Photo Friday: 'White'
Lisää kaakeliuuneja
My very old blog. Vuodesta 2005-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaakeliuuni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaakeliuuni. Näytä kaikki tekstit
perjantaina, helmikuuta 19, 2016
maanantaina, helmikuuta 15, 2016
Makrokuvat: K-sanat
Makroviikko K-kuvat
Renessanssityylinen kaakeli moskovalaisen sisustusliikkeen ikkunassa syksyllä 2015.
Kaakeliuuni Loja ja Eliel Saarisen kodissa Hvitträskissä.
Kaakeliuuni Louhisaaren kartanolinnassa, jossa asui muiden muassa marsalkka Mannerheimin suku jonkin aikaa.
Kaakeliuuneja vanhassa talossa Katajanokalla. Poikkeuksellisesti laitan tähän kuvahaasteeseen mieheni ottamat neljä kuvaa Jugend-kaakeliuuneista, joista tein tämän kollaasin.
Kaakeliuuni Romanov-pajarien (= kauppiaiden) talosta Moskovassa. Entistetty talo sijaitsee keskiaikaisessa Moskovassa eli Kremlissä (= linnoitus). Oli hirvittävä helle, kun olimme tässä museossa ja olin aivan nääntynyt, kun olin ottanut nämä kuvat. Viimesenä kuvana kansiossani on kuva saman ajan englantilaisesta kauppakomppanian talosta, joka kunnostettiin Elisabet II:n valtiovierailua varten. Sinne en jaksanut enää mennä, vaan menimme taksilla kotiin eli sukulaiseni kotiin lepäämään.
Tolstoy House Museum, Moscow
Kaakeliuunit olivat valtavan laajoja, peittivät puoli seinää. Niitä lämmitettiin toisesta huoneesta.
Berliinissä Biedermeier-museossa (paljon huonekaluja ym) kaakeliuuni ja sen päällä ruukku, joka toimi ilmankostuttajana kuten opas kertoi. Siihen laitettiin hiukan vettä.
Tämä rakennus oli Berliinin keskustassa ainoa yksityistalo (pieni suvun kerrostalo), joka ei tuhoutunut toisen maaimansodan pommituksissa. Myös lähellä oleva suuri synagooga säästyi. Tässä talossa asunut kristitty arkkitehti oli suunnitellut synagoogan.
Mannerheimien ruokasalin kaakeliuuni. Huomaa kupariset ovet, joiden takana oli lämpökaappi, jossa ruuat säilyivät lämpiminä. Meillä oli Suomenlinnassa Nooakin arkissa asuessa samanlainen kaakeliuuni - ilman tuota lämpökaappia. 1700-luvulla rakennetussa Suomenlinnan kerrostalossa olivat huoneet myös hyvin korkeita kuten 1600-luvun Louhisaaressa.
Tämä Louhisaaren uuni muistuttaa eniten meidän Suomenlinnan ajan kaakeliuuniamme.
Ja täällä onkin eräs restauroidun Suiomenlinnan uuni. Meidän aikana uuninluukut olivat kuluneet, mutta kaunista messinki, ja yläosa oli yksinkertainen ilman tuiota koristelua. Tämä ei ole meidän entinen asunto, vaan jokin toinen.
Nooakin arkki Suomenlinnassa (muistoja)
Nooakin arkki ja Suomenlinna (kuvia)
sunnuntai, helmikuuta 03, 2013
Värikollaasi 112: Hvitträskin kaakeliuuni ja matto
Hvitträskin sininen kaakeliuuni ja harmaasininen matto. Saarinen on käyttänyt muuallakin näitä värejä.
suuri koko/ a larger size
Katso kuvakansioni Hvitträskistä : Eliel Saarisen Hvitträsk (Eliel Saarinen was famous Finnish architect)
Värikollaasit 112
P.S. Eliel Saarisella oli punainen kihara tukka.:)
suuri koko/ a larger size
Katso kuvakansioni Hvitträskistä : Eliel Saarisen Hvitträsk (Eliel Saarinen was famous Finnish architect)
Värikollaasit 112
P.S. Eliel Saarisella oli punainen kihara tukka.:)
torstaina, elokuuta 04, 2011
Elämää kivilinnoissa
Monikerroksinen kivitalo on ollut varmaankin kylmä talvisin. Tämä tuli minulle mieleen, kun kävin kuumana heinäkuun päivänä Louhisaaren kartanossa.
