Värikollaasi 149: 'Toffee'

Yksi on erilainen, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Erilaisuus. Difference
Klikkaa kuva suuremmaksi

Syksyextra on täällä toisessa blogissa

Värikollaasi 149: värimalli 'toffee'

Aurora. Anna Amnell: Aurora-kirjat: Mustien historiaa Aurora-kirjoissa

Aurora. Anna Amnell: Aurora-kirjat: Mustien historiaa Aurora-kirjoissa: Aurora_1999_00014 , a photo by Brin d'Acier on Flickr. "Näkymätön" Nooa ja hänne kissansa Toby Matti Amnellin piirtämänä k...

Romanit: erilaisuus kiehtoo ja pelottaa

Ensimmäinen muistoni romaneista on kuin satua. Oli talvi ja isovanhempieni talon lähelle järven jäälle oli leiriytynyt romaneja.

 Isoäitini pelkäsi romaneja jostain syystä, mutta ukkini, pelimanni tunsi sukulaissieluisuutta heihin. Nähtävästi näistä ihmisistä oli puhuttu, sillä livahdin ulos ja menin nukke kainalossa katsomaan, millainen leiri se oli. Muutama teltta ja hevosia. Pieni mustatukkainen tyttö tuli luokseni. Hänellä oli mustatukkainen nukke. Katselimme toisiamme. Minä olin hyvin vaaleaihoinen ja pellavapäinen. Päätimme vaihtaa nukkeja. Juoksin innoissani mummolaan ja näytin nukkea. Mummo vaati, että minun piti vaihtaa se takaisin. Ehkä yksi syy oli se, että romanitytön nukke oli paljon hienompi ja kalliimpi kuin minun pellavalettinen räsynukkeni.

Miksi mummo pelkäsi heitä? Olisiko yksi syy se, että ehkä häntä kiusattiin lapsena siitä, että hän oli hyvin tummatukkainen niín kuin romanit. Ehkä oli peloteltu, että nämä vievät hänet mukanaan.

Ainakin meidän poikaa  on kiusattu tummuuden vuoksi. Kerran kun hän oli mummolassaan syömässä marjapensaista marjoja, uusi naapuri tuli sanomaan:
 - Anni, joku mustalaispoika syö sinun marjojasi.

Toisen kerran hän oli Helsingissä uimahallissa uimassa ranskalaista koulua käyvän tummatukkaisen ulkomaaalaisen luokkatoverinsa kanssa. Toiset pojat alkoivat kiusata heitä, mutta kun he rupesivat puhumaan ranskaa, nämä sanoivat ihaillen. - Ne ovatkin ulkomaalaisia.

Näyttelijät Charles Chaplin, Michael Caine, Yul Brunner, Roger Moore, Bob Hoskins. Elvis Presley. Orkesterinjohtajia (esim Sergiu Celibidache), tutkijoita, renessanssiajan taidemaalari, säveltäjiä, nobelisti (August Krogh, 1920 lääketiede). Katolinen pyhimys. Muusikoita, sirkustaiteilijoita, kirjailijoita. Näyttelijöitä, kirjailijoita, muusikkoja, virkamiehiä Suomessa. Mitä yhteistä heillä on?

Näitä kaikki ihmisiä yhdistää se, että he ovat romanisukua. Lue lisää romaneista Suomessa ja muualla.

Tarpeeksi outo toiseus kiehtoo

Jotkut tekevät mitä hyvänsä, jotta pääsevät julkisuuteen. Kuva: Old Time Clip Art

Ihmisten epäonnistuminen, rikokset, petokset, petetyksi tulemiset näyttävät kiinnostavan lukijoita ja katsojia eniten nykyään. Kyllähän sellaiset asiat kiehtoivat ihmisiä ennenkin, murhista tehtiin balladeja, murhamiehistä ja oman aikansa terroristeista merirosvoista sankareita. Tarpeeksi outo, häikäilemätön tai kauhistuttava toiseus kiehtoo aina tavallista ihmistä. Vampyyrit, mafiosot, che guevarat ja don juanit ovat kestosuosikkeja populaarikulttuurissa. Täysin järkeviltä vaikuttavat ihmiset ihailevat Ranskan vallankumousta, vaikka se oli talebaneja hirveämmän kansanliikkeen aikaa, jolloin tuhottiin kulttuuria, tapettiin silmittömästi viattomia ihmisiä, naisia ja pikkulapsia.

