maanantaina, huhtikuuta 11, 2016

Kävijämäärä 2016 asti

my amaryllis

Syyskuuhun 2010 mennessä tässä blogissa oli edellisten mittareiden mukaan käynyt noin vuodesta 2005 alkaen 300000 lukijaa. Bloggerin mittari aloitti vasta toukokuusta 2010 ja näyttää ajalta 5/2010-4/2016 yhteensä 611 652 kävijää tälle blogille. Voisi olettaa, että kymmenessä vuodessa olisi kertynyt jo yhteensä miljoonaa kävijää, mutta yhtä koko ajan käynyttä mittaria ei ole.

En ole seurannut tarkkaan kävijämääriä, mutta sillloin tällöin merkitsen jotakin muistiin. Minulla on useita muitakin blogeja , kaikissa blogeissani on ollut vuoden 2010 jälkeen vähän yli miljoona katsomista. Sitten ovat vielä Vuodatuksen blogit, joiden kävijä ja katsojamääriä en tiedä.
Muut blogit: Katso blogit linkissä olevan info-blogin sivupalkista. On tullut kirjoitettua jotakin joka päivä, mikä olikin päämääränä aloittaessani bloggaamisen.

Viime aikoina kuvat ovat tulleet blogeissani ja yleensä blogeissa entistä tärkeämmiksi, jopa kaikkein tärkeimmiksi. Suosituin kirjoitus tässä blogissa on ollut Amarylliksen hoito-ohjeet vuodelta 2006.  Minulla oli ensimmäiset 20 vuotta Kanadasta paluun jälkeen paljon leveitä ikkunalautoja, joilla saatoin kokeilla kukkien kasvattamista. Ylhäällä oleva kuva on vuodelta 2008.


my old and faithful yellow orchid

Toiseksi suosituin on kirjoitus Näin saan orkideat kukkimaan ja kuvassa on uskollinen kukkijani, jonka ostimme Kalliosta Ympyrätaloa vastapäätä olevasta kukkakaupasta tämän vuosituhannen alussa. Olimme kaikki kerrostalon asukkaat putki- ja yleisremonttia paossa kokonaisen vuoden evakkoina Suonionkadun ja Neljännen linjan kulmatalossa. Orkidea kyllästyi kukkimiseen vasta sitten, kun muutimme Töölöön.

värikollaasi-201-green

Kolmanneksi suosituin on värikollaasi, jonka olen muodostanut Töölön korttelimme toisessa päässä olevasta vihreästä seinästä ja peikonlehdestä keittiömme ikkunalla. Peikonlehti onkin ainoa huonekasvi, joka kukoistaa täällä.



Ja neljäntenä tulee yllätyksekseni aika tuore blogikirjoitus, kuva ja tiedot vuonna 2014 ilmestyneestä yhteisniteestä, jossa ensimmäiset kolme kirjaani ovat yksissä kansissa: Vaahteralaakson Aurora. Se on ohittanut jopa joulupukin

2 kommenttia:

  1. Onnea sinulle suuresta lukijakunnasta ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Kyllähän me bloggaajat olemme kaikki varsinaisia viihdyttäjiä.

    VastaaPoista