Sieltä löytyi monelaisia uuneja ja takkoja. Käsittelen tässä vain päärakennuksen, sillä sivurakennuksesta on eri juttu.
Louhisaaresta löytyi yksi tuttu kaakeliuuni, samanlainen kuin se, joka oli Suomenlinnan Nooakin arkissa, jossa asuimme 1970-luvulla armeijan "virka-asunnossa", puulämmitteisessä isossa kaksiossa, asunnossa, josta on ihanat muistot, sillä Suomenlinna oli kaunis, kesät lämpimiä ja lapsemme pieniä ja suloisia.
Kotimme oli Suomenlinnassa (kuvani)
Klikkaa sanaa 'Louhisaari Manor', niin näet kaikki kuvat Louhisaaresta tai 'Suomenlinna' niin näet minun kivilinnani. Klikkaa myös sivun alalaidasta teksti 'vanhemmat tekstit" Louhisaari-kuvat Flickrissä
Sieltä löytyi monelaisia uuneja ja takkoja. Käsittelen tässä vain päärakennuksen, sillä sivurakennuksesta on eri juttu.
Louhisaaresta löytyi yksi tuttu kaakeliuuni, samanlainen kuin se, joka oli Suomenlinnan Nooakin arkissa, jossa asuimme 1970-luvulla armeijan "virka-asunnossa", puulämmitteisessä isossa kaksiossa, asunnossa, josta on ihanat muistot, sillä Suomenlinna oli kaunis, kesät lämpimiä ja lapsemme pieniä ja suloisia.
Kotimme oli Suomenlinnassa (kuvani)
Klikkaa sanaa 'Louhisaari Manor', niin näet kaikki kuvat Louhisaaresta tai 'Suomenlinna' niin näet minun kivilinnani. Klikkaa myös sivun alalaidasta teksti 'vanhemmat tekstit" Louhisaari-kuvat Flickrissä
Tuttu valkoinen kaakelitakka
Tämä valkoinen kaakelitakka toi nostalgisia muistoja. Melkein samanlainen takka oli Suomenlinnan Nooakin arkissa, jossa asuimme pari kolme vuotta. Nooakin arkkihan on rakennettu 1700-luvulla.
Tämä kaakeliuuni on Louhisaaren ruokasalissa, joka oli Mannerheimin suvun ruokasali 1800-luvulla. Tässä uunissa on yksi yksityiskohta, jota meillä ei ollut, tuo kupariluukuilla suljettu tila, nähtävästi kaappi, jossa pidettiin ruuat lämpiminä.
Meillä tällainen uuni oli lastenhuoneessa, joka oli kuin iso sali. Meillä aikuisilla oli pieni huone olohuone-makuuhuoneena. Asunnossa oli puulämmitys.
Illalla istuimme koko perhe lattialla takan edessä ja luimme lapsille iltasadut takkatulen loisteessa.
Lue Suomenlinnan Nooakin arkin restaurointi
Tämä kaakeliuuni on Louhisaaren ruokasalissa, joka oli Mannerheimin suvun ruokasali 1800-luvulla. Tässä uunissa on yksi yksityiskohta, jota meillä ei ollut, tuo kupariluukuilla suljettu tila, nähtävästi kaappi, jossa pidettiin ruuat lämpiminä.
Meillä tällainen uuni oli lastenhuoneessa, joka oli kuin iso sali. Meillä aikuisilla oli pieni huone olohuone-makuuhuoneena. Asunnossa oli puulämmitys.
Illalla istuimme koko perhe lattialla takan edessä ja luimme lapsille iltasadut takkatulen loisteessa.
Lue Suomenlinnan Nooakin arkin restaurointi
Makuuhuoneen kaakeliuuni
Renessanssityylinen makuuhuone, jossa on kattoparruissa maalauksia. Sinivalkoinen uuni lienee 1700-luvulta.
keskiviikkona, elokuuta 03, 2011
Pyöreä kaakeliuuni
Näin muhkea takkauuni lämmittäisi kunnolla. Kiiltävänruskeat kaakelit ovat kodikkaita. Hvitträsk.
lauantaina, tammikuuta 15, 2011
Turun linna valloittaa
Olen käynyt Turun linnassa monta kertaa. Pidän siitä joka kerralla entistä enemmän. Se on karu pohjoinen linna, jonne Kustaa Vaasa lähetti teini-ikäisen poikansa Juhanan johtamaan Suomen herttuakuntaa, alkuun ahkerana kirjeiden kirjoittajana tunnetun isänsä ohjeiden mukaan.