Mutta jotkut ihmiset näyttävät ajattelevan nykyään, että he ovat olemassa vain, jos heistä kirjoitetaan jatkuvasti lehdissä ja he näkyvät TV:ssä tekemässä ihan mitä hyvänsä. He ovat myös oivaltaneet, että epäonnistuminen on suositumpaa kuin onnistuminen. Kukapa ihailisi miestä, joka on ollut 50 vuotta saman naisen kanssa naimisissa? Ahkera, kiltti ja menestyvä ihminen voi herättää vihamielisyyttä ja kateutta. Sitä vastoin suuret joukot ihailevat nais- tai miespoliitiikkoa, joka vaihtaa jatkuvasti "rakastaan" (Mikä alennustila sanalle 'rakas'!) - eihän heitä muuten äänestettäisi uudelleen ja uudelleen eduskuntaan. Pahennuksen herättäminen tavalla toisella on pääsylippu julkisuuteen ja varsinkin TV-katsojien eteen.

Julkisuudessa jatkuvasti olevat ihmiset muodostavat oman klaaninsa, pitävät toisiaan tuttavinaan ja ystävinään, vaikka he eivät olisi tavanneet koskaan oikeasti. He myös kuvittelevat, että kaikki muutkin tuntevat heidät. Toisinaan syntyy hassuja tilanteita, kun esimerkiksi minun kaltaiseni harvoin TV:tä katsova ja iltapäivälehtiä lukeva ihminen ei tunnista TV-kuuluuttajia, juontajia, laulajia tai muita julkkiksia, kun sattuu näitä kohtaamaan.

Mitä! Ei vieläkään lunta Helsinkiin?

Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurena.

Yritämmekö museoida Suomen romanit?

Romanien lippu.

Heidän kansallispäivänsä on huhtikuun 8. Heidän lippunsa yläosassa on sininen taivaan ja spiritualiteetin symbolina, alaosassa vihreä väri symbolina maasta ja keskellä pyörä kertomassa heidän esivanhempiensa vaeltavasta elämäntyylistä (ja yhteydestä muinaisten esivanhempien kotimaahan Intiaan?).

Näyttelijät Charles Chaplin, Michael Caine, Yul Brunner, Roger Moore, Bob Hoskins. Elvis Presley. Orkesterinjohtajia (esim Sergiu Celibidache), tutkijoita, renessanssiajan taidemaalari, säveltäjiä, nobelisti (August Krogh, 1920 lääketiede). Katolinen pyhimys. Muusikoita, sirkustaiteilijoita, kirjailijoita, poliitikkoja, EU-edustajia. Näyttelijöitä, virkamiehiä Suomessa. Mitä yhteistä heillä on?

Näitä kaikki ihmisiä yhdistää se, että he ovat romanisukua.

Olla romani ei merkitsekään vain hevoskauppaa ja pitsiliinoja, vanhanaikaisia pitkiä hameita ja pysähtymistä menneeseen elämäntapaan. Romaneja on ollut aina, ja he ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin.

Romaniperintöön kuuluu meidän muiden mielestä romantiikka, mustalaismusiikki, kauniit hevoset ja erikoiset asut. Yritämmekö ehkä museoida maamme romanit innostamalla heidät pitäytymään ahtaasti rajatusssa elämäntyylissä ja pukeutumiskulttuurissa? Miksi emme arvostele sitä, että romanityttöjen täytyy kulkea arkisinkin pitkissä hameissa, jotka estävät urheilun ja monet ammatit? Vähemmistöjen kunnioittaminen voi olla myös museoimista.

