Kuvassa kansikuva kirjaan: Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain 2013, 261 sivua. Kokkonen tekee väitöskirjaa tästä aiheesta.
Olen kirjoittanut omia lukijan kokemuksiani Sara Kokkosen kirjaan Mary Marck: Eevan luokka -kirjat kohdalle mm.:
"Kun luin Eeva-kirjat
uudestaan vuosikymmenien jälkeen, tajusin, että niistä on saattanut alkaa
rakkauteni Helsinkiin. Se jatkui Mika Waltarin ja muiden Helsingin kuvaajien
kirjoja lukiessa ja sai täyttymyksensä, kun asuttuani Helsingissä vuosikymmenet
kirjoitin itsekin nuortenkirjoja, joista useimmissa on keskeisenä vanha
Helsinki.
Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin
lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä
ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoja, emme vertaa niitä muihin parempiin,
vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että
ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta. "
Ote kirjoituksestani Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä (luettaissa kotiblogissani, Kokkosen kirjassa sivuilla 72-76).
Ennakkotietoa:
Joulukuun Tyyris Tyllerö -lastenkulttuurilehdessä on teemana Turku lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Minua pyydetiin kirjoittamaan siihen siitä, miksi olen kirjoittanut lapsille renessanssista ja nimenomaan Turusta ja miten olen tehnyt tutkimustyön Lucia Olavintytär -kirjojani varten (Lucia ja Luka 2013). Kirjoitan siinä mm:
"- - olin kirjoittanut 1900-luvun alustakin lapsille. Ehkä olen kirjoittanut lapsille kiitollisuudesta kaikkia niitä kirjoja kohtaan, joita sain lukea lapsena ja nuorena ja jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen, joka olen nyt. "
Lue kotisivublogistani koko kirjoitus: "Firenzestä Turkuun"

Kiva kansi.
VastaaPoistaHannele, se on merkittävä kirja, sillä siihen on koottu suomalaisten tyttökirjojen klassikot ja monet lukijat kertovat lukukokemuksistaan. Minäkin innostuin kertomaan Mary Marckista.
PoistaMinäpä otan tuon maailman tärkeimpien kirjojen ajatuksen omakseni ja vaalin sitä.
VastaaPoista