Juhana-herttuan aikana linnassa elettiin renessanssielämää, lyhyttä kansainvälistä loistoaikaa. Renessanssikerroksen sisustuksesta on taitavasti tehty pienoismalli. Olisi hienoa, jos linnaan saataisiin edes yksi pienikin kalustettu renessanssihuone.
Huomasin viime syksynä Wittenbergissä käydessäni, että yksi huone pystyy herättämään eloon menneen aikakauden. Sellainen oli Lutherin huone Wittenbergin Luther-museossa: koristemaalatut seinäpaneelit, mahtava kaakeliuuni, työpöytä ja penkit seinustoilla, leveät lattialaudat - ne riittivät.
Kuvia Turun linnasta
Juhana-herttuan aikana linnassa elettiin renessanssielämää, lyhyttä kansainvälistä loistoaikaa. Renessanssikerroksen sisustuksesta on taitavasti tehty pienoismalli. Olisi hienoa, jos linnaan saataisiin edes yksi pienikin kalustettu renessanssihuone.
Huomasin viime syksynä Wittenbergissä käydessäni, että yksi huone pystyy herättämään eloon menneen aikakauden. Sellainen oli Lutherin huone Wittenbergin Luther-museossa: koristemaalatut seinäpaneelit, mahtava kaakeliuuni, työpöytä ja penkit seinustoilla, leveät lattialaudat - ne riittivät.
Kuvia Turun linnasta
torstaina, joulukuuta 17, 2009
Hakasalmen huvila
Kävin Signe Brander -näyttelyssä Hakasalmen huvilassa. Valokuvat olivat kauniita, ja siellä oli myös kiinnostava diaesitys, jossa oli rinnakkain Signe Branderin kuvaama kohta Helsingistä ja vastaava paikka nykyajan Helsingissä.
Mutta itse museokin on kaunis. Museoiden kokoelmiahan ei saa Suomessa kuvata, mutta ainakin joissain muissa museoissa saa kuvata parvekkeita, erkkereitä yms, joten otin kuvia museon salin uuneista (kaksi identtistä korkeaa kaakeliuunia), ovesta, portaikosta, vaunuvajasta ja parvekkeen kaiteesta, Kukaan ei tullut kieltämään.
Keittiön portaat olivat karummat, mutta sielläkin oli portaikossa uuni, vaatimaton tiilistä muurattu valkeaksi rapattu uuni, sopivasti nurkassa, jossa portaat kääntyivät yläkertaan.
lauantaina, heinäkuuta 26, 2008
Nooakin arkki Suomenlinnassa
Noakin arkki Suomenlinnassa Kuvia: Anna Amnell
Asuimme melkein kolme vuotta Suomenlinnassa tässä talossa, jota sanotaan Nooakin arkiksi. Se on Helsingin vanhin kivitalo.
Asuimme toisessa kerroksessa talon päädyssä (viisi ikkunaa). Asuntoon kuului yksi hyvin iso huone, toinen pienempi ja niiden välissä pitkä käytävä ja kylpyhuone. Koko talossa ei ollut lämmintä vettä eikä keskuslämmitystä.
Huoneet lämmitettiin haloilla, jotka säilytettiin halkovarastossa ensimmäisessä kerroksessa. Ostimme nestekaasulla toimivan vedenlämmittimen.Joissakin Suomenlinnan taloissa ei olut edes vesijohtoja, vaan vesi kuljetettiin hevoskyydillä peltisäiliössä.
Oven yläpuolella näkyy keittiön ikkuna. Keittiö oli hyvin pieni huone, jossa ei ollut myöskään minkäänlaista lämmitystä, vain puuhella, joka jäähtyi heti kun tuli oli sammunut. Tyttäreni muistaa minut seisomassa hellan ääressä mieheni pitkä harmaa päällystakki päällä. Mieheni oli armeijan palveluksessa, mikä oli 1970-luvulla halveksittu virka varsinkin niissä piireissä, joissa ihailtiin Neuvostoliiton rauhaa rakastavaa armeijaa.
Sisällä kodissamme oli mielestämme hyvin kaunista, sillä olin maalannut kaikki seinät. Suuressa lastenhuoneessa yksi seinä oli suklaan värinen, toinen iloisen keltainen ja kolmas valkoinen. Ikkunoista näkyi kirkkopuistoon ja tielle.