Museoimalla voidaan hallita jotain kansanryhmää, pitää heidät sillä paikalla, jonka me muut olemme heille armollisesti joskus antaneet. Jos minä olisin romani, mustalaisnainen, minä huutaisin: EI! Romaneilla on luonnollisesti oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin, onnelliseen perhe-elämään ja sukurakkauteen, mutta se ei saa merkitä elämän rajoittamista vaan elämän rikastuttamista.

Kerjäävät ulkomaalaiset kaduillamme ovat erityisilmiö, jonka taustaa taidamme tuntea vähän. Kuka saa loppujen lopuksi rahat, joita annamme noille polvillaan kerjääville ihmisille? Onko tällä ilmiöllä mitään tekemistä sen kanssa, että joku kuuluu romanisukuun? Minun mielestäni ei, tai vain hyvin vähän. Näiden romanien köyhyys johtuu siitä, että heidän kotimaassaankin tehtiin täysin epäonnistunut poliittinen kokeilu, joka tuhosi luonnon ja kurjistutti ihmiset, muutkin kuin romanit.

Sivistyneissä länsimaissa romanit ovat voineet elää samanlaista elämää kuin muutkin. Esimerkiksi Kanadassa ja Yhdysvalloissa romanit eivät poikenneet millään tavalla muuusta väestöstä. Eksoottisesta taustasta saatettiin olla ylpeitä, jos se tiedettiin.

Suomalaisille romanivanhemmille ja romaninuorille olisi paljon innostavampaa katsella seuraavia sivuja:

Famous Gypsies =Kuuluisia romaneja, sekä todellisia nykyään eläviä henkilöitä että menneiden aikojen ihmisiä ja romaanien henkilöitä.
Sivun alaosasssa liehuu romanien lippu.

Visiting happy Gipsies. (Ranskalainen dokumenttielokuva vuodelta 2004)

Niin, että miten Chaplin tai Brunner ovat romaneja? Chaplinin äiti oli romanisukua, Yul Brunner taas oli venäläisjuutalaisromanisukua. Lue lisää ja heitä menemään lopullisesti käsityksesi romaneista pelkkinä pitsinkauppaajina (pidän pitsiliinoista) tai hevoskauppiaina (ihailin lapsena romanien kauniita hevosia).

Lisäys:
Geneettinen tutkimus osoittaa, että romanit ovat lähtöisin Intiasta. Wikipediassa lueteltuina maat, joissa heitä asuu. Suomen lippua ei näy, mutta artikkelin loppupuolella on lyhyt maininta Suomen romaneista.
  Romanit
Lisäys: Jo 1700-luvulla eräs tutkija huomasi, että Hollannissa opiskelevien intialaisten kieli muistutti romanien kiletä. Ks. kommentit.

Kiusaaja ei ole koskaan yksin

Ihmisillä on ollut aina monenlaisia tapoja hoitaa niitä, jotka ovat erilaisia kuin he: kansanmurhat, palkkamurhaajat, sota, kaksintaistelu, selkään puukottaminen, kivittäminen, mustamaalaaminen, kuoliaaksi vaikeneminen, syrjintä, pelottelu jne. Eräs tapa on kiusaaminen, josta puhutaan nykyään lähinnä koulukiusaamisena ja työpaikkakiusaamisena, viimeksi myös politiikassa ilmenevänä eri mieltä olevan puoluetoverin tai puoluejohtajan kiusaamisena.

Panun blogin kirjoituksen ”Maanlaajuinen yläaste ”kommenteissa keskustellaan koulukiusaamisesta. Kirjoitin sinne seuraavan mielipiteen

Valitettavasti monet kiusaajat (tytöt tai pojat) eivät kasva koskaan aikuisiksi. Kiusaaminen (myös nettikiusaaminen) on suorastaan hyve tietyissä kirjallisissa ja poliittisissa piireissä. En uskoisi, jos en olisi kokenut.

Bloggaajat ovat huomattavasti kypsempiä tässä asiassa. Ehkä se johtuu siitä, että kirjoitetaan nimellä tai ainakin suhteellisen pysyvällä nimimerkillä.

Kiusaajat ovat täällä blogimaailmassa aika harvinaisia. Sanoisin, että yhtä harvinaisia kuin sellaiset olivat minun kouluaikoinani.

