keskiviikkona, tammikuuta 21, 2015

1960-luvun opiskelijana

Anna-Amnell-jpeg

Tämän kuvan ottamisen aikaan olin vielä optimisti, haaveilin tekeväni gradun ja ehkä myöhemmin jatkotutkimuksia C. S. Lewisin Narnia-kirjoista. Kun esitin tämän ajatuksen professori Irma Rantavaaralle, hän tyrmäsi sen kokonaan: Eihän nyt lastenkirjallisuus ole sopiva aihe yliopistolliselle tutkimukselle. Hän arvosti kylläkin C. S. Lewisia ja ehdotti, että tekisin graduni C. S. Lewisista kirjallisuuskriitikkona. Tunsin onneksi Lewisia sen verran, että tiesin, että se olisi ikuisuusaihe ja vaatisi oleskelua Englannissa, mikä olisi ollut minulle taloudellisesti mahdotonta. Olin myös mennyt juuri naimisiin ja odotin ensimmäistä lastani.

Minua lohduttivat graduasiassa sympaattinen ja lempeä Maija Lehtonen, joka oli tehnyt lisensiaattityönsä saduista. Sadut ja elokuvat sekä yleensäkin tavalla tai toisella poikkeavat mielipiteet olivat salonkikelvottomia sen ajan yliopistolla. En jäänyt taistelemaan, vaan siirryin englantilaisen filologian turviin ja tein graduni englanniksi. Opintoni viivästyivät kovasti.

Suomi kävi yhä ahtaammaksi vasemmistolaisuudessaan. Olin lopettanut jo "punaiseksi muuttuneen" sosiologian opinnot. Koko 1970-luvun koetimme päästä Suomesta pois. Viisihenkinen perhe ei voi lähteä tyhjän päälle. Vihdoinkin vuonna 1979 mieheni sai työpaikan Kanadasta ja läksimme Suomesta pois yhdeksäksi vuodeksi. Oli varmaankin tyhmää palata, mutta ihminen kiintyy omaan maahansa, sen kieleen ja kulttuuriin eikä jätä kotimaataan eikä omaisiaan kevyistä syistä.

P.S. Saman laudaturseminaarin rinnakkaisryhmässä oli monia myöhemmin tunnettuja vasemmistokulttuurin tähtiä, osa SKDL:n ja kommunistipuolueen jäsenia, jotka valtasivat Suomen kulttuurielämän, ja siitä tuli poliittisesti ahdasta. Se näkyy edelleenkin.


4 kommenttia:

  1. Voi miten tympeä professori kun ei kelpuuttanut lastenkirjallisuutta yliopistoon. Pöh. Kummaa ylenkatsetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänet oli juuri valittu kirjallisuuden professoriksi, ja hän halusi pitää tason korkeana heti alusta asti. Luin tänään, että hän oli kirjoittanut kirjan Dickensistä. Olisinpa tiennyt sen silloin. Siinä olisi löytynyt yhteinen sävel, sillä olen ollut aina Dickensin ihailija. Toisaalta olin ollut pari vuotta Finnish British Societyn lastentarhassa puolipäiväopettajan ja olin kovast kiinnostunut lastenkirjallisuudesta. Onneksi Irma Rantavaara osasi arvostaa oppinutta C. S. Lewisia, sillä hän oli opiskellut itse Englannissa ja tiesi Lewisin arvon.

      Poista
  2. Aika ei ollut kypsä tälle varsin hienolle gradu-aiheellesi,mikä on suuri vanhinko. Ja voi miten kirpaisi kun sanot että muutitte Kanadaan, mies haaveili tai niin ymmärsin ja sanoi minullekin että mennään naimisiin ja muutetaan sinne, mutta muutimmekin sitten Villiin Länteen (siis suomettuneeseen) ja siinä oli minun Kanadani. Tunnen pettymystä siitä vieläkin, vaikka toisaalta ymmärrän. ettei elämäni voinut muuten mennä.

    VastaaPoista
  3. Siirtolaisena oli raskasta olla, sillä meillä oli varaa käydä vain kerran yhdeksän vuoden aikana Suomessa ja Euroopassa. Vanha Eurooppa kutsui takaiisn. Tunnen olevani eurooppalainen, vaikka rakastankin Pohjois-Amerikassa monia asioita, varsinkin tuon mantereen suunnattoman kaunista ja monipuolista luontoa. Pelkästää Torontossakin oli kiehtova luonto. Matkustimme hyvin paljon kesälomila, sillä se oli halpaa = bensa halpaa ja nukuttiin teltassa halvoilla USAn valtion leirialueilla upena luonnon keskellä.

    Kärsin Suomessa eniten Suomen poliittisesta kahtiajakautuneisuudesta ja itäisen naapurin suuresta vaikutuksesta. Se ei tuntunut Ylä-Savossa, jossa elin ylioppilaaksi asti.

    VastaaPoista