On suorastaan ylellinen olo. Juuri nyt ei ole pakko tehdä mitään hyödyllistä. Voi katsella lempikirjoja, voi käydä lukemassa nettiä. Tällaista ei ole ollut pitkään aikaan.
Käsikirjoitus on valmis ja lähtenyt etsimään paikkaansa. Kirja ilmestyy joskus, sillä markkinoinnin vuoksi kustantajat elävät jo seuraavaa ja sitä seuraavaa vuotta. Mutta tulipa tehtyä loppuun 1500-luku -projekti.
Voisiko nyt vain tehdä jotakin vain huvin vuoksi? En usko. Heti alkaa iskeä carpe diem -tunnelma: Miten voisin käyttää tämänkin päivän hyödyllisesti?
Tämä ei ole "protestanttista työetiikkaa" vaan raatajaesiäitien perintönä olevaa survival-ajattelua, tarpeellista varsinkin niille meistä, joilla ei ole rikasta sukua, puoluetovereiden ja hyvä sisko -ryhmien tukea. Se on enemmänkin pieni talo preerialla tai metsän laidassa -elämää, jossa on oltava ahkera ja optmistinen.
Carpe diem - sanonnaksi tullut lainaus, jolla on kaksi toisilleen melkeinpä vastakkaista merkitystä.: Olet kuolevainen, älä tuhlaa aikaasi ja toisaalta nauti joka hetkestä koska olet kuolevainen. Vrt kaupunkihiiri ja maalaishiiri ym.
