Puut, teknologia, historia ja ihmiset, jotka uskaltavat käsitellä menneisyyttään. Berliini ravistelee siellä kävijää. Saksalaisia kunnioittaa, sillä he puhuvat suoraan ja avoimesti häpeällisestä menneisyydestään.
Museoissa ja taidegallerioissa on suunnattomia aarteita. Niitä katsellessaan suorastaan nääntyy, aika ja voimat eivät riitä. Kaikki on suurta, samalla rikkoutunutta. Lähihistorian tragiikka ja historian loisto, valta ja nöyrryytys ovat Berliinissä rinnakkain, samoin tyylikkyys, sivistys ja toisen ihmisen tuhoaminen. Ihmettelee, miten saksalaiset kestävät kaiken tuon. Ehkä saksalaiset ovat lujaa väkeä, siksi he kestävät. He ovat toista maata kuin skandinaavit. Tarvitsee katsoa vaikka sitä, miten paljon he syövät.:) He ovat vahvempia kuin me. Ja mikä luovuus.
Entisen Itä-Saksan alue on edelleen yllättävän surkeassa kunnossa. Näimme Wittenbergiin mennessä ankeaa maaseutua, ajan pysähtymistä ja keskellä Berliiniä laajan lietemaan ja sen reunalla surkeita synkkiä "siirtolapuutarhamökkejä".
Miten paljon ovatkaan itä-saksalaiset saaneet kärsiä. Hävetti kauheasti olla suomalainen, kun Suomessa on edelleen vallassa ihmisiä, jotka ihailivat tuota kommunistivaltiota, joka piti kansalaisiaan vankeina muurin ja piikkilangan takana. DDR:ää pidettiin Suomessa mallimaana, esikuvana koulun ja yliopiston uudistamiseen.
Monesti tuli mieleeni Saksassa myös se, että eräs esi-isäni lähti keskiajalla keihäineen tai kauppatavaroineen nykyisen Suomen maille. Mietin, millainen ihminen hän mahtoi olla. Oliko hän sellainen kuin se komea ja ruskettunut kaksimetrinen mies, jonka näin ulkoiluasussa, reppu selässä vaellussaappat jalassa metrossa vai sellainen kuin se pieni mies, joka luki koko ajan kirjaa metromatkan ajan?
Kuvissa mm Berliinin residenssi, Cranachin talon kaiteen varjo ja Cranachin toisen talon piha, Potsdamer Platzin moderneja taloja, Viktorian ajan katulamppu ja suuri Pegasos-patsas Gendarmen-aukion talon katolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti