Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten- ja nuortenkirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten- ja nuortenkirjat. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, huhtikuuta 03, 2020

Blogisisko ® Anna Amnell: Haastattelu Suomen Maakuntakirjailijat Ry:n Rovins...



Haastattelu Rovinssi-lehdessä. V.W.: Pöytälaatikosta kirjailijaksi – yhdellä klikkauksella. Anna Amnell - Rovinssi 4/2013, sivut 29-30.

1.       Miten sinusta tuli kirjailija? Milloin päätit, että haluat kirjoittaa ja julkaista kirjan?

Lainasin alaluokilla koulun kirjastosta Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksia. Se oli ensimmäinen paksu kirja, jonka luin, kaunis vanha painos, kannet himmentynyttä kultaa ja punaista. Sivelin kirjan selkämystä ja kuiskasin : Minusta tulee kirjailija.
Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksia on historiallinen romaani, ja niitähän minä olen tähän asti kirjoittanut.
Tuosta hetkestä kului kuitenkin vuosikymmeniä, ennen kuin kirjoitin ensimmäisen kirjani. Aina tuntui olevan jotakin kiireellisempää tekemistä. Kirjoitin lapsena runoja ja opiskeluaikana pari lehtijuttua ja siirtolaisena Kanadassa lisää lehtijuttuja, sekä sikäläiseen siirtolaislehteen että Suomeen.

2.       Nyt marraskuussa ilmestynyt Lucia ja Luka on seitsemäs historiallinen nuorisoromaanisi. 

Mistä syntyi idea näiden kirjojen kirjoittamiseen? Mistä saat inspiraatiota kirjoittamiseen?
Minua kiinnostaa ihmisen kohtalo historian myllerryksessä.  Lähteinä ovat  tieto- ja kaunokirjallisuus, museot ja oma kokemus arjessa ja matkoilla. 1990-luvulla ilmestynet Aurora-kirjat  kertovat Kanadasta, jossa olin asunut yhdeksän vuotta, sen luonnosta ja yleensä 1900-luvun alun elämästä.
Lucia Olavintytär –kirjoilla (2004, 2006, 2013) on myös pitkä alkuhistoria.  Ihastuin Italian matkalla vuonna 1991 renessanssiin ja tutkin sitä vuosikaudet, kävin museoissa, luin tieto- ja kaunokirjallisuutta ja katsoin elokuvia.
Varsinainen idea kirjaan syntyi hetkessä, voisin sanoa silmänräpäyksessä. Näin televisiossa lyhytkasvuisen naisen ratsastavan hevosella ja siinä samassa näin mielessäni tytön ratsastavan renessanssimaisemassa vihreä viitta ja punainen tukka hulmuten.  Kyynärän mittainen tyttö seikkailee 1500-luvun Euroopassa. Hänessä yhdistyvät kaikki ne asiat, joita olin oppinut 1500-luvusta.
Tuolla tavalla ei tietenkään kirjoiteta kirjoja nopeaa tahtia.  Mutta kirjoittamisessa ei ole tärkeää vain kirjan vaan kirjoittaminen, sillä jokaista kirjaa kirjoittaessaan kasvaa ja kehittyy ihmisenä.

3.       Miksi päätit julkaista kirjasi omakustanteena? Tarjositko käsikirjoitustasi ollenkaan kustantamoille, vai oliko alun perin selvää, että haluat kustantaa kirjasi itse?

Aikaisempi kustantajani ilmoitti, ettei se julkaise enää historiallisia nuortenkirjoja. Monet muutkin kustantajat olivat luopuneet kokonaan nuortenkirjojen julkaisemisesta, toiset eivät halunneet jatkaa eri kustantajan sarjaa.
Olin lukenut onneksi omakustantamisesta jo Kanadassa asuessani. Netistä löytyi pitkä luettelo maailmankuuluja kirjoja, jotka on julkaistu aluksi tai kokonaan omakustanteina.

4.       Millaisen vastaanoton kirjasi on saanut?

Sitä myydään netissä ja joissakin kirjakaupoissakin.  Se on mukana Enemmän kuin tuhat sanaa?  Turun linna kirjallisuudessa ja taiteessa -näyttelyssä, joka avautuu pian. Lastenkulttuurilehti Tyyris Tyllerön 4/2013 :n teema on Turun linna kirjallisuudessa, ja minunkin kirjani esitellään. Lisäksi minulta pyydettiin samaan lehteen kirjoitus siitä, miten olen tehnyt tutkimustyötä kirjaani varten ja miksi innostuin tähän aiheeseen ja aikakauteen.

5.       Miten markkinoit kirjaasi?

Olemalla mukana kirjamessuilla ja kirjoittamalla blogeihini. Olen mukana myös Facebookissa. Ajatukseni ovat aika paljon jo seuraavassa kirjassani, jota kirjoitan, nyt täysin uudesta aikakaudesta ja ilman stressiä siitä, saanko uudelle kirjalleni kustantajan.



Rovinssil-lehden teemana oli kirjoittaminen ja kirjan julkaisu. Yhdellä klikkauksella viittaa omakustantamisen helpottumiseen. Kirjailijaksi valmentautumisesta kertoo artikkeli Suomen Maakuntakirjailijat Ry:n ja Skripta Kirjoittajaopiston Elämä tarinaksi -kirjoittajavalmennuksesta.

Rovinssi on Suomen maakuntakirjailijat Ry:n lehti.

Blogisisko ® Anna Amnell: Haastattelu Suomen Maakuntakirjailijat Ry:n Rovins...: Haastattelu Rovinssi-lehdessä. V.W.: Pöytälaatikosta kirjailijaksi – yhdellä klikkauksella. Anna Amnell - Rovinssi 4/2013, sivut 29-30...

perjantaina, huhtikuuta 12, 2019

Historiaa kaikenikäisille lukijoille




1900-luvun alun elämää kaikkina vuodenaikoina Suomessa ja Kanadassa. Edwardin aika, sortovuodet, Toronto, Helsinki, "Iisalmi". Yhteisnide 1990-luvulla (1991, 1993 , 1999) ilmestyneistä Aurora-kirjoistani. Historian huminaa e-kirjana ja paperikirjana. Vanhan ajan tyttökirjan lailla koko perheen kirja.
Nettikaupoista

sunnuntai, marraskuuta 25, 2018

Avuttomat aivot ja lasten- ja nuortenkirjat


"Ihmisen aivot kehittyvät oikeastaan käsittämättömän hitaasti. Kestää 20-25 vuotta ennen kuin aivot saavuttavat aikuisuuden."
Satu Vasantola. Avuttomat aivot psykiatri Linnea Karlssonin haastattelu.
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005909568.html

Tämä on kuin jatkoa joulukuussa 2011 Grafomaniassa käytyyn keskusteluun, jossa kommentoin, miksi lapsia ja nuoria tulee suojella. Ehdotin, että kirjailija saa kirjoittaa, mitä haluaa, mutta asiantuntijat luokittelevat, mille ikäryhmälle kirja sopii.


 Toin esille silloin vielä uuden aivotutkimuksen, jonka mukaan nuoret eivät ole kypsiä suuriin valintoihin, vaan tarvitsevat ohjausta

"--tämä ei ole viktoriaanista höpinää, vaan uusinta tutkimusta lapsista, juuri siitä ikäkaudesta, jolle kirjoitetaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miksi lapsia kasvatetaan, miksi heitä suojellaan:


Aikaisemmin on luultu, että jo 12-vuotias on ajattelukyvyltään kuin aikuinen, valmis tekemään itse suuriakin ratkaisuja omasta elämästään, mutta viimeisten 10 vuoden aikana tehty uusin aivotutkimus, magneettikuvaus (magnetic resonance imaging , MRI) osoittaa, että aivojen kehittyminen on hidasta, ja sitä jatkuu usein yli 20-vuotiaaksi.
http://www.edinformatics.com/news/teenage_brains.htm

Lapsen aivot ovat jo 6-vuotiaalla melkein samaa kokoa (!) kuin aikuisen aivot (yli 90%). Lapsen ajattelukyky kasvaa kuitenkin hitaasti 11-12 -vuotiaaksi asti – ja sitten alkaa ratkaiseva vaihe, karsiminen, josta lapsen tulevaisuus riippuu. Se mitä hän tekee, vahvistaa yhteyksiä aivoissa, muovaa häntä ihmisenä.
Lapsesta kasvaa sohvaperuna, lukutoukka, urheilija, -- käyttääkseni voimakkaita ilmaisuja. Katsokaa hiukan ympärillenne, niin näette, millaisia aikuisia kasvaa lapsista, joille annetaan liiaksi vastuuta, liiaksi vapautta.

Kaikkein kriittisintä on aika puberteetin ja aikuiseksi varttumisen välillä. Silloin tapahtuu aivojen muovautuminen valmiiksi. Se vaihe kestää usein paljon yli 20-vuotiaaksi asti.
Tuona aikana nuoret ovat vielä kypsymättömiä tekemään valintoja. He ottavat suuria riskejä. Ruotsalainen aivotutkija sanoo nuorista: vahva moottori ja huonot jarrut.

