Helletraditio puuttuu vielä Suomesta

Eräänä kesänä Torontossa tein joulujutun Kotilieteen pahimmalla helteellä. Oli vielä kuumempaa kuin nyt Helsingissä. Meillä ei ollut ilmastointia, sillä olimme tavallisesti siihen aikaan vuodesta lomalla. Sytytin paksun punaisen kynttilän tuomaan joulutunnelmaa. Kynttilä valahti vadille.

Nyt en kirjoita joulujuttua, mutta kylläkin talvesta ja kylmyydestä. Tuuletin hurisee kodikkaasti. Opettelen juomaan kahvia, kun se on kerran terveellistä. Ihme kyllä se ei aiheuta uniongelmia, ei ainakaan se tilkka, jonka juon. Helteellä kannattaa nousta aikaisin, jos haluaa saada jotain aikaan.

Asuimme vähän aikaa Kyproksella. Ainakin silloin siellä noustiin helteellä ylös aikaisin, tehtiin töitä virastoissakin jo varhain aamulla, pidettiin päivällä kotona siestaa ja nautittiin tummista, viileistä illoista. Telkkarit nostettiin parvekkeelle ja oltiin kaikki kuin yhdessä isossa olohuoneessa. Täällä ilta ei pimene ja tule viileäksi. Helle on sen vuoksi rasittavampi. Meidän suomalaisten tulisi kehittää ikioma helletraditio.

En koskaan unohda sitä, kuinka olimme kovalla helteellä keskipäivällä Ravennassa. Koko kaupunki tuntui äkkiä tyhjentyneen. Ikkunaluukut suljettiin. Mieheni ja minä kävelimme tyhjillä kaduilla kuin kulkukoirat kohti jotakin turistikohdetta. En muista oliko se Galla Placidia vaiko Basilica di San Vitale. Perillä olikin sitten ihanaa ja viileää, ja kaikki vaivat unohtuivat.

Hauskaa viikonloppua! Rentouttavaa lomaa!

Kiroilu ja rivoilu: Onko blogi avoveranta vai äänityskoppi?

Sen jälkeen kun muiden muassa tässä blogissa on kirjoitettu voimasanojen käytöstä blogeissa, lukuisat bloggaajat ovat rientäneet osoittamaan millä puolella debaattia he ovat, toisin sanoen voimasanojen rajoittamattoman käytön puolustajat ovat käyttäneet niitä runsaasti ja usein - ja muut olleet asiasta hiljaa.

Ihmiset ovat käyttäneet kaikkina aikoina voimasanoja. Niillä on ilmaistu laajaa ja voimakasta tunneskaalaa: kipua (vasara osuu sormeen), ahdistusta, suuttumusta, raivoa, halveksuntaa. Sanat on valittu muutoin tabuina pidetyistä kohteista kuten uskonnosta ja ruoansulatukseen ja ulostamiseen liittyvistä ilmiöistä. Teho on sitä vahvempi, mitä suurempi tabu sana on ja mitä harvemmin sitä käytetään. Puhutaankin sanoa jyräyttämisestä.

Jos jotain kirosanaa käytetään jatkuvasti, sen teho laimenee. Siksi voimasanat vanhentuvat. Shakespearen näytelmissään käyttämät voimasanat ja rivoudet ovat muuttuneet tuntemattomiksi muille kuin 1500-luvun englannin tutkijoille. Ne ovat tavallaan menneet hukkaan. Uudet sanat ovat tulleet tilalle.

Voimasanat ryhmään kuulumisen merkkinä

Voimasanojen käytöllä on myös se ominaisuus, että ne osoittavat me-henkeä, yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä olen huomannut myös blogimaailmassa. Bloggaaja haluaa sanoa: minä kuulun samaan sakkiin kuin te.

Voimasanojen ja ulostamiseen liittyvien sanojen käyttö näyttää lisääntyneen kaikkialla maailmassa. Se saattaa liittyä yleiseen ahdistuksen ja voimattomuuden tunteen kasvamiseen.

Seksismiä ja rasimia

Me kaikki tiedämme, että suolistokaasujen pidätteleminen ei ole hyväksi . Emme kuitenkaan vapauta itseämme niiden paineesta (sanomalehden mukaan 14 kertaa päivässä) konserteissa, päivälliskutsuilla, julkisissa kulkuneuvoissa tai muutenkaan yleisillä paikoilla muutoin kuin vahingossa tai vaivihkaa.

Voimasanat voivat olla hyödyllisiä, korvaavia aineksia käytöksessä. Negatiiviset tunteet pääsevät purkautumaan niissä yleensä vaarattomasti. Mutta liialllinen voimasanojen käyttö ja rivoilu on sanallista väkivaltaa ja häirintää, varsinkin kun siihen sisältyy nykyään yhä enemmän seksismiä ja rasismia, kun muualta ei enää tabuja löydy. Se voi tuntua hyvin pahalta varsinkin lapsesta.

Yksityisyyden ja julkisuuden raja blogeissa

Blogikirjoittelussa lienee usein niin, että yksityisyys ja julkisuus käsitetään usein eri tavalla kuin muussa elämässä.

Ajatellaanko, että oma blogi on kuin avoveranta, jossa voi istua mutisemessa, sadattelemassa ja kaasujaan päästelemässä - ja kaikki haihtuu maailmalle? Blogissa nimenomaan maailmalle.

Entä jos blogi onkin enemmän kuin radioaseman äänityskoppi, josta josta jokainen pihahdus ja paperin rapina leviää ympäri maailmaa. Salanimetkin paljastuvat aikaa myöten.

Samalla blogikin on - kuten äänityskoppikin - umpitila, johon kaikki tiivistyy. Onko kukaan teistä astunut koskaan pieneen umpihissiin, jossa joku on juuri hetki aikaisemmin vapautunut perusteellisesti kaasuistaan?

Kukapa haluaisi umpinaiseen äänityskoppiin, kun on mahdollisuus istua verannalla, omassa pihassa tai vuoren rinteellä, josta näkee kauaksi. Nykyajan mikrofoni (samoin Internet) toistaa yhtä tarkasti myös verannalla istujan äänen ja äänet kaikkialle maailmaan.