Maahanmuuttajia ja monikulttuurisuutta

 
Olin siirtolaisena yhdeksän vuotta Kanadassa ja asuin monikulttuurisessa ympäristössä. Olen siis paluumuuttaja. 

Täällä kirja-arvosteluja, jotka ilahduttivat, lucia-kirjoista sanottua, ja

Aurora-kirjoista sanottua 

Kaikissa nuortenkirjoissani on monikulttuurisuutta, siirtolaisia ja maahanmuuttajia. Myös 1500-luvun Helsingissä asui esimerkiksi virolaisia ja hollantilaisia, kuten Hans van Sanden.  

Jo ensimmäisessä Aurora-kirjassani (1991) on älykäs Noah-poika, kartanon autonkuljettajan tyttärenpoika. Radiohaastattelussa ihmeteltiin, miten musta poika voi lukea kirjaa vuonna 1903. Mustille pojille oli koulu sen ajan Torontossa. Yhdysvalloista orjuutta paenneilla mustilla oli oma lääkäri, oma klassisen musiikin orkesteri. Torontossa oli 1980-luvun lopulla näyttely Toronton mustien historiasta, kuva orkesteristakin. 

Aurora kirjojen päähenkilö "Aurora [Koivu] on usean kulttuurin ihminen, jollaisia Suomessakin tulevaisuudessa on entistä enemmän. Auroran isä oli suomalainen kasvitieteilijä, äiti oli venäläistä sukua." (Irja Båsk: Aurora-tyttökirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. Helsingin Sanomat 18.9.1996) Harvinainen haastattelu, jossa kirjoitetaan kirjojeni monikulttuurisuudesta. siitä kirjoitti myös Iisalmen Sanomat ja Anna-Maija Raittila Kotimaa-lehdessä.

 Palattuaan Torontosta Helsinkiin vuonna 1905 Aurora asuu alussa äitinsä sisaren Sofian ja tämän suomalaisen miehen kodissa. Olga, venäläisen äidin ja pietarinsuomalaisen isän 13-vuotias tytär on maahanmuuttaja, jota haukutaan ryssäksi ja kiusataan muutenkin, kun hän muuttaa Pietarista Helsinkiin ja käy Bulevardilla koulua.

 Kun aloin tutkia 1900-luvun alun Helsinkiä, hämmästyin sitä, miten monikulttuurinen kaupunki oli. Se vain unohdettiin välillä. 

Aku Ankka -lehti ja Rion Kristus -patsas

Disneyn satuhahmot seikkailevat Aku Ankka -lehdessä. Suomalainen Aku Ankka oli aikoinaan erittäin korkeatasoinen ja suosittu koko perheen lehti.

Rion Kristus-patsas, yksi maailman seitsemästä ihmeestä ei kelpaa suomalaiselle Aku Ankka -lehdelle.  Lapsista yritetään tehdä ateisteja, mutta heistä tulee samalla sivistymättömiä ja suvaitsemattomia aikuisia, jotka eivät kunnioita oman kulttuurinsa perinteitä eivätkä myöskään muita kulttuureita ja muita uskontoja.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen huomannut uskonnonvastaisuutta Aku Ankassa, joka oli ennen hauska lastenlehti. Sitä lukivat aikuisetkin.

Kun muutimme 1970-luvun lopulla Kanadaan, lapsemme sanoivat: Täällä on kodikasta. Kaikki on niin kuin Aku Ankassa.

Oli tuttua, että ikkunat avattiin nostamalla ruutu ylös kehyksineen ja sanomalehdet jakoi koulupoika, joka ajoi kovaa vauhtia talon ohi ja heitti lehden talon edessä olevalle nurmikolle.

Moni muu asia tuli tutuksi suomalaisille lapsille Aku Ankasta. Ainakin ennen aikaan kieli oli hyvää Aku Ankassa.

Aku Ankka -lehti 60 vuotta Suomessa, originally uploaded by Anna Amnell.
Otin valokuvat Päivälehden museossa, kun näyttelyä oltiin vasta kokoamassa.

En ole ostanut aikoihin Aku Ankkaa. Kyllästyin, kun näin, että sekin oli mennyt mukaan outoon eaa-villitykseen, jota vastaavaa ei lapsille tyrkytetä muissa maissa. Mutta Aku Ankkahan on Hesarin kotieläin, ja Hesari käyttää usein eaa -lyhennettä e.Kr:n sijasta.

Aku Ankka ja eaa  alkoi vuonna 2000. Lue, merkinnän alkuperästä.

Lisäys:



Kristus Vapahtajan Katedraali, Moskova

Stalin vihasi kristinuskoa niin paljon, että räjäytti Kristus Vapahtajan katedraalin Moskovan keskustasta. Kansa rakennutti sen uudestaan, kun Neuvostoliitto romahti.
Samalla tavalla tuhotaan eri puolilla maailmaa synagogeja ja temppeleitä. Uskonnon harjoittaminen on yksi ihmisen perusoikeuksista. Sivistynyt ja suvaitsevainen ihminen kunnioittaa näitä rakennuksia.

Monikulttuurisuuden realiteetit

Suomalaisia maahanmuuttajia/emigrantteja/siirtolaisia/pakolaisia oli Amerikoissa paljon 1900-luvun alussa.  Heitä haukuttiin pallopäiksi ja juopoiksi, naisia kehuttiin siisteydestä ja miehiä ahkeruudesta. Uusimpia tulokkaita vieroksutaan aina. Suomalaiset olivat uusimpia 1900-luvun alussa. Kuva on Mirja Aholan kirjasta. Kuvassa näkyy myös aito ja alkuperäinen kukkahattutäti, jollaisia ilmestyi Suomeen sukulaisvierailuille.

Kommenttini FB:ssa

Nykyajan monikulttuurisuus on aivan uusi asia useimmille suomalaisille. Pitäisi olla lisää myönteistä ja realistista tietoa siitä, miten eri kulttuureita ja uskontoja edustavat ihmiset voivat elää sovussa. Ihmisten pakolla yhteen tunkemisesta on vain huonot seuraukset.  Se pitäisi hyväksyä realiteettina, niin tilanne rauhoittuisi.

Yhteiskunnassa on aina ollut ja on edelleen paljon ryhmiä, jotka toimivat omissa oloissaan, mutta kohtaavat muita monissa tilanteissa. Naapuruus, koulu ja opiskelu ovat tilanteita, joissa voi syntyä luonnollisella tavalla kestäviä ystävyyssuhteita hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa. Vanhoissa monikulttuurisissa maissakin eri ryhmät elävät kuitenkin enimmäkseen omissa oloissaan, mutta suhtautuvat toisiinsa kohteliaasti riippumatta siitä, mitä sisimmässään ajattelevat.
Lisäys 21.11. : Uussuomalainen on hyvä sana käytettäväksi niistä hwnkilöistä, jotka ovat tulleet aikuisina Suomeen.

Aurora. Anna Amnell: Aurora-kirjat: Mustien historiaa Aurora-kirjoissa

Aurora. Anna Amnell: Aurora-kirjat: Mustien historiaa Aurora-kirjoissa: Aurora_1999_00014 , a photo by Brin d'Acier on Flickr. "Näkymätön" Nooa ja hänne kissansa Toby Matti Amnellin piirtämänä k...

Uudella paavilla on Italian ja Argentiinan kaksoiskansalaisuus

Pope Francis. Photo: casarosada.gob.ar

Oli itsestään selvää, että paavi Francis on etnisesti eli kansallisuudeltaan italialainen, sillä hän syntyi italialaisen siirtolaisperheen lapseksi Argentiinassa. Mutta onko hänellä myös Italian kansalaisuus? Aloin tutkia asiaa, kun luin, että hän oli tehnyt lukuisista italialaisista pyhimyksiä.
Der Spigelin artikkeli vahvisti, että hänellä on kaksoiskansalaisuus (dual citizenship).

Samaa kertovat myös paavinvalintasivut:
"Like many of his compatriots, the new Pope holds both the Argentine and the Italian citizenship and speaks Spanish and Italian, additionally some German due to a sojourn in Germany, were he wrote his doctoral thesis in 1985. The graduate chemist is regarded a multi-talent – good cook, opera lover, friend of the Greek classic, Shakespeare and Dostoevsky, good swimmer and strong, although he is struggling with lung problems since his childhood."

Valittiin siis Argentiinan ja Italian kaksoiskansalainen paavin virkaan, samalla kertaa italialainen ja argentiinalainen.

Vatikaanin kansalaisuus on taas erikoinen asia: se on virkaan sidottu. Francis on Vatikaanin kansalainen kuten mm sveitsiläiskaartin jäsenet ja osa muita työntekijöitä. Jos paavi Benedictus muuttaisi eläkevuosiksi Saksaan, hän menettäsii Vatikaanin kansalaisuuden. Monilla vatikaanilaisilla on kaksoiskansalaisuus. Onkohan eläkkelle jääneellä paavilla emyös Saksan kansalaisuus?

Missään ei kerrota, menettikö Francis Italian ja Argentiinan kansalaisuuden, kun hänet vihittin virkaan.

Monikulttuurisuus ja suomalaisuus

Finnish national costumes, originally uploaded by Anna Amnell.

Tämä on kaikkein suosituin Flickrissä olevista kuvistani. Sitä on katsottu yli 11000 kertaa. Se on mukana joillakin kansainvälisillä sivustoilla. Nappasin kuvan raitsikkapysäkillä ryhmästä, joka oli ollut mukana kansantanssijuhlissa.

Suurin koko kuvasta/a larger size

Koetan tuoda aina esille Suomea ja suomalaisuutta joka paikassa, sillä Suomi on pieni maa lukemattomien muiden maiden joukossa. Tiedän, miten huonosti se tunnetaan maailmalla. Kun lähetin Kanadasta kirjeitä Suomeen, ne menivät monesti ensin Uuteen Seelantiin tai Fidzi-saarille.:)

Samalla tavalla tuon esille lapsuuteni ja kouluvuosien Iisalmea ja savolaisuuutta tai Helsinkiä, pitkäaikaista ja rakasta kotikaupunkiani. Olen samalla ehdottomasti monikulttuurisuuden kannattaja. Mutta monikulttuurisuus ei saa tukahduttaa kunkin kansan omaa luonnetta. Tämä on tärkeä asia monikulttuurisuudesta puhuttaessa.

Kommenttini Hannelen blogissa:
Ihminen voi olla samalla aikaa vaikkapa savolainen, helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen, kanadalainen, länsimainen, afrikkalainen (sieltä me tulemme), maailmankansalainen.
Vain sotatila voisi tuoda ongelmia tuohon yhdistelmään, jonka koen omakseni. Toivon, että sellaista ei tule.

Kansainvälinen ja monikulttuurinen juhla

osa Suomalaisen kirjakaupan seimeä, originally uploaded by Anna Amnell.

Joulu on hyvin kansainvälinen juhla. Joulukuvaelman päähenkilöt ovat ulkomaalaisia, paimenet samoin, tietäjät Afrikasta ja Aasiasta asti ja enkelit ulkoavaruudesta. Voiko sen globaalimpaa asetelmaa olla?

Joululaulut ovat syntyneet useiden kulttuurien parissa. Joulukuusi on alkujaan Saksasta. Joulupukin esikuva on turkkilainen.

Me vietämme kansainvälistä ja monikulttuurista juhlaa. Kristinusko on ollut kansainvälistä ja monikulttuurista alusta alkaen.

Iloista ja onnellista joulua!
Jokainen voi tuntea joulun omakseen, kielestä ja kansallisuudesta huolimatta.

Kuvassa on osa Aleksilla olevan Suomalaisen kirjakaupan jouluseimeä.

Kommentti: Paluumuuttajaakaan ei ymmärretä

Minusta on tuntunut, että vaihto-oppilaana oloa tai opintomatkaa arvostetaan enemmän kuin paluumuuttajan lapsena tai aikuisena viettämiä vuosia ulkomailla.

Kemppisen blogin kirjoitus Rakas entinen rasisti
Anita kommentoi: "Mutta mitenkäs taustan salaa -- kun tausta näkyy ihonväristä."

Kommenttini:

Se voi olla ankaraa, armotonta. Tulee mieleen erään amerikkalaisen romaanin lapsi, joka sanoi: Äiti, miksi teit minusta mustan?
 Muut sisarukset olivat valkoisia.

Vaikeaa on meidänkin perheen kokemuksen mukaan ja ystäviemme mukaan myös paluumuuttajilla, nimenomaan lapsilla ja nuorilla, jotka näyttävät "suomalaisilta", heillä on suomalainen nimi, mutta he ovat kulttuuriltaan jotain muuta tai ehkä kahden kulttuurin ihmisiä, joita ymmärretään Suomessa monesti vielä huonommin kuin maahanmuuttajia. (Eräs Helsingin yliopiston espanjanopettaja käytti sanaa 'kulttuurimulatti' tästä ilmiöstä)

Jos osaa kahta kieltä, ja siirtyy niissä vaivattomasti, jotkut kuulijat kokevat olonsa hankalaksi, ajattelevat että toinen teeskentee, näyttelee.

Sitten taas se, että on suomalainen nimi, on monesti työeste. Ei uskota, että paluumuuttaja on täysin englannin- tai ranskankielinen, elänyt vieraskielisessä kulttuurissa täysivaltaisena ehkä erinomaisesta kielitaidostaan kehuttuna "syntyperäisenä" henkilönä. Vaikkapa käännöstehtävä annetaan Suomessa jollekin, jolla on vieraskielinen nimi.:)

Suomessa ollaan edelleen hyvin tottumattomia siirtolaisiin, paluumuuttajin ja monen kulttuurin ihmisiin.

Ihmettelen sitä, miten hyvin jotkut venäläiset emigrantit selvisivät. Oltiinko siihen aikaan tottuneempia monikielisyyteen?

Lisäys: Monet paluumuuttajatuttavat ovat sanoneet, että heidän kokemuksistaan ei haluta edes kuulla.

Monikulttuurisuutta Aasiassa

Kuluneen kuukauden aikana olen saanut paljon terveisiä Malesiasta ja Kuala Lumpurista, jossa lähisukulaiseni ovat lomalla. Posti tulee hitaasti, yllä näkyvä korttikin näytti siltä, että se on kulkenut todella pitkän matkan. Minulle nuo tornit ovat tuttuja vain eräästä Sean Connery -elokuvasta. En ole ollut koskaan Kyprosta, Jordaniaa ja Israelia idempänä. Opiskelin aikoinaan myös uskontotiedettä, joten Idän uskonnot ja arkkitehtuurikin ovat jossain määrin tuttua. Sekä lapseni että sisareni poika matkustelevat kaukomaissa jatkuvasti kuten niin monet muutkin suomalaiset. Sisareni asui kahteen otteeseen useita kuukausia Indonesiassa. Olen nähnyt valtavasti kuvia ja kuullut tarinoita. Kodissani on paljon esineitä Aasiasta. Aasia on osa minuakin.

Tutustuin jo vaihto-oppilaana ja Kanadassa asuessani moniin aasialaisiin. Lisää tuttuja tuli lasteni opiskeluajan ystävistä ja työtovereista. Ensimmäisenä heistä tulee mieleen ystävällisyys, kohtelias puhetapa ja hyvät tavat. Heillä on myös kyky yhdistää monikulttuurisuus ja oma kansallinen perinne sekä perheen ja suvun traditiot. Eri kulttuurit, uskonnnot, ruokaperinteet ja kielet elävät hyvässä sovussa Malesiassa ja Kuala Lumpurissakin, minulle on kerrottu.

Puhuin juuri poikani kanssa puhelimessa, ja hän kertoi, että vanhemman polven väestö valittaa Malesiassa kiihkokansallisuuden lisääntymisestä nuorten keskuudessa. Kouluissa ei haluta opiskella enää englantia yhtä paljon kuin ennen. Kielitaito huononee. Maailmankielen hallitseminen on avannut tähän asti oven länsimaiden tieteeseen, kulttuuriin ja talouselämään. Samalla on pidetty itsestään selvänä, että ollaan ytimeltään kiinalainen, intialainen tai malesialainen. Tavallinen turisti ei ehkä huomaa muutosta, mutta kiinaa puhuvalle ollaan luottavaisempia.

Nyt odotan innolla valokuvia viidakosta, kukista, kaupungeista, kylistä, temppeleistä ja merestä. Kuulin juuri paikoista, joissa voi tarkkailla kaloja pelkästään snorkkeloimallakin. Viileät trooppiset vuoristoseudut orkideoineen kiehtovat myös mieltä.

Taas keskustellaan maahanmuutosta

Tulkaa meille, maahanmuuttajat. Meillä on ainakin lunta!

Kommentti  maahanmuutosta  [Keskustelua käytiin blogissa, jonka kirjoittaja on lopettanut ja sulkenut sen. Onneksi talletan aina tärkeimmät kommenttini.)

Olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikassa ja seurannut maahanmuuttopolitiikkaa sekä USAssa että Kanadassa vaihto-oppilasvuosistani asti.

USAssa oli vallalla pitkään tuo" kotouttamisaate", jota on realistisemmin nimitetty sulatusuunipolitiikaksi. Sitä oli myös Neuvostoliitossa, joka oli varsinainen kansojen sulatusuuni. Kaikista yritettiin tehdä neuvostoihminen ja tuhottiin kokonaan pienet kulttuurit ja kielet.

Miksi ihmeessä tuollaista systeemiä ihaillaan Suomessa?

Kanadassa on laitettu reilusti perustuslakiin monikulttuurisuus, ja se onnistuu aika hyvin.
Miksi ei oteta mallia Kanadasta?

Tee muille se, mitä toivoisit tehtävän itsellesi. Tee maahanmuuttajille sama, mitä toivoisit tehtävän suomalaisille Ruotsissa ja muualla maailmassa. Anna heidän elää rauhassa.

Klikkaa hakusanaa 'siirtolaisuus' ja lue muita kirjoituksiani siirtolaisuudesta.

Lisää kommenttejani. Lue koko keskustelu linkin kautta

uusi kommenttini:

Miksi oletat heti, että tarkoitin maahanmuuttajan omalla kulttuurilla huonoa käytöstä?
kommentti:
Me suomalaiset olemme juopottelevia epäkohteliaita tuppisuita mörököllejä, joiden maassa puolet avioliitoista hajoaa, teinitytöt juovat itsensä säännöllisesti humalaan ja nuorten tyttöjen itsemurhaluvut ovat Kiinan jälkeen suurimmat. Kulttuurimme on mennyt jostain syystä pahasti pieleen. Ehkäpä meillä on opittavaa maahanmuuttajilta.

jälleen uusi kommenttini:
Oppiminen tapahtuu parhaiten silloin, kun ihmiset elävät yhdessä, koulutovereina, naapureina ja työtovereina ja ovat kohteliaita ja ystävällisiä toisilleen.

Mutta välttämättä eivät hyvin erilaisia uskonnollisia ja poliittisia näkemyksiä omaavat ihmiset halua seurustella jatkuvasti toistensa kanssa koulun tai työn ulkopuolella. Miksi pitäisikään? Jokainen valitsee pienen lähipiirin itse.

Eräs kanadalainen nainen sanoi kerran, että yliopisto ja koulu ovat utopistisia yhteisöjä. Siellä ollaan hyvinkin hyviä ystäviä, mutta valmistumisen jälkeen kukin palaa yhteisöönsä.