(Päätin lopettaa nuortenkirjojen kirjoittamisen noiden keskustelujen jälkeen ja odottaa parempia aikoja. Lucia ja Luka ilmestyi vuonna 2013.)

lauantaina, lokakuuta 28, 2017

Olen Helsingin Kirjamessuilla 2017

Anna Amnell


Suomen Kirjailijaliitto tuottaa kaksi päivää lavaohjelmaa Helsingin Kirjamessuille. Takauma-lavan ohjelmassa lauantaina ja sunnuntaina 28.-29.10. esiintyy yhteensä yli 60 kirjailijaa.
Sunnuntaina 29.10.2017. klo 11.30–12.00 Takauma-lava 1500-luvun nuoret.


"Anna Amnell kirjoittaa 1500-luvulle sijoittuvia nuortenromaaneja. Mikä keskiajassa kiehtoo? Haastattelijana Laura Lähteenmäki.
Suomen kirjailijaliiton Takauma-lava on hyvä muistutus siitä, että hyvä kirja elää paljon kauemmin kuin syksystä jouluun." Valokuva on otettu Turun Kirjamesssuilla vuonna 2004. Turun Tietokuva.

Lucia Olavintytär - kirjat

Lucia-kirjat

Helsingin kirjamessut Laura Lähteenmäki interviews Anna Amnell

Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö 2004 Lasten Keskus, Pako Tallinnaan 2006 Lasten Keskus, Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika 2013 Books on Demand.
Lue lisää Lucia Olavintytär-blogista. amnellinlucia.blogspot.fi
ja kotisivublogeistani
Suomen Nuorisokirjailijat Anna Amnell
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html
Kirja-arvosteluja 

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2017

Kirja on uskollinen ystävä

Illustration by Matti Amnell
Ennenkin on luettu.
Hyvä kirja on mieleinen kirja, sen löytää vain lukemalla. 

Kirja on uskollinen ystävä köyhyydessä ja rikkaudessa, terveenä ja sairaana, nuorena ja vanhana,  yksin ja ystävien kanssa, kotona ja matkoilla,  työmatkoilla ja lomalla. Kirja voi virkistää, jos on masentunut tai väsynyt työn vuoksi Se voi muuttaa työttömyyden ajan löytöretkeksi uusiin maailmoihin. Kirjan voi ostaa tai lainata kirjastosta tai ystävältä. Sen voi ostaa kirpputorilta tai vanhojen kirjojen kaupasta

Opeta lapsesi rakastamaan kirjoja. Lukemalla oppii käyttämään omaa äidinkieltään ja vieraita kieliä. Lukeminen kehittää aivoja.

Täältä löytyy! Suomalaiset lasten- ja nuortenkirjat


Anna lahjaksi kirja!


Lukeminen on ihanaa, jännittävää...

lauantaina, lokakuuta 01, 2016

Vaahteralaakson Aurora myös Elisassa e-kirjana


Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3.
Sisältää kirjani Aurora, vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992); Aurora ja Pietarin serkut (1993) ja Aurora ja villikyyhkysten aika (1995). 408 sivua, 2014, BoD

https://kirja.elisa.fi/ekirja/vaahteralaakson-aurora

perjantaina, huhtikuuta 08, 2016

Uteliaisuus saa lapset lukemaan


Löysin vanhan kommenttini netistä: Ahmin koululaisena yhteeen aikaan esimerkiksi Dickensin ”Pickwick-kerhon jälkeenjäääneitä papereita”. En varmasti halunnut samaistua noihin huvittaviin herroihin. Juuri erilaisuus voi kiinnostaa eniten. Uteliaisuus saa lapset lukemaan, loputon uteliaisuus.
P.S. Vanha piirroskuvitus oli hauska 
lisää asiasta
http://www.charlesdickensinfo.com/novels/pickwick-papers/

keskiviikkona, tammikuuta 21, 2015

1960-luvun opiskelijana

Anna-Amnell-jpeg

Tämän kuvan ottamisen aikaan olin vielä optimisti, haaveilin tekeväni gradun ja ehkä myöhemmin jatkotutkimuksia C. S. Lewisin Narnia-kirjoista. Kun esitin tämän ajatuksen professori Irma Rantavaaralle, hän tyrmäsi sen kokonaan: Eihän nyt lastenkirjallisuus ole sopiva aihe yliopistolliselle tutkimukselle. Hän arvosti kylläkin C. S. Lewisia ja ehdotti, että tekisin graduni C. S. Lewisista kirjallisuuskriitikkona. Tunsin onneksi Lewisia sen verran, että tiesin, että se olisi ikuisuusaihe ja vaatisi oleskelua Englannissa, mikä olisi ollut minulle taloudellisesti mahdotonta. Olin myös mennyt juuri naimisiin ja odotin ensimmäistä lastani.

