Joulurauhaa kaikkiin koteihin

Toivotan rauhallista ja onnellista joulua kaikille kirjojeni ja blogieni lukijoille!

Vaahteralaakson Aurora myös Elisassa e-kirjana

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3.
Sisältää kirjani Aurora, vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992); Aurora ja Pietarin serkut (1993) ja Aurora ja villikyyhkysten aika (1995). 408 sivua, 2014, BoD

https://kirja.elisa.fi/ekirja/vaahteralaakson-aurora

Vaahteralaakson Aurora: Nostalgiaa ja seikkailua

Yhteenliitetyt kädet Siirtolaisinstituutin kirjaani Vaahteralaakson Aurora (2014) lainaamassa kuvassa kertovat siitä, että nyt käsitellään 1900-luvun alun siirtolaisuutta Amerikkaan sortovuosien aikana. Tapahtumapaikkoina ovat Helsinki ja Toronto, pistäydytään myös Pariisissa ja Pietarissa. Ja seikkailu alkaa Savosta.

Esikoisromaanini vuonna 1991 oli nimeltään Aurora- Vaahteralaakson tyttö. Siinä teini-ikäinen koulutyttö lähtee Bobrikovin karkottaman toimittajaisänsä luo Kanadaan. Mutta isä ei olekaan Torontossa. Taiteilijaksi haaveileva Aurora joutuu palvelustytöksi suureen kanadalaiseen taloon ja tutustuu Edwardin ajan elämään. Tämän blogin lukijat muistanevat, että olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikassa, Kanadassa joka on suomalaisille miehelle jääkiekon maa ja naisille Anna-kirjojen maa.

Ilahduin kovasti, kun löysin blogista Tuhansia sivuja kirja-arvostelun tästä ensimmäisestä Aurora-kirjastani, joka ilmestyi melkein neljännesvuosisata sitten.

"--  jostain syvältä nousi kaipuu Pienen Runotytön maailmaan ja Anna-kirjojen aikaan.--

Kun kyseessä on tyttökirja, voisin kuvitella sen kohderyhmää kiinnostavan ennen kaikkea tarinan romanttisen puolen ja matkajännityksen. Kirjalla on kuitenkin paljon ulottuvuuksia, ensinnäkin sen historiakytkökset ja silloiset olot Suomessa, Toisaalta Auroran palvelijan rooli ja tarinan vauraiden nuorten joutilas elämäntyyli asetetaan tarinassa rinnakkain. Yhteiskuntaluokkien erot ovat selkeät.
Mielenkiintoinen sukellus hetkeksi toiseen aikakauteen, omiin tyttökirjavuosiin vuosikymmenten taakse ja sipaisuun yhteen Suomen historian vaiheeseen."

Siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan, sortovuodet, suurlakko, Pohjois-Amerikan luonto. 1900-luvun alun elämä.
Vaahteralaakson Aurora yhteispainos sisältää alkujaan 1990-luvulla ilmestyneet kirjani: Aurora Vaahteralaakson tyttö (1991, 1992) , Aurora ja PIetarin serkut (1993) ja Aurora ja villikyyhkysten aika (1995). Myös e-kirjana, esim Elisasta ja muista nettikaupoista.

Happy Halloween! Kivaa kurpitsajuhlaa!

Have a nice Halloween! Hauskaa Halloween-juhlaa!
Halloween muistojani: Halloween-koristeita tienvarressa New Yorkin osavaltiossa USA:ssa, pieni kanadalaistyttö menossa Halloween-juhlaan museoon, kurpitsailmapallo kotona Helsingissä ja suuri kurpitsa Zagrebin torilla.

Kurpitsat kuuluvat sekä kiitospäivään (Thanksgiving) että Halloween-juhlaan. Kaikissa kulttuureissa juhlitaan sitä, että saatiin runsas sato ja tullaan toimeen seuraava talvi. Pimeän kauden alkaessa pidetään hauskaa ja sanotaan:  pimeä emme pelkää sinua, sillä kohta tulee valkea lumi, joulu ja taas uusi kevät ja kesä.



Syystunnelmaa Zagrebissa, Kroatiassa




Lasten Halloween-näyteikkuna pietarilaisessa Gostiyy Dvor -tavaratalossa




Halloween/Kiitospäivä Moskova






Kauniita lyhtykoisoja

Happy Halloween!
Have a nice weekend!
Hyvää viikonlopppua!




Puutarhatonttu Wittenbergistä (Klikkaa syuureksi)

Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä

Tietämättömyyden huippu oli pari vuotta sitten Anna -lehdessä ollut kirjoitus, jossa sekoitettiiin kaarnevaalimainen Halloween, hajuvesimainos ja "kirkkotie".

Halloween on muinaista perua oleva kuolemalle ja pahoille hengille pilaa tekevä karnevaalimainen päivä, jolloin lapsilla on hauskaa naamiaisasuissa. Esimerkiksi Kanadassa monet opettajatkin pukeutuvat silloin Halloween-asuun. Aikuiset juhlivat sen sijaan Halloweenia toisinaan mauttomasti eli pilaavat senkin juhlan lapsilta.

Pyhäinpäivä on taas kristillinen vainajien ja pyhimysten muistopäivä. Kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa muistetaan rakkaita omaisia ja kansakunnalle tärkeitä henkilöitä sekä pohditaan koko ihmiskunnalle yhteistä kohtaloa, kuolevaisuutta.

On aika iloita ja aika surra. Suomalaisillakin voi olla sekä Halloween että pyhäinpäivä.

All my kitchens. Keittiöni

Kuvahaaste: Keittiössäni: Pieni lintu -blogissa on suklaakakkuresepti! Ja muut vastaukset.:)

Lapsuudenkodin keittiö oli kodin sydän. Äiti oli taitava ruuanlaittaja ja leipoja.
Kuva on 1970-luvulta. Äiti leipoo karjalanpiirakoita. Huomaa Marimekko-tekstiilit- sisareni oli siihen aikaan töissä Kuopion Marimekossa. Keittiö oli iso ja vanhanaikainen. Se muistutti Carl Larssonin kuvan keittiötä. Keittiössä oli oikea puilla lämmitettävä hella. Myöhemmin myös sähköhella. Ruokakomero oli suuri vanhan ajan ruokakomero. Keittiössä oli paljon kukkia ja soikea ruokapöytä ja ruokasalin kaapit. Kaikki ateriat syötiin keittiössä.
Asuimme aina vuokralaisina, ja samoin olemme asuneet mieheni ja minä, myös mieheni virka-asunnoissa. Vain yksi keittiöistämme oli ns aika hieno. Keittiössä on tärkeintä kodin henki. Näin ajattelen oman kokemukseni mukaan.



Asuimme opiskeluaikana ja nuorena parina & perheenä monenlaisissa asunnoissa muiden muassa opiskelija-asintolassa vastapäätä poliisiasemaa (nykyistä ravintolaa) - keittiön kaasulevy vuoti ja piti pitää aina ikkuna auki keittäessä-  ja Suomenlinnassa 1700-luvulla rakennetussa Nooakin Arkissa, jonka keittiössä ei ollut muuta lämmityslaitetta kuin pieni puilla lämmitettävä hella.
Viimeisestä Suomen keittiöstä ennen Kanadaan muuttoa on muistona vain tämä kuva. Minulla on sisareni lahjoittama pitkä Marimekko-esiliina. Muutimme yhdeksäksi vuodeksi Kanadaan muutama viikko tämän kuvan ottamisen jälkeen.




Seinillä kuvat Ruohometsän kansa -kalenterista

Ensimmäinen koti pikkukaupungissa Kanadassa. Maalasin keittiön seinät vihreiksi ja laitoin Ruohometsän kansa -kalenterin kuvat kehystettyinä keittiön seinälle. Ostimme meksikkolaiset tuolit paikallisen arkkitehdin ja espanjan opettajan pitämästä lahjatavarakaupasta. Pariskunta osti myytävät tuotteet joka vuosi suoraan meksikkolaisista kylistä. Meillä on edelleen nämä tuolit, jotka ostimme huippualennuksella puuvalmiina, mieheni hioi ja minä lakkasin ne.




Mieheni sai työpaikan Torontosta ja vuokrasimme iisalmelaisen kirjailijan Aarno Kellbergin tädin omistaman talon, kun hän muutti poikansa luo Ottawaan. Marimekko-esiliinan tilalle on minulle ilmestynyt luontoaiheinen muoviesiliina. Huomaa rukinlapa seinällä!




Kiinalainen kaupunginosa edullisine ravintoloinen ja kauppoineen sekä vanhimman lapsen kiinanopiskelu yliopistossa innostivat laittamaan itämaista ruokaa. Wokki ja melkein kaikki muukin tavara ostettiin kotiin Toronton IKEAsta. Kirjahyllyt, ruokapöytä ym tuotiin Suomeen, kun palattiin. Ne olivat hyvää laatua ja edullisia.




Vanha rouva möi talonsa ja jouduimme muuttamaan. Uusi kotimme oli pienessä kerrostalossa erittäin monikulttuurisessa kaupunginosassa lähellä Metron pysäkkiä, josta pääsi nopeasti ydinkeskustaan lastemme kouluihin ja yliopistoon. Suimme siinä asunnossa viisi vuotta. Kaikki lapset asuivat kotona. Kanadassa sai viime vuosiin asti veronalennusta, jos opiskelevat lapset asuivat kotonaan. Kaikki lapsemme opiskelivat ilmaiseksi Toronton Yliopistossa, sillä he saivat stipendin. Nuorin lapsista olisi saanut täysihoidonkin erääseen toisessa kaupungissa olevaan yliopistoon, mutta hän jäi mieluummin Torontoon.

 Kuvassa mieheni syö aamiaista uuden "pöydän" ääressä Torontossa. Se ei ollut varsinainen pöytä vaan levy, jonka löysimme kadulta roskien joukosta, puhdistimme ja asetimme Toronton IKEASTA ostetuille pukkijaloille keittiöön. Istuin korkealla jakkaralla ja kirjoitin siinä suurimman osan lehtijutuistanikin. Lue Aurora-kirjat alkoivat keittiönpöydän ääressä Torontossa.




Palasimme Suomeen, ja mieheni sai viran, johon kuului suuri virka-asunto Helsingin ydinkeskustassa 1930-luvulla rakennetussa talossa (Korkeavuorenkatu 10 A 12). Asuimme siinä 20 vuotta. Asuntoon kuului alussa vain vaatimaton pieni keittiö, jossa oli ikkuna pihalle päin - ja ihana iso ruokakomero! Mikä onni! Jouluksi valmistin taiteilijapoikamme kanssa loistavat jouluruuat, jotka laitoimme ruokakomeroon niin kuin äitini teki lapsuudenkodissani aikoinaan. Menetimme melkein puolet virka-asunnosta - ja ruokakomeron - kun asunto remontoitiin ja pilkottiin 11 vuoden kuluttua (Remontin jälkeen: Korkeavuorenkatu 10 A 18.)  Mutta saimme ison hienon keittiön.



Uusi keittiö oli toisella puolen taloa, ikkuna kadulle päin.  Vastapäinen talo on matalampi kuin meidän silloinen talo. Kukat viihtyivät, kun oli paljon valoa.




Välillä oli liian kirkasta. Tarvittiin verhot. Ne löytyivät Hietalahden kirpputorilta kuten kaikki muutkin asuntomme verhot.




Keväinen valo vie keittiöstä eteisen peiliin asti.




Vihdoinkin tilava kunnon keittiö!




Ateria voitiin syödä keittiössä niin kuin ennen kotonani. Sukulaisemme on palannut ulkomailta Suomeen.






Sinivalkoinen keittiö siirtyy esineiden mukana seuraavaan asuntoon, pieneen vuokra-asuntoon Töölöön. Keittiön suosittu pinnasohva menee rikki muuutossa. Ei se olisi ehkä mahtunutkaan.:) Kuvia kummastakin viimeisimmästä keittiöstämme.




Suomenlinna ja lomamatkojen merimaisemat ovat mukana esineissä, varsinkin taulussa, joka on poikamme  työ taideopiskelun ajalta Torontossa. Siinä aallot lyövät Suomenlinnan kallioon. Ihana meriaiheinen oviverho löytyi Hietalahden kirpputorilta.




Pääsiäisenä buffet-pöytä keittiössä. Pöydällä on sisarenpojan tuoma indonesialainen liina ja tyttären Kiinasta ostama kiinalainen kulho: kalligrafitaiteilijan vesikulho oikeasti.



 Nykyinen keittiö on pieni. Iso perhe tai seurue ei mahdu siellä syömään. Mutta kaikki ruuat voi laittaa valmiiksi keittiön pöydälle ja ikkunan edessä olevan lipaston päälle ja viedä ne ajallaan olohuoneeseen kuten tehtiin isossa keittiössäkin. Aletaan glögistä. Takimmaisena odottavat jälkiruuat.




Orkideatkin viihtyvät keittiössä.




Albumini All my kitchens




Lahjat ystäviltä toivottavat tervetulleiksi keittiöön.

Siirtolaisromaani jäi kirjoittamatta

Kirjoitin Torontossa tämän keittiönpöydän ääressä pienellä punaisella kirjoituskoneella lehtijuttuja ja aloittelin siirtolaisromaania 1920-luvusta, mutta siitä tulikin 1900-luvun alkua kuvaava nuortenkirja. En halunnut kirjoittaa ajasta, jolloin suomalaiset siirtolaiset jatkoivat Suomessa alkanutta sotaansa toisiaan vastaan. Kahtiajako ja väkivaltakin jatkuivat. Eurooppa oli koko ajan mukana elämässämme ja veti meidät takaisin Pohjois-Amerikasta.

Jouluseimi Senatintorille

photo: Anna Amne
Senaatintorilla on nykyään joka joulu Tuomaanmarkkinat eli joulutori. Seurakuntayhtymän kannattaisi laittaa Senaatintorille kookas jouluseimi, jollainen on monissa kaupungeissa. Kuvassa on torontolainen kadun varrella erään kirkon edessä oleva luonnollista kokoa oleva jouluseimi.
Joulukertomus on pakolaiste, monikulttuurisuuden ja ihmisoikeuksien kertomus.
Otin valokuvan 1980-luvun lopulla.