Ystävällinen rikkaiselo on ihan hyvä. Jutellaan kun tavataan, kysellään kuulumisia. Ei ihmisellä ole yleensä hyvin monta todellista, läheistä ystävää.

Hyvät tavat ja hymy auttavat.

vielä uusi kommentti:
Vieraan kielen oppiminen on vaikeaa aikuiselle. Olen nähnyt sen opettajana, siirtolaisena tarkkaillessani toisia siirtolaisia Kanadassa ja itse yrittäessäni opetella vaikkapa kiinaa tai venäjää aikuisena.

Täytyy olla hyvin vahva motivaatio, jotta jaksaa nähdä sen vaivan, mitä kielen oppiminen vaatii. Toisaalta esim jotkut diplomaatit opettelevat tarmokkaasti ja nopeasti uuden asemamaansa kielen. Se sujuu nopeimmin yksityisopettajan avulla.

Suomessa on eräs erinomainen asia: alatekstit TV-ohjelmissa!

Lapsethan oppivat kielen nopeasti leikkitovereiltaan ja opettajiltaan. Toivokaamme, että he säilyttävät myös äidinkielensä.

Nämä asiat ovat vaikeita. Suomessa ei ole realistisia käsityksiä siitä, mitä voi tehdä.

Nuori, ja varsinkin oppinut ja kielitaitoinen ihminen on aivan eri tilanteessa kuin vieraita kieliä osaamaton kouluja käymätön ihminen. Toiselta ihmiseltä ei pidä vaatia liikaa. Se on ajattelematonta ja jopa julmaa. Eivät kaikki ole kielellisesti huippulahjakkaita.

Olen nähnyt Pohjois-Amerikassa onnellisia suomalaisia siirtolaisia, joilla on heikko englannintaito, mutta elämä sujuu, kun on oma suomalainen yhteisö, jossa voi toimia vapaa-aikoina.

Toinen ja kolmas sukupolvi muuttuu kielitaitoiseksi, usein kaksi- tai kolmikieliseksi ja uuden kotimaansa täysin toimivaksi jäseneksi. Heillä saattaa olla kuitenkin aivan toisenlainen käsitys perheestä ja suvusta kuin suomalaisilla. Uuden kotimaan kieltä osaamaton isoäiti voi olla erittäin arvostettu suvussa. Hän siirtää lapsille suvun perinteen ja kielen ja antaa lasten vanhemmille mahdollisuuden harjoittaa vaativaakin ammattia.

Kirjakauppa, apteekki ja ravintola Toronton kiinalaisessa kaupunginosassa. Kuva: Anna Amnell

Mieleeni tulee tyttäreni kiinalainen oikomishoitoa antava erikoishammaslääkäri, elegantti nainen, joka työskenteli kotonaan. Kiinaa puhuva arvokas isoäiti toi lapsenlapsen sylissään katsomaan, miten äiti tekee työtään ja tervehtimän minua.

Hiukan nöyryyttä, jotta hyväksymme, että asiat voidaan hoitaa muutenkin kuin pohjoismaisella tavalla. Afrikkalaisten ja aasialaisten tapa toimia kunnioittaa kaikkia ikäluokkia ja koko sukua. Se on lämmintä ja tuottaa tasapainoisia ihmisiä.

Talvi

IMG_0385, originally uploaded by Anna Amnell.

Rauhallinen hetki Berliinin uudessa kirjailijaresidenssissä.

Tänään oli Kirkko ja kaupunki -lehdessä sivuilla 4-5 artikkeli, jossa  haastateltiin berliiniläistä pappia, joka toimii Weddingin kaupunginosassa, samassa jossa kirjailijaresidenssi sijaitsee.

Wedding vaikutti minusta monikulttuuriselta alemman keskiluokan kaupunginosalta. Yllä mainittu haastattelu vahvisti tätä vaikutelmaa: 60% kaupunginosan työikäisestä väestöstä saa apua valtiolta.

Alueella asuu paljon muslimiväestöä.  Suurin osa näytti minusta turkkilaisilta. Niin olivat myös rappunaapurimme, ystävällisiä turkkilaisia maahanmuuttajia, joiden kanssa päästiin heti hyvän päivän tuttaviksi, sillä Berliinissä on tapana tervehtiä saman talon asukkaita. Näin tekevät sekä nuoret että vanhat. Oli hauskaa asua hymyilevien naapureiden kanssa.

Ostimme elintarvikkeita usein metroaseman ja naapuritalon kauppiailta, jotka olivat yleensä näkyvästi maahanmuuttajia. Arabien leipä oli erityisen hyvää, ja siinä ei ollut lisäaineita eikä soijaa, jolle olen allerginen. Suomessahan soijaa laitetaan joka paikkaan, jopa jouluruokiin.

Weddingissä sijaitsee yhdeksän moskeijaa ja vain kaksi evankelista  [luterilaista] kirkkoa ja yksi katolinen kirkko.

Kulttuurit kohtaavat pääsiäisenä

Suomalaista lasia, indonesialaista batiikkia ja turkkilaiset verhot. Pääsiäistä laittaessani huomasin taas, kuinka eri kansojen kulttuurit kohtaavat suurina kirkollisina juhlapäivinä. Näin on myös meidän kodissa.

Kolmasosa maailman väestöstä on kristittyjä, meitä on kaikkialla. Suurin osa esimerkiksi lasteni kanadankiinalaisista koulutovereista oli kristittyjä, samoin oli poikani kiinan opettaja Toronton yliopistossa, lähetyssaarnaajien pitämän koulun kasvatti, emigrantti Manner-Kiinasta, jossa kirkot saavat jälleen toimia aktiivisesti. Japanissa on ainakin miljoona kristittyä. Afrikassa kristinusko kukoistaa. Eri kulttuurien esineet muistuttavat pääsiäisenäkin tästä kristinuskon monikulttuurisuudesta.

Me luterilaiset suomalaiset olemme saaneet paljon vaikutteita ortodokseilta, laitamme pashaa, koristelemme pääsiäismunia, sytytämme kynttilän ikonin eteen. Eräs ortodoksisen kirkon hyviä ominaisuuksia on ollut vanhojen kauniiden perinteiden säilyttäminen, olihan kaikkialla keskiajan ja renessanssin Euroopassa tavallista, että pääsiäisenä annettiin lahjaksi kauniisti koristeltuja pääsiäismunia. Virpomista harrastettiin. Kaikilla kulttuureilla on kauniita marmorisia tai puusta tehtyjä pääsiäismunia koristeina.