Minua lohduttivat graduasiassa sympaattinen ja lempeä Maija Lehtonen, joka oli tehnyt lisensiaattityönsä saduista. Sadut ja elokuvat sekä yleensäkin tavalla tai toisella poikkeavat mielipiteet olivat salonkikelvottomia sen ajan yliopistolla. En jäänyt taistelemaan, vaan siirryin englantilaisen filologian turviin ja tein graduni englanniksi. Opintoni viivästyivät kovasti.

Suomi kävi yhä ahtaammaksi vasemmistolaisuudessaan. Olin lopettanut jo "punaiseksi muuttuneen" sosiologian opinnot. Koko 1970-luvun koetimme päästä Suomesta pois. Viisihenkinen perhe ei voi lähteä tyhjän päälle. Vihdoinkin vuonna 1979 mieheni sai työpaikan Kanadasta ja läksimme Suomesta pois yhdeksäksi vuodeksi. Oli varmaankin tyhmää palata, mutta ihminen kiintyy omaan maahansa, sen kieleen ja kulttuuriin eikä jätä kotimaataan eikä omaisiaan kevyistä syistä.

P.S. Saman laudaturseminaarin rinnakkaisryhmässä oli monia myöhemmin tunnettuja vasemmistokulttuurin tähtiä, osa SKDL:n ja kommunistipuolueen jäsenia, jotka valtasivat Suomen kulttuurielämän, ja siitä tuli poliittisesti ahdasta. Se näkyy edelleenkin.


maanantaina, joulukuuta 01, 2014

Aili Nupponen ilahdutti kirja-arvostelulla Pako Tallinnaan -kirjastani


Pohjoiskarjalainen kirjailija Aili Nupponen, talonemäntä, runoilija ja kyläaktiivi Tohmajärveltä bloggaa ahkerasti nimerkillä Aili-mummo, usein myös kirjoista, varsinkin runoudesta.  Monivuotinen blogiystäväni Aili on kirjoittanut arvion kirjastani Pako Tallinnaan (2006 Lasten Keskus).
Se ilahdutti kovasti. Hän kertoo ostaneensa Lucia-kirjat Suuren Suomalaisen kirjakerhon kautta. Se ilahdutti myös, sillä luulin että Lucian seikkailujen ensimmäiset osat on jo makuloitu, sillä kustantajani ei enää julkaise nuortenkirjoja. Mutta Lucia onkin säilynyt makuloinnilta!


Aili Nupponen kirjoittaa mm:
"Romaanin kieli on kaunista ja vivahteikasta, josta erityisesti pidin. Uskon, että lapset myös tykkäävät romaanin kielestä, ja oppivat uusia sanoja. Matti Amnellin piirrokset ilahduttavat kirjan monilla sivuilla lukijaa.

Helsinki oli 1500-luvulla pahainen kalastajakylä, jossa oli paljon kulkutauteja. Helsingin varakas kauppias kuolee, ja kauppiaan tytär, Margareetta, on äitipuolen toimesta joutumassa rikkaan ulkomaalaisen kauppiaan vaimoksi. Tytöt lähtevät pakoon Tallinnaan erään pojan seurassa.


Pidin lukemastani romaanista. Aion lahjoittaa nämä nuorten romaanit lapsenlapsilleni. Uskon että hekin pitävät näistä kirjoista. Kiitos sinulle, Anna, oli ilo lukea Luciasta, ja siitä, millaista oli elää 1500-luvulla pienikasvuisena ihmisenä! "

Nyt alkoi viikko mukavasti! Kiitos vielä. Aili!

torstaina, marraskuuta 06, 2014

Hyppyjä Helsinkiin. Lastenkirjojen Helsinki. Toim. Korhonen & Loivamaa & Tuunanen

Hyppyjä Helsinkiin. Lastenkirjojen Helsinki.