Joulutori vuodelta 2012.
Katso koko kansio
Tuomaan markkinat ovat uudistuneet
http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/helsinki/tumaan-markkinat-uudistuvat
Katso myös tätä ulkona olevaa seimiasetelmaa

Toronto 1900-luvun alussa

Johanneksen gargoilit. The gargoiles in Helsinki.

Tällainen oli Toronto 1900-luvun alussa, jolloin Aurora Koivu saapuu sinne naapurin palvelustytön Iida Suomalaisen kanssa.  Katso ihmisten vaatteet! Toronton silloin uuden kaupungintalon kellotornissa on samanlaiset "kivikoirat" eli gargoilit kuin Helsingin Johanneksen kirkossa. Olivathan nämä rakennukset valmistuneet  samaan aikaan, 1800-luvun lopussa. Torontossa oli silloin 200 000 asukasta, Helsingissä 100 000.  Toronto oli pitkälle 1950-luvulle asti hyvin englantilainen kaupunki, jonne oli tullut kuitenkin siirtolaisia monista Euroopan maista.

Aurora-kirjat ja yhteisnide  Aurora 1-3 ilmestyy tänä vuonna.

Sama aikakausi: Aurora-kirjat ja Kahden kerroksen väkeä

Molly pyyhkii pölyjä kartanon salissa. Kuva: Matti Amnell (Jr)

Luen pitkästä aikaa esikoiskirjani käsikirjoitusta.
Tarkoitukseni on ottaa vihdoin kolmas painos kirjastani "Aurora, vaahteralaakson tyttö" (Kirjapaja 1991, 1992). Se kertoo vuodesta 1903 eli täsmälleen samasta ajasta kuin "Kahden kerroksen väkeä" -nimisen TV-sarjan alkuosa.

Lisäys: Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

On aikamoinen sattuma, että en ollut nähnyt tätä kuuluisaa TV-sarjaa, kun ryhdyin kirjoittamaan Aurora-kirjoja 1980-luvun lopulla Kanadassa asuessani. Syynä oli se, että meillä ei ollut TV-tä vielä 1970-luvun alkupuolellakaan, jolloin sitä esitettiin Suomessa, ja vuonna 1979 muutimme Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi. Siellä sarja oli nähty jo ajat sitten.

Löysin 1990-luvun lopulla kirpputorilta kirjan, joka oli tehty TV-sarjan perusteella. Luin sitä uteliaana. Paljon oli tuttua, sillä lähteinä olleet romaanit, tietokirjat, valokuvat ym olivat olleet paljolti samoja sekä TV-sarjan tekijöillä että minulla, minulla paljon pienemmässä mittakaavassa. Lisäksi minulla olivat tapahtumapaikkoina Helsinki ja Toronto ja Kahden kerroksen väessä Lontoo. Jotkut ovat olettaneet, että tämä sarja olisi vaikuttanut paljon Aurora-kirjoihin, mutta kuten yleensäkin tällaiset arvailut, tämäkin meni ihan pieleen.

Bellamyn talo sijaitsee Lontoossa, ja rouva Bellamy on aristokraattista sukua. Bellamyn koti on loistava esimerkki edwardiaanissta mahtitalosta, joka on kuin loistohotelli. Palveluskuntaa on suuri joukko. Bellamy on eräs keskeisiä henkilöitä Lontoon poliittisessa elämässä. Ollaan oikeaa yläluokkaa. Austinien varakkaan liikemiesperheen kartano Toronton lähistöllä on vaatimaton verrattuna Bellamyn lontoolaiskotiin.

Mistä minä sain sitten vaikutteita? Kirjoista, maalauksista, sanomalehdistä, romaaneista (esim E. M. Forster), museoista, varsinkin Spadinan kartanomuseosta, joka on ollut muutamien huoneitten osalta esikuvana kirjan kartanolle, talon ulkoasu on kokonaan keksittyä. Perinteisen historiallisen romaanin täytyy olla realistinen ajanhengen kuvaamisessa ja historiallisissa tosiasioissa, muu on vapaata. Ei pidä unohtaa yhtä päähenkilöä, laaksoa. Katselin eilen Toronton karttaa ja huomasin, että olin elänyt koko ajan laaksojen vieressä, ja niissä me ulkoilimme. Ne kiehtoivat kuten yleensäkin Kanadan luonto.

Bellamyn perheen talo on puolestaan vaatimaton verrattuna uusimpaan Edwardin aikaa kuvaavana TV-sarjaan "Downton Abbey", jota olen seurannut koko ajan.

Näihin mammutteihin verrattuna Aurora-kirjani ovat miniatyyrejä, jotka kertovat suomalaisen koulutytön vaiheista Edwardin ajan eli 1900-luvun alun Kanadassa ja sortovuosien Suomessa.

