lauantaina, tammikuuta 15, 2011

Turun linna valloittaa


Turku Castle, originally uploaded by Anna Amnell.
Olen käynyt Turun linnassa monta kertaa. Pidän siitä joka kerralla entistä enemmän. Se on karu pohjoinen linna, jonne Kustaa Vaasa lähetti teini-ikäisen poikansa Juhanan johtamaan Suomen herttuakuntaa, alkuun ahkerana kirjeiden kirjoittajana tunnetun isänsä ohjeiden mukaan.

Juhana-herttuan aikana linnassa elettiin renessanssielämää, lyhyttä kansainvälistä loistoaikaa. Renessanssikerroksen sisustuksesta on taitavasti tehty pienoismalli. Olisi hienoa, jos linnaan saataisiin edes yksi pienikin kalustettu renessanssihuone.

Huomasin viime syksynä Wittenbergissä käydessäni, että yksi huone pystyy herättämään eloon menneen aikakauden. Sellainen oli Lutherin huone Wittenbergin Luther-museossa: koristemaalatut seinäpaneelit, mahtava kaakeliuuni, työpöytä ja penkit seinustoilla, leveät lattialaudat - ne riittivät.
Kuvia Turun linnasta

perjantaina, tammikuuta 14, 2011

Onko Kaupunkikirjasto tuttu?


Hesarissa on ollut jo jonkin aikaa Kaupunkikirjasto josta voi löytää, mitä kirjoja on joltakin paikkakunnalta, joka kiinnostaa.

Yllä olevassa kuvassa on Toronto, josta kertovat 1990-luvulla kirjoittamani Aurora-kirjat. Sarjan kolme ensimmäistä kirjaa julkaistiin nimellä Pirkko Pekkarinen, Neljännessä on jo kirjoittajanimenä Anna Amnell.
Aurora ja Kaupunkikirjasto (linkki molempiin täällä)

Kaupunkikirjasto on Hesarissa oleva sivusto, jolle on kottu kirjoja, jotka kertovat tietyistä kaupungeista. Klikkamalla kartassa olevaa merkkiä, avautuu sivu, jolla kirjat ovat lueteltuina ja jossa niistä lyhyt kuvaus.

Luulin, että tämä on uutisankka: pitkäikäisyyseläke

Kenellä on varaa tällaiseen? 

Muut maat:
Kanada
EU-lainsäädäntö

torstaina, tammikuuta 13, 2011

Penrosen laatat ja valotaidetta


004 Helsinki, originally uploaded by Anna Amnell.

Kirjakaupasta tullessa kohtasi tämä hauska yllätys: värikkäät valot Penrosen laattojen yläpuolella.

Carpe diem -tunnelma vaanii jo taustalla


Jugend ja Art Deco, originally uploaded by Anna Amnell.
On suorastaan ylellinen olo. Juuri nyt ei ole pakko tehdä mitään hyödyllistä. Voi katsella lempikirjoja, voi käydä lukemassa nettiä. Tällaista ei ole ollut pitkään aikaan.

Käsikirjoitus on valmis ja lähtenyt etsimään paikkaansa. Kirja ilmestyy joskus, sillä markkinoinnin vuoksi kustantajat elävät jo seuraavaa ja sitä seuraavaa vuotta. Mutta tulipa tehtyä loppuun 1500-luku -projekti.

Voisiko nyt vain tehdä jotakin vain huvin vuoksi? En usko. Heti alkaa iskeä carpe diem -tunnelma: Miten voisin käyttää tämänkin päivän hyödyllisesti?

Tämä ei ole "protestanttista työetiikkaa" vaan raatajaesiäitien perintönä olevaa survival-ajattelua, tarpeellista varsinkin niille meistä, joilla ei ole rikasta sukua, puoluetovereiden ja hyvä sisko -ryhmien tukea. Se on enemmänkin pieni talo preerialla tai metsän laidassa -elämää, jossa on oltava ahkera ja optmistinen.

Carpe diem - sanonnaksi tullut lainaus, jolla on kaksi toisilleen melkeinpä  vastakkaista merkitystä.: Olet kuolevainen, älä tuhlaa aikaasi ja toisaalta nauti joka hetkestä koska olet kuolevainen. Vrt kaupunkihiiri ja maalaishiiri ym.