torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Uusi kamera: testikuva

 

Tämä kuva näyttää paremmalta, kun on edes vähän valoa huoneessa. Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana.
Posted by Picasa

Uusi kamera


007
Originally uploaded by Anna Amnell

Kirjahyllyjen järjestelyssä katosi kameran laturi. Edellisessä kamerassa on ollut jo ongelmia, mm siihen oli päässyt nähtävästi kosteutta, mikä aiheutti pyöreän täplän kuvien oikeaan yläreunaan. Se oli kuitenkin helposti poistettavissa, kun vain rajasi kuvasta sen osan pois. Oli aika ostaa uusi kamera.

Tarvitsen kevyen kameran, siksi kaikki ns. vakavasti otettavat raskaat kamerat ovat minulle mahdottomia. Ne olisivat myös liian kalliita. Oli onnea, kun sain alennuksella (puolella hinnalla viime vuoteen verrattuna) edellisen vuoden mallia olevan kameran, joka on tuttua mallia. Se mahtuu aikaisempaan kameralaukkuun, ja siihen käyvät myös akut, joita minulla oli kaksi. Varsinkin matkoilla on hyvä olla useita akkuja.

Tämän vuoden mallissa olisi ollut joitain parannuksia, mutta ei tarpeeksi hyviä, jotta olisin maksanut kaksi kertaa enemmän. Otin heti illalla muutaman testikuvan kukista. Uusi kamera näyttäisi ottavan terävämpiä kuvia kuin edellinen. Pikseleitä on paljon enemmän. Kamera oli hinnaltaan edullinen varmaankin myös sen vuoksi, että sitä oli "vain" hopeanvärisenä, ja sehän sattuu olemaan useimpien teknisten laitteitteni väri. Sopi minulle.Canon Digital IXUS 100 IS.

keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010

Blogit ja lehdistö toimivat yhdessä tiedon jakajina

Turkulaisen Kirkko ja me -lehden pääsiäisnumerossa on toimittaja Tiina Pihan laaja artikkeli pääsiäisen viettämisestä. Siinä on siteerattu myös kotisivublogissani olevaa kirjoitusta pääsiäiskoristeiden symboliikasta.

Pääsiäiskoristeiden piilotetut merkitykset. Kirkko ja me 3/2010

Kevään odotusta

Töölönlahti 2010

Töölönlahti

maanantaina, huhtikuuta 05, 2010

Rauhallista oleilua suurkaupungissa

002

Ei uskoisi, että ollaan vilkasliikenteisen kadun varrella, sillä yleensä on hiljaista kuin pikkukaupungissa, sillä kolminkertaiset ikkunat eristävät ääntä. Lisäeristeenä ja äänenvaimentajina toimivat kirjahyllyt samoin yhden ikkunan edessä oleva lasivitriini kaappien välissä. Vetokin väheni, kun se laitettiin lisäämään yksityisyyttä ja samalla suomaan valoa.

glass 'walls'