Aurora-kirjoista sanottua

Paikka ja aikakausi sopivat hyvin

Rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille

Aurora-kirjoja saattaa löytyä kirjastoista:
Aurora. Vahteralaakson tyttö  1991, 1992 (nimellä Pirkko Pekkarinen)
Aurora ja Pietarin serkut 1993
Aurora ja villikyyhkysten aika 1995
Aurora ja Molly 1999  (Tämä on jo nimellä Anna Amnell)

Värikollaasi 158: Angels

Angels, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Do angels have wings? Äskettäin on sanottu korkealta taholta, ei kuitenkaan kaikkein korkeimmalta, että enkeleillä ei ole siipiä. Vatikaanista on annettu lausunto siitä, että onko enkeleillä siivet vai ei. Ei kuulema ole. Luterilaisena annan mahdollisuuden siivellisille ja siivettömille enkeleille.

Klikkaa kuva suureksi. Click and see the larger photo.

Kuvat on otettu seuraavissa paikoissa: Angels: Kaiser Wilhelm Gedächtnis Kirche in Berlin, Sponza Palace in Dubrovnik, Olomouc in The Czech Republic, Uffizi Gallery in Florence, Blood Church in Saint Petersburg, an exhibition of architectual remnants in Toronto, Blood Church in Saint Petersburg

Kaikkiin kuviin liittyy kovia kohtaloita: Kirkko, joka tuhoutui melkein kokonaan toisessa maailmansodassa niin kuin suuri osa Berliinistä. 

Kun olimme käymässä Dubrovnikissa, Sponzan palatsissa oli esillä niiden enimmäkseen hyvin nuorten miesten valokuvia, jotka kuolivat viimeisimmässä sodassa.

Hakkapeliitat tuhosivat melkein maan tasalle nykyisessä Tsekin tasavallassa sijaitsevan Olomoucin 1600-luvulla 30-vuotisessa sodassa.

Pietarin verikirkko on kunnostettu. Kirkko on paikalle, jossa anarkistit murhasivat keisari Aleksanterin II:n (The Church of the Spilled Blood) , joka tunnetaan maaorjien vapauttajana ja oli hyvin suosittu Suomessa. Aleksanterin patsas on keskeisellä paikalla Helsingissä Senaatintorilla. Verikirkkoa oli käytetty neuvostoaikana halkovarastona ja perunakellarina. 

Alla vasemmalla oleva enkeli on sijainnut jonkun torontolaisen rakennuksen julkisivussa. Se muistuttaa nyt siitä, että Amerikka on suurissa vaikeuksissa. 

Keskellä on Leonardon maalaus, jossa enkeli ilmoittaa Marialle, että lapsi on syntyvä. Uffizissa käynnillä oli ratkaiseva vaikutus työhöni: kiinnostuin renessanssista, varsinkin 1500-luvusta. 

Minua pyydettiin kirjoittamaan kiinnostuksestani renessanssiin ja Turun linnaan lastenkulttuurilehti Tyyris Tyllerön 4/2013 Turku-teemanumeroon, jossa kerrotaan Turusta lastenkirjallisuudessa. Lehteä voi lukea kirjastoissa. Turku-numeron on toimittanut Ismo Loivamaa. 
Ks. esim.
Anne Volanen.Vankityrmiä ja renessanssiloistoa. (Turku uusimmassa lastenkirjallisuudessa.)
Anna Amnell: Firenzestä Turkuun. - Tyyris Tyllerö 4/2013, sivut 7-12. 

Käynnistä Uffizissa alkoi kiinnostukseni renessanssiin, ja se johti Lucia OLavintytär-kirjoihin
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html

http://blogisisko.blogspot.fi/2005/11/antiikin-vaikutus-renessanssin.html
ja käy täällä
http://www.virtualuffizi.com/

Värikollaasi 158 (linkki korjattu!)

Tämän viikon värit:

Monikulttuurisuuden realiteetit

Suomalaisia maahanmuuttajia/emigrantteja/siirtolaisia/pakolaisia oli Amerikoissa paljon 1900-luvun alussa.  Heitä haukuttiin pallopäiksi ja juopoiksi, naisia kehuttiin siisteydestä ja miehiä ahkeruudesta. Uusimpia tulokkaita vieroksutaan aina. Suomalaiset olivat uusimpia 1900-luvun alussa. Kuva on Mirja Aholan kirjasta. Kuvassa näkyy myös aito ja alkuperäinen kukkahattutäti, jollaisia ilmestyi Suomeen sukulaisvierailuille.

Kommenttini FB:ssa

Nykyajan monikulttuurisuus on aivan uusi asia useimmille suomalaisille. Pitäisi olla lisää myönteistä ja realistista tietoa siitä, miten eri kulttuureita ja uskontoja edustavat ihmiset voivat elää sovussa. Ihmisten pakolla yhteen tunkemisesta on vain huonot seuraukset.  Se pitäisi hyväksyä realiteettina, niin tilanne rauhoittuisi.

Yhteiskunnassa on aina ollut ja on edelleen paljon ryhmiä, jotka toimivat omissa oloissaan, mutta kohtaavat muita monissa tilanteissa. Naapuruus, koulu ja opiskelu ovat tilanteita, joissa voi syntyä luonnollisella tavalla kestäviä ystävyyssuhteita hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa. Vanhoissa monikulttuurisissa maissakin eri ryhmät elävät kuitenkin enimmäkseen omissa oloissaan, mutta suhtautuvat toisiinsa kohteliaasti riippumatta siitä, mitä sisimmässään ajattelevat.
Lisäys 21.11. : Uussuomalainen on hyvä sana käytettäväksi niistä hwnkilöistä, jotka ovat tulleet aikuisina Suomeen.

Kookkaat viherkasvit

Our home in Toronto, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Nämä Toronton kotimme viherkasvit olivat noin seitsemän vuotta vanhoja. Niitä ei voitu kuljettaa valtameren yli Suomeen. Olisi pitänyt olla oma laiva.:)

Tuoli ja kaappi

tuoli ja kaappi, originally uploaded by Anna Amnell.

Meksikkolainen tuoli ja Ikean kaappi sopivat yhteen. 1980-luvulla Toronton Ikeasta ostetussa kaapissa on shaker-tyylimäistä askeettisuutta. Kaappeja on kaksi, ja usein olen laittanut ne vierekkäin.

Tuolit ostettiin puuvalmiina ja laitettiin itse kuntoon, hiottiin ja käsiteltiin pinta. Tuolit ovat kaikki kahdeksan erilaisia, sillä ne on tehty pienessä meksikkolaisessa kylässä. Kauppaa piti erään kanadalaisen pikkukaupungin yliopistossa työssä oleva espanjanopettaja, joka ajoi kerran vuodessa miehensä kanssa Meksikkoon ja toi sieltä ison perävaunullisen huonekaluja ja muuta tavaraa myytäväksi.

 

Samasta myymälästä ovat nämä meksikkolaiset ruukut.

Helsinki ja Toronto ovat kasvaneet eri tahtia

Vuonna 2014 ilmestyi yhteisnide kolmesta Aurora-kirjastani, joissa Helsinki ja Toronto ovat tapahtumapaikkoina. Kansikuvassa Helsinki vuonna 1905: Matti Amnell

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora (saatavissa jatkuvasti)
Pehmeäkantinen
364 Sivua
ISBN 978-952-286-355-3
Alkuperäisromaanini ilmestyivät 1991 (2. p. 1992), 1993, 1995. (Tavallaan se on jo kolmas painos kirjoista ensimnmäiselle.)

Vuonna 1905 Helsinki ja Toronto olivat suurin piirtein yhtä suuria väkilukunsa mukaan. Niissä oli noin 100 000 asukasta kummassakin, ja "kaikki tunsivat toisensa", kuten sen kokoisista kaupungeista sanotaan.

Kummassakin liikuttiin kävellen, polkupyörillä, hevosajurin kyydissä ja raitsikalla, autoja oli vähän. Talvet olivat siihen aikaan kylmiä, ja talvella liikuttiin hevosella ja reellä.

Helsingissä voitiin hiihtää keskellä kaupunkia - aivan niin kuin tehtiin viime talvena. Pohjoisrannassa oli luistinrata, jossa kuultiin musiikkia ja voitiin ostaa virvokkeita.

Tänään näiden kahden kaupungin väkiluvussa on huima ero. Helsingissä on asukkaita melkein 600 000, Torontossa 2,5 miljoonaa. Suur-Torontossa oli vuonna 2006 5.5 miljoonaa asukasta, ja "suur-Helsingissä" vähän yli miljoona, kun lasketaan mukaan Espoon 252 000 ja Vantaan 202 000 asukasta.

Eron väkiluvussa ovat tehneet siirtolaiset, joita otetaan Kanadassa vastaan auliisti, mutta tutkien tarkoin, että heidän kaltaisiaan maahanmuuttajia tarvitaan. Sieltä voisi Suomikin saada paljon kokemuksen testaamaa tietoa maahanmuuttoasioista eli siirtolaispolitiikasta.

Millaista oli elämä Helsingissä talvella 1905? Kerron yhteispainokseen sisältyvässä kirjassani "Aurora ja Pietarin serkut " (1993) 13-vuotiaasta pietarinsuomalaisesta Olga Grahnista, joka muuttaa Helsinkiin suomea oppimaan, kun Pietari alkaa käydä levottomaksi.
Huom! Kirjoitin ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen, ja niitä on varmaankin vielä  kotipaikkakuntasi kirjastoissa (ja nettikaupoissa.)

Eläinten monimiljoonakaupunki Toronto

Castor canadiensis. Kanadalainen majava.

