Sireeni alkaa kukkia Mannerheimintien varrella vastapäätä Kansallismuseota.
Vaikka olen tilannut pitkiä aikoja HBL: ää ja koen riikinruotsalaisenkin kulttuurin läheiseksi - ostan sisustuslehtiä ja harjoitan ruotsiani - en pidä svetisismistä, suomenkielisten sanojen syrjäyttämisestä ruotsilla.
"Kyökkiruotsilla" on humoristinen ja kodikas puolensa, sitä oli Savossakin. Se on sukua fingelskalle, siirtolaisten tavalle käyttää englannista väänneltyjä sanoja puhessaan. Se on ymmärrettävää, sillä kotimaassa ei ehkä ollut vielä kyseisiä asioita tai esineitä. Mutta sana 'sireeni' on vanha tuttu suomalaiselle lauluista ja runoista.
"Sireenien aikaan valkeaan"
Olavi Virta 1958: Sireenien aikaan valkeaan. Suomalaisten rakastama laulaja. Tämä kuului kotona usein radiosta, sillä
äidin mielestä Olavi Virralla oli jumalainen ääni. Niin kuin olikin. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa Virran ääni on loistava.
Mutta kuvittele, että Virran oliis pitänyt laulaa suu supussa 'syreenien aikaan´. Se olisi ollut aivan naurettavan hassulta kuulostavaa.
Näin Saima Harmaja:
"Oi katso, sireenit on puhjenneet!
Nyt hymyy joka pensas lumottuna,
ne verhoo herkkä, armas sinipuna,
ja kimaltelee kasteen kyyneleet.
Oi runsautta kukkaisterttujen!
Kuin läpitunkemina onnen täyden
ne hengittävät hennon tuulen käyden,
valossa tummuen ja himmeten."
Saima Harmaja: Sateen jälkeen
Ilta
"Näen illassa kukkivan sireenien.
Hyvin kaukaa soittoa soi.
Olen sairas ja niin kovin onnellinen-
sitä tuskin käsittää voi."
Kaarlo Sarkia
Louisa M. Alcott: Sireenien alla
Alkuperäinen laulu:
"Wenn der weisse Flieder Wieder blüht" Willy Fritsch jakelee sireenikimppuja ja laulaa, naiset pyyhkivät kyyneleitä samanimisessä elokuvassa vuodelta 1953.
Ja alla
Löytyi myös Zarah Leanderin laumama "Sireenien aikaan". Tätä kuuli usein radiosta kouluaikoinani.
Alkuperäinen laulu:
"Wenn der weisse Flieder Wieder blüht" Willy Fritsch jakelee sireenikimppuja ja laulaa, naiset pyyhkivät kyyneleitä samanimisessä elokuvassa vuodelta 1953.
Ja alla
Löytyi myös Zarah Leanderin laumama "Sireenien aikaan". Tätä kuuli usein radiosta kouluaikoinani.
Minulle taas svetisismit ovat nostalgiaa, sillä tulen länsirannikolta. Kun kasvaa ja varttu siellä, omaksuu sikäläiset lainasanat väistämättä. Siitäkin huolimatta, että luen ruotsiksi vain Södergrania ja joskus sisustuslehtiä. Syreeni on minulle syreeni sateenkaaren tuolle puolen. Se on osa länsirannikon murretta, sillä etenkin Luvian murteessa on paljon svetisismejä. Vaalin niitä hellästi, olen aina vaalinut ja siitä huolimatta äidikieli aina 10 ja aineessa laudatur ja takana vähintäin tuhat lehtijuttua. Muistot <3
VastaaPoistaLeena, oikein mukavaa, että kerrot seudusta, jossa syreeni on ollut paikkakunnan omaa puhekieltä eikä ylhäältä määrättyä. Meillä Iisalmessa oli myös paljon "kyökkiruotsia", joka on peräisin vanhemmilta ajoilta. 'Syreeni' ei kuulunut niihin sanoihin, joten se särähtää minun korvaani. Voisiko olla niin, että on kyse kotiseutujemme murteen erilaisista piirteistä?
VastaaPoistaTämä liittyy yleisempään ongelmaan: suomi on rappeutumassa.
Suomi on rappeutumassa - vai kansainvälistymässä? Ongelma vai toivottava ilmiö?
VastaaPoistaSaattaapi olla molempia.
Sireenien alla ! Oi, minulla oli tuo kirja. Tykkäisin lukea uudelleen.
Olen omaksunut nimityksen syreeni. Minulle sireeni on poliisisireeni :)
Tämä on kiinnostava aihe.
VastaaPoistaKansainvälistyminen on hyvä asia, mutta supisuomalaisiakaan ei saa jyrätä. Länsisuomalaiset eivät saa määräillä meitä itäsuomalaisia.
Lainasanoja on aina ollut, mutta oman kielen pitäisi säilyä aitona. Ainahan voi käyttää vieraskielisiä sanoja sellaisinaankin seurueessa, joka ymmärtää ne. Sitä tehdään kaikkialla maailmassa. Hätätilanteissa syntyy alkeellisia pidgin-kieliä, joista voi kehittyä vähitellen oma kielensä.
Meillä muuten puhutaan kotona kolmea kieltä: suomea, englantia ja ranskaa, joka on miniän äidinkieli ja jota perheen kolmikielinen nuoriso osaa, mutta mieheni ja minä huonosti.
Kieltä voi vaihtaa keskustelussa tilanteen ja keskustelutoverin mukaan. Mutta olen varjellut suomea ulkomailla asuessa, luimme ääneen klassikoita ja puhuimme aina kotona suomea, kun lapset olivat lapsia ja teini-ikäisiä. Näin saatoimme palata Suomeen, kun kieli oli kunnossa.
Ruotsia on lukenut koulussa vain vanhin lapsistani, me aikuiset pitkät 'pakkoruotsikurssit' koulussa - onneksi. Mieheni käy Arbiksessa ruotsin kurssseilla ja haluaisi palauttaa kouluaikojensa hyvän ruotsin, jonka oppi kesätöissä Ruotsissa. Hän tarvitsee sitä jatkuvasti työssään.
Olen nähnyt sekä siirtolaisia että rauhanturvajoukkoja seuratessani, miten nopeasti kieli alkaa rappeutua. Nykyään voi nähdä jopa sanomalehdissä, että kirjoittajalla ei ole enää kielikorvaa omassa äidinkielessä.
Tietenkin kielessä voi olla tasoja samalla henkilöllä. Hän voi olla sujuva Helsingin slangin ja kirjakielen käyttäjä, osata murteita.
Tyttäreni ja sisarenpoikani osaavat useita kieliä. Heillä on selvästi "hyvä kielipää". Svetisismi ja kyökkiruotsihan ovat alkujaankotoista pidgin-ruotsiamme, ollaan osaavinaan ruotsia. Sitä oli myös fingliska.
Paras rauhanturvaajien pidgin-englannin lause oli "Oltiin ihan supana ja revittiin suulberia peltipiitsillä" (sanasto : Supa= vapaa-aika sanasta souvenir, suulberi= aurinko, peltipiitsi= parakin peltikatto uimarannan korvikkeena.)