sunnuntaina, syyskuuta 04, 2005

Välilevynpullistuma tutustutti minut Amerikan naisten käsityökulttuuriin

Minusta piti tulla tutkija Kanadassa. Ensimmäisenä syksynä lasten lähtiessä kouluun istuuduin olohuoneen pöydän ääreen edessäni paksu pino kirjoja ja reikäkortteja, joita käytettiin ennen tietokoneita tutkimustyössä. Aioin tutkia lapsen asemaa intiaani- ja inuityhteisössä. Olin sopinut aiheen paikallisen yliopiston kanssa.

Eräänä päivänä selkääni vihlaisi,kipu ulottui jalkaan asti ja yltyi hirvittäväksi. Tunsin olevani kuin sotilas, joka pomppii taistelukentällä yhdellä jalalla toisen jalan tynkää raahaten. En ollut tuntea itseäni peilistä. Kasvoni olivat tuhkanharmaat.

Lääkäri määräsi minut pitkään vuodelepoon. Sain kovia särkylääkkeitä. Jossain välissä todettiin sairaalassa iso välilevynpullistuma, joka olisi haluttu siellä leikata. Päätin koettaa muita keinoja: lepoa, fysioterapiaa ja kävelyä.

En pystynyt pitämään edes kirjaa kädessäni. Mieheni toi minulle kaupasta painoltaan kevyintä mahdollista luettavaa. Pienessä kaivoskaupungissa, jossa asuimme silloin, ei ollut paljon valinnanvaraa. Kevyitä ja halpoja olivat käsityölehdet. Niitä oli paljon. Sillä tavalla tutustuin amerikkalaiseen käsityökulttuuríin.

Lue lastun loppuosa uudesta blogistani, jonka nimi on Broken Star. Miksi nimi Broken Star? (Broken Star on symboli elämän epätäydellisyydestä)

lauantaina, syyskuuta 03, 2005

New Orleans ennen vuotta 2005. Kuvat: Matti Amnell

Kuvat etelävalloista täällä

Sinivalkoista New Orleansia

Kuva: Matti Amnell

Voiko New Orleansin pelastaa?

Vesi on alkanut laskeutua New Orleansista Pontchartrain-järveen. Eläinsuojeluyhdistys SPCA noutaa lemmikkieläimiä hyljätyistä taloista. Sadat tuhannet ihmiset ovat menettäneet kotiinsa ja joutuvat evakoiksi.

Hillary Clinton on kovana öljy-yhtiöille.On alettu keskustella siitä, kannattaako jälleenrakentaa kaupunkia niin vaaralliselle paikalle, ja myönnetään, että on kysymys tunneasioista.

Bush on sanonut, että New Orleans syntyy vielä entistä ehompana. Mutta olisiko se enää New Orleans? Kaupungin viehätys on ollut siinä, että se on vanha, kulunut, kulttuuriltaan aivan omaa luokkaansa. Suurin osa Amerikan suurkaupungeista muistuttaa niin paljon toisiaan, että pitkillä automatkoilla ei näe niissä paljonkaan eroa.

Telttailumatkat eri puolille Amerikkaa olivat meille pitkän ja usein kovin ankean siirtolaisuuden ajan valopilkkuja. Muutamat seudut ovat jääneet unohtumattomina mieleen. New Orleans on yksi niistä. Sen luonto, talot ja ihmiset.

Amerikka ei ole vain Bush ja viime vuosien politiikka. Amerikka on kokonainen maailma. Sillä on hätkähdyttävän kaunis ja vaihteleva luonto. Sillä on oma erikoislaatuinen kulttuurinsa, jonka ovat synnyttäneet eri puolilta maailmaa sinne muuttaneet siirtolaiset. Rakastan Amerikan luontoa ja sen ihmisiä.

Liikaa kauhun kuvia

Suuret katastrofit alkavat olla nykyään niin toistuvia, että niitä ei jaksa enää seurata muuten kuin vähän kauempaa. Kauhun kuvia tulvii kaikkialta. Auttaa me voimme kuitenkin kaikki omalta pieneltä osaltamme.

Yllä oleva enkelireliefi on koristanut joskus jonkun torontolaisen rakennuksen julkisivua. Olen kuvannut sen The Guild -puistossa, johon on koottu arkkitehtonisesti ja taiteellisesti tärkeitä osia puretuista tai tuhoutuneista rakennuksista.

perjantaina, syyskuuta 02, 2005

Ei armoa Amerikalle?

Le Monden kirjeenvaihtaja Corinne Lesnes ihmetteli blogissaan Big picture kirjoituksessa Nous sommes tous sitä, että Katrinan uhreille ei heru sympatiaa eikä apua Euroopasta. 70 lukijaa kommentoi.

New Orleansin auttamisesta kirjoittaa myös Charles T. Downey artikkelissaan Recovering from Katrina. Siinä on myös englanninkielinen käännös Lesnes'n kirjoituksesta. Nyt on empatian ja avun aika. Myöhemmin voi esittää kritiikkiä. "We will ask tough questions afterwards", Downey kirjoittaa.

Mutta kuten David Brooks kirjoittaa New York Timesissa suuriin katastrofeihin kuuluvat myös suuret huhut ja syyttelyt.

Amerikka on auttanut Eurooppaa. Se on auttanut Suomeakin. Olisi toivottavaa ja inhimillistäkin, että osoitettaisiin edes hiukan empatiaa Amerikalle.