Tällainen veitikka löytyi Toronton keskustasta järven rannalta viime keväänä. Minulle olivat läheisiä Torontossa laaksot ja eläimet ja koko luonto. Ei ole ihme, että ensimmäisen kirjani ensimmäisellä sivulla kerrotaan kolmesta torontolaisesta eläimestä,  muuttohaukasta, mustasta oravasta ja majavasta. (lue lisää toisesta blogistani)

Pesukarhut, kolibrit, korppikotkakilpikonnat ymt tulevat myöhemmin.
Kuva: Wikipedia

Videot viihdyttäjinä

Photo: Anna Amnell (old cars in Helsinki 2007)
Kirjoitukseni katosi. Laitan tilalle tämän vanhan auton kuvan, sillä se kuului siihen, uusiin Poirot-videoihin ja vanhoihin filminpätkiin, joita katsoimme, kun TV:ssä ei ollut mitään sopivaa. Videoita 1900-luvun alusta on Aurora-blogini alussa otsikkokuvan alla, sillä siitä ajastahan Aurora-kirjani kertovat. Mukana ovat niissä ja videoissa sisustus, vaatteet, vanhat autot, 1900-luvun alun Toronto ja Helsinki, jotka olivat samankokoisia siihen aikaan.

Naapureitani monikulttuurisessa Torontossa

Naapurit, originally uploaded by Anna Amnell.


Photo: Anna Amnell

Kuvassa on kadun toisella puolen asunut kiinalainen siirtolainen, viulutaiteilija ja hänen poikansa.

Tämä perhe piti pientä ruokakauppaa, josta ostimme joka päivä jotakin samoin kuin vähän matkan päässä olevasta kaupasta, jota pitivät korealainen lentäjäupseeri ja hänen vaimonsa, jotka olivat paenneet kotimaastaan. Englantilaiseen tyyliin asui Kanadassakin kauppias usein myymälänsä yläpuolella.

Korealainen upseerinperhe oli tottunut toisenlaiseen elämään omassa maassaan. Yhdessä asiassa he eivät tinkineet Kanadassakaan: lapset lähetettäisiin Yhdysvaltoihin huippuyliopistoihin. Sitä varten koko perhe teki kovasti töitä.

Kiinalaisen perheen isoäiti muutti myös Torontoon, ja perhe pääsi hienompaan asuntoon, sillä isoäiti ryhtyi harjoittamaan akupunktiopraktiikkaansa.

Juttelin naapureiden kanssa joka päivä, ja tunsimme toistemme elämäntarinat. Kaikkein hurjimmat tarinat kuulin kuitenkin vastapäisen pankin jonossa, jossa asiakkaat odottivat aamulla pankin aukeamista. Siellä seisoivat miehet, jotka olivat olleet vankileireillä Neuvostoliitossa.

Tämä naapurusto oli minun huippuyliopistoni. Kuuntelin tukka pystyssä faktaa maista, joita Kekkosen Suomi oli ylistänyt.

Ruusun taimen salakuljetus ja punaiset ruusut sodassa

Suomalaisia juhannusruusuja Torontossa

Olen asunut koko ikäni joko vuokralaisena tai virka-asunnoissa. Siinä on nähnyt kaikenlaista asuntoa. Torontossa vuokrasimme kaksi ensimmäistä vuotta paritalon puolikasta, johon liittyi puutarha. Pihalla kasvoi muun muassa suunnaton magnolia, jonka talon emäntä oli istuttanut. Hänellä oli puutarhassa myös monenlaisia hedelmäpuita ja monivuotisia kukkia. Puutarha oli rappeutunut, sillä tämä nainen oli jo iäkäs ja oli muuttanut asumaan kerrostaloon.

Pihalla kasvoi valkoinen juhannusruusu. Siirtolaisrouva kertoi tuoneensa tuon ruusun taimen kengässään Suomesta. Taimien tuominen oli kiellettyä, mutta kiusaus oli liian suuri. Ruusukin oli jo iäkäs ja oli huonossa kunnossa meidän muuttaessamme taloon. Laitoin pihalle kaksi kärrynpyörää päällekkäin ja nostin ruusun kasvamaan sitä vasten. Se alkoi kukoistaa.

Samalla tavalla olin huoltanut Kyproksella vihreällä linjalla olevan talomme aidan viereen istutetut punaiset ruusut, jotka lojuivat maata pitkin. Olin nostanut kaikki ruusut vähitellen muutaman viikon aikana pystyyn aitaa vasten, kastellut ja lannoittanut niitä, ja ruusut virkosivat eloon, mutta sitten tuli vallankumous ja sota. Olohuoneessa olevaa tarjoiluvaunua oli käytetty ampumistelineenä. Pienempien lasten huoneesta löytyi hylsyjä. Meidät oli pelastettu YK:n leiriin turvaan ja lähetetty pakolaisina Englannin kautta Suomeen. Vähän ennen vallankumousta asui Nikosiassa myös Cherry Denman, lastenkirjojen kuvittaja ja englantilaisen diplomaatin vaimo, jonka kirpeänhumoristiset muistelmat "Diplomatic Incidents" luin äskettäin. Hänellä vasta on tarinoita kerrottavanaan asumisesta eri puolilla maailmaa.