Pienempi huone oli mieheni ja minun huone. Sen seinät olin malaannut keltaiseksi ja ruskeaksi.
Kauneinta olivat kaari-ikkunat ja lastenhuoneen valkoinen kaakeliuuni, johon sytytimme illalla tulen, istuimmme koko perhe lattialla takan edessä ja luimme iltasatuja.
Nämä Suomenlinnan talot oli rakennettu ranskalaisen mallin mukaan 1700-luvulla. Sekin sitoi meidät ranskalaiseen kulttuuriin, mitä vahvisti lasten koulu. He kävivät kaikki ranskalaista koulua, joka toimi siihen aikaan Laivurinkadulla. Halusimme antaa lapsillemme jotain muuta kuin 1970-luvun Suomen kulttuurin ,jota tulvi radiosta ja televisiosta - meillä ei ollut tietenkään kumpaakaan. Meille ei tullut myöskään Hesaria.
Elimme omaa onnellista, vaatimatonta elämäämme suomettuneessa Suomessa ja haaveilimme koko ajan pääsevämme ulkomaille. Toiveeemme toteutui muutaman vuoden kuluttua.
Nooakin arkin restaurointi on käynnissä.(Rakennusperintö, linkki päivitetty)
Suomenlinna -mieheni ottamia kuvia Suomenlinna ja meri
torstaina, tammikuuta 19, 2006
Kodikkuus kolmannella vuosituhannella
C. Wilhelmson: Konstnärens syster 1899. Nationalmuseum näyttelykatalogin kansi ”Hemma i konsten”.1987.
Amerikkalainen, nyt Lontoossa asuva sisustustaiteilija John Saladino sanoi jo vuonna 1987, että aivan kuten Viktorian ajan ihmiset vastustivat aikaisemman aikakauden ankaraa ja askeettista tyyliä, me 1900-luvulla eläneet olemme perinpohjin kyllästyneitä Bauhaus-tyyliseen arkkitehtuuriin ja sisustustaiteeseen, " like Victorians we are pursuing a richer course". (Colonial Homes -lehdelle helmikuussa 1987) Kopioin Saladinon mielipiteen Witold Rybczynskin kodikkuutta käsittelevään kirjaan, jonka olin ostanut vähän aikaisemmin. Sama kirja tuli mieleeni 17 vuotta myöhemmin Suomessa internet-keskustelussa. (Hemma i konsten -näyttelykin näyttää olleen vuonna 1987 Tukholmassa.)
Kirjoitin 6. helmikuuta 2004 Kiiltomatoon keskustelun alustukseksi viestin ”Kodikkuus kolmannella vuosituhannella” samana päivänä ilmestyneen kirja-arvostelun innostamana:
Risto Niemi-Pynttäri tutustuttaa meidät Gaston Bachelardin Tilan poetiikkaan. Mikä ilahduttava kirja-arvostelu!
www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=723
Mutta onko kodikkuus sellaista, josta voi Bachelardin tavoin vain haaveilla, muistella menneiden aikojen elintapaa?
Arkkitehtuurin professori Witold Rybczynski kertoo kirjassaan ”Home. A short history of an idea ”(1986), että niinä kuutena vuotena, jotka hän opiskeli arkkitehtuuria, kodikkuudesta, mukavuudesta (comfort) puhuttiin vain kerran. Silloinkin siitä puhui insinööri, joka selosti ilmastointi- ja lämmityslaitteita.
Kun hän alkoi suunnitella omaa kotia, hän huomasi Bachelardin lailla palaavansa yhä uudelleen muistelemaan vanhojen aikojen mukavia taloja.
Rybczynski on sitä mieltä, että kodikkuus alkoi Hollannissa jo 1600-luvulla. Sen ajan talot ovat meille tuttuja maalauksista. Hollantilaiset alkoivat ensimmäisinä arvostaa lasta, kotia ja puutarhaa. Perin kodikkaana pitää Rybczynski myös entisaikojen norjalaisia maalaistaloja.
Rybczynski pitää mukavuutta olennaisena vaatimuksena ihmisen asunnolle. Hän myöntää, että kodikkuutta ovat osanneet aina eniten arvostaa ne, jotka ovat täysin vailla sitä: köyhät ja kodittomat.