Kiusaaja ei ole kuitenkaan koskaan yksin. Hän tietää tai ainakin vaistoaa, että hänelle tärkeä auktoriteettiasemassa oleva henkilö tai ryhmä hyväksyy sen, että jotain henkilöä, "toista", kiusataan. On tiettyjä ihmisryhmiä, joita saa kiusata. Kiusaaja vain tekee likaisen työn.

Ystävänpäivän aattona 2006

Viime viikot ovat olleet raskaita kansainväliseksi laajentuneen kulttuurien törmäyksen vuoksi. Mozartin musiikki on tuonut tänä aikana lohdutusta, kesän talven keskelle. Kaikkein dramaattisin TV:ssä näkemistäni Mozartin juhlavuoden konserteista oli eilinen Mozart-gaala.

Konsertin dramatiikan toi se tosiasia, että siinä ilahduttivat nimenomaan Berliinistä maailmaa loistavilla musiikillisilla lahjoillaan monet ihmiset, joiden kaltaisille ei ollut siellä sijaa muutama vuosikymmen sitten.

Meidän aikamme ei myöskään katso suosiolla tuon gaalaillan tähtien kaltaisia ihmisiä. Mozartkin oli seitsemäs lapsi perheessään, vaikea ihminen ja todennäköisesti hänellä oli myös sairaus, joka selittäisi osan hänen oudosta ja rasittavasta käytöksestään ja samalla myös osan hänen musiikkinsa ainutlaatuisuudesta.

Suosi todellista suvaitsevaisuutta

Vammaisuus ja perinnölliset sairaudet halutaan eliminoida. Tavoitteena on täydellisten ja ongelmattomien ihmisten maailma. Mutta sama tiede joka yrittää tehdä ihmisen elämän kivuttomaksi ja ongelmattomaksi, aiheuttaa kipua, vammaisuutta ja henkistä kärsimystä.

Suvaitsevaisuus ei ole suosiossa. Me suomalaiset emme ole tämän kaiken ulkopuolella: Suomensukuiset kansat tuhottiin Neuvostoliitossa melkein kokonaan kommunismin punaisen terrorin alla ja heitä sorretaan edelleen Venäjällä. Suomalaiset saivat tuntea olevansa erilaisia sekä Ruotsin että Venäjän vallan alla. Miksi se ei ole opettanut meitä suvaitsevaiseksi muita kohtaan?

Joudun keskittymään joksikin aikaa muihin töihin ja pitämään bloggaustauon. Luettavaa on runsaasti myös muissa blogeissani. Uusittu kotisivublogini näkyy vain blogieni sivupalkeissa ja Vuodatuksen listalla. Muut, muiden muassa kevätasuinen käsityöblogini, ovat myös Blogilistalla. Kotisivublogissa Bloggerissa on luettavaa myös lapsille, mm jutut Montgomeryn ja Alcottin lapsuudesta sekä nalle-, kissa ja nukkekuvia. Tervetuloa! Hyvää ystävänpäivää!

Saako Amerikan musta olla iloinen?

Louis Armstrongin iloisuus on rohkaisevaa ja toivoa antavaa, kun ottaa huomioon ne ankeat olosuhteet, joissa hän kasvoi.

Louis Armstrong (synt.4.8.1901) oli lämminhenkinen ja sydämellinen ihminen huolimatta kovasta lapsuudesta Storyvillessa, New Orleansin köyhimmässä osassa.

Isä hylkäsi ja äiti oli holtiton kasvattaja. Nuo ongelmat eivät toki ole vain mustien ongelmia!

Louis joutui nuorisorikollisuudesta mustien poikien kasvatuskotiiin kahdeksi vuodeksi. Siellä hän oppi soittamaan kornettia. Teini-ikäisenä hän kuljetti päivisin hiiliä ja soitti öisin kapakoissa ja lauloi kadunkulmissa. Tästä nuoresta pojasta kasvoi ihailtu Satchmo.