Venäläisillä on kauniita tummansinisiä astioita. Annoin omat pietarilaiset tummansiniset teekuppini pojalle ja miniälle, mutta tummansinistä väriä on vielä, lähinnä suomalaista lasia, osa taitaa olla ulkomailla työssä olevien sukulaisten design-lasia, joka on meillä tallessa siihen asti, kunnes he taas palaavat Suomeen. Heiltä olen saanut suuren osan eksoottisista tekstiileistä ja esineistä, joita meillä on.

Kiinalaisilla ja japanilaisilla on kauniita sinivalkoisia astioita kuten englantilaisilla ja meillä suomalaisillakin. Käytän niitä varsinkin juhlapäivinä, muulloin koristeina.

Tummansiniset astiat ja liinat ja keltaiset kukat luovat vastakohdan, kertovat pimeydestä ja valosta, jotka liittyvät olennaisesti pääsiäiseen.

Muita pääsiäiseen littyviä kirjoituksiani saat klikkaamalla jotain alla olevista hakusanoista.



Suomalaisen taidelasin kauneutta

Nauti pääsiäisen kauneudesta. Iloista pääsiäistä!

Eurooppalaisia Intiassa

Eurooppalaisia Intiassa 2010-luvulla ja 1800-luvun alussa

Eurooppalaisia on ollut Intiassa jo ennen Kristuksen syntymää. He ovat jättäneet vaikutuksensa Intiaan. Eurooppalaiset miehet menivät naimisin intialaisten naisten kanssa, jotka intialaisen tavan mukaan seurasivat miehensä uskontoa. Intiassa on runsaasti katolisia ja kauniita katedraaleja. Englantilaiset ovat jättäneet jälkensä lähinnä kieleen. Vaikka Intia oli Britannian siirtomaa, englanti on Intian tärkein kieli. Se yhdistää intialaisia, joilla on sadoittain omia kieliä.

Eurooppalainen kulttuuri on vaikuttanut rakennustaiteeseen ja muuhun kulttuuriin. Englantilaisella kirjallisuudella on ollut suuri vaikutus, mutta viime vuosukymmeninä intialaiset ovat olleet uudistamassa englanninkielistä kirjallisuutta.

Laman vuoksi monet suomalaiset tulevat muuttamaan Intiaan, osittain suomalaisten yritysten muuttaessa sinne. Intiassahan on taloudellista kasvua. Vuodatuksessa on ainakin kaksi suomenkielistä blogia blogia Intiassa asuvista suomalaisista.

Faktoja täällä englanniksi: Europeans in India

Vaasojen aika ja ruotsinviha Suomessa

Koulun opetustaulussa on kuvattu 1500-luvun puolivälin saksalaista porvariskotia. Kustaa Vaasa oli suututtanut ja karkottanut ruotsalaisen sivistyneistön, sen vähän jota oli, ja joutui kutsumaan saksalaisia virkamiehiä järjestämään hovin ja valtakunnan asiat. Historioitsija Herman Lindqvist sanookin tätä saksalaiseksi kaudeksi Ruotsin historiassa. Eihän tuollaisesta kerrottu meille historian tunneilla. Menneisyytemme ulottuu kauemmaksi kuin 1900-luvun alkuun, ja on muovannut meitä.

Olen taas kiitollinen siitä, että opin ruotsia koulussa, enkä joutunut opettelemaan sitä aikuisena. Luen Herman Lindqvistin erinomaista kirjaa "Historien om Sverige. Historien om Gustav Vasa och hans söner och döttrar". Olen ottanut kirjastani valokopiot, jotta saan rauhassa alleviivata myös paksuilla värikynillä ja kirjoitella samalla papereihin, mitä mieleen saattuu tulemaan. Aikaisemmista lukukerroista on jo muutamia vuosia ja käyn läpi nopeasti alleviivauksiani. Vaikka tarkoitus oli lukea vain Erikin ja Juhanan erimielisyyksistä innostuin lukemaan heidän isänsä, tyypillisen renessanssikuninkaan Kustaa Vaasan toimista.

Äksy, norsunmuistinen ja hyperaktiivinen Kustaa Vaasa oli vapauttanut ruotsalaiset, meidät ruotsi-suomalaiset, tanskalaisten vallasta ja otti valtakunnan haltuunsa, kohteli sitä aidon renessanssihallitsijan tavoin ikiomanaan. Kansan satojen vuosien aikana hellyydellä keräämät kotikirkkojen kynttilänjalat, ehtoollisastiat ja jopa kirkonkellot, vastustajilta kerätyt sakkorahat ja muut menivät kuninkaan aarrekammioon ja rahakukkaroon, alttariliinoista tehtiin prinsessoille mekkoja, vaikka katolisena säilynyt kuningatar, kymmenen lapsen äiti, suri sitä. Poikien turhille muun muassa Englantiin tehdyille kosintamatkoille kerättiin kansalta verot. Tuon ajan verolutteloista olen minäkin löytänyt esi-isiäni. Tietenkin maksettiin samalla velkaa, jota oli otettu saksalaisilta, jotta maa vapautettaisiin tanskalaisten vallasta. Koululaitos ja sairaanhoito romahtivat, kun kirkolta oli viety varat.

Olisiko mahdollista, että Vaasojen suvun häikäilemätön hallintapa synnytti suomalaisissa muuten käsittämättömältä tuntuvan vihan ruotsalaisia ja ruotsin kieltä kohtaan? Ruotsin kieli ja nykyajan ruotsalaiset tai suomenruotsalaiset ovat syyttömiä kaikkeen siihen, mitä tapahtui aikaisemmin aivan kuten nykyajan venäläiset ja saksalaiset eivät ole syyllisiä Stalinin ja Hitlerin rikoksiin. Saksalaiset ovat kuitenkin pyytäneet anteeksi juutalaisilta natsien tekemiä rikoksia uskoen anteeksipyynnön parantavan välejä. Kannattaisiko ruotsalaisten pyytää meiltä suomalaisilta anteeksi sitä, että kohtelivat maatamme siirtomaanaan satojen vuosien ajan?

Intiansuomalaisia

Tyttären sandaalit

Intian talous on nousussa, ja suomalaiset yritykset ovat menossa mukaan siihen. Tulee syntymään aivan uudenlainen ilmiö: intiansuomalaiset. Lapset kasvavat Intiassa, jossa heidän vanhempansa ovat työssä ja he itse käyvät koulua ja oppivat kieltä ja intialaista kulttuuria lastenhoitajiltaan ja leikkitovereiltaan. On kiinnostavaa pohtia, mitä tämä tulee vaikuttamaan suomalaiseen kulttuuriin tulevaisuudessa, kun suomalaisia paluumuuttajaperheitä saapuu Intiasta.

Siirtolaisuus on vaikuttanut yllättävän vähän suomalaiseen kulttuuriin. Suomessa ei kuunnella paluumuuttajaa. Monet ovat näin sanoneet. Näin olen itsekin kokenut. Ei tajuta, että ihminen voi muuttua ulkomailla asuessaan niin, että hän on osittain sen maan kansalainen, missä hän on asunut, hänellä on omia kokemuksia elämisestä toisessa maassa tai useammassakin maassa.

Kun kirjoitin tyttökirjan, joka tapahtui Kanadassa, minun sanottiin matkivan LM Montgomerya, vaikka kirjani takakannessa oli selvästi sanottu, että olen asunut kymmenen vuotta Pohjois-Amerikassa ja kirjoitan esimerkiksi luonnosta omien havaintojeni perusteella. Kuunnellaanko ihmistä, aikuista ja nuorta ihmistä, joka on asunut vuosia Intiassa ja kirjoittaa Intiasta? Vai sanotaanko hänellekin, että hän matkii muita?

Suomeen on muuttanut monia kansallisuuksia jo usean sadan vuoden ajan, ja he ja heidän jälkeläisensä ovat vaikuttaneet hyvin paljon suomalaiseen talouselämään ja kulttuuriin. Suomessa ei vieläkään uskota, että ihminen voi olla kahden tai usemman kulttuurin ihminen, vaikka sellaisia on ollut jo kauan. Uusin usean kulttuurin ihminen on Sofi Oksanen, joka on tuonut aivan uuden näkökulman suomalaiseen kirjallisuuteen ja keskusteluun.

Hyvä sopu sijaa antaa

Kuva Balilta: Joonas Heiskanen

Olen joutunut tekemisiin eri uskontoja harjoittavien ihmisten kanssa kouluajoista lähtien, jolloin olin vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, ja ystävieni joukossa oli koululaisia eri kulttuureista. Jonkin aikaa minulle oli ongelmallista, miten suhtautua, vaikka en esittänytkään ystävilleni mitään mielipiteitä uskonnosta.

Opiskelijana kuuntelin Helsingissä professori Osmo Tiililän luentosarjan suurista maailmanuskonnoista, joista hän oli tehnyt väitöskirjansakin, aiheesta uskonnollinen turvallisuudentunne suurissa maailmanuskonnoissa. Ne olivat teologian, dogmatiikan luentoja, vaikka minä opiskelin itse kieliä, kirjallisuutta, sosiologiaa ja psykologiaa. Kävin tapaamassakin Tiililää. Hän oli vanhan ajan herrasmies, sivistynyt ja ystävällinen. Luin siihen aikaan ranskalaista kirjallisuutta kirjallisuuden tenttejä varten ja kerroin Tiililälle romaanista "Käärmesolmu". Hän kertoi lukevansa sen verran kun ehtii, myös romaaneja. Muutaman viikon kuluttua hän puhui tästä kirjasta luennoillaan. (Luettuani Tampereen yliopiston sivuilta Tiililän vanhemmista, ymmärrän, että Tiililä oli perinyt rakkauden kirjallisuuteen isältään, joka oli kulttuuria harrastava rehtori.)

En ole kokenut muita uskontoja ongelmallisiksi Tiililän luentojen jälkeen, jolleivat uskontojen harjoittajat mene äärimmäisyyksiin ja alista ja sorra toisinajattelevia. On mahdollista olla hyvässä sovussa, muistaa että oman uskonnon harjoittaminen kuuluu kunkin ihmisen ihmisoikeuksiin. Ihmisillä on myös oikeus kertoa uskonnostaan.

Jotkut ajattelevat, että maailmassa olisi parempi sopu, jos kaikki luopuisivat omasta uskonnostaan ja harjoittaisivat samaa uskontoa. Mutta olisi aikamoista intellektuaalista imperialismia vaatia muita hyväksymään uusi maailmanuskonto. Silläkin olisi omat uskomuksensa ja menettelytapansa, joihin kaikkien tulisi suostua. Se on myöskin hyvin utopistinen ajatus.

Uskontojen maailma on herkkää aluetta. Siihen ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Ainoa tie on suvaitsevaisuus toista ihmistä kohtaan. Toinen toisiaan kunnioittaen eri uskontojen harjoittajat voivat toimia yhdessä ihmisen hyväksi ja rakentaa parempaa maailmaa, vaikka heillä olisikin uskonnon alalla erilaiset mielipiteet.

Rita kirjoittaa uskonnoista. Kommenttini Ritalle:

Kirjoitit: "Hän oli osallistunut [bahai-] tilaisuuteen jossa aiheena ja pyrkimyksenä oli kaikkien maailman uskontojen yhdistyminen."

Tuohan on pluralismia, jossa kaikkien uskontojen täytyisi luopua omasta identiteetistään ja yhtyä tähän uuteen uskontoon (bahai-uskontoon?). Sehän olisi varsinaista imperialismia.

Uskontojen oikeuksiinhan kuuluu, että kukin uskonto saa säilyttää oman ominaislaatunsa toisen uskomuksia kunnioittaen.

Uskontojen harjoittajat voivat tehdä yhdessä paljon paremman maailman hyväksi esimerkiksi kehitysyhteistyössä ja rauhantyössä. Tätähän tapahtuukin.

Huom! Kommenteissa; bahá'í-uskonto
Bahá’u’lláh

Koti, uskonto ja isänmaa vai kapakka, viina ja ostoskeskus?

Ostoskeskukset ovat monesti kauniita, ja niissä itsessään ei ole mitään vikaa, meidän asenteemme ja arvomme ratkaisevat.

Kun Neuvostoliitto romahti, Itä-Eurooppa vapautui. Siinä mylläkässä oli Suomikin mukana, olihan se ollut hyvin suuressa määrin henkisesti alistettuna Neuvostoliitolle. Suomalaisille julistettiin suomettumisen aikoina, että pahinta olivat koti, uskonto ja isänmaa. Viesti on mennyt perille. Mutta mitä tuli tilalle? Ystäviä ei tavata enää kodeissa, ongelmiin ei etsitä ratkaisua uskonnosta, vaan oluttuopin pohjalta, isänmaan tilalle on tullut ostoskeskus, sinne viedään lapsetkin saamaan virikkeitä.

