Näin eilen TV:ssä dokumenttielokuvan, jossa joukko nuoria miehiä matkusti erittäin vaikeasti vammaisen ja kroonisesti sairaan ystävänsä kanssa junalla ympäri Eurooppaa. He työnsivät tätä 18-vuotiasta pikkulapsen kokoista toveriaan pyörätuolissa, kantoivat häntä ja pyörätuolia ylös Prahan jyrkkiä portaita, pesivät hänet, pitivät häntä sylissään, kun noustiin köysiradassa alpeille ja kiistelivät hänen kanssaan niin kuin nuoret ainakin. Tämän vammaisen nuoren miehen oli ennustettu elävän vain vuoden, mutta dokumentin valmistuttua hän oli jo opiskelemassa englantilaisessa yliopistossa.
Pojat kävivät myös keskitysleirillä, jossa tämä vammainen poika totesi, että hänet olisi tuhottu natsi-Saksassa heti, sillä hänestä ei olisi ollut hyödyksi edes keskitysleirillä.
Tämä elokuva tuli mieleeni, kun siivosin äsken pöytääni ja eteeni osui erään suomalaisen kirjakerhon jäsenlehti, jonka kulmaan oli kirjoitettu kultaiseen ympyrään "Suuri joulunodotusnumero". Ja mitä oli kansikuvana? Kuva kuukauden jäsenkirjasta, jossa kaksi poikaa, toinen pitkä ja hoikka ja toinen pieni ja heiveröinen ovat ongella sillalla. Tämä sama kuva on "Astrid Lindgrenin rakkaimmat sadut" - kokoelman kannessa. Kirjakerholehden sisällä äiti lukee tätä kirjaa pikkulapsilleen.
Jo vuonna 1973 ruotsalainen kriitikko Gunnel Enby kysyi Aftonbladet -lehdessä: Miltä mahtaa vammaisesta lapsesta tuntua lukea, että on parempi tehdä itsemurha kuin olla vammainen? (Wikipedian mukaan: "jag kan inte låta bli att fundera över hur ett handikappat barn upplever Jonatan Lejonhjärtas dödslängtan.-- Funderingar om livsberättigande och livskvalité. Gunnel Enby i Aftonbladet 16 december 1973)
Kouluille annetuissa Edu.fi -kriisiohjeissa neuvotaan :"On tärkeää estää itsemurhan ja kuoleman ihannointi sankarillisena ratkaisukeinona."
Lapsikin ymmärtää sen, mitä Lindgrenin kustannustoimittaja ja kustantaja ei ymmärtänyt: "Mielestäni kirjan lopetus on tyhmä, sillä itsemurha ei ole ratkaisu ongelmiin. Muuten kirja oli jännittävä ja aihe kiinnostava." (netlibris/Lauri Puumalainen)
Niin turtuneeksi, kaikkeen tottuneeksi, olen minäkin tullut, että en olisi ehkä huomannut koko asiaa, jollei viime viikolla olisi sattunut tapausta, jossa koulupoika valitsee ongelmien ratkaisuksi itsemurhan ja murhan.
Eikö tässä Lindgrenin kirjassakin tapahtunut murha ja itsemurha, kun utopiamaailma ei ollutkaan täydellinen?
Hyvää joulunodotusta todellakin.
"On tärkeää estää itsemurhan ja kuoleman ihannointi sankarillisena ratkaisukeinona."
Nuoren itsemurha-aikomus ensimmäisessä nuortenkirjassani vuonna 1991.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti