syntynyt, julkaisematonta ja julkaistua, myös lehtijuttuja.

Oikeastaan kirjoitin romaanin "maanpaossa" Kalliossa, jonne kaikki talon asukkaat siirrettiin vuosituhannen vaihteessa pitkällisen putkiremontin ja peruskorjauksen ajaksi (kaksi muuttoa samana vuonna). Asuntomme pieneni sadalla neliöllä, olohuoneesta tehtiin kaksi huonetta, meille makuuhuone ja työhuone miehelleni.


Meille jäi asunto, joka oli keinotekoisesti katkaistu isosta vanhanaikaisesta asunnosta, joka oli toiminut hyvin - käytäviä lukuunottamatta. Nyt meillä oli makuuhuoneissa kolmet pariovet ja työhuoneessa kaksi pariovea. Toisella tavalla jaettuna asunnosta olisi tullut varmaankin toimivampi. Entisen salin ulkonurkka on niin kylmä, että siinä oli voinut pitää aikaisemmin vain kirjahyllyjä. Pyysimme nyt vaatekaapit siirrettäviksi sille seinälle, ja vaatteet ja liinavaatteet olivat viileitä, kuin aitanorrelta otettuja.

Parasta tässä asunnossa ovat olleet loistavan kulttuurinäköalan lisäksi korkeat huoneet ja - mukavat naapurit. Se oli ystävällisten ihmisten talo, jossa tervehdittiin naapureita hymyillen, juteltiin kun ehdittiin.

Eniten taidan kuitenkin ikävöidä erästä parsakaalin muotoista vanhaa lehmusta, jota olen kuvannut usein.

Kuten jokainen muuttamisen kokenut tietää, muuttaminen on kallis ja sekä henkisesti että fyysisesti raskas juttu. Työ ja touhu jatkuu. Kirjoitan tätä töölöläisessä erkkerissä muuttolaatikoiden keskellä. Kaksi orkideaa on kukassa, kolmas juuri alkamassa kukinnan.

Idea: Laita juliste pakastekaapin oveen

Ei tilaa kauniille julisteelle? Laita se magneeteilla kiinni pakastekaapin oveen.