maanantaina, helmikuuta 13, 2006

Ystävänpäivän aattona 2006

Viime viikot ovat olleet raskaita kansainväliseksi laajentuneen kulttuurien törmäyksen vuoksi. Mozartin musiikki on tuonut tänä aikana lohdutusta, kesän talven keskelle. Kaikkein dramaattisin TV:ssä näkemistäni Mozartin juhlavuoden konserteista oli eilinen Mozart-gaala.

Konsertin dramatiikan toi se tosiasia, että siinä ilahduttivat nimenomaan Berliinistä maailmaa loistavilla musiikillisilla lahjoillaan monet ihmiset, joiden kaltaisille ei ollut siellä sijaa muutama vuosikymmen sitten.

Meidän aikamme ei myöskään katso suosiolla tuon gaalaillan tähtien kaltaisia ihmisiä. Mozartkin oli seitsemäs lapsi perheessään, vaikea ihminen ja todennäköisesti hänellä oli myös sairaus, joka selittäisi osan hänen oudosta ja rasittavasta käytöksestään ja samalla myös osan hänen musiikkinsa ainutlaatuisuudesta.

Suosi todellista suvaitsevaisuutta

Vammaisuus ja perinnölliset sairaudet halutaan eliminoida. Tavoitteena on täydellisten ja ongelmattomien ihmisten maailma. Mutta sama tiede joka yrittää tehdä ihmisen elämän kivuttomaksi ja ongelmattomaksi, aiheuttaa kipua, vammaisuutta ja henkistä kärsimystä.

Suvaitsevaisuus ei ole suosiossa. Me suomalaiset emme ole tämän kaiken ulkopuolella: Suomensukuiset kansat tuhottiin Neuvostoliitossa melkein kokonaan kommunismin punaisen terrorin alla ja heitä sorretaan edelleen Venäjällä. Suomalaiset saivat tuntea olevansa erilaisia sekä Ruotsin että Venäjän vallan alla. Miksi se ei ole opettanut meitä suvaitsevaiseksi muita kohtaan?

Joudun keskittymään joksikin aikaa muihin töihin ja pitämään bloggaustauon. Luettavaa on runsaasti myös muissa blogeissani. Uusittu kotisivublogini näkyy vain blogieni sivupalkeissa ja Vuodatuksen listalla. Muut, muiden muassa kevätasuinen käsityöblogini, ovat myös Blogilistalla. Kotisivublogissa Bloggerissa on luettavaa myös lapsille, mm jutut Montgomeryn ja Alcottin lapsuudesta sekä nalle-, kissa ja nukkekuvia. Tervetuloa! Hyvää ystävänpäivää!

5 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää sinulle ja onnea työssäsi jotta kohta pääset takaisin bloggaamaan meidän iloksi!

    Suvaitsevaisuus tuntuu olevan vaikeata ihmiskunnalle, ja aina tarvitaan muistutuksen siitä kun mailmalla näkee ns. kulttuurien törmäykset. Kun se tulee lähelle kotia, se herättää taas itsetutkimusta kovasti. Luulisi historian läksyt oppineen.

    VastaaPoista
  2. Meidän kirjastossa on tänään ystävänpäivänä mahdollisuus "suositella ystävälle kirjaa tai satua". Siis kohdistuu ensisijaisesti nuoriin ja lapsiin. Nämä "suositukset" sitten kerätään kansioon, josta ihmiset saavat selata näitä. Tietenkin "suosituksen" voi viedä suoraan ystävälleen niin ei tarvitse nimettömä tehdä :-)

    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  3. Hyvää Ystävänpäivää Kanadaan, Australiaan, Belgiaan, Suomeen ja missä päin sitten asutkin, lukija!

    Emppula, tuo on oikein hyvä idea kirjastoille!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Alcott- ja Montgomery -teksteistä, tämä oli melkein ihan ystävänpäivälahja, vaikka sattumalta syliini sysättiinkin. Kotisohvalta Runotyttöä tuhannenteen kertaan aloittaneena könysin ylös, ajattelin lukaista meilit ja ohjauduin tänne - palkitsevaa elämä, joskus.

    VastaaPoista
  5. Olen iloinen siitä, että kirjoitukset ilahduttivat. Toivon onnellista kevättä Sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista