perjantaina, heinäkuuta 27, 2018

Unikeonpäivä

Hanko Unikeonpäivä

Tähän altaaseen heitetään Hangon Unikeko.
Sanotaan, että se joka viimeisenä herää, on unikeko.
Makrokuvat: Viimeinen

Unikeonpäivä on muissa  maissa 27. kesäkuuta, mutta Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa 27. heinäkuuta vuodesta 1720 lähtien.

Kirjoittaminen: Ensin kirjoitin runoja

7179666847_93f488194d_z 2

Ensimmäinen runoni ilmestyi iisalmelaisessa sanomalehdessä, kun olin vielä kansakoulussa (siis alle 11-vuotias). Kirjoitin teini-iässä runoja, lähetin joitain Nuoren Voiman Liitolle ja sain rohkaisevan kirjeen. Yhtään runoa ei ole tallella. Kaikki ovat lukuisissa muutoissa kadonneet. Ensimmäinen lehtijuttuni oli haastattelu Sikamessias-kantelijasta, kun asiaa käsiteltiin toista kertaa oikeudessa. Suomen Kuvalehti, 2.10.1970, nro 40, s. 60–61. Sitten oli pitkä tauko. Aloin kirjoittaa lehtijuttuja säännöllisesti vasta Kanadaan muutettuani 1980-luvulla, ensin siirtolaisten omaan lehteen, sitten Suomeen mm Kotilieteen ja kaikkiin mahdollisiin lehtiin. Sitten kyllästyin lehtijuttuihin ja aloin kirjoittaa historiallisia nuortenkirjoja 1990-luvulla.(Vuodesta 1999 julkaisin nimellä Anna Amnell, sitä ennen nimellä Pirkko Pekkarinen, lapsena nimellä Kolehmainen)
(tämä oli tänään kommenttina Fb:ssa)

torstaina, heinäkuuta 12, 2018

Melania Trumpin kotimaa Slovenia


Lubljana. Tavaratalon oven art deco -koristelua

Art deco -ikkuna tavaratalon oven yläpuolella Ljubljanassa. Kaupunki, jolle on ominaista kauneus ja kulttuuri.

'Huippukokoukseen mukaan tulleen Melania  n kotimaa on Slovenia [osa entistä Jugoslaviaa], jossa hän asui ja opiskeli teollisuusmuotoilua ja valokuvausta sekä arkkitehtuuria Ljubljanan yliopistossa ennen lähtöään ulkomaille. 

Millainen on Ljubljana, jossa Melania asui perheensä kanssa teini-ikäisestä asti ? Tämän kaupungin kulttuurin ja kauneuden on täytynyt vaikuttaa häneen.

Junalla Ljubljanaan - Kuin Narniassa

Junalla Zagrebista Ljubljanaan. Maisemat kuin Narniassa.

Lovely Ljubljana

Lovely Ljubljana 


The Piper's Tower, Ljubljana


Piper's Tower, josta hyvä näköala kaupunkiin. 

Lovely Ljubljana

Toinen näköala tornista.

Ljubljana-jpeg


Arkkitehtuuria ilman ankeutta.

IMG_0876

Beautiful buildings



Katolisuus

Beautiful pink church.


Dragons in Ljubljana

Dragon bridge. Lohikäärmesilta on vaikuttava.


IMG_0953

Historia on läsnä.

IMG_0975

Kävely kaupungissa


IMG_0905

Old doors in Ljubljana

Valikoima kuvia Ljubljanasta
Paljon kuvia Ljubljanasta:
Matka Zagrebista Ljubljanaan, jossa olen ollut kahdesti.