Ne jotka ovat kaikkein eniten pilkanneet koti-uskonto-isänmaa -yhdistelmää, arvostelevat yleensä myös "kapitalismia". Eivätkö he tule ajatelleeksi, että juuri hylkäämällä kodin, uskonnon ja isänmaan heistä on tullut Kuluttajia? Niin täydellisiä kuluttajia, että sitä ei olisi voitu kuvitellakaan.

He asuvat yksin pienissä asunnoissaan, eivät perusta perhettä ja hanki lapsia, työn jälkeen mennään kapakkaan, ystävät tavataan ulkona - mikä ei tarkoita raitista ulkoilmaa - kaikki ostetaan. Sitten kun ei enää jaksa olla mukana, tulisi poistua hienotunteisesti häiritsemästä suurta kulutusjuhlaa, joka elämästä on tehty. Jos omaisuutta on kertynyt, sen saa tietenkin valtio, sillä sukulaisiin ei ole paljon yhteyttä.

Oman isänmaan rakastaminen ei tarkoita sitä, ettei arvostaisi myös muiden isänmaata. Päinvastoin, silloin voi ymmärtää paremmin maahanmuuttajia ja heidän kaipuutaan kotiseudulle, sitä miten tärkeää heidän on saada käyttää omaa kieltään, opettaa sitä ja omaa uskontoaan lapsilleen.

Maahanmuuttajilla on yleensä isommat perheet kuin suomalaisilla. Heille yhteisöllisyys on tärkeää. He voivat opettaa paljon meille muille Suomessa asuville.

Magnolia ja kommentti: monikulttuurisuus

Parhaita asioita Torontossa olivat magnolia, koulut, kissat ja monikulttuurisuus. Niistä oli meidän perheelle eniten iloa ja hyötyä. Minulle myös laaksot olivat tärkeitä tulevan kirjoittamiseni kannalta.

Monikulttuurisuutta sovussa (kommentti kommenttiin, jonka satuin näkemään Vihreässä langassa)
1. kommenttini nimimerkillä "monikulttuurisuus"
Suomalaisuus ja monikulttuurisuus sovussa | 25.04.2009
Eric kysyi: "Olisiko heittää esimerkkiä, missä monen kulttuurin ihmiset elävät ihanaa yhteiseloa?"

New York ja Toronto. Yleensäkin Kanada, jossa monikulttuurisuus on perustuslaissa.

2. kommntti

Mielipiteeni sovusta monikulttuurísessa yhteiskunnassa perustuu omaan kokemukseeni.

Minäkin asuin yhdeksän vuotta Kanadassa, niistä seitsemän vuotta Torontossa. Monikulttuurisuus oli meidän perheen mielestä parhaita asioita Kanadassa.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kukin kunnioittaa omaa kulttuuriaankin (!) entistä enemmän. Se ei merkitse siis oman kulttuurin menettämistä. Vaikutteita voidaan saada muista kulttuureista, ja se on aina hyväksi. Suomen kulttuurielämä on ollut kukoistavimmillaan silloin, kun sillä on ollut läheinen kosketus muihin kulttuureihin.

Torontossa oli samassa talossa, saman kadun varrella sekä lasteni kouluissa kaikkia mahdollisia uskontoja, rotuja ja kulttuureja edustavia ihmisiä, poliittisia pakolaisia entisen Itä-Euroopan alueelta sekä siirtolaisia eri puolilta maailmaa. Elettiin sovussa. Rasismi oli ehdottomasti kiellettyä, toisten uskontoa ja kulttuuria ei pilkattu.

Siirtolaisten valinta tehtiin pistejärjestelmän perusteella. Pakolaisten valinnassa oli muut perusteet.

Kirjailija Paul Auster on kirjoittanut newyorkilaisten suvaitsevaisuudesta toista ihmistä kohtaan.

Kaikissa yhteiskunnissa on nykyään laman vuoksi ongelmia, niin varmaan myös nyky-Kanadassa.

Hyvää viikonloppua.

Uskontojen kiehtova maailma

Sattuuko kukaan tietämään, mikä tämä esine on? Olen ostanut sen Hietalahden kirpputorilta. Takaosa on metallia.

Olen ollut kouluajoista asti kiinnostunut maailmanuskonnoista. Tämä johtuu siitä, että tutustuin vaihto-oppilasvuonna ihmisiin, jotka edustivat aidosti omia uskontojaan. Läksin Amerikkaan silloiseen ahdasmielisen körttiläiseen Ylä-Savoon kyllästyneenä ateistina, joka piti Epiktetoksen Ojennusnuoraa tyynyn alla (kirjastosta jatkuvasti lainassa, meillä ei ollut kotona varaa ostaa kirjoja) ja palasin Suomeen lukioon klassista kristinuskoa kannattavana monikulttuurisena protestanttina, jollainen olen edelleen.

Sukulaisten ja ystävien joukossa on ollut aina eri uskontoja samoin kuin maltillista ateismia tai agnostismia edustavia ihmisiä. Kanadassa oli mahdollisuus harjoittaa uskontotieteellistä "kenttätutkimusta", sillä saattoi vierailla vaikkapa hindutemppelissä ja naapurit edustivat mitä erilaisimpia uskontoja ja omalääkäri oli myös rabbi. Hyvin on tultu toimeen kaikkialla toinen toistamme kunnioittaen, sillä uskonto on herkkää aluetta, jossa toisen omaatuntoa tulee kunnioittaa. Taistelevien suomalaisten ateistien melske on jotain ihan uutta.

Ennen Kanadaan muuttoa opiskelin uskontotiedettä ja aikomuksenani oli ryhtyä tutkijaksi aiheena lapsen asema suurissa maailmanuskonnoissa. Tässä oli eräänä esikuvana professori Osmo Tiililä, jonka luentoja suurista maailmanuskonnoista kuuntelin opiskeluaikana yhden lukuvuoden ajan, vaikka en opiskellut teologiaa. Kävin myös tapaamassa Tiililää hänen kotonaan. Hän osoittautui kirjallisuutta ja ylensäkin kulttuuria harrastavaksi miellyttäväksi herrasmieheksi, ja hänellä oli hieno kokoelma eri uskontojen esineitä. Ymmärrän, että teologipiireissä hänestä saattaa olla vallalla aivan toisenlainen käsitys.

