maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Muistiinpanoja kameralla



Ennen minulla oli tapana piirtää museoissa talteen yksityiskohtia maalauksista ja esineistä - huonekaluja, astioita, vaatteita, kasvoja. Nyt on helppoa, kun saa ottaa digikameralla niin paljon kuvia kuin haluaa, kunhan ei käytä salamaa. Näin oli myös Zagrebissa. Kuvassa Viktorian ajan kaappi, jonka sisälle olen kadonnut.

Olin Kroatiassa sukulaisvierailulla ja lomalla, mutta myös keräämässä aineistoa ja tunnelmia uusinta kirjaani varten. Monissa Zagrebin museoissa oli vanhoja maalauksia, huonekaluja ja muuta esineistöä, josta oli minulle kovasti hyötyä. Niin oli myös maisemista tietyillä seuduilla. Otin hyvin paljon valokuvia myös esineisiin liittyvistä teksteistä. Se oli nopeaa ja tehokasta.



Nyt olisi divaani tarpeen ja pitäisi vetäytyä muihin maailmoihin näiden kuvien, muistojen ja kirjojen pariin. Tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana en ole pystynyt kirjoittamaan paljon mitään. Olen kuitenkin ajatellut ja suunnitellut, nähnyt jopa unessa erään luvun tärkeän kohtauksen. Tuon unen näkeminen - oikeastaan kuuleminen - olikin minulle merkkinä siitä, että aloin elpyä surusta ja palata jatkamaan elämää patsi nykyhetkessä, myös menneisyydessä ja tulevaisuudessa.




Kaikkein erikoisin materiaalin kerääminen tapahtui kuitenkin, kun sain tietoja puhelimitse eräästä museosta. Minun oli määrä lähteä Lontooseen ja Cambridgeen mieheni kanssa. Minun oli tarkoitus oli käydä muun muassa Lontoon kaupungin museossa katsomassa kaupungin pienoismallia. Minä kuitenkin sairastuin enkä päässyt mukaan tuolle matkalle. Mieheni raportoi minulle museosta puhelimitse ja vastasi kysymyksiini sekä toi joukon karttoja ja lisää 1500-luvun Lontoota käsittelevää kirjallisuutta.

Kuten näistä kuvistakin voi huomata, mukana on useita aikakausia samalla aikaa. Näin on usein. Kun yhtä kirjaa kirjoittaa, toinen kirja on jo taka-alalla.

4 kommenttia:

  1. Kamera on myös hyvä väline tekstien kopinointiin. Etenkin järkkärini toimii siinä vallan mainiosti. Ja varsinkin jos on reissussa, ei tarvitse kanniskella painavia paperikasoja, kun ottaa tarvittavat kopiot kuvina. Nimimerkillä laiska keksii keinot.

    VastaaPoista
  2. Näin on. Kyllä nykyään on helppoa. Olen myös alkanut ottaa matkoilla "välikuvia" kadunnimistä tms, jotta muistan mistä kuvat ovat.

    Pitäisi olla jokin lehtiö ja tussikynä, jolla voisi kirjoittaa muutaman välihuomautuksen ja kuvata ne muistin vahvistajiksi.

    VastaaPoista
  3. Tuo onkin hyvä idea. Minulla on laukussani aina pieni muistikirja. Siellä on mm. mitat keittön verhoihin yms. tuikitarpeelliseen, jos reissulla iskee verhokuume yms.

    VastaaPoista
  4. Minulla on sellaiset mitat tavallisessa kännykässä.

    Kamerassa on hyvä puoli, että voi myös nähdä paikan, johon jotain sijoittaa. Värimuisti minulla kyllä pitää, muttaa tilavuuden taju ei.

    VastaaPoista