Ruusujen edessä rakastetut, suorastaan palvotut kissamme Toby ja Tiina sekä minä. Photo: Matti Amnell (Jr)

Toronton syvät laaksot ovat urbaani metsä

Löysin Don Valley -laaksosta ottamani valokuvan. Torontossa koulunsa käynyt Ernest Thompson Seton kirjoitti tämän laakson eläimistä. Setonin sukulaisten omistama Spadina ja laaksot saivat minutkin kirjoittamaan 1900-luvun alun Torontosta. Rakastuin näiden laaksojen luontoon. Lue lisää täältä.

Mennyt maailma: kangaskauppiaat, Helsinki, Nikosia, Toronto

Vanhan ajan herrasmiehen puku, 1920-luku

Kun muistelin Isolla Roobertinkadulla toiminutta kauppahallia, tuli samalla mieleen toinenkin samalla kadulla sijainnut kauppa, nimittäin Ymär Abdrahimin kangaskauppa. Abdrahim oli muuttanut 1800-luvun loppupuolella Helsinkiin Aktuk-kylästä, joka oli samaa Venäjän keisarikuntaa kuin Helsinkikin siihen aikaan. Hän oli auttanut alussa sukulaisiaan pitämään kauppaa, mutta  perustanut vuonna 1911 oman kangaskauppansa Isolle Roobertinkadulle. (ks. lisäykset lopusta)  Opiskelijana kävelin Abdrahimin kaupan ohi mennessäni yliopistolle luennoille. Abdrahimin kaupassa oli jotain hyvin kiehtovaa. Se toi tuulahduksen Tuhannen ja yhden yön satujen maailmasta.

Menneen maailman kangaskauppias oli myös se mies, joka työnsi kauppakärryjään Nikosian vihreällä linjalla. Katsoin  lasteni kanssa vaaleanpunaisen vuokrahuvilamme parvekkeelta miehen lähestymistä Kyreniasta maalaiskylästä päin. Hän oli arvokkaan näköinen ryhdikäs vanha mies. Hän oli rakentanut kärryjen päälle telineen, jossa riippui kangasnäytteitä, enimmäkseen arvokkaan näköistä raidallista miestenpukukangasta. 6-vuotias tyttäremme kirjoitti runon kangaskauppiaasta. Tämä modernisti lyhyt runo sisältää hänen ihmetyksensä vanhan, mutta hänelle täysin uudenlaisen kulttuurin kohtaamisesta.

Kangaskauppias
kävelee
keskellä katua.


 Näin samanlaisesta raidallisesta kalliista kankaasta valmistetun ruskeansävyisen miestenpuvun Jerusalemissa muutama vuosi myöhemmin. Pukuun kuului hyvin istuva puvuntakki, liivit ja pitkä hame, jossa oli halkio sivussa. Puvun kantaja oli hienostunut vanha herra, jolla oli  huolellisesti kiillotetut nahkakengät, tyylikäs huopahattu päässä ja The Times -lehti kainalossa.

Kun asuin 1980-luvulla Torontossa siirtolaisena, näin siellä paljon ihmisiä, jotka elivät edelleen kadottamassaan menneessä maailmassa. Toronton vanhassa kaupunginosassa oli tekstiilikauppoja, joissa myytiin ihmeellisiä kankaita ja valmiita vaatteita. Oli paljon samanlaisia eksoottisilta vaikuttavia kankaita kuin ne, joita olin nähnyt Ymär Abdrahimin kaupassa ja Nikosian kangaskauppiaalla.

Mutta oli myös valmiita vaatteita, jotka vaikuttivat täysin käsittämättömiltä. Ne olivat rumasta, huonosta kankaasta tehtyjä, ankean värisiä ja kömpelösti leikattuja. Arvoitus selvisi, kun eräs toimittaja kertoi, että niitä vaatteita lähetettiin sukulaisille itäblokin maihin. Niiden piti näyttää samanlaisilta kuin muutkin vaatteet niissä maissa, jotta ne eivät herättäisi kateutta naapureissa tai epäluuloja viranomaisissa. Tuo oli eräs niistä oudoista ilmiöistä, jotka liittyivät tuohon onneksi jo kadotettuun aikakauteen.

Ymär Abdrahimin kangaskaupan mainos on tällä sivulla alimpana.

Helsingin kaupunginmuseon vuosikertomus  [PDF] vuodelta 2006 kertoo, että Ymär Abdrahim saapui 16-vuotiaana Helsinkiin auttamaan setäänsä torimyynnissä. Kaupunginmuseolle on lahjoitettu "Ymär Abdrahimin kangasliikkeen esineistöä, muun muassa Mälarn-pakettipolkupyörä, liikkeen lasi- ja valomainoskilpi, kymmenysvaaka punnuksineen ja puisia mittakeppejä."