Hyppyjä Helsinkiin. Lastenkirjojen Helsinki. Hopp genom Helsingfors. Barnböckernas Helsingfors.
Toimittaneet Maija Korhonen, Ismo Loivamaa ja Tytti Tuunanen.
"Hyppyjä Helsinkiin-luettelo tarjoaa lukuvinkkejä kuvakirjaikäisistä nuoriin aikuisiin asti. "Luettelossa on kirjoja viimeisten 25 vuoden ajalta ja vielä varhaisempia klassikoita kuten Topelius ja Mary Marck. Tätä luetteloa saa Helsingin kaupungintalosta Virkagallerian näyttelystä Tarinoiden puisto - lastenkirjatapahtuma ja kuvitusnäyttely 5.11.2014 - 1.2.2015.

Pro lastenkirjallisuus - Pro barnlitteraturen ry toteuttaa Virka Galleriassa kaikkien aikojen suurimman suomalaista lastenkirjallisuutta ja -kuvitustaidetta esittelevän näyttelyn.

Hyppyjä Helsinkiin. Lastenkirjojen Helsinki. Virkagalleriassa olevassa näyttelyssä ovat myös kirjani "Aurora ja Pietarin serkut" (1993, nimellä Pirkko Pekkarinen) , joka sisältyy yhteispainokseen "Vaahteralaakson Aurora" (2014) sekä "Aurora ja Molly"(1999), jälkimmäiset nimellä Anna Amnell. Kannen kuva. Matti Amnell . Aurora ja Molly on luettelossa ryhmässä "Helsinki lastenkirjoissa" ja Aurora ja Pietarin serkut ryhmässä "Entisajan elämää". Kirjassani Aurora ja Pietarin serkut kanadalainen Thomas Austin tulee kosimaan Aurora Koivua ja asuu hotellissa Kauppatorin varrella, nykyisessä kaupungintalossa, jossa tämä näyttely on.

Mary Marckin kirjat herättivät kiinnostukseni Helsinkiin. Lue kirjoitukseni Yhteiskoululaisia Helsingissä
Kirjailijatietoa netissä:
Anna Amnell (Suomen Nuorisokirjailijat, matrikkeli)
http://www.nuorisokirjailijat.fi/amnell-anna.html

Lisäys: 
Tämnä näyttely toi kirja-arvostelun:


Kyläkoski, Kaisa: Lotta, Aurora ja Kaisa. - Sukututkijan loppuvuosi -blogi . Kirja-arvostelussa mm Pirkko Pekkarinen: Aurora ja Pietarin serkut. 29.1.2015
Kyläkoski kirjoitttaa: 
”Pirkko Pekkarisen Aurora ja Pietarin serkut on jatko-osa kirjalle Aurora, Vaahteralaakson tyttö, jota en ole lukenut. Tämä ei suuresti haitannut Bulevardin varrella syksyllä 1905 asuvien ihmisten vaiheiden seuraamista. Päähenkilöinä ovat 13-vuotias Olga ja 17-vuotias Aurora, joista erityisesti ensiksimainittu on onnistunut tavanomaista elävämpänä hahmona. Ajan poliittista henkeä on mukana sivujuonessa ja päähenkilöt on työnnetty myös suurlakon joukkojen puristukseen.”





perjantaina, elokuuta 22, 2014

Photo Friday: Architecture

Tove Jansson asui tässä talossa

Photo: Anna Amnell

Mother of Moomin stories Tove Jansson (1914-2001) lived in the tower of this building in the center of Helsinki in 1944-2001.
Ullanlinnankatu/Kasarminkatu
 Vuosina 1944-2001 Tove Jansson (1914-2001) asui tämän talon tornihuoneessa Helsingissä. 

torstaina, kesäkuuta 26, 2014

Lucia ja Luka - Kyynärän mittainen tyttö ja poika




Kurkista kirjaan
http://www.amazon.co.uk/Lucia-Luka-Kyynärän-mittainen-tyttö/dp/9524988429


Lucia on harjoittanut luutun soittamista ja laulamista lapsesta asti. Kun hän on 17-vuotias, tapahtuu jännittävä asia: Suomen herttua Juhana saa vaimokseen rikkaan puolalaisen prinsessan Katariinan. Nyt alkaa onnen aika, sanoo Lucian isä. Hän uskoo, että nyt Lucia pääsee luutunsoittajaksi Turun linnaan. Koko perhe muuttaa Turkuun innoissaan. Miten käy Lucialle ja hänen perheelleen?
 Anna Amnell: Lucia ja Luka 2013.

Lisätietoja, kirja-arvosteluja
http://amnellinlucia.blogspot.fi/p/lucia-ja-luka.html