Täällä Euroopassa ei tulla usein ajatelleeksi, että afroamerikkalaisissakin on kaikenlaisia ihmisiä niin kuin kuin meissä suomalaisissakin. Rikkaita ja köyhiä, katkeria ja onnellisia, oppimattomia ja intellektuelleja, hurskaita ja roistoja.

Kiinnostavaa on, että monet afroamerikkalaiset sanovat jo suoraan, että he ovat onnellisia siitä, että elävät Amerikassa eivätkä suunnattomien ongelmien Afrikassa.

Muistettakoon, että orjuutta oli Afrikan sisälläkin ja on yhä. Jostakin syystä afrikkalaisten ja arabien keskuudessa käyty ja edelleen käynnissä oleva orjakauppa vain unohdetaan. On jotenkin poliittisesti sopivampaa muistella Yhdysvaltojen 130 vuoden takaista mustien orjuuttamista.

Samassa maailmassa ja kuitenkin eri maailmoissa

Puhummeko samasta laulusta, kun puhumme laulusta What a Wonderful World? Minä puhun laulusta, joka pursuaa elämäniloa keskellä pimeää maailmaa. Laulusta, joka syntyi New Yorkissa elokuun 16. päivänä 1967 ja tuli suosikkisäveleksi Englannissa jo seuraavana vuonna, vuonna 1968. Laulusta, jota olen kuunnellut vuosikausia kotona kasetilta.

Puhuvatko muut laulusta, joka tuli tunnetuksi vasta 20 vuotta myöhemmin elokuvasta Good Morning, Vietnam? Samasta laulustako? Laulusta What a Wonderful World, josta pidän selvin päin, kirkkaassa päivänvalossa. Kenen laulu se on?

Lihavia miehiä ja naisia

"Miehet ovat kaikki harvinaisen lihavia ja lihavuus yleensä sitä lajia joka puistattaa katsojaa, tuo mieleen vesipöhön ja on enimmäkseen seurausta liiallisesta ryyppäämisestä,tuosta pahasta tavasta, johon monilla suomalaisilla tuntuu olevan taipumusta. Suomessa on kymmenittäin niin lihavia miehiä ettei yksikään englantilainen ikinä kykenisi niihin mittoihin rasvoittumaan, yksikin sellainen valloittaa koko vossikan penkin, ja hänen ranteittensa ja nilkkojensa rasvapoimut vaikuttavat täysin uskomattomilta ensi kertaa nähtyinä; katsoja jää ihmettelemään miten mikään tuoli, mitkään kiesit saattavat kestää moista painoa. Suunnattoman lihavat miehet ovat varmasti epämiellyttävimpiä Suomen omituisuuksien joukossa."

Näin kirjoittaa Mrs. Alec Tweedie kirjassaan "Matkalla Suomessa 1896".

-C- kirjoittaa blogissaan laihdutuslääkkeistä. Suurin osa meistä laihduttaa koko ajan. Mikä meitä oikein lihottaa?

Beale Street, Memphis, Tennessee. Siellä alkoi blues. Siellä on myös vuonna 1876 perustettu A. Schwabin tavaratalo, jossa näin maailman suurimmat miestenhousut. Mutta nekään eivät olleet tarpeeksi suuret eräälle asiakkaalle, kertoi tavaratalon omistaja herra Schwab. Amerikkalaisia moititaan erityisen lihaviksi. Montignac moittii amerikkalaisen ruokavalion leviämistä syyksi lihavuuteen. Mutta onko se totta?

Vanhoista maalauksista ja kirjoista ilmenee, että lihavia on ollut aina. Suomessakin oltiin lihavia kauan ennen hampurilaispaikkojen tuloa Suomeen, kuten Ethel Brilliana Tweedyn kirjasta käy ilmi. Kuitenkin tuntuu siltä, että lihavia ihmisiä on nykyään vielä enemmän kuin ennen.

Monia ihmisiä lihottaa stressi. Olisiko mahdollista, että kaikki maailman huolet lihottavat meitä? Koskaan ennen eivät ole koko maailman onnettomuudet, sodat ja muut tragediat tulleet yhtä nopeasti kaikkien tietoisuuteen. Syömmekö me kaikki suruumme?