Varsovasta juuri palanneen kirjailijan (suljetussa) blogissa keskustellaan siitä, voiko turisti olla iloinen kaupungissa, jossa on ollut ghetto.
1. Kommenttini
Olen yllättynyt reaktiostasi. Eikö kaupungin kauneus vaikuttanut? Entä ihmiset? En ole käynyt Varsovassa, mutta kokemukseni muualta entisistä ns. Itä-Eroopan maista ovat toiset. Puolassa olen käynyt vain Krakowassa.
Dramatiikkaa ja vastakohtia on Krakowassakin. Mutta Puolassa kuten muissakin entisissä Neuvostoliiton miehittämissä maissa on nykyään suunnatonta energiaa ja elämäniloa, tarmoa.
Eniten yllätti Krakowassakin se, miten ystävällisiä ihmiset olivat ja kuinka rauhallisia ja hyvin käyttäytyviä olivat lapset ja nuoret. Olen kokenut samaa myös Tsekissä, Kroatiassa ja Sloveniassa.
Kaupungeissa on nähtävissä arkkitehtuurissa monta kerrostumaa: vanha kulttuuri 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta ja jopa keskiajalta, ankeat ja suorastaan karmeat rakennukset ja värit -
tai raskas harmaus ja lika - kommunistiajalta sekä uusi tyyli, jossa on rohkeita kokeiluja, hienoja ratkaisuja, sekaisin kaikenlaisia tyylejä.
Käy seuraavaksi Krakowassa.:)
2.
Kuvien perusteella Varsova näyttää suunnattoman kauniilta kaupungilta. Minusta juuri tämä - pitkä, loistava historia sekä (entistettyjenkin) kaupunkien kauneus ja niiden vastakohtana natsien ja kommunistien aiheuttama kauhu, suru ja ikävä - ovat se unohtumaton vaikutus, jonka nuo Keski-Euroopan maat tekevät turistiin.
Varsova pitää nähdä seuraavaksi. Mitä Varsovassa on nähtävää?
3.
"Hengen voitto aineesta."
-- sanoit, se on parasta noissa maissa.:)
Ymmärrän myös kauhusi. Nähtyäni Prahassa Pinkan synagogassa ne seinät, jotka olivat täynnä Böömissä ja Määrissä tuhottujen juutalaisten nimiä, en jaksanut mennä Krakowasta Auschwitziin itkemään. Itku on terapeuttista, mutta puolalaislle lienee enemmän hyötyä, jos osallistumme heidän optimismiinsa.
--,
Berliinissä tunnustetaan kollektiivinen syyllisyys. Sitä käsitellään kaikkialla, ei peitellä. Se näkyy kaikkialla. Saksalaiset ovat olleet sekä syyllisiä että uhreja niin kuin venäläisetkin. Berliiniläiset ovat tunnustaneet molemmat, mutta ei se varmaankaan ole ollut helppoa.