Noista ajoista lähtien olemme mieheni kanssa koonneet vastaavanlaisia esineitä. Meillä ne ovat enimmäkseen vaatimattomia ja edullisia esineitä, joita kutakin uskontoa harjoittavat ihmiset itse käyttävät. Lapsemme ja ystävämme ovat tuoneet eri puolille maailmaa suuntautuvilta matkoiltaan meille ikoneita, Buddhan kuvia, intialaisia jumalten kuvia ja muuta vastaavaa. Suurin osa niistä on kaapissa, sillä ne täytyy aina laittaa sinne talteen, kun poikamme kissa tulee meille hoitoon. Täytyy niitä suojella pölyltäkin. Toisinaan laitamme niitä esille. Vain ikonit ja quebeckiläisiltä sukulaisilta saadut katolisuuteen kuuluvat esineet ovat jatkuvasti esillä. Eräs esine on aina kaapissa, nimittäin muovinen taulu, jossa jokin muslimien uskonnollinen lause, sillä lupasin sen myyjälle, pariisilaiselle kauppiaalle laittaa sen seinälle, pitää sitä kaapissa tai esillä luennnoilla tai vastaavassa tilanteessa.

Tuntuu, että uskonnoista ei ole koskaan puhuttu Suomessa niin paljon kuin nykyään. Toisessa äärilaidassa ovat uskontoja lapsellisesti ilman asiallisia argumentteja herjaavat tiukkapipoiset ateistit, jotka haluavat kieltää kokonaan uskontojen harjoittamisen, ja toisessa omaa uskontoaan fundamentalistisesti ja jopa väkivallalla edistävät ihmiset. Siihen väliin mahtuu monenlaista.

Äsken luin tämän päivän Kotimaa-lehdestä, että Skeptikoilta Huhaa-palkinnon saanut kasvatustieteilijä ja filosofi Tapio Puolimatka ei suinkaan edusta maailmankuvaa, jossa uskotaan 6000 vuotta sitten luotuun maailmaan eikä vastusta evoluutioteoriaa, vaan pitää tutkimisen arvoisena sitä, että elämä on kehittynyt vuosimiljoonien aikana evoluutioteorian kautta, mutta Jumalan ohjaamana prosessina. (Jussi Rytkönen: Luomisopin puolustaja. Kotimaa, 17-19, 12.2.2009) Samassa lehdessä on kirjoitus, joka käsittelee Ayaan Hirsi Alia ja Khaled Hosseinia. (Danielle Miettinen: Musliminaisen asialla.)

Kiasmassa on avattu Marita Liulian taidenäyttely "Choosing my Religion". Sen mukaan, mitä Helsingin Sanomain artikkeli (Kaisa Heinänen: Taiteilija teki museosta temppelin. HS/kulttuuri. 12.2.2009) kertoo, Liulia on valintansa tehnyt ja kannattaa postmodernia pluralismia - vai onko tämä vain uskontotieteilijä Utriaisen tulkinta. Kunhan paranen kamalasta nuhastani, menen katsomaan Liulian näyttelyä. Valokuvat Liulian töistä näyttävät hyvin kauniilta ja herkiltä. Haastattelun alaotsikon mukaan Liulian näyttely "tutkii maailmanuskontoja". Siinä tapauksessa näyttelyn nimi on huonosti valittu.

Se vie nimittäin ajatukset suhtautumistapaan, jossa uskonnoista valitaan herkkupaloja niin kuin karkkikaupasta karkkeja paperipussiin. Tällaista uskonnollisuutta sanotaankin super market -uskonnoksi. Sitä sanotaan sivistyneemmin pluralismiksi, jota edustaa parhaiten englantilainen John Hick, jonka ajatukset ovat tulleet minulle kovasti tutuiksi, sillä olin Uskontojen universumi-nimisen Hickiä käsittelevän väitöskirjan ja yliopistollisen kurssikirjan kielentarkastaja.

Näkisin ainakin hickiläisen pluralismin kulttuuri-imperialismina, jossa länsimainen eliitti muokkaa maailmanuskonnoista mieleisensä seoksen ja vaatii kaikkia muitakin omaksumaan juuri sen ja hylkämään oman uskontonsa. Mitä minä kirjoitinkaan äsken totalitaristisesta trendistä? Siitä on ajatuksenvapaus kaukana.

Suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus

Hallatar, jonka miellyttävää blogia luen säännöllisesti, kertoo tänään mielenkiintoisen asian, joka oli ainakin minulle uutta:
"Ne, joilla on koulussa uskontoa, joutuvat menemään jo
aikaisin opintielle tänään. Nää [et-oppilaat] saavatkin lekotella. =)
Muut luokkakaverinsa menevät Marskin patsaalle
laulamaan virsiä, ilman pipoja, ja saavat flunssan.
Näin tapahtuu joka vuosi."

Hyvin kiinnostava tilanne. On otettu kouluissa et-opetuksessa tuollainen enemmistön kulttuurin välttämisen linja. Mutta eikö se tee maailmaa aika kapeaksi, kun suurin osa maailman väestöstä tunnustaa jotain uskontoa? Ja lukevathan suomalaiset kristittyjen perheiden lapset äidinkielen ja vieraiden kielten tunneilla sekä kotonaan ateistististen tai muita uskontoja tunnustavien kirjailijoiden tekstejä ja kuuntelevat diskoissa, radiosta ja TV:stä heidän musiikkiaan jne. Perheissä luetaan satuja ja antiikin tarinoita, joissa on edustettuina hyvin monenlaisia maailmankatsomuksia, ja sitä pidetään hyvänä asiana. Ahdasmielisiä perheitä paheksutaan.

Entä taidegalleriat ja museot? Nehän ovat täynnä eri uskontojen inspiroimaa taidetta yhtä hyvin kuin uskonnottomien tekemää taidetta. Suuri osa maailman kulttuuria jää näkemättä ja kokematta, jos lukee, kuuntelee ja katselee vain oman ideologiansa tuotteita ja osallistuu vain oman ryhmänsä tilaisuuksiin.

Pitäisimme hyvin ahdasmielisinä ihmisiä, jotka kieltäisivät kaiken juhlimisen muiden kuin oman uskontonsa kannattajien kanssa tai kieltäisivät kaiken kirjallisuuden ja muun kulttuurin, joka kertoo muusta kuin heidän uskontonsa ajatuksista.

Vaikka olen itse kristitty, olen ollut hindutemppelissä ja monissa moskeijoissa. Minusta se on ollut mielenkiintoista ja avartanut maailmaani. Minulla on ikoneita, vaikka en ole ortodoksi ja kerään eri uskontojen esineistöä. Vaikka en ole vasemmistolainen, pidän kovasti myös Castron kaverin García Márquezin romaaneista ja luen blogeja, joiden kirjoittajat ovat ihan eri mieltä kuin minä politiikasta tai uskonnoista.

Mitä mieltä te olette?