Rybczynskistä on paljon tietoja esim Googlessa, mm "A House is not a Home", Barbara Spronkin haastattelu.
Mitä me tarvitsemme kodikkuuteen? Mikä ei ole kodikasta? Mikä tekee kodikkuuden runolliseksi?
(syntyi keskustelua)
Jatkan:
Kiiltomatoon 7.2.2004
Varmaankin Sinulla on myös yksityinen tilasi, kotisi? Mikä tuo siihen kodikkuutta ja mukavuutta? Siihen tarvitaan esineitä, huonekaluja. Siellä taitaa olla ainakin kirjoja ja joku paikka, jossa luet ja kirjoitat viestejä ystävillesi ja Kiiltomatoon?
Yksityisyys, oma tila on kodikkuutta. Lastenkotien lapsille ja vangeillekin suodaan nykyään oma yksityinen tilansa. Eikö kodikkuutta ole juuri "ihmisen jälki", se että ihminen sopii huoneeseen.
Hienoissa sisustuslehdissä olevat tyhjät ja tyylikkäät kodit saattavat tuntua kovin tylyiltä. Tietää, että jos astuisi siihen täydelliseen huoneeseen, pilaisi hienon asetelman omalla epätäydellisyydellään. Miettii, ketä mahtavat olla ne täydelliset ihmiset, jotka voivat siellä asua.
Voimme varmaankin sanoa samaa romaanista ja runosta. Onko lukijalla tilaa siinä?
7.2.2004
Eräänä päivänä ei voikaan enää nukkua paljaalla lattialla, ei näe hämärässä ilman silmälaseja eikä keinovaloa. Selkä väsyy, häntäluu painaa kovalla istuimella. On kuin prinsessa joka tuntee herneen patjaläjän altakin. Pehmusteita, mukavuutta, lämpöä, valoa!
Lapset ovat kasvaneet ja lähteneet pois kotoa, rakastetut ihmiset ovat muuttaneet kauaksi tai kuolleet. Onnellisista hetkistä heidän kanssaan muistuttavat valokuvat ja esineet, jotka asetamme seinille, pöytien ja kaappien päälle. Moneen kertaan alleviivattu lempikirja asetetaan yöpöydälle.
[Suomenlinnassa 1970-luvun alussa]
8.2.2004
Kauneuden ja viihtyvyyden kokemus ei ole onneksi aina riippuvainen siitä, onko asunto hyvässä kunnossa. Kun luin miten Kirsti korjaa innokkaasti vanhaa kaunista taloaan, minulle tuli mieleen se aika, kun asuimme Suomenlinnassa Nooakin arkissa, Helsingin vanhimmassa kerrostalossa.
Saimme mieheni virka-asunnoksi kaksi puulämmitteistä huonetta ja keittiön eteläpäädystä, toisesta kerroksesta. Kiviseinät olivat tykinkestävät. Taloon tuli kylmä vesi. Keittiössä ja kylpyhuoneessa ei ollut lämmitystä. Sauna oli toisella saarella. Käytävän seinissä näkyivät kaikki kahden sadan vuoden maalit yhtä aikaa. - Porilaisten marssi kaikuu korvissa, sanoi eräs sukulainen.
Huoneet olivat lohduttoman näköisiä. Sain onneksi armeijan maalivarastosta tähteeksi jääneitä maalipurkkeja ja maalasin asuntoa kaksi viikkoa. Kaikki muuttui.
Lastenhuoneen yksi seinä oli suklaalevyn värinen, toinen keltainen, muut kaksi valkoisia. Huone oli yhtä suuri kuin koululuokka. Linoleumlattia oli kuopille kulunut. Oli kuin siinä olisi hypitty vuosikaudet hyppykepillä. Kolmesta korkeasta ikkunasta näkyi kirkon ympärillä oleva puisto ja joukko vanhoja rakennuksia.
Kävimme joka ilta yhdessä jossain päin saaria kävelemässä tai talvella luistelemassa lammikoissa. Kotiin tultua laitoimme tulen leveään valkoiseen kaakeliuuniin, kokosimme lattialle täkkejä "pehmeäksi paikaksi", istuimme tulen lähellä, söimme iltapalaa ja luimme lapsille ääneen.
Vuosia myöhemmin lapset muistelivat, kuinka meillä oli Suomenlinnassa ihana asunto, jossa oli hieno valkoinen takka.
Saladino nyt
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)