sunnuntaina, marraskuuta 24, 2013

Värikollaasi 164: Stars in Olomouc

Stars in Olomouc by Anna Amnell
Stars in Olomouc, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Värikollaasi on koottu Euroopan Unionin ja Tsekin lipuista, jotka heiluivat tuulessa Olomoucin piispanpalatsin edessä. Määrissä sijaitseva Olomouc on eräs Tsekin tasavallan kauneimpia kaupunkeja.


Euroopan unioni ja Tsekki

Ruotsi-Suomen sotilaat hävittivät Olomoucin miltei maan tasalle 1640-luvulla miehittäen kaupungin kahdeksaksi vuodeksi.  Oli nolo tunne käydä 30-vuotisen sodan marttyyrin Jan Sarkanderin muistokappelissa ja nähdä laitteet, joilla häntä oli kidutettu. Lattiakaakeleissa oli sinivalkoiset kuviot. Opas oli ystävällinnen, kertoi käyneensä Helsingissä ja sanoi pitävänsä Suomesta. (Ruotsalaisjoukot pysäytettiin vasta Prahassa Kaarlen sillalla.)

Olomoucin historiaa: Näiden Saksan ja Venäjän välillä olevien maiden kohtalo on ollut kovaa. (kuten Suomenkin kohtalo.) 1900-luku, natsien ja kommunistien valtataistelu, oli kovaa aikaa Olomoucillekin. Ensin tulivat natsit, jotka saivat puolelleen suuren osan kaupungin saksalaisesta väestöstä. Juutalaisia vietiin Dachaun keskitysleirille, synagoga tuhottiin. Lähtiessään natsit tuhosivat kaupunkia. Sitten tulivat kommunistit ja karkottivat kaupungin saksalaisen väestön, vaikka näiden esivanhemmat olivat asuneet asunut siellä vuosisatoja. Nyt Olomouc on kaunis kaupunki, jonka vanhaa kulttuuria elvytetään pitkän kommunistiajan laiminlyöntien jälkeen, rakennuksia korjataan. On järkyttävää nähdä tällainen kaupunki, ja siellä ihmettelee ihmisten elämäniloa ja optimismia.

Kuvia Olomoucin kaupungista

Klikkaa hakusanaa 'Olomouc'

Värikollaasi 154

details

TeeTee huomasi, että tässä Olomouc-kuvassa on kaikki nämä värit. Otin valokuvan nopeasti pienen kaupan ohi kävellessäni. Nopeasti otettu, nopeasti unohdettu.:)

 värimalli, josta valitsin punaisen, keltaisen ja sinisen


14 kommenttia:

  1. Kauniin kirkas sininen, punainen ja keltainen lipuissa ja pala historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä liput tulivat heti mieleen. Olomouc on kaunis kaupunki.

      Poista
  2. Hyvin löydetty kollaasin värit. Minulle tuli ensin mieleen sanat " Anna Mulle tähtitaivas", vaan nuo tähdet olivat jotain aivan muuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, osuit oikeaan. Kyllä rauhanomaisen yhdistyneen Euroopan tähdet ovat tähtitaivas paljon kärsineille Itä-Euroopan maille.

      Poista
    2. Väreiltään osuva vastaus. Historia on ollut rankkaa, eikä samanlaisia aikoja toivo koskaan takasin. Mutta sodat vaan jatkuvat jossakin muualla...koska opimme?

      Poista
    3. Kaari, meillä suomalaisilla ei ole ollut onneksi sotaa pitkiin aikoihin. Rauhanturvajoukoissa palvelevat joutuvat kokemaan sotaa eri puolilla maailmaa.

      Poista
  3. Nöff nöff, innoittiko possu kuvan ottoon vai nuo herkut?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo liina! Ottaisin heti tuollaisen liinan. Se kävisi sinivalkoisiin astioihini.

      Poista
  4. Nice photos, delicious mosaic, a gorgeous composition!

    VastaaPoista
  5. Thank you, Leovi. The flags were so wonderful in the bright sunshine.

    VastaaPoista
  6. Lipuista todellakin löytyy hyvin värejä. Tuo tähtinauha rytmittää kollaasia hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal, en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi lippuja. Niitä tulee silloin tällöin kuvatuksi.

      Poista
  7. Oivaltva vastaus, ja puhtaat värit! Tykkään!

    VastaaPoista
  8. Lipuissa on usein puhtaita värejä